sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Lautapelien aakkoshaaste

Miten polkaistaan "lautapelikausi" käyntiin kuuman kesän jälkeen? Miten olisi 15 tuntia pelejä ensimmäisenä kunnon sadepäivänä?


Haasteen kattaus, tosin pari muutosta tuli vielä lennosta päivän mittaan.

Viime vuonna suoritimme Marin kanssa 10x10-haasteen, jossa valittiin 10 peliä joita vuoden aikana pelattiin 10 pelikertaa kutakin. Pitihän sitä tällekin vuodelle jonkinlainen tempaus keksiä, ja jossain vaiheessa kesää pälkähti päähän ajatus aakkoshaasteesta, eli pelata jokaisella eri kirjaimella alkava peli yhden päivän aikana.

Pelien valinta oli jo itsessään hauska harjoitus ku vajaan 150 pelin kokoelmasta löytyi kohtalaisen mukavasti valinnanvaraakin. Toki joihinkin kirjaimiin ei ainakaan realistisia vaihtoehtoja ollut, koska luonnollisesti kaikkein pisimpiä pelejä ei voinut ohjelmaan ottaa. Valintavaiheessa haaste tarkentui vielä siten, että kirjaimiksi riitti A-Z, koska ääkkösillä pelejä ei meillä ollut (eikä kovin helposti taida löytyäkään).

Tässä pelilista, joka muotoutui sen mukaan, että 
  1. löytyy omasta hyllystä,
  2. myös 3-vuotiaskin pelata sujuvasti (nämä merkitty asteriskilla *),
  3. voi pelata kahdella pelaajalla,
  4. kesto on siedettävä,
  5. pari kunnon laatupeliä ja
  6. saadaan ainakin yksi uusi reittaus (lopulta taisi tulla 3).
Agricola All Creatures Big and Small + siihen kakkoslisäri
Bandu *
Choco *
Dominion Intrigue
Eläinpyramidi *
Fleißige Bienen *
Go

Honshū

Ingenious

Jungle Speed
*

Kikeriki
*
Lakota *
Marrakech *
Notre Dame
Onnennopat *
Pitch Car *
Quarto
Race for the Galaxy parilla lisurilla
SET
Tyynysota *
Ubongo *
Velhojen yö *
Wapi *
X-nimmt
Yatzy

ZÈRTZ



Miltä sinun listasi näyttäisi? Tulisiko samoja pelejä listalle?

Ingenious/Genial -loppuasetelma.

 

Reilu 10 tuntia pelaamista

Mitään aikataulua ei erikseen suunniteltu, mutta tarkoitus olis pelata sopivaa tahtia sen mukaan miten fiilistä löytyy. Etukäteen olin heittänyt hattuvakioarviot kunkin pelin kestolle ja yhteensä niistä olisi tullut 10,5 tuntia ja hyvin tarkkaan siihen myös päädyttiin. Tosin kahdella pidemmällä tauolla yhteensä päivän pituudeksi tuli 15 tuntia kun ensimmäinen setup tehtiin 7.55 aamulla ja viimeinen laatikko meni takaisin hyllyyn 22.45.


Ajatus oli pelata pelit aakkosjärjestyksessä, mutta aamulla 3-vuotiaan kanssa piti tietenkin pelata alkuun mahdollisimman monta hänen suosikkiaan. Ja ehkä se olikin hyvä, että päästiin kunnolla vauhtiin, kun saatiin puolenkymmentä kevyttä peliä ensimmäisen reilun tunnin aikana. Peli vaihtui pöydässä tahdilla ja pelikasa madaltui vauhdilla. Poitsun tehdessä välillä muuta, pelattiin "aikuisten pelejä", kuten Notre Dame ja Race for the Galaxya - niihin menee vielä muutama vuosi pelikoulutusta. Reiskassa muuten nähtiin harvinainen tasapeli. Pisteet 60-60 ja vielä tie breakerikin tasan.

Päivällä pidettiin pari kahden tunnin taukoa muiden harrastusten parissa, joten mitään ähkyä ei pääsyt tulemaan. Ilta tosin ehti pimentyä ja viimiset pari peliä ei ehkä keskittyminen enää oikein kantanut. Varsinkin kun huomattiin GO-lauta nojalla seinää vasten vasta kun oli kaikki muut pelit jo pelattu. Mutta pienellä loppukirilllä saatiin tavoite pakettiin kivuttomasti.

Pelisetti oli yllättävänkin onnistunut ja yksikään peli ei maistunut pakkopullalta, joten päivästä jäi hyvä maku. Uusien pelien opettelukin meni mukavasti, kun Honshū, Kikeriki ja Bandun lasten versio opeteltiin uusina pöydässä, samoin kuin X-nimmt joka pelattiin 6 Nimmtin korteilla ja parilla paperilapulla.


Kuka ottaa haasteen vastaan?



Kaksi rahaa pelin lopussa EI ole hyvä tulos.

Quarto on yksi nerokkaimmista abstrakteista strategiapeleistä.

Puristien kauhu: väärän kokoiset suojat Dompassa.

Onnennopat on kevyttä nopanvippailua.

Lakotassa 3-vuotiaan jälkeisessä positiossa on vähän helpompaa.

Honshu vedettiin pakasta uutena ja opeteltiin säännöt pöydässä.
Oikein miellyttävä kokemus ja varmasti kokeillaan uudestaankin.

Notre kuuluu jokaiseen kunnon pelisessioon.
Vähän vaikea setup jätti pisteet kohtuu alas kun 68:lla voitti.

SET oli reilun 10 tunnin pelaamisen jälkeen jo vähän haastavaa.

Go on hauskaa, vaikka ei yhtään osatakaan.
Ai niin, Mari voitti 18 peliä, mä 6 ja Leo 3.