sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Kohti tonnia lokakuu 2020 (932-948)

Lokakuussa pelattiin paljon ja uusiakin pelejä ihan reippaasti. Mitään isoja hittejä ei löytynyt, enemmän mentiin hutiin. Unlock ei taaskaan pettänyt, mutta muuten ei tosiaan isommin hurraamista. Toivottavasti marraskuu osoittautuu paremmaksi.

#932 Decrypto
Oikein kiinnostava konsepti. Nyt pelattiin vain kolmella pelaajalla, mutta ehdottomasti tekisi mieli kokeilla oikeasti joukkueilla. Jopa melko vaikean oloinen näin ensimmäisellä yrityksellä. Mites muilla, onko toiminut pidempäänkin vai onko hupi nähty parilla kerralla?

#933 Rune Stones
Aika lailla on kerralla nähty tämä peli. Tuli elävästi mieleen Blue Moon City, mutta vähän hitaampana versiona. Juoksukilpailu, johon vähän lisätty elementtejä, mutta ei tarpeeksi. Varsinkin kortit tuntuivat jopa melko turhilta - hirvittävä määrä kortteja, mutta niissä ei ollut kuitenkaan riittävästi eroa. Kahden kortin pelaaminen ja aina isomman poistaminen oli kyllä nerokas mekaniikka ja oikein kivan näköinen tämä on, mutta vähän päältä kaunis kakku. Leo osasi kyllä pelata, mutta vähän jäi strategia vaiheeseen.

Rune Stonesin näyttävät ja värikkäät komponentit

#934 Transatlantic
Yucatassa opeteltu peli. Oikein mielenkiintoinen ja vakuuttava peli jota tekee mieli opetella kunnolla. Varmasti tulee pelattua Yucatassa useampia pelejä ja livenäkin kokeilen mielelläni. Tuli tsekattua Rahdon video ja vielä enemmän teki mieli pelata lisää. Tähän (ja oikeastaan mihin tahansa muihinkin peleihin saa heittää kutsuja Yucatassa). 7/10

#935 Russian Railroads: American Railroads
Paljon sekavamman oloinen kuin Russian Railroads, mutta eiköhän tässäkin hyvä peli ole alla kun pääsee käsiksi. Yucatassa opettelu on aina vähän sekavaa joka tapauksessa.

#936 VOLT
Eipä tässä oikein mitään erikoista. Aika lailla suora kopio Robo Rallysta. Eipä tarvi pelata uudestaan, kun sekin tuntuu liian hitaalta. 5/10

#937 Chakra
Aika simppelin oloinen peli, jossa tapahtuu kovin vähän. Saapa nähdä parilla pelauksella Yucatassa, että kannattaako tätä enemmän pelata. Vastaus: ei tarvi. 5/10

#938 QANGO
Simppeli jätkänshakkiversiointi, josta tulee mieleen 2D-versio Pyloksesta. Ei kyllä tuo tähän pelimuotoon sellaista uutta, mikä kiinnostaisi. 5/10

#939 Cartographers
Oikein mainio kupongintäyttöpeli. Tarpeeksi erilainen kuin muut ja juuri siksi kiinnostava. Tätä ihan varmasti tulee pelattua uudelleenkin. Leo tykkäsi piirtelystä ja osasi hyvin pelata, vaikka ehkä vähän täytyi neuvoa tulevien kierrosten scoraukseen varautumisessa. Arvostelu lähtee 8/10

Oikeaa kupongintäyttöä. Muistutti 30 railsia piirtämisen osalta.

#940 Hadara
Nelinpelinä Tiian, Leon ja Marin kanssa. Tästä tuli aika vahvat 7-wonders-vibat monessakin suhteessa, eikä vähiten kolmen aikakauden kautta. Vaikka yhtäläisyyksiä on todella paljon, on tässä kuitenkin omaperäinen supernopea sivilisaatiopeli. Alle tunnissa pääsee helposti nelinpelinkin. Tämä näyttää tulleen juuri Yucataan, joten eiköhän tätä tule pelattua vielä paljonkin. 

Nyt Yucatassa pelanneena huomasin, että ensimmäinen peli meni väärin. Otettiin B-vaiheessa vain yksi kortti hylätyistä korteista, kun ne pitäisi ottaa kaikki. Eli pelattiin todella paljon lyhyempänä versiona ja siksi ei päästy eri väreissä läheskään niin pitkälle kuin olisi voinut. 

Hyvä peli joka tapauksessa ja tätä voin oikein mielelläni pelata, vaikka Yucatassa olikin vähän tylsän näköinen ja hankalahko seurata. 8/10


#941 Unlock! Epic Adventures - The Dragon's Seven Tests
Pakohuonepeleistä ei voi spoilaamatta kirjoittaa kovin paljon. Mutta sen voi tästä sanoa, että mukana oli muutama erikoinen innovaatio, jotka toivat aivan uudenlaista hektisyyttä peliin. Myös sovelluksen koodi-namiska teemaan sopivaksi, eli tässä ei etsitä nelinumeroisia sarjoja vaan jotain ihan muuta. Yksi puzzleista on suunniteltu  neljälle pelaajalle, mutta toimii kyllä muillakin määrillä - yhdellä tai kahdella ehkä ei niin hauska kuitenkaan. Selvittiin kerrankin reippaasti etuajassa, taisi jäädä melkein 20 minuuttia aikaa. Tosin tässä oli 77 minuutin peliaika boxille uskollisesti. Tämä on siis sarjan 7. boksi ja numero 7 on vahvasti mukana.  9/10

Tyylikästä kuvitusta, kuten aina


#942 Bunny Kingdom
Bunny Kingdom oli hauskaa rakentelua. Kerrankin peli, jossa tulee paljon kaikkea ja joka paikasta. Kortteja riittää ja melkein jokaisella kortilla saa jotain mielekästä. Alussa tulee vain yksittäisiä pisteitä, mutta lopussa ropiseen senkin edestä. Varmaan pelattiin huonosti, mutta silti huonoinkin sai 150 ja voittajalla reilusti yli 200. Leo teki hyvät pisteet keräämällä melkein kaikki mahdolliset loppubonuskortit, mutta Mari lopulta vei voiton kopioimalla sekä mun että Leon parhaat bonarit ja keräämällä niistä 40 pistettä. 7/10

Pupuja, pupuja, pupuja


#943 Wingspan
Olipa taas kivaa. Kaksi peliä heti samana päivänä kun saatiin kirjastosta. Tämä oli vähän hassu tapaus, kun siitä tuli uusi reittaus, vaikka olenkin pelannut aiemmin. Näköjään olin siis unohtanut reitata ensimmäisellä kerralla. Wingspan on kaunis ja nopea peli, jossa tuntuisi olevan sisältöäkin. Mutta vähän pelottaa, että menee loppu aina samanlaiseksi urakkamunimiseksi. Muuttaisiko lisäosa tilannetta? 9/10

Kaunis ja toimiva peli, mutta riittääkö sisältöä?


#944 Disney Eye Found It!
Kokeiltiin kirjastosta lainattu superiso peli. Mahtui juuri ja juuri meidän olohuoneen pöydälle. Hauska äkkää ja tökkää -lautapeli, jota voi pelata jo tosi pientenkin lasten kanssa. 6/10

Nämä pelit vaativat jo pöydän pidennyksen

#945 Déjà vu
Aika hauska ja todella nopea hupipeli. Tämänhän voisi hyvin ostaa itsellekin, koska takuulla toimii kaikissa porukoissa. Vähän ilkeä tämä on perussäännöillä, jossa yksikin virhe tarkoittaaa pelistä ulos lentämistä, joten lasten kanssa voisi hyvin käyttää jotain loivempaa rangaistusta, esimerkiksi paria miinuspistettä. Ihan ehdottomasti tekee mieli pelata uudestaan. 8/10

#945,5 Myyrä ja noppa
Nopassa kuvat silmälukujen sijasta. Muuten Kimble. Ei jatkoon. 3/10
Onko tätä geekissä, vai meneekö suoraan Kimblen eli Troublen alle? Osaako joku sanoa.

#947 Doctor Who: The Time Wars Family Board Game
Puhdas tietokilpailu tosifaneille. Ei mitään järkeä, jos ei ole katsonut vähintään Tennantin Doctoreita läpi moneen kertaan. Ei tarvi pelata uudestaan 3/10

#948 Captain Sonar
Hauskan oloinen kahden tiimin laivanupotusvariantti. Pelattiin 1 vs 2, mutta varmasti vielä paljon hauskempaa olisi täydellä 4 vs 4 -porukalla. Silti tykkäsin tästäkin ja ihan mukavasti toimi. Hienot komponentit myös. Helposti pelaan uudestaankiin. 8/10


Jättimäiset sermit ja isot pelilaudat toimivat komeasti.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Kohti tonnia syyskuu 2020 (920-931)

Syyskuun päivitykseen saatiin arvostelukappaleita lastenpeleistä sekä Lautapelit.fistä että Leikkien.fistä. Kirjoitin näistä varsinaiset arvostelut Lautapelioppaaseen, näihin linkit alla muistiinpanoissa. 

Muuten testissä oli taas kirjaston pelejä ja jopa pari pelaamatonta omasta hyllystä pääsi pöydälle. 

Syyskuun paras uutuus oli Unlock: Star Wars Escape from Hoth ja hyvänä haastajana Gravity Superstar

#920 Dragon Market
Pelin kohderyhmä on selvästi perheet, mutta todellisuudessa pienille lapsille suunnittelu on hankalaa tai ainakin pärjääminen on vaikeaa, eikä noppien ja korttien tuoma täysi satunnaisuuskaan auta kuin joskus. Dragon Market kallistuu lopulta aikuisten peliksi, joka siinä kohderyhmässä tarjoaa hyvän haastavan ja kiehtovan puzzlen, jos porukka on nopeaa. 

Meillä tätä on nyt pelattu viitisen kertaa ja omalta osaltani se riittääkiin. Jos Leo vielä haluaa pelata, toki pelaan, mutta en taida itse ehdottaa. Ei pelissä mitään vikaa ole, mutta samaan slottiin on vielä parempiakin. 6/10

Lue täysi arvostelu Lautapelioppaasta.

Korteissa on erikoisvoimia, mutta niitä ei juuri pääse käyttämään lyhyehkössä pelissä.

#921 Gravity Superstar
Lautapelit.fistä saatu arvostelukappale. Toimii ainakin parin ekan pelin perusteella niin hyvin, että saa jäädä omaan kokoelmaan. Myös Leo ja Mari tykkäsivät, joten eiköhän tätä tule pelattua. Hyvä puolen tunnin filleri, jossa pääsee vähän varastelemaankin toisilta, mikä varsinkin Leolle on nyt viisvuotiaana hauskaa. 8/10

"Gravity Superstar on klassinen tasohyppely pelilaudalla: juokse, hypi ja kerää tähtipölyä. Mistään suorasta putkijuoksusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan päinvastoin, Gravity Superstarissa on nimittäin painovoima – joka riippuuu pelihahmon asennosta. Omalla vuorollasi voit siirtyä sivulle tai alaspäin, jonka jälkeen putoat “alaspäin” niin pitkälle kunnes laskeudut alustalle – joka voi olla jopa eri pelilaudalla. " 

Lue täysi arvostelu Lautapelioppaasta

Kirjaimellisesti tasohyppelyä


#922 Welcome to Centerville
Noppailua vähän monimutkaisemmin

Tämä olikin paljon kuvaansa monimutkaisempi ja mielenkiintoisempi nopparalli. Tykkäsin paljon vaikka sainkin Leolta turpaan oikein urakalla. Leo 69, Mari 60 ja mulla vain 33. En saanut rahaa oikein mitenkään aikaiseksi. Seuraavassa pitää panostaa enemmän puoluepolitiikkaan, ne oli selkeästi tehokkaita vähän kaikessa. Menetin muuten yhden vuoron kokonaan, kun nappasin 2 tiimalasia ja 4 kysymysmerkkiä. 

Tätä pelattiin toinenkin matsi ja tykättiin. En yhtään pistä pahakseni pelata uudestaankin jos joku tarjoaa pöytään. Vaikka GMT:tä en enää kannatakaan. 8/10


#923 Pearls ja #924 Cat Lady
Pearlsia pelattiin Leon kanssa ja Leohan voitti mut heti ensimmäisellä pelillä ihan puhtaasti. Kiva peli ja jotenkin klassisen oloinen vaikka onkin uusi, vuonna 2019 julkaistu peli. Kevyttä kortinlyöntiä ja settien keräilyä. 6/10

Heti perään lisää kevyttä settien keräilyä kissateemalla Cat Ladyn parissa. Toimii, mutta on ehkä sittenkin niin kevyt, ettei taida jatkuvuutta olla. Mielelläni kyllä pelaan uudestaankin, mutta mitään tarvetta ei ole hommata omaan hyllyyn. Tätä tuli kaksi erää läiskittyä hyvinkin nopeasti. 7/10 


#925 Century Eastern Wonders
Ihan toimiva, joskin hitaanlainen Century-peli. Olisi edes yksi toiminto enemmän, niin peli etenisi. Tyylikkään näköinenhän tämä on ja simppeli kevyt peli, joka on nopeahko selittää. 

En ole oikein lämmennyt näille Centuryille, koska ne vaan tuntuvat liian tylsiltä saman toistamisilta. Onko joku näistä oikeasti hyvä? 

Kauniit värit ja tyylikkäät komponentit

 

#926 Froggit
Froggit on nopeatempoinen ja lyhyt peli. Kierroksia pelissä ei tule kuin parikymmentä tai vähemmänkin. Reitti laudan yli on lyhimmillään kahdeksan askelta, eli jokaista sammakkoa liikutetaan vain muutaman kerran. Jokaisella siirrolla on siis merkitystä ja päätökset ovat välillä tiukkojakin. 

Pienestä pelistä löytyy siis syvyyttä ihan kunnon pelin verran. Haastava peli sopii perhepeliksi tai peliporukan filleriksi, koska se on nopea ja toimii hyvin kahdesta kuuteen pelaajalla. Perussäännöillä pelaa hyvin jo pienikin lapsi, mutta pelin strategialuonne toki tarkoittaa, että pienet eivät pärjää, koska onnella ei ole vaikutusta. 

Tietenkin perhepelinä tutusti aikuiset pelaavat toisiaan vastaan ja lasten sammakot karkailevat turvassa. Niinkin peli toimii. Froggit on hyvä päänavaus SmartGamesilta moninpelien maailmaan. Ainakin meillä peli saa paikan hyllyssä heti. 

Täysi arvostelu tästäkin löytyy Lautapelioppaasta. 

Pelattu pari matsia toistaiseksi ja kyllähän tätä pelaa mielellään. Leo tykkäsi ja meillä myös 1-vuotias tykkää leikkiä isoilla sammakkonappuloilla. 7/10


Missä menevät eri toiminta-alueiden rajat?
#927 Terramara
Todella häsmäinen vaikka kaikki osa-alueet olivatkin kondiksessa. Peli ei edennyt ja jotenkin ei saanut yhtään kiinni pelistä. Liekö osasyynä se, että pelissä ei oikein ole selkeitä ruutuja tai muuten selkeitä rajoja pelilaudassa? 

Periaatteessa kiinnostaa, mutta tuskin tulee pelattua uudestaan. 6/10


#928 Terraforming Mars: Turmoil

Tätä lisuria ei ollut vielä tullut kokeiltua. Yhdellä kokeilulla ei juuri sanottavaa. Toimi, mutta kukaan ei panostanut sinne niin paljon, että olisi ollut valtavan suurta merkitystä suuntaa tai toiseen. 

Onko muiden mielestä pakollinen lisä vai ajanhukkaa?
 

 

#929 Farben
Hauska tarinankerrontapeli, jossa assosioidaan värejä sanoihin. Ihan toimiva ainakin kerran pelattuna, mutta veikkaan, että voi ajautua ainakin samalla porukalla samoihin uriin.

#930 Unlock: Star Wars
Saaren Mikolta saatu laatikko otettiin heti testiin ja ensimmäisenä pureskeltavaksi saatu Escape from Hoth oli heti herkullinen. Helppo toki, mutta juuri sopiva meille kun annetiin Leon lukea itse kaikki tekstit. 55 minuuttia meni. 

Kaksi muuta skenaariota vielä pelaamatta, mutta eiköhän ne vähintään yhtä hyviä ole.




#931 Boss Monster
Leo tykkäsi kasibittipelimäisyydestä. Ja ohan tää ihan jees, vaikka pelissä ei kovasti syvyyttä olekaan.


lauantai 7. marraskuuta 2020

Kohti tonnia elokuu 2020 (912-919)

Elokuussa pelit jatkuviat tämän vuoden tyylillä, eli reitattiin kirjaston pelejä. Tähän päivitykseen ei itse asiassa osunut mitään muita kuin Vaskin valikoimaa. Enimmäkseen peruspelejä, mutta myös yksi vuoden helmistä.

#912 The River
Oikein kiinnostava pieni worker placement. Selkeät säännöt, nopea pelata ja hyviä päätöksiä. Välillä tuntui tosin, että kolme tai neljäkin ukkoa oli välillä liikaa, eli ei ollut enää viimeisellä järin hyödyllistä tekemistä. Ehdottomasti pitää uudestaankin kokeilla, varsinkin kun tuli täysillä turpaan. 

Pelattiin heti toinenkin erä ja siinä oli jo jonkinlainen idea strategioista. Nopeat 5 taloa enimmäkseen tiilillä riitti selvähköön voittoon. Tämä meni heti uudestaan varaukseen kirjastosta, koska tekee mieli pelata ainakin pari lisäkertaa, jotta näkee löytyykö syvyyttä. 

Vahva kasi lähtöratingiksi. Viisivuotiaalta myös peukku tälle, oli hauska suunnitella strategiaa. 



#913 New York 1901

Kaunis peli, jossa jopa vähän teemallisuuttakin. Tonttien varaaminen ja isojen rakennusten pykääminen on hauskaa, mutta olisi se komeapi 3D-rakennuksilla. Toimihan tämä näinkin, vaikka taidettiin pelata hieman väärin jotain sääntöjä. Liian pitkä sisältöönsä, mikä näkyi varsinkin Leon tylsistymisessä loppua kohti. Eipä varmaan tarvi pelata uudestaan, vaikka periaatteessa ei mitään isompaa vikaa ollut. 6/10 on ehkä jopa vähän yläkanttiin. 

#914 Bruxelles 1897
Nopea ja mielenkiintoinen peli, jossa tekemistä riittää ja hyviä päätöksiä. Tätä voisi lainata uudestaankin kirjastosta helposti. Tykkäsin, vaikka jäinkin 3 pistettä Leon ja Marin taakse, jotka jakoivat voiton. 7/10 lähtöarvostelu.

Bruxellesissa ei ole pelilautaa, vaan "lauta" muodostuu korteista joka kierroksella erilaiseksi.



#915 Pictures
Mainio partypeli, jossa hieno uusi idea: abstrahoi kuva erilaisilla välineillä niin että muut tunnistavat sen. Välineinä toimivat esimerkiksi 9 värilaattaa tai kaksi narunpätkää. Tämän voisi hyvin vaikka hommata omaan hyllyyn. Toimii jo kolmella, mikä on harvinaisempaa tämän tyyppisissä peleissä. Tosin rajoituksena sitten se, että vain viidelle välineet. Mutta helpostihan siihen lisää kuudennen vaikka sillä, että yksi piirtää. 


#916 Areena: Titaanien taisto
Kniziasedän vanhempi peli, jossa lyödään vetoa mörköjen gladiaattoritaistelusta. Useampi mielenkiintoinen mekaniikka ja huippunopea peli. Tätä voin ihan hyvin pelata uudestaankin, mutta ei tarvi hommata omaan hyllyyn. Jännä taistelupeli, jossa ei ole minkäänlaista taistelua.


#917 Kitchen Rush
Hauska yhteistyöpeliä, jossa pelataan kaikki omaa peliä. Tässä ei tosiaankaan voi kukaan päsmäröidä muiden hommia, koska aika ei yksinkertaisesti riitä. Ensimmäisessä pelissä tuli turpaan ja pahasti, joten toiseen peliin lisättiin aikaa ja siinä alkoi jo peli löytyä. Kuuden minuutin ajalla ehdittiin hyvin selvitä, mutta silti ei mennyt tylsäksi yhtään. Tää pitää lainata uudestaankin kirjastosta. Leo tykkäsi tosi paljon, vaikka välillä kävikin meno liian hektiseksi, mutta eipä se oikeastaan haittaa, jos yksi ehtii pelata vähän vähemmän toimintoja.

 
#918 TopRace
Kirjastosta lainattua Top Racea 2 erää. Ihan mielenkiintoinen, mutta vähän hidastempoinen veikkaus-ajopeli. Ei tarvi omaan hyllyyn hankkia, mutta ihan hyvin voi pelata uudestaankin kun vastaan tulee. Leo tykkäsi vaikka iso korttimäärä kädessä selvästi hankaloitti valintojen suunnittelua. Ongelma oli siis ihan fyysinen: pienillä käsillä on vaikea pitää yli kymmentä korttia edes kädessä saati jossain järjestyksessä. 

#919 L.L.A.M.A.

No nyt löytyi megahitti kirjastosta! Tätä on sitten lyöty pitkään ja hartaasti. Leo hullaantui siinä määrin, että kun kirjastosta oli lainattu 2 kertaa ja pelattu 15 kertaa, ostettiin omaksikin. Knizian vuonna 2019 julkaistu kevyt korttiläiskintä on nopea ja jännittävä ja sitä myöten koukuttava. Tikkipelien fiilistä, vaikkei sitä olekaan.

Pelaa sama tai yhtä isompi kortti kuin edellinen pelaaja. Kutosen päälle pelataan laama ja laaman päälle ykkönen jne. Käden tyhjäksi pelannut voittaa erän ja muut saavat korttiensa verran miinuksia. Ensimmäisenä yli 40 pistettä kerännyt häviää. Kätensä tyhjentänyt saa poistaa yhden miinuksen (tai 10, jos on kerännyt yli 10 miinusta). Halutessaan voi myös passata, jolloin saa miinuksia käsikorttiensa verran, jos uskoo että muilla on vielä huonommat kädessä.

Henkisesti samaa jengiä kuin klassikot 6nimmt ja No thanks - saapa nähdä tuleeko tästä vielä klassikko vai onko sittenkin vähän liian ohut? Ja seitinohuthan tämä on, joten mitään syvällistä pelielämystä ei ole luvassa.

Tästä kädestä tulisi 6+5+3+1=15 miinuspistettä




sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Kohti tonnia heinäkuu 2020 (907-911)

Kesä on ollut aiempina vuosina hyvin hiljaista peliaikaa, kun frisbeegolf on pääosassa. Koronavuonna kilpailumatkoja ei tullut ja loukkaantuminen esti paikallisiinkin kisoihin osallistumisen, joten tänä vuonnahan sitten pelattiin kesälläkin. Toki pelikertoja heinäkuussa tuli vähän (28 pelausta), mutta uusia pelejä kuitenkin useita.

Pääasiassa jatkettiin Vaski-kirjastojen pelien perkuuta, mutta tähän päivitykseen pääsi pari oman hyllyn pelaamatonta pakohuonepeliä. 

 #907 Ex Libris

BGG:hen olen kirjoittanut näin: "Pelattiin beginner-säännöillä, mutta oli näilläkin jo tosi kiva! Pitää kyllä pelata uudestaankin tätä nyt kun on pari viikkoa kirjastosta lainassa. Leo myös tykkäsi paljon."

Ex Libris on aivan upean näköinen peli ja sopii hyvin aika nuorellekin. Viisivuotias pelasi sujuvasti, koska pelissä ei ole juurikaan tekstiä, vaikka teema onkin kirjojen maailmassa. 

No ei kuitenkaan ehditty pelata tuolla kerralla uudestaan, ja nyt on sitten odoteltu uutta lainauskertaa kirjastolta.

Kirjaharrastaja tykkää Ex Libriksen hauskoista kirjan nimistä
 

#908 Decktective: Bloody-red Roses

Decktective oli nyt se peli, mikä UNDO olisi voinut olla. Samalla tapaa ei niinkään peli, mutta paljon toimivampi.

Pelattiin viidellä pelaajalla ja vaikutti siltä että se on näissä hyvä. Laatikko sanoo 1-6, mut alle kolmella peli muuttaa kyllä muotoaan, koska se kaipaa muutaman pelaajan keskustelua ja teoriointia. Toisin kuin UNDOissa, tässä on oikeasti pelivuorot, joilla on merkitystäkin. 

Korteissa on numeroarvo 1-10 ja kortin saa pelata kaikkien nähtäväksi vasta kun poistopakassa on numeron verran kortteja  Poistetuista korteista ei saa kertoa muille kuin nimen, eli kaikki muu info pitää muistaa. Niistä saa kyllä keskustella sitten lopussa kun pähkäillään sitä ratkaisua. Siis jos vielä muistaa oikein. Tuossa oli kyllä melko nerokas systeemi, että kortteja myös pitää poistaa näyttämättä muille.

Toisaalta kahdella pelaajalla on se ero, että on yhden kortin sijaan 3 korttia kädessä. Eli sitten on enemmän pelillistä valintaa. Viidellä pelaajalla oli vain 1 kortti kädessä, jolloin valinta jäi siihen, että pelaako kortin, vai poistaako sen.

7/10, voin kokeilla sarjan seuraavankin pelin

#909 Deckscape: the Curse of the Sphinx

Todella pitkä ja aika vaikeakin. Meillä taisi mennä liki 3 tuntia tämän kahlaamiseen. Hyviä puzzleja toki, eli ihan kivaa oli, mutta liian pitkä varmasti monelle.

8/10 Deckscapet on edelleen mun suosikkejä, joten näitä jatkan erittäin mielelläni edelleen.

Pakohuonepeleistä ei oikein voi spoilaamatta postata =D

#910 Zooloretto
Jollain ihmeellä tätä ei ollut koskaan tullut pelattua. En kyllä oikeastaan tiedä miksi pelaisi tätä mieluummin kuin Colorettoa? Käytännössä sama peli, mutta tuplasti tai triplasti pidempi. Lautapeliversioista Aquaretto oli muistaakseni jonkun verran erilainen. Voin tätäkin toki pelata uudestaan, ei siinä mitään. 6/10


#910b Oh S#!? (No Thanks)

Pohjoismainen Lautapelit.fin versio, joka täällä on julkaistu nimellä "Oh S#!?"
Olihan tämä nätimpi kuin klassinen No Merci, mutta muuten siis identtinen peli. Tästä ei siis saanut reittausta, vaikka uusi peli meille olikin. 


#911 Carnival of Monsters
Marin kanssa testattiin kaksinpelinä. Hyvinkin keräilykorttimainen peli kuten tekijältä (Richard Garfield) odottaa sopii. Ei oikeastaan mitään syytä miksi tätä ei voisi pelata enemmänkin, mutta ei kuitenkaan mitään koukutusfiilistä tullut ekasta pelistä. Teemahan oli aivan höpöä fantasiaa, mutta ei se yhtään peliä pilannut. Perus-seiska selkeästi, eli pelata voin. Tämäkin löytyy Vaski-kirjastosta.