lauantai 31. joulukuuta 2011

Turnausynnäilyjä #3 - Puerto Rico

Kolmantena vuorossa päivän ehkä "raskain" peli Puerto Rico. Tähän peliin paikat järkättiin sijoitusten mukaan, joten sain vastaani Santerin ja Villen sijoilta 4 ja 5. Molemmille peli tuttu, mutta ei kuitenkaan montaa peliä vyöllä. Itsekään en kolmella pelaajalla ole pelannut kuin ehkä kerran tai pari.

Lähdin tupakkabisnekseen ensimmäiseksi ja sain kaveriksi indigon ja maissin. Rakennuksista tein heti pienen torin ja pian myös tehtaan. Tehdas tuottikin paria kolikkoa useamman kerran ja kun vielä ajauduin nappaamaan kolme louhosta, selvisin melko hyvin ilman myyntejä.

Satama tuotti lopussa mukavasti pinnoja, ja kun ostin vielä kaveriksi bonusrakennuksen, joka antaa pinnoja pistelaatoista, riittivät pisteeni voittoon.

Santeri painoi kahvilla alusta asti ja teki ryöttäset määrät rahaa myynnillä varsinkin toimiston avulla. Olinkin aika varma, että voitto menee Santerille, mutta bonusrakennuksista ei sitten tainnut tulla huippuhyötyä. Ja Villen kanssa saatiin aika usein Santun kamoja heitettyä mereen.

Hyvä matsi kuitenkin - tasainen eikä kukaan tehnyt oikeen kertaakaan mitään tyhmyyksiä.

Pisteet:
Tapani 57
Ville 54
Santeri 49

perjantai 30. joulukuuta 2011

Turnausynnäilyt #2 - Dominion

Dominion
Dominioniin arvottiin sama korttisetti kaikki pöytiin ja pöytäjako kiersi edellisestä niin, että kaikkien vastustajat vaihtuivat. Itselläni vastassa Mari ja Heikki, jotka molemmat ovat pelanneet useita kertoja. Ei kuitenkaan mitään satoja pelejä. Itselläni taitaa olla 300 peliä livenä ja BSW:ssä. Tosin kolminpelejä melko vähän - paitsi puhelimella Androminionia helposti tuhat peliä.

Kortit arvottiin vain perussetistä. Jaossa oli ainakin vakooja, puutarha, raatihuone, laboratorio, koronkiskuri, kirjasto ja takomo. Mitäs muita siinä oli?

Itse kieputtelin lähinnä laboratoriota ja takomoa ja tähtäsin kullan kauttaa lääneihin. Marilla pitkälti sama strategia, kun Heikki paino vakoojalla raakasti.

Mun ideana oli skipata puutarhat, paitsi jos lopussa tulee 4 rahaa käteen. Suunnitelma toimi pitkälti kuten kuvittelinkin. Läänien lisäksi keräsin pari pitäjää ja yhden puutarhan, joista tuli yhteensä 39 pinnaa ja jaettu voitto Marin kanssa.

Mielenkiintoisesti myös viereisessä pöydässä Jarmo ja Olli ottivat jaetun voiton 40 pisteellä.

Pisteet:
Tapani 39
Mari 39
Heikki 30

Turnausynnäilyt #1 - Carcassonne

Pistän tähän peleittäin jupinat omasta pöydästä. Pistäkää vaikka kommentteihin omia ynnäilyjä, jos ei inspaa omia artikkeleita kirjoittaa.

Carcassonnea pelattiin peruspelillä ilman lisäosia 3rd editionin peltosäännöllä.

Arpa heitti meikäläisen heti ensimmäisessä pelissä Jarmoa vastaan. Toisena pelissä Ville, joka oli muutaman pelin Carcassonnea pelannut, mutta ei varsinaisesti mikään kokenut pelaaja. Jarmonkaan suosikkeja Carcassonne ei ole ilmeisesti koskaan ollut.

En itsekään ole sitä koskaan superpelinä pitänyt, mutta tykkään pelailla ja viime aikoina on useampi erä tullut painettuakin. Oletin, että tässä olis ihan saumat ottaa avausvoitto - toisin kävi.

Nostin yhdessä välissä 7 palaa putkeen pelkkiä tienpätkiä, ja muutenkin koko pelissä sain noin 6-7 laattaa joissa oli kaupunginpaloja. Sain huimat 11 pistettä kaupungeista yhteensä. Samaan aikaan pojat nappasivat yhteistuumin 26 ja 28 pisteen kaupungit (ja muita pienempiä).

Sain kyllä reilusti eniten pisteitä pelloista, mutta ei niillä ollut enää mitään merkitystä, koska molemmat vastustajat olivat melkein 2 kierrosta edellä ennen peltopisteytystä. Voiton sijaan otin siis äärimmäisen rökäletappion. En muista koskaan noin ryöttäsesti hävinneeni oikein missään pelissä.

Varmaan paremminkin olisin voinut pelata, mutta mitään jakoa ei tällä kertaa ollut kamppailla paremmasta sijoituksesta.

Carcassonnessa toki tuurikomponentti on korkeahko, ja välillä väkisinkin tulee surkeita nostotuureja, mutta se soveltuu silti tälläiseen turnaukseen varsin mainiosti. Pelin voi opettaa nopeasti, eikä setuppiaikaa ei ole käytännössä ollenkaan.

Pisteet:
Jarmo 120
Ville 104
Tapani 60

Meikäläisellä turnauspisteitä tässä vaiheessa 1/3 ja sijoitus luonnollisesti jaettu 7. muiden hävinneiden kanssa.

torstai 29. joulukuuta 2011

Kpään lautapelimestaruuskisat 2011 -tulokset

Vuoden 2011 mittelöön osallistui yhdeksän pelaajaa, joista kuusi oli mukana toista kertaa. Sairastumiset estivät parin pelaajan osallistumisen, mutta tälläkin määrällä pelit sujuivat rattoisasti ja sijoitukset saatiin ratkottua.

Jarmo säilytti tittelin, mutta joutuu nyt jakamaan allekirjoittaneen kanssa. Ollikin jäi vain yhden vaivaisen pisteen päähän.

Loppupisteet
1. Jarmo 17,5/21
Tapani 17,5
3. Olli 16,5
4. Mari 14,5
Santeri 14,5
6. Heikki 13,5
7. Ville 12,5
8. Miia 11,5
9. Heidi 8

Pelikohtaiset pisteet
Kaikkipelit pelattiin kolminpeleinä ja pisteet jaettiin sijoituksen mukaan 3,2,1. Tasapeleissä jaetut pisteet.

Carcassonne


pöytä 1
pöytä 2
pöytä 3
Jarmo 120 Olli 90 Mari 77
Ville 104 Heikki 75 Santeri 71
Tapani 60 Heidi 46 Miia 58






Dominion



pöytä 1
pöytä 2
pöytä 3
Santeri 36 Mari 39 Olli 40
Ville 33 Tapani 39 Jarmo 40
Heidi 29 Heikki 30 Miia 24






Puerto Rico



pöytä 1
pöytä 2
pöytä 3
Tapani 57 Jarmo 64 Heikki 53
Ville 54 Olli 61 Heidi 51
Santeri 49 Mari 56 Miia 43






Race for the Galaxy


pöytä 1
pöytä 2
pöytä 3
Tapani 52 Mari 39 Santeri 1??
Olli 46 Heikki 32 Jarmo 2??
Miia 26 Ville 23 Heidi 3??






Alhambra



pöytä 1
pöytä 2
pöytä 3
Tapani 140 Jarmo 142 Miia 145
Heikki 132 Olli 137 Ville 135
Santeri 124 Mari 104 Heidi 117






Pitch Car



pöytä 1
pöytä 2
pöytä 3
Olli 1 Jarmo 1 Mari 1
Tapani 2 Miia 2 Santeri 2
Heidi 3 Heikki 2 Ville 2






Notre Dame



pöytä 1
pöytä 2
(eläinpyramidi)
Tapani 83 Santeri 51 Miia 1
Olli 79 Heikki 50 Ville 2
Jarmo 65 Mari 46 Heidi 3



C D PR R A PC N yht
Jarmo 3 2.5 3 2 3 3 1 17.5
Tapani 1 2.5 3 3 3 2 3 17.5
Olli 3 2.5 2 2 2 3 2 16.5
Mari 3 2.5 1 3 1 3 1 14.5
Santeri 2 3 1 3 1 2 3 14.5
Heikki 2 1 3 2 2 2 2 13.5
Ville 2 2 2 1 2 2 2 12.5
Miia 1 1 1 1 3 2 3 11.5
Heidi 1 1 2 1 1 1 1 9

perjantai 23. joulukuuta 2011

Lautapeliturnauksen aikataulu ja peliformaatti

Turnaukseen on enää kolme päivää, joten oli korkea aika tehdä jonkinlainen ohjelma ja säännöt. Pelejä sain lainattua pari, joten sikäli mikäli kaikki osallistujat muistavat tuoda pelinsä paikalle, saadaan ohjelma vietyä läpi mukavasti. Ainoastaan Reiskaa on 2 kpl, joten siinä vuorotellaan.

Pelisysteemi on tehty hieman heikompia suosivaksi.

Aikataulu


11.00 Carcassonne (~30 min)
11:45 Dominion (~30 min-1 h)
12.30 Puerto Rico (~1,5 h)
14.00 Race for the Galaxy (~1 h) pöydät 1-2, kolmosella ruokataukoa
15.00 Race for the Galaxy (~1 h) pöytä 3, muilla ruokataukoa
16:00 Alhambra (~1,5 h)
17:30 Pitch Car (~1 h)
18:30 Notre Dame (~1 h)

Pelisysteemi

Pelataan seitsemän kierrosta, jokaisella eri peliä.
Ensimmäisellä kierroksella arvotaan istumajärjestys:
  • pöytä 1: a,b,c,d
  • pöytä 2: e,f,g,h
  • pöytä 3: i,j,k,l

Jos pelaajia on 11, pelataan p3:ssa kolmella pelaajalla. Kymmenellä sekä p2 että p3 pelaavat kolminpelejä.

Toiselle kierrokselle b,f ja j siirtyvät yhden pöydän eteenpäin ja d, h, ja l taaksepäin.

Kolmannelle kierrokselle pelaajat järjestetään tulosten mukaan:
  • p1: top4
  • p2: 5-8
  • p3: 9-12

Neljännelle taas paikat b,f ja j siirtyvät yhden pöydän eteenpäin ja d, h, ja l taaksepäin.

Samat toistetaan kierroksilla 5-7. Viimeisellä kierroksella finaalissa kohtaavat siis 4 parasta.

Pisteitä jaetaan nelinpeleissä 4,3,2,1 ja kolminpeleissä 4,3,2. Kolminpelit keskittyvät kussakin tilanteessa heikoimmilla oleville, joten suhteessa parempi pistejako tasottaa hieman tilannetta.

torstai 15. joulukuuta 2011

Projektipäivä lastenpolilla 8.12.

Opintojakso Yrittäjyys sosiaali- ja terveysalalla piti sisällään projektiluonteisen tapahtuman järjestämisen parinkymmenen hengen ryhmissä. Meidän ryhmä päätti pienen ideariihen jälkeen mennä viihdyttämään sairaita lapsia Seinäjoen keskussairaalan lasten neuropolille ja vuodeosastolle.

Ryhmä oli jaettu kahtia, itse kuuluin polin porukkaan, jossa otin vetovastuulleni lautapelit - kuinkas muutenkaan. Lapsia oli odotusaulassa yllättävän vähän, mutta saimme jotain leikkiä ja pelaamista aikaiseksi. Eläinpyramidi oli suosituin, kuten osasin odottaakin. Otin siitä jopa kaksi kopiota mukaan ja kävi ilmi, että sairaalalla oli omakin kopio siitä. Myös Pingwin ja Ubongo löytyi laukustani. Niitä pelailtiin enemmän meidän opiskelijoiden kesken, kun odottelimme lapsia saapuvaksi.

Eräs pieni (5-6v) tyttö oli oikein innokas EP:n pelaaja ja vaikka rauhallisuutta puuttui liikkeistä niin keko ei kaatunut kuin muistaakseni kerran :) Vähän toki annoimme tasoitusta toisen opiskelijan kanssa tytölle. Lasten kanssa pelaaminen jäi tosiaan harmillisen vähäiseksi, mutta pari opiskelijaa innostui molemmista, Ubongosta ja Pingwinistä. Ittelle heräs pieni ajatuksen poikanen, että järjestäisin vuoden vaihteen jälkeen jotain lautapelitälliä opiskelijoille - tai ainaki tekisin pientä kartotusta, että onko innostusta siihen suuntaan. Olis pistoolimpaa.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Habitat

Mikä kalvaa?
- Ei mikään. Se on ravintoketjun huipulla.
Pumba & Timon.

Habitatissa ruvetaan metsänhoitajiksi, tai luonnonsuojelijoiksi, tai riistanvartijoiksi, tai no joksikin joka haluaa omaan metsäänsä erilaisia elukoita.

Habitat on yksinkertainen korttipeli, jossa haikaillaan monimuotoisen luonnon perään rakentamalla korteista ravintoketjuja. Ensimmäinen joka saa toisiaan ruokkiviin ketjuihin eläinpopulaation jokaiselta kahdeksalta tasolta, voittaa.

Pelin kulkua

Omalla vuorollaan pelaaja nostaa pakasta tai avoimista korteista kaksi korttia ja sen jälkeen pelaa kädestään niin monta kuin haluaa. Jos kortit muodostavat sopivia toisiaan syöviä sarjoja ne selviävät.

Lihansyöjät syövät kaikkiruokaisia, jotka syövät pienempiä kaikkiruokaisia, jotka syövät ruoankerääjiä, jotka syövät resursseja. Jos joku jää ilman ruokaa, se siirretään kituvien pakkaan.

Esimerkiksi puumat (8) pärjäävät jos metsässä on kojootteja (6), jotka syövät esimerkiksi kettuja (4), joille maistuu jänis (3), joka syö kasveja (1).

Kituvien pakasta voi eläinpopulaatiota pelastaa jos omasta metsän kolkasta (pöydästä) löytyy sopivaa ruokaa. Tai vaihtoehtoisesti jos omassa pöydässä on raadonsyöjiä, voivat ne napostella kituvia.

Ruusuja ja risuja

Habitat on kaunis. Korttien kuvitus on realistista ja miellyttää silmää. Luontoteema kiinnostaa ja pelistä haluaisi pitää, mutta valitettavasti mistään mestariteoksesta ei ole kyse.

Sääntökirja on lähes huonoin mitä olen koskaan nähnyt. Käytännössä se pitää lukea lopusta alkuun, eikä silläkään oikein selkoa saa. Ohjeet ovat erittäin epäselvät ja mielikuvitusta pitää käyttää. Esimerkiksi symboleiden selitykset ovat vähintään epämääräisiä.

Kolmella pelaajalla peli on nopea - liiankin kanssa. Vuoroja ei välttämättä ehdi tulla kuin muutama. Kuudella pelaajalla peli ei taas oikein lopu koskaan. Ehkä paras olisi sitten siitä väliltä.

Ei kuitenkaan aivan hirvittävästi ole haluja testailla eli pelaajamäärillä, mutta kyllä sitä silloin tällöin pelailee.

Blogin ulkoasua viritetty

Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun tämän blogin historiassa vaihdoin blogin teeman/templaten/mikä nyt onkaan?

Nyt juttupalsta on jonkin verran leveämpi, joten tekstiä mahtuu enemmän, eikä nykyisillä näytöillä palsta ole pieni kapea soiro keskellä ruutua. Kuvienkaan ei tarvitse olla nyt kynnen kokoisia.

Värit sun muut arvoin aika lailla vanhan mallin mukaisiksi. Miltä näyttää?

Himalaya

Marraskuun lopussa testattiin Haukkamäenkadulla Himalaya kolmella pelaajalla (Mari, Tarmo ja Tapani). Monta vuotta se on hyllyssä istunut mutta ei jostain syystä ole pelattu kuin kerran vuonna 2007ja sekin luultavasti väärin. Ainakin nyt pelatessa tuntui ihan oudolta peliltä.

Siis tuntemattomalta, ei kummalliselta.

Kävin säännöt läpi mulkaisten jo etukäteen, ja pelipöydässä luin ne vielä kursorisesti läpi. Ihan kaikkea ei jäänyt kerralla mieleen, mutta jonkin näköinen kuva oli aloittaessa, että mitä pelissä voi tehdä.




Pelin kulkua

Aluksi laudan 20 paikkaan arvotaan 20-sivuisella nopalla viisi kasaa tuotteita ja viisi toimeksiantorinkulaa.

Pelaajat asettavat sen jälkeen ukkelinsa kentälle haluamaansa paikkaan.

Paikat voivat olla joko pieniä kyliä, keskikokoisia temppeleitä tai isoja luostareita. Jokaisesta paikasta voi liikkua toiseen joko hiekkatietä, kivettyä polkua, tai jäistä jokea pitkin.

Seuraavaksi pelaajat "ohjelmoivat" vuoronsa kuudella toimintoläpyskällä. Nelisivuisen läpyskän kolme sivua kuvaavat eri tietyyppejä ja se neljäs kuvaa jonkinlaista kaupankäyntiä. Merkin voi laittaa myös väärinpäin, jolloin sillä toiminnolla ei tehdä mitään.

Nämä kuusi merkkiä laitetaan sermin takana piilossa järjestykseen. Kun kaikki ovat valmiita, rivit paljastetaan ja ensimmäinen pelaaja tekee ensimmäisen toimintonsa jne kunnes kaikki on käyty läpi.

Pelaajat liikuttelevat ukkojaan järjestyksessä ja kaupankäyntivuoroilla ottavat arvottomimman tuotteen siitä paikasta jossa ovat, tai toimittavat toimeksiantoläpyskän tuotteet.

Toimituksen tehnyt pelaaja saa joko ottaa kiekon itselleen jolloin hän saa sen osoittaman määrän jakkeja, tai laittaa paikkaan stupan eli minaaretin näköisen kikkareen, tai laittaa paikan viereisille aluille delegaatiota.

Kaikilla näillä pelaaja saa yhden sortin vaikutusvaltaa.

Peliä pelataan 12 kierrosta ja lopussa tsekataan kenellä on eniten taloudellista vaikutusvalta (jakkeja), poliittista vaikutusvaltaa (delegaatioita) ja uskonnollista ekstiää (stupia).

Pisteytys

Kolmen pelaajan pelissä voittaa kahdella enemmistöllä. Jos kenelläkään ei ole kahta, voittaa se kenellä on eniten jakkeja.

Ruusuja ja risuja

Jo sääntöjenluvussa loppupisteytys tuntui jotenkin erikoiselta ja noin puolivälissä peliä kävi selväksi, että eihän siinä ole kolminpelissä oikein mitään järkeä. Kolminpelissä voittaa käytännössä varmasti se, kuka kerää eniten jakkeja. Jos ei sitten joku kolmesta onnistu jollakin ihmetempulla viemään sekä stupia että delegaatioita - mikä tuskin onnistuu.

Muutenkin tuntui, että kolmella ei ollut juuri ollenkaan interaktiota ja kun tavaratkin nousivat pöydälle vähän turhan satunnaisesti, jäi pelistä aika valju maku. Viidessä minuutissa pelin jälkeen keksittiin heti pari muutosta, joilla peli voisi olla parempi. Tai no, ei voi ihan noin suoraan sanoa, kun ei kokeiltu.

1. suhteellinen pisteytys jokaisesta enemmistöstä, jolloin muihinkin kannattaisi panostaa
2. toimeksiannot jotenkin vähemmän randomisti. Esimerkiksi 3 -5 seuraavaa olisi jo valmiiksi näkyvillä, joten voisi vähän suunnitella paremmin.

Ohjelmointimekaniikka sinällään oli ihan kiinnostava ja loi muutamia kertoja mielenkiintoisia tilanteita. Mutta ei se perussäännöillä häävi peli ollut.

Lautapeliseuran foorumilla tosin jo ehdittiin kommentoida, että neljällä peli on oleellisesti parempi, ja että kannattaa ehdottomasti ottaa lisäsäännöt mukaan (ne Jeti-, Lumimyrsky- ja Markkinamarkkerit). Lisää suolaa kilpailijoiden rattaisiin.

Eli seuraavaksi sitten neljällä pelaajalla.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Independence day, board-game day.

Last Tuesday, on Finland's independence day, we had a board-game day here in Toas Pappila.

We started the day by cooking 3 or 4 litres of rice porridge, sekahedelmäkiiseli, and some veggie pastries.

Tapani played his first game of the day (El Grande) with our neighbours Kalle, Aino, Jesse and Laura.

Meanwhile, on the other table I played some games more child-friendly with Karoliina, Daniel & Niklas. We played Myräpeli and Villa Paletti

Myyräpeli (Mole in the Whole)

This game is very nice to play with kids that are learning how to count, as they count their moves from one to four steps. And it is also an intelligent game for kids, where they can develop basic strategic thinking. The idea of the game is to be a successful digger.

Each player has 6 tiles (1, 2, 2, 3, 3, 4) which are faced down, player does not know in what order the tiles will come. In your turn, you turn one tile face up and move one of your moles as many steps as it says in the tile. The game board has a few holes, and the idea is to place as many moles in the wholes as possible.

Although the player does not know witch tile he is to pick next, he can have an idea according to the tiles that are already faced up.

It was interesting to play this with Daniel & Niklas (9 and 7 year-old) and to notice how much planning ahead they could do. At first, the kids did not understand that their moves were not completely "just chance". After I said "hey look, all your ones and twos were used", they changed their game behavior. It's was nice to see the boys thinking strategically.

Villa Paletti: another "equilibrium game" to our collection

Villa Paletti
Another one of those "equilibrium game" to our collection, to put in the same category as Eläin Pyrämiidi, Jenga, Bausack, Bandu, etc.

Each player chooses one colour. Each colour has 6 columns: 3 thin columns (1 point each), 2 medium (2 points each), 1 thick (3 points). Players can either take a columns of a lower layer in the board to put on the highest layer, or add another layer to the board.

The one with more of thicker columns on the highest layer is the leader. Game ends when the boards collapse, and the winner is the latest leader.

Niklas and Daniel: our board game evenings are not only for adults

This is a nice little game to play with kids or people that are not used to playing board games, but I can imagine that "real gamers" would get bored at it right away. After the kids left, we got a chance to play a little nerdier game.

Shadows over Camelot
This game owned by our neighbours Kalle and Aino. I think they like those cooperative games. Well, so do I.

Shadows over Camelot has very beautiful graphics and has this interesting idea that there might be (or not) one player who is a saboteur. Roles are given secretly, everyone is loyal, except one player. Once there are more cards then players, it is also possible that no-one is a saboteur. That is what happened in our game. Loyal players aim to a same goal.

The theme of the game lays in Camelot. There we find some characters and items related to the tales of the Round Table: King Arthur; The round table, Excalibur, the holy grail, etc etc.
Although I don't remember playing any games with this exact theme, I found it a little cliche, since the Round Table tale has been used is so many things over my childhood and I kinda got bored of that story.

The theme played a big role to my "liking of the game" although the mechanics could have worked pretty well with any other theme, I guess. I did not think the mechanics were well connected to the theme.

Despite the cliche theme, the mechanics of the game was quite interesting. It was nice that no-one could really do things on their own, and we really had to plan our turns together in order to get a successful game.
Shadows over Camelot: beautiful graphics on the board, and also the game components.

In addition, we also played Shadow Hunters & Franks Zoo

maanantai 5. joulukuuta 2011

Tarkemmat määritykset kisapeleihin

Kilpailun jury/direktoraatti/komissio/järjestelytoimikunta, eli minä, on nyt viisaassa päässään järkeillyt tarkemmat määrittelyt kisapeleille. Antakaa palautetta, jos joku mättää.

Race for the Galaxy

Pelataan pelkkää peruspeliä ilman lisäosien kortteja/goaleja, mitään erikoisuuksia. Pakka ja aloituskädet arvotaan joka pöydässä erikseen.

Dominion

Pelataan Dominion - valtakuntaa, eli peruspeliä ilman lisäosia. Arvotaan toimintakortit kerran ja pelataan joka pöydässä samoilla.

Pitch Car

Pelataan melko lyhyttä rataa 3 kierroksen kilpailu. Lähtöjärjestys ratkaistaan yhden kierroksen henkilökohtaisella aika-ajolla.

Pitishoti on käytössä viimeisellä pelaajalla. Tasapelit mahdollisia, jos ylittää maaliviivan samalla kierroksella kuin edellinen pelaaja.

Aina saa ottaa auton verran irti autosta ja radan laidasta.

Notre Dame

Ei erityissääntöjä.

Puerto Rico

Ei erityissääntöjä.

Alhambra

Aloitusrahoihin annetaan ensin jokaiselle kaksi ykköstä ja sen jälkeen arvotaan loput.

Carcassonne

Pelataan peruspeliä ilman mitään lisäosia.

Farmiliiga 3rd editionin sääntöjen mukaan.
  • Jokainen PELTO pisteytetään erikseen.
  • Se, jolla on pellolla eniten farmareita voittaa pellon ja saa KOLME pistettä jokaisesta valmiista kaupungista, johon pelto osuu.

torstai 1. joulukuuta 2011

2012 turnauspelit julki

Äänestys päättyi keskiyöllä kuun vaihtuessa, joten nyt on myöhäistä rypistää ja aika ruikuttaa.

Pelit ovat tässä:
1. Mestarin valinta: Race for the Galaxy
2. Eniten ääniä saanut korttipeli: Dominion (6 ääntä)
3. Eniten ääniä saanut sorminäppäryyspeli: Pitch Car (5)
4. Eniten ääniä saanut lautapeli: Notre Dame (7)
5. Puerto Rico (6)
6. Alhambra (5)
7. Carcassonne (4)
------------------
Viivan alle jäivät:
8. Fairy Tale (4), tasapeli ja yhtä monta kopiota, mutta pelattiin viime vuonna
9. Menolippu Eurooppa (4), vain 3 kopiota
10. Samurai ja 7 wonders (4), vain 2 kopioita

Mukana on siis neljä viime vuoden kisasta tuttua peliä, ja kolme uutta. Jos ja kun saamme 12 pelaajaa paikalle, vain Alhambraa ja Reiskaa pitää löytää kolmas kopio jostain, muita on riittävästi omasta takaa.

Lisätietoja peleistä:

Race for the Galaxy (BGG ranking 13)
Mule sais ajaa sääri- ja rystyskarvatkin muutamaan kertaan, ennen ku ton pelin sisäistää täysin. [jos se on edes mahdollista(siis pelin sisäistäminen - ei karvojen ajelu)] -Jarmo



Dominion (BGG 9)
..mmm..se on jännä toi mekaniikka. Kortteja ei pöydälle...pakkaan pelataan kaikki. Täyden kympin sai peli..on se jännä.. - Jarmo


Pitch Car (BGG rank 172, party game rank 9)
Jälkimmäisessä radassa tuli välillä mahdottomia törkyläisiä lyöntejä, joita Antti kuvasi ylisanoilla "no se oli tommonen suhtkohtalainen". -Antti



Notre Dame (98)
OLI MEITÄ SEMMOSTA S*''****'*NA KU KÄÄÄÄÄÄÄMI JA H(J)AMPPU JA SITTE KATTO SEKOOOOOOOOOOOOOO M(t)ARE NOOOOOSTRUMI KATTO............ -Rossi


Puerto Rico (3)
En oo Puerto Ricosta juuri koskaan perustanut, muutaku ihan aluks, kun muita pelejä ei viä ollu pelannu. Kun esiin astuu muuan Caylus, oli Puerto Rico minulle pelkkä tuhnu. - Olli




Alhambra (225)
No bisnes like iivinmanibisnes - Tarmo




Carcassonne (83)
FARMILIIGA! - kaikki