keskiviikko 19. joulukuuta 2018

50 pelin Lautapelihaaste

Helmet-lukuhaaste on neljänä vuonna innostanut leikkimielellä lukemaan ja tutustumaan monenlaiseen kirjallisuuteen. Pari vuotta sitten aloitin Facebookissa Tietokirjallisuuden ystävät -ryhmässä vastaavan haasteen tietokirjoilla ja nyt haluan kokeilla samaa lautapeleillä.

Lautapelihaaste on siis koko vuoden kestävä retki pelien maailmaan. Tavoitteena on laajentaa omaa lautapelihorisonttia ja kokeilla jotai uutta. Ensimmäisen vuoden listan koostin osittain Helmet-haasteen pohjalta ja loput vedin hatusta (vertauskuvallisesti. Oikeasti en käytä hattua.) vähän silläkin mielellä, että joutuisin pois omalta mukavuusalueelta ainakin muutaman kerran. Jos, ja toivottavasti kun, lautapeliskene innostuu haasteesta, ensi vuonna joukkoistetaan sitten uusi lista yhdessä.

Jos 50 kohtaa tuntuu liian isolta haasteelta, voi tästä listasta silti löytää ideoita pelaamiseen. Heitä kommentteihin omia ajatuksiasi, ideoitasi ja kysymyksiä. Muista, että tätä ei pidä ottaa liian vakavasti, paitsi vähän vakavasti kuitenkin.

Edit 20.12.2018: HelMet ilmoitti tänään, että myös heiltä tulee #pelihaaste. Seurataan jännityksellä millaista listaa sieltä tulee. Ehdottomasti osallistutaan siihen myös.


Satunnainen pelikuva
Mistäköhän pelistä nämä nappulat ovat? (Ei liity artikkeliin mitenkään).


1    Peli, jonka pelaat lasten kanssa
2    Naisen suunnittelema peli
3    Suomalaisen suunnittelema peli
4    Yli 50 vuotta vanha peli
5    Digitaalinen versio lautapelistä
6    Vähintään 8 pelaajan peli
7    Soolopeli
8    Pelissä on kirja
9    Peli, josta pidit lapsena
10    Vuonna 2019 julkaistu peli
11    Pelissä siirrytään maasta toiseen
12    Peli kuuluu pelisarjaan
13    Pelin nimessä on paikka
14    Peli kesti alle 15 minuuttia
15    Peli kesti yli 2 tuntia
16    Pelissä on yli 200 komponenttia
17    Lisenssipeli
18    Palkittu peli
19    Pelissä on vettä
20    Peli sijoittuu avaruuteen
21    Pelissä on vähintään 2 noppaa
22    Pelissä on vierasta kieltä
23    Ystävän suosittelema peli
24    Pelin nimessä on vähintään 4 sanaa
25    Haluaisit käydä pelin maailmassa
26    Boardgamegeek/Lautapeliopas top20 -peli
27    Pelissä tehdään yhteistyötä
28    Pelissä on lohikäärme
29    Nauroit pelatessa
30    Lautapeliblogissa kehuttu peli
31    Toisen taideteoksen inspiroima peli
32    Peli liittyy Afrikkaan
33    Peli, jonka pelaamista olet suunnitellut pidempään
34    Aasialainen peli
35    Et ole ikinä kuullut pelistä
36    Pelin sääntökirjassa on yli 20 sivua
37    Urheilupeli
38    Pelissä on vuodenajat
39    Pelasit uuden pelikaverin kanssa
40    Itse tehty peli
41    Tositapahtumiin perustuva peli
42    Uusi versio vanhasta pelistä
43    Peli, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
44    Pelin nimessä on väri
45    Luit itse pelin säännöt
46    Pelasit samaa peliä heti uudelleen
47    Lainattu peli
48    Pelissä on kangasta
49    Pelissä tehdään vaihtokauppaa
50    Huono peli

-Tapani