torstai 29. joulukuuta 2022

Kohti tonnia 920-928

Aivan ei ehtinyt vuosi vierähtää edellisestä kohti tonnia -postauksesta. Mutta onneksi blogi on saanut aivan uudenlaista sisältöä kirjastopelien muistioista. Mutta nyt palataan tämän projetkin pariin taas kymmenen pika-arvion verran. Ja lupaan vetää tämän projektin nyt maaliin asti. Näissä muisteloissa mennään siis liki 1,5 vuoden takaisessa ajassa, mutta hypitään tämä kiinni seuraavina viikkoina. 

Kesäkuu 2021

 #921 Trapped: Pankkikeikka

Selvästi parempi kokonaisuus kuin ykkösboksi. Tässä piti ensin itse selvittää idea, mitä tehdään ja homma alkoi aueta paremmin sen jälkeen. Omat sudenkuoppansa tässä on, mutta toimi jo paremmin.  

Trappedeista kirjoitin sittemmin arvostelut myös Lautapelioppaaseen, eli pidemmin voi lukea tästäkin pelistä täältä.

#922 Grand Austria Hotel

Taas näitä, että opetellaan suoraan netissä ilman sääntöjenlukua. Eipä muuten ole tullut pelattua uudestaan, eli ehkäpä nyt olisi aika tämä opetella kunnolla. 

#923 Escape Tales: Low Memory

Mielenkiintoinen konsepti tutorialin perusteella. Tykkäsin, että jo tutorialissa piti oikeasti pelata, eikä ollut aivan aivoton rullailu. Jatkojakin pelattiin, mutta ei se sitten lähtenyt lentoon oikein. Vähän turhan hidas peli. Useita puzzleja jäi roikkumaan, joten jäi erikoinen fiilis. 

 

#924 Twin It!

Aika kivahan se oli, trippailevan näköiset värit ainakin. Hahmottaminen oli jopa vähän hankalaa aluksi. Näemmä jäänyt yhteen peliin kuitenkin. Että ei se sitten napannut. 

#925 Animix

On tässä ainakin vähän peliä. Toki täytyy ainakin hieman olla piirtämiskykyä, jotta sujuu. Eli ihan pienille lapsille ei sovi. Ei tarvi itselle hommata, mutta voin joskus uudestaankin pelata jos osuu kohdalle.


 Elokuu 2021

#926 MicroMacro: Crime City 

Kolmen ensimmäisen keissin jälkeen ihan todella täysosuma ja 1,5 vuoden aikana on pelattu jo 9 näitä. Eli pari olisi vielä pelaamatta. Mieleen on jäänyt Dangerous Hobby, jossa aika paljon saatiin selvitettyä ilman korttejakin ja fetissiklubitapaus, joka oli hauska ja loppuratkaisu kiinnostava. Tästä on jo hyllyssä muuten jatko-osakin, joten eiköhän sitäkin pian jo pelata.


#927 Arboretum

Kokeiltiin Leon kanssa kirjastolainaa ja ihan kiva kokeilu. Leo voitti 12-7.  Tätä on pelattu uudestaankin jälkeenpäin, joten aivan ok fiilis jäi, mutta ei tarvi omaksi tätäkään. 

Syyskuu 2021

#928 Gloomhaven

Pari vuotta oli peli hyllyssä odottamassa, kunnes vihdoin otettiin esille. Pari päivää katottiin opetusvideoita ja tehtiin setupia. Ensin ukkelit ja sitten eka skenaario valmiiksi. Sitä sitten pelattiin parissa sessiossa taas toiset pari päivää.

"Aluksi ainakin tuntuu kivasti olevan tarinaakin, eikä pelkkää jyystämistä. Leolle uppoaa tosi kovaa ja se haluaa heti jatkaa lisää. Joten pidetään peli pöydällä ja jatketaan sen aikaa kun jaksaa. "

Pelattiin useita skenaarioita heti ensimmäisen viikon aikana ja vielä viidennen kohdalla oltiin innostuneita, joskin alkoi jo huomata mihin tämä menee

"Jekserahin perässä jatketaan ja suvereenisti menee tehtävä läpi. Tosin yksi edellisistä meni viimeisellä mahdollisella kierroksella, jos ei ehkä viimeisellä actionilla.

Vieläkin tuntuu ihan maistuvan, vaika selvästi myös samaan aikana alkaa tuntua jo toistoa. Minäkin nyt kakkoslevelille."

Sitten "Leo halusi jatkaa kampanjaa heti aamusta ja otettiin tähän timanttikaivos, vaikka oikeastaan ei olisi enää tätä pitnyt pelata koska Jekserah oli jo karannut kaupungista. Mutta Leo halusi, joten sinne mentiin. Tämä oli tähän asti selvästi helpoin, eli nyt lienee aika nostaa monsterit levelille 2 jos halutaan haastetta. Toisaalta nopea läpijuoksu oli myös hauskaa, joten ehkä jatketaan vielä nollassa.

Nyt 7 skenaarion jälkeen Marilla alkaa jo vähän tökkiä, mutta Leolla edelleen kova hinku."

Ja lopulta 12 skenaarion jälkeen peli on jäänyt laatikkoon, kun toiminta jäi aivan liian junnaavaksi. 

Ehkä se kymmenen hauskaa matsia oli jo aivan ok? 


 

 

 


Ei kommentteja: