tiistai 29. syyskuuta 2009

Domi + Big Points

Heidin kanssa ajeltiin Harrin mäen päälle pelailemaan pari peliä. Pitkästä aikaa otettiin Domia ja pieni kipinä heti sytty. Harri oli kuulemma mättäny aika laillakin viime aikoina ja oli jo paremmin perillä Intriguen korteista. Ittelle oli vasta toinen peli niillä. Ihan kivoja oli tällä kertaa pelissä olleet 5, vaikka olikin aika rahapainotteinen setuppi, eli toimintoja ei tullut liikaa käytettyä. Pitäis varmaan iskee sillä lisurilla netissa joskus niin tulisi tutummaksi.

Big Pointsissa on jotain koukuttavaa vaikka onkin yksinkertainen peli. Aina tekis mieli pelata, ja miksei pelais ku kestää vartin.

Tokaks tulin kummassakin pelissä, että ei ny ihan ketuille menny.

maanantai 28. syyskuuta 2009

5-peli Vegas Showdownia

Ei sitä Mattia täs helpolla voiteta. Olikohan nyt 4. peli Matille, ja kolmas voitto? Tällä kertaa Matti tosin oli pohjamudissa loppupisteytykseen asti, mutta osti just ratkasevalla kiekillä tarvittavan palan, ja sijoitti rahansa taas kerran oikein ja nousi voittoon parin pisteen erolla.

Harri oli mukana ensimmäistä kertaa, muut noin viidettä. Viisinpelinä tämä on ehdottomasti parhaimmillaan. Toimintaa tulee paljon enemmän ja kiusatakin voi huudattamalla. Tilaisuuksia pystyy odottamaankin, mutta ei niin paljon kuin pienemmällä pelaajamäärällä. Juna puksuttaa ohi, jos ei toimi ajoissa. (Vaikkei tässä mitään junia olekaan, josta tulikin mieleeni, että pitäis varmaan jotain junapeliäkin ottaa täs joskus).

torstai 24. syyskuuta 2009

Dominionhan sen vei..

Eli kuten odottaa sopi, Dominion oli täysi ylivoimainen Lautapelioppaan vuoden peli äänestyksessä. Muutenkaan kärkipää ei yllättänyt vaan tuttuakin tutumpia nimiä siellä keikkui: http://www.lautapeliopas.fi/uutiset/dominion-voitti-vuosiaanestyksen/

maanantai 21. syyskuuta 2009

Syyskauden alku

No niin, viikonloppuna aloiteltiin hyvin kevyesti lautapelikautta. Pelasimme vaihtelevalla porukalla seuraavat pelit: Eläinpyramidi, Isis & Osiris, Samurai ja Race for the Galaxy + Gathering Storm. Oli ihan mukavaa taas päästä pelitouhuihinkin aika hiljaisen kesän jälkeen. Koskas otetaan oikein eka peliehtoo?

maanantai 14. syyskuuta 2009

Race for the Galaxy tietokoneelle!

Jahas, nyt on sitte tsäänssit reenailla kalaksirallia ilman kavereita tekoälyä vastaan. Testasin yhden pelin, ja hyvin toimii. Selkeä käyttöliittymä, ei ihan tyhmä tekoäly ja pistooli peli! Heti alko sormet syyhytä oikean pakan ääreen.

Nyt katto sekoo! Tosta.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Lautapelioppaan vuosiäänestys

Herätellääs taas lautapeliblogia syyskauteen. Lautapeliopas äänestyttää vuoden parasta peliä, siis perinteiseen tyyliin parasta tänä vuonna pelattua, ei ilmestynyttä peliä. Dominion luonnollisesti voittaa, mutta ketä muita saadaan kärkipäähän?

http://www.lautapeliopas.fi/vuosiaanestys/aanestyslomake/