torstai 30. lokakuuta 2008

Dominion koeajossa

Pääsin iskemään erän Dominionia tänään Yliopistolla. Saaren Mikko ystävällisesti kantoi oman kopionsa mukanaan ja useampi peli sitä heti pelattiin. Itse olin mukana viimeisessä erässä, jossa pari muutakin ensikertalaista. Voi pojat täytyy sanoa, että siinä on taas peli meikäläisen makuun. Moninpelipasianssia hiukan Race for the Galaxyn tyyliin, mutta kuitenkin selvästi erilaisella mekaniikalla. Pitkät yöt tulee vietettyä tämän pelin ääressä...

Superlyhyesti selitettynä Dominionissa jokaisella pelaajalla on aluksi samanlainen 10 kortin pakka, josta nostetaan käteen 5 korttia, joita sitten omalla vuorolla pelataan. Kortteja on kolmenlaisia: toimintakortteja, rahakortteja ja pistekortteja.

Rahakorteilla voidaan ostaa lisää kaikkia kolmea korttityyppiä.
Toimintokorteilla voidaan esimerkiksi vaihtaa kortteja, nostaa lisää kortteja, saada lisää toimintoja, ostaa useita kortteja, pelata enemmän kortteja ym.
Pistekortit ovat voittopisteitä eikä niillä ole muuta funktiota.

Omalla vuorollaan pelaajalla on 1 toiminto ja 1 osto, ellei sitten korteilla saa näitä lisää. Kädessä olevilla 5 kortilla voidaan siis ostaa lisää kortteja tai suorittaa toimintoja. Vuoron lopuksi joka tapauksessa kaikki käsikortit ja juuri ostetut kortit heitetään pelaajan omaan poistopakkaan käytettiin niitä tai ei. Pelaajilla on siis oma pakka, eivätkä muut pelaajat koske näihin kortteihin. Mitään kortteja ei pelata pöydälle, vaan pakkaan ja lopuksi pakassa olevat pisteet lasketaan.

Ostettavat kortit ovat 10 kortin pinoissa pöydällä kaikille saatavilla. Peli päättyy kun kolme korttipinoa on ostettu tyhjäksi tai jos 6 pisteen pisterkortit (arvokkaimmat) loppuvat. Tai puoli seitsemältä kun Mikon pitää lähteä kotiin.

Yksi erä kestää 30-60 minuuttia, ja peliä pelataan kunnes joku nukahtaa...

Täyden kympin peli ensivaikutelman pohjalta!

maanantai 27. lokakuuta 2008

Menolippuäijää

Otettiin eilen Heidin kans Menolippu Eurooppa. Pelattiin normireiteillä, mutta kolme lisävaunua olivat käytössä. Sain suht kohtalaiset pisteet. Peli päätty 187 - 102. Sain tehtyä kaikki 12 reittiäni, Heidi otti parit miinukset. Tuskin oon ikinä saanu perusreiteillä noin isoja pisteitä. Oli ihan hauska pelata tätäkin pitkästä aikaa. Peli on sopivan kevyt ja nopea. Tästäkin pelistä olis kiva saada se alkuperänen versio Ameriikan kartalla.

torstai 23. lokakuuta 2008

Galaxy Trucker & RrT Eurooppa

Otettiin tos ehtoonklapsanteella (eilisen puolella) ensin Tapanin ja Heidin kans yks Galaksiäijä. Heidi koitti ekaa kertaa, eikä tainnu kauheesti perustella. Ei me kyllä vetästykään, ku se eka vuosi - eli pikkualuksella pörrättiin. Mä selvisin koettelemuksista huikeilla 28 pojolla, Heidi sai jotain 8 ja Tapani 2. No, peli nyt oli mitä oli. Tapanin alus oli ekana "valmis". Taisi olla peräti 7 tyhjää ruutua. =) Ja mä sen Heidinki aluksen loppujen lopuks väsäsin.

Railroad Tycoonia kokeiltiin Tapanin kans kahdestaan. Koitettiin Euroopan karttaa & kortteja ekaa kertaa. Tuntuis ekan pelin perusteella hiukan tasasemmalta kartalta. Ei mitään ylivoimasta "iistkoustia" näyttäny olevan. Mä sain alottaa pelin, tai siis huusin kovimman hinnan. Lontoon liepeiltä alottelin, kun taas Tapani lähti Varsovasta. Molemmat meni suurimman osan peliä kuudella "lainalla". Mä otin ihan lopussa vielä seittemännen. Tycoon-kortteja ei ole tässä versiossa jaossa, vaan pöytään lyödään kolme bonuskorttia, joita jokainen saa yrittää vapaasti toteuttaa. Ekassa pelissä tarjolla olivat: "pisin yhtenäinen rata", "isoin juna" ja "eniten rahaa lopussa". Juna oli molemmilla 5-tasoa , mutta Tapani vei kaksi muuta bonusta ja sai niistä 11 pojoa yhteensä. Loppupisteet olivat muistaakseni 52-46 Tapanin hyväksi. En olis ihan varma ton bonuskorttiuudistuksen hyvyydestä. Saattaa mennä useinkin samalle tyypille useampi bonus ja todennäkösesti bonusten kerääjä on muutenki pelissä hyvin pärjännyt. Eli ehkä se henkilökohtainen tycoon-kortti ja vain yhden "salaisen" bonuksen tavoittelu on toimivampi vaihtoehto. Tiedä häntä...

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Current favourite game: Agricola


In the end of August I was indroduced by Olli and Tero to Agricola. I was in a point of not enjoying boardgames anymore. I was getting bored with the whole idea of boardgaming, desperately looking for another hobby for Tapani :)

But then Olli and Tero came to our place with this really nice game. The first thing that caught my eye was the beautiful graphic design and the cute-looking animal pieces. This made a big part of my decision to again give boardgaming a try.


The theme is very well conducted in Agricola. It is not a very heavy game in which you have to think for hours for your next move. Even though all players have their own boards and build their own game, the fact that the resources are limited give the nice taste of player interaction.



I like games in which we build our own things, and we are not completely dependent on other people's moves. In Agricola, if we are able to follow other player's game, we can easily plan our next move. One thing I think is importat to get ahead from other players, is to try to take the starting position on the next round. Of course taking the starting player action is not the most important one, but in case one particular action is always taken by the other players, and I really want to make sure to take that action, then the starting player option play a big role.

So as you can imagine, (as for now) I did not give up to boardgaming...



...specially when we have the opportunity to see our friends with stupid mustaches!




Ps: pictures taken last weekend. Thank you Heidi, the photographer :)

lauantai 18. lokakuuta 2008

Galaxy Trucker - pieni arvostelu ja muutamia huomioita

Avaanpa sanaisen arkkuni Vlaada Chvatilin ja Czech Games Editionin huippusuositusta avaruuslentelystä. Galaxy Trucker on reilu tunti palapeliä ja arvontaa yhdessä, mutta on ^n palkitsevampaa kuin samat erikseen. Nopeudella, tarkkuudella, tuurilla ja pienellä ripauksella strategiaakin voi voittaa isot rahat, tai vaihtoehtoisesti räjähtää tuhannen päreiksi mikä sekin omanlaisensa huipputulos tässä tulevassa klassikossa!

Itse olen nyt pelannut nyt kaksi kolminpeliä ja kolme nelinpeliä ja molemmilla määrillä tuntuu toimivan ihan hyvin. Toistaiseksi on menty perussäännöillä, mutta nyt alkaa alukset kestää röykytystä sen verran hyvin (viime pelissä taisi pudota paloja omasta paatistani vain 4+14+18), että the Rough Road Aheadia voisi alkaa työnnellä pöydälle päin... Toisaalta myös joukkuevariantit voisivat olla kokeilemisen arvoisia, eli siis niin, että parit vaihtavat paikkaa aina kun tiimalasia käännetään (eli rakentavat toisen laivaa seuraavan tiimalasin verran) ja mahdollisesti lentävät sitten "toisen tekemään" alusta. Mutta nyt menee ihan hyvin vielä perussettikin useamman pelin.

Taktisesti ne pelit, johon minä osallistuin ovat menneet pääpiirteissän näin: ensimmäisessä olin ihan pihalla (hää, katto, ketä meitä siä edes oli? noin 20p), toisessa pelattiin rauhallisesti, niin ettei kenelläkään oikeastaan ollut kiire (Ollilta putos silti puoli paatti ku hätäili) siinä sain suunnitella ihan toimivat alukset ja sain noin 30+ pistettä, kolmannessa oli hiukan enemmän nopeutta, mutta silti tehtiin siistejä ja vankkoja aluksia reilut 30 pistettä, neljännessä sekoilin vähän ja tuurikin oli mahdollisimman huonoa, joten hyvä, että maaliin päästiin noin 30 pistettä. Tässä kohtaa aloin epäillä että olen vain paska pelaaja, enkä edes huonon tuurin vuoksi.

Sitten viimeisimmässä omassa pelissäni otin pienen seon katto ja tökin palat kiinni supervauhdilla välittämättä oikeastaan yhtään mistään sojottavista liittimistä tai paljon mistään muustakaan ja käänsin tiimalasin niin nopeasti, että sen aiheuttama paineaalto melkein lurautti muille kosmiset kurat housuihin. Tämä taktiikka tuli muille sellaisene yllätyksenä ykköskierroksella, että repäisin siinä niin törkeän eron, että vaikka keräilin siis käytännössä joka kierroksella tässä pelissä täydet sakot, niin tein silti omat ennätyspisteeni (50) ja voitin pelin. Taisi silti tuo taktiikka olla vain puhdasta tuuria, ja seuraavissa peleissä jos sitä uudestaan yritän, ovat muut jo paremmin hereillä.

Joka tapauksessa tämä viimeisin oma pelini toi vasta esille pelin aika-aspektin hienoutta, eli oikeasti sain laivani valmiiksi (no valmiiksi ja valmiiksi, mutta purkkavirityksenä kuitenkin nousemaan jollakin tavalla harakanlentoon) niin nopeasti, että muille tuli painetta, eivätkä laattaruudut menneet täyteen ainakaan kaikilla joka aluksessa. Kyllä mielestäni pelissä, jossa on timeri, pitää myös välillä hiekan valua loppuun ennen aikojaan, vai miten se nyt oli? Oikeastaan tämä aspekti onkin ollut ainoa tähän asti, joka vähän on jäänyt unholaan ja parantaa entuudestaan jo hyvää miellyttävää pelikokemusta. Lisäksi tämä tietysti nipistää kestosta vielä muutamia minuutteja ja tuo oma viimeisin pelini menikin ripeästi jo alle tunnin, mikä GT:n tapauksessa tuntui about puolelta tunnilta.

Aiemmissa teksteissä teemaa on jo kehuttukin, mutta ansaitsee vielä eri kehut: hyvä teema, hyvin menee! Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että pelattavaa riittää, vaikka aluksi ainakin Tarmo epäili, että jaksaako peli kantaa ja vähän itsekin olin jo kallistumassa siihen suuntaan, mutta nyt tuolla kasvaneella aikapaineella mieli muuttui. Tällä hetkellä kuuminta hottia, ja jopa lähestyy kympin peliä omalla BGG-listallani.

Sana vapaa kommentteihin ja muuhun Galaxy Truckeriin liittyvään älämölöön.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Pieni lautapelikrapula ja tilitystä urakalla

Pari päivää mennyt toipuessa viikonlopun pelipeijaisista. Vähä oli tyhjä tankki, ihan oikeasti meni päivä pari aika pitkälti järkeillessä pelejä ja palatessa normaaliin päivärytmiin. Jupisen tässä muutamia sellaisia ajatuksia, mitä muut ei vielä maininneet.

Ensinnäkin aika lailla erilailla meni megamättö mitä alunperin järkeiltiin, eli pelaajia oli vähemmän ja sen(kin) takia eri pelit. Siinä suhteessa oltiin kuitenkin aika lähellä viimevuotista mättöä, että melko lailla samalla porukalla ja vaihtuvuus ei ollut suurta. Järkeilinkin, että aika erikoinen sauma oli, että kaikilla oli täysin vapaa viikonloppu, eikä mitään muuta menoa. Vielä kaiken huipuksi oltiin sellasessa kunnossa, ettei puolet viikonlopusta mennyt edes urheiluun, kenellä vammojen, kenellä sairauksien tai muiden takia. Voi olla aika vaikeata saada yhtä iso mättö aikaan, kun tämmösiä viikonloppuja ei niin vain tule eteen, eikä varmaan lomatkaan usein satu samoille päiville. No, onneksi tuli käytetty aika aika tehokkaasti.

Pelivalinnat meni aika yllättävästi niin, että uusilla aloiteltiin ja koska maku oli monesta pelistä hyvä, niin melkein kaikkia pelattiin enemmän kuin kerran. Vaikka kyselyiden perusteella tälle viikonlopulle valikoituneella porukalla on aika erilainen pelimaku, yllättävän pienellä kitkalla saatiin peli aina valittua pöydälle, eikä siihen pränkkäämiseen mennyt liikaa aikaa. Toisaalta syynä oli uusien pelien viehätys, ja toisaalta ihan se, että pelattiin hyviä pelejä. Ehkä yllättäen pelattiin sieltä pidemmästä päästä, eikä välipeleihin paljon koskettu Mamma Miaa lukuunottamatta.

Omaan suuhun jäi hyvä maku peleistä, vaikka jäinkin kaipaamaan keskimittaisia pelejä pöydälle enemmän, varsinkin vähemmän pelattuja. Esim Aavikon Karavaaneja, Australiaa, Haziendaa, Carcassonnea, Samuraita ynnä muita pelaisin mieluusti enemmänkin. Ehkä niitä varten pidetään oma peli-iltansa niin, että lähdetään ihan sovitusti pelaamaan esim viisi sellaista alle-päälle tunnin peliä.

Tämä idea johti myös siihen, että oikeastaan ensimmäistä kertaa aloin miettiä pelihyllyn harventamista. Hyllyssä kun on kourallinen pelejä, joita ei varmaankaan ainakaan tässä porukassa saada koskaan enää pelattua (China Moon, Maailman ympäri 80 päivässä jne.). Lisäksi on muutama erinomainen peli, joita tosi mieluusti haluaisin itse pelata, mutta en taida pelikaveria saada (Mexica, Gheos, Tigris&Euphrates jne.). Näistäkin voisi ehkä olla parempi vain luopua, ja vaihtaa uusiin.

Kyselyissä myös korttipeleistä pidettiin porukassa, mutta jostain syystä niitä ei sitten kuitenkaan juuri pelata. Niitäkin hyllyssä on monta, joita tekisi mieli joskus pelata ihan kunnolla, kuten Mhing, Tarot, Tichu ja 6 nimmt!, mutta innokkaita ei ole juuri löytynyt ja korttipelirinki on sitten järjestään aina mennyt siihen kiinanpokeriin.

No mutta siinä tulikin jo ihan tarpeeksi vinetystä ja ferneemistä. Tietysti noita mielitekoja on, mutta nyt kun ollaan eri paikkakunnilla niin kokoontumisten aikana pelataan totta kai niitä pelejä, jotka ovat kuumia ja joita enemmistö haluaa. Ja niitähän löytyi!

Railroad Tycoon - JES, pikkukakaran (ison ja pienen) unelmien täyttymys, vai pettymys? Kaikki olivat kieli pitkällä pää leveenä testaamassa ensimmäista peliä (edellisviikonloppuna) ja siitä sitten heti parantelemassa peliä. Itse missasin sen ekan "kunnon pelin" joten odotukset oli ihan hyperkorkealla. Eka peli meni kuitenkin suurimmaksi osaksi erilaisiin pränkkäyksiin ja ferneyksiin, ja siitä jäi aika paha paskan maku suuhun varmaan kaikille. Oma suu putsaantu kuitenkin oikeastaan heti, ja jo seuraavana päivänä pakotin Marin ja Jarmon takaisin pöydän ääreen ja uutta imperiumia rakentamaan. Sekin peli meni ainakin Jarmon osalta alta riman ja maku taisi vaan pahentua. Nyt myös lautapeliseuran palstalla on vääntöä Rrtn ja AoSin välillä ja Tycoonia mollataan vähän lapsellisesta mekaniikasta ja "ylikomeasta" ulkonäöstä.

Mulle kuitenkin Tycoon on edelleen äärimmäisen hyvä tai ainakin lupaava peli, enkä anna lupaa itselleni luovuttaa sen suhteen ainakaan vielä. Ainakaan ennen kuin jostain löytyy Age of Steam myynnissä. Mulle Tycoonin ulkonäkö on kuitenkin positiivinen asia - ja massiivinen pelilauta vaan on massiivinen. On siinä vaan oma hohtonsa laittaa kaksi pöytää yhteen ja heittää verka päälle ja arpoa kuutiot kaupunkeihin aidonnäköisen kartan päälle.

Mietiskelin paljonkin, että miksi muille peli ei tarjonnut miellyttävää kokemusta. Ensimmäiset pelit toki kestivät valtavan pitkään, ja tunnelma oli kireä alkuvaiheesta lähtien, mutta olen sitä mieltä, että ongelmat olivat kuitenkin enemmän extradiegeettisiä eli pelin ulkopuolisia. Pelissä (kuten kaikissa muissakin) on totta kai omat vikansa, mutta välillä meillä menee liikaa aikaa ja vaivaa niiden kanssa pränkkäämiseen ja väittelyyn ja liian vähän keskitytään pelin sisäiseen keskusteluun. Tycoonissakin kun olisi potentiaalia kunnon immersioon, eli samaistumiseen pelattavaan hahmoon ja maailmaan. Kaikki meistä varmaan on joskus ihan huumeissa pelannut Railroad Tycoonia tai muita pelejä esim tietokoneella niin, että tuntitolkulla on hurahtanut siinä maailmassa. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että juuri pelin ulkopuolinen keskustelu on se pelin suola, ja sekin meillä välillä jää vähäiseksi.

Marin kanssa keskusteltiin tästä aiheesta tästä päivänä muutamana ja voisin siitä jotain tähänkin raapustella, vaikka teksti nyt rönsyileekin pahemman kerran. Ajatus onnistuneesta lautapelihetkestä (tai megamätöstä) on luonnollisesti kaikilla omanlaisensa. Tämän viikonlopun porukassa itse pelaaminen ja pelissä hyvin pärjääminen ja oikeiden siirtojen tekeminen on yleensä pääosassa. Toisaalta kukaan ei ole varsinaisesti huono häviäjä, vaan pelien jälkeen mieli on tyyni, vaikka pelin aikana ärräpäitä ja "just, mulla ei oo mitään mahdollisuuksia" -valituksia kuullaankin usein. Marin kanssa oli siitä puhetta, että me ollaan kokoonnuttu erilaisilla porukoilla tosi monta kertaa pelaamaan koko illaksi (ja jopa yöksi), mutta loppujen lopuksi jutellaan aika vähän mistään. Onko sitten kyse siitä, että luullaan, että tunnetaan toisemme (luultavasti) jo läpikotaisin, vai se, että keskitytään vain peliin (no ei todellakaan!), vai että ollaan vaan hiljasia (no se niin ja) eikä puhella omista asioista. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä se ulkopuolinenkin juttelu ja keskustelu kuuluisi sinne pelipöytään johonkin väleihin. Ei siellä nyt syntyjä syviä tarvi ruveta pohtimaan, mutta ite en pistäisi sitäkään pahakseni.

No palataas sivuraiteilta (kova aasinsilta takaisin RRT:hen) takaisin pelin pariin. Tycoon siis mielestäni pitäisi pelata melko leppoisana pelinä pelin ulkopuolella, mutta tietysti tiukkana optimointina ja kapitalismina pelin sisällä. Pelissähän ei juuri sattumaa eikä kaaostakaan valtavasti ole, joten omia vuoroja ehtii vähän miettimään ja strategiaa voi suunitella. Haluan siis antaa tälle pelille vielä uusia mahdollisuuksia, vai pitääkö tämäkin helmi siirtää siihen joukkoon, jota itse haluaisin pelata, mutta kavereita en saa? PS. Euroopan kartta ja kortit on tulostettuna ja askarreltuna...

tiistai 14. lokakuuta 2008

Megamättö, mitä jäi käteen?

No kannetaan kortta kekoon pienen review tyyppisen, niin minkätyyppistä?, ratkasun muodossa.

RR Tycoon Eka peli oli superpitkä, onneksi ei keskimääräinen kesto ole yli viittä tuntia. Joka tapauksessa aika raakoja pituuksia pelille, joka toistaa itseään, sekä pelistä toiseen että pelin sisällä. Kyllä silti voisin joskus antaa toisen mahdollisuuden, varsinkin jos uusia karttoja ja muita variaatioita löytyy.

Agriäijä No täs on kyllä tekemistä: äpäriä, lehmiä (kahdessakin muodossa), puuta ja muuta, maata, porkkanaa, aitaa ja jumalauta vaikka mitä nautaa. Viidellä pelaajalla on aika tiukkaa, ei paljon voi otta puolipiruuttaan ensi tosta pari puuta ja vasta sitten viljely tms. Pitää toimia silloin kun jotain tarttee. Peli tuntuu oleva hyvin tasapainossa, kuten on jo todettu. Hyvät fibat jäi kyllä, lisäpelejä vaan alle.

Galaxyn Mukava Jee Jee Noni, tää on siisti. Lyhyehkö räiskintäpeli, jossa tuurilla on sopivasti roolia. Aluksen rakentamisvaihe on sinänsä jo hauska, ja aina saa jännittää, että kestääkö vehje, varsinkin ittellä, kun tuppaa puolet putoon jo alkukiihdytyksessä. Peli on sopivan rento, joten sen parissa on turha tuskastua. Vuorovaikutus puuttuu lähes tyystin, mikä on tässä tapauksessa ihan hyvä asia, onhan lähes kaikki muut pelit supermegavääntömättöjä, jossa kaikki pelaajien tekemiset vaikuttavat toisiinsa. Ja onhan se huippua, jos oma alus säilyy koskemattomana muiden räpeltäessä vaivoin maaliin asti! Lisäosasta lukasin Geekistä, ja siellä puhuttiin muun muassa uusista alieneista ja muista lisätouhuista. Koitas Tapani hommata sitte jo.

Shadow Hunters No tää ny on tämmönen. Ihan lepposa meininki, vaikka konekiväärit jauhavatkin. Peli on kuitenkin ehkä jopa liian simppeli. Eihän siinä tartte tehdä yhtään mitään! Ja silti voi voittaa. Heitä aina silloin tällöin paria noppaa, ja katso kuinka käy. Suurella porukalla tietysti ihan viihdyttävä kaikesta huolimatta. Alliella on hyvät tykit. Olen muuten voittanut 3/3 peliä, joten ihan huippu peli sittekki.

Ege kebab pizza (aka Mamma Mia!) Chili-luumu. Tartteeko muuta sanoo? Korttien läimintää, vähän muistijeejeetä, lepposa meininki, ei siinä mitään. Välipelien aatelia. Toki tän voi ottaa myös viikonlopun megamätön pääpeliksi!

Colorutto Simppeli korttien läiskintä/keräilytouhutälli. Jätti vähän kylmäksi. Ei tätä vartavasten kyllä pelaa, mutta puolijuovuksis pilanpäiten ehkä joskus.

Kokonaisuutena viikonlopun yhteensä vajaan kolmekytätunnin spektaakkeli oli varsinainen kokemuksien äijjä. Uusia isompia pelejä oli kolme, joista kaiken kaikkiaan ihan hyvät fiilarit. Tapanin veikkaukset/ehdotukset ei oikein pitäny (ks. Huh huh mikä meininki!), noista ei pelattu yhtäkään! Toki syynä oli uusien pelin saapuminen ja itseoikeutettu pöydän valloitus.

Ehkä ihan heti ei jaksa moista mättöä vetää, mutta pienemmässä mittakaavassa pelit kyllä kiinnosta. Uusia pelejä pitää vielä jauhaa useita kertoja, mutta myös vanhemmat "kunnon pelit" pitäisi aina välissä kaivaa ruumisarkusta takaisin pelipöytiin, tai siis niinku peleihin.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Tuloksia viikonlopulta

Pelien tuloksia niin paljon kuin omasta päästä ja muistiinpanoista löytyy. Kommentteja ja korjauksia otetaan vastaan sekä pelien järjestyksestä, kestosta, että tuloksista. Voi, olla että osan olen merkinnyt jopa väärälle päivälle.

Perjantai 18.30-03.30
Railroad Tycoon 5h15min
Jarmo 54p
Olli 53p
Tapani 52p
Tarmo 38p
Mari 36p

Mamma Mia! (kaksikymmentäminuuttiatuleekomuuta?)
Olli 6
Tapani 5
Mari, Jussi 3
Tarmo 2

Shadow Hunters 30 min
Pelaajat Mari, Olli, Tarmo, Jarmo, Tapani
Voittajat Jarmo, Olli

Agricola 3h30min
Jarmo 28
Olli, Tarmo, Tapani 26

------
Lauantai 15.00-02.30
Coloretto 25min
Tapani 31
Päivi 28
Mari 21
Jarmo P. 18

Railroad Tycoon
2h10min
Mari 133
Jarmo 98
Tapani 95

Agricola
2h40min
Tapani 28
Jarmo 27
Tarmo, Mari 22
Olli 18

Galaxy Trucker 2h
Tästä jäi merkintä tekemättä, onko muistikuvia?
Tapani
Olli
Jarmo
Tarmo

Mamma Mia! 20min
Pari peliä, ei tuloksia merkitty

Coloretto 20min
Mari 52
Olli 31
Tapani 30

---

Sunnuntai 14.00-20.30
Galaxy Trucker 1h45min
Tarmo 60
Olli 40
Jarmo 39
Tapani 31

Through the Desert 35min
Jussi 74
Tapani 73
Mari 65

Mamma Mia! 15min
Tapani 8
Petri, Mari 7

Pingwin 20 min
Tapani 33
Tarmo 28
Jarmo 24
Mari 18

Galaxy Trucker 1h40min
Jarmo 72
Tarmo 60
Olli 46
Jussi 0

Dracula 10 min
Tapani +30p voitto Marista

Shadow Hunters 30min
Pelaajat: Petri, Jarmo, Tarmo, Mari, Jussi, Tapani
Voittajat: Jussi, Olli, Tarmo, Tapani

Lisäksi kinkkipokeria joka välissä. Sain yhden hertta reetin!

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Lautapeliviikonlopun jälkipyykkiä

Eli vähä omia mietteitä lautapeliviikonlopusta. En siis ala perkaamaan millintarkasti joka peliä ja niiden pisteitä, kun en niitä muista.

Railroad Tycoon pelattiin pariin otteeseen. Ensin viisinpeli "oikeilla" säännöillä ja kolminpelinä parilla omalla variantilla. Eka peli oli kovaa vääntöä loppumetreille. Voittaja, eli minä, löytyi taas itärannikolta. Myös kakkonen, Olli, pyöri idässä - enemmän ehkä Southeast. Edelleen sama aloituspaikka näyttäisi olevan liian edukas muihin nähden. Tapani tosin ylsi aivan tuntumaan keskilännen verkostollaan. Kaikki tekivät lopussa pieniä ja isompiakin hasardeja, eli voitto olisi voinut olla kenen vaan hieman isommallakin erolla.

Toisessa pelissä kierroksen aloitus määräytyi Tarmon ehdottamalla blindbid-menetelmällä, joka osoittautui toimivaksi. Toinen, radikaalimpi sääntömuunnos oli mahdollisuus kuljettaa useampi kuutio yhdellä toiminnolla. Tämä piti tehdä kuitenkin veturin "tehon" sallimissa rajoissa. Pisteitä ei siis voinut saada tavallista enempää, mutta helpommin. Kaupungitkin tyhjenivät näin hieman nopeammin. Minä aloitin nyt vuorostani keskilännestä, jossa kuutioiden järjestys oli ihanteellinen Chicagon "hotellilleni". Punaisia goodseja oli runsain määrin joka suunnalla - lähellä ja kauempana. Vaikka alku näytti minulle todella hyvältä, melko pian kävi ilmi, että uusi kuljetussääntö suosii entistä enemmän itä-aloitusta. Mari menikin menojaan heti alusta lähtien ja vei luonnollisesti lähes kaikki korttibonukset. Minä tein Western-linkin ja yhden 20 pisteen bonuksen, mutta kovalla hinnalla. Olin lainakierteessä, josta ei päässyt lopulta ulos. Mari voitti lopulta aivan ylivoimaisesti perus itärannikon aloituksella. Jotain pitää keksiä pelin mielenkiinnon lisäämiseksi. Uusi kartta?

Agricola. Löytyy minun arvoasteikolla Coca-colan ja lumikolan välimaastosta. Ei ny. Ihan mukiinmenevä pelikokonaisuus. En ihmettele, jos peli tosiaan paistattelee suursuosiossa tällä hetkellä. Mekaniikka on oivallinen ja tasapainotus hyvä. Pelin voittajaa on hyvin vaikea ennustaa ennen kuin pisteet on lopullisesti laskettu. Agricola meinaa livahtaa kaikesta huolimatta samaan kategoriaan Puerton ja Cayluksen kanssa- vaikkakin on kevyempi peli. Ei siis omia suosikkejani.

Tykkejä, moottoreita, suojia, moduuleja ja tavaratilaa - sekä tietenkin tarpeeksi "patskua" ylläpitämään toiminnot. Siitä on pienet avaruusalukset tehty. Galaxy Trucker, wou! Loistava peli! Minun makuuni kaikin puolin. Nopeatempoinen, ei liian pitkä kestoltaan, sopivasti järkeilyä ja tuuria ja kukapa "pikkupoika" ei haluaisi omaa speisshippiään väsätä! Peliä taidettiin pelata jo 4 kertaa kahden päivän aikana, eikä vielä riittänyt alkuunkaan. Peli tullee olemaan megalomaanisen suosittu myös tulevissa peli-iltamissa. Täys 10 minulta!

Pari kertaa kävimme myös varjometsällä Shadow Hunterin muodossa. Peli saa suurimman plussansa pelaajakapasiteetistaan. Peräti kahdeksalle on varattu paikka näihin karkeloihin. Ihan mukavaa pikku puurtamista isompien pelien välissä.

Siinä jää auttamatta pizza tekemättä, jos...chiili chiili chili on loppu! Mamma mia avaa näkymän keppiäijien arkeen. Joka pelaajalla on 8 pizzaa, joista mahdollisimman moni koitetaan paistaa valmiiksi. Jos yksikin ainesosa puuttuu, niin pizza takaisin tilauslistalle ja seuraavana päivänä uusi yritys. Tän pystyy ottaan melkein koska vaan. Vaatii pelaajalta kohtalaisen muistin.

Jotain muitakin pelejä varmasti pelasimme, mutta kirjottakoot niistä muut. Hyvä viikonloppu, lisää näitä kiitos!

maanantai 6. lokakuuta 2008

Ärrärtee neljällä(tunnilla)

No se niin ja..
Pannaan ny Tapanin mieliks lyhkänen selostusseko pelistä.

Otimme vain eilen reilroudtykoonia ryhmällä mä, Tare, Visa, Pete. Pelin kesto oli siinä neljän tunnin haminois. Mielenkiinto ei lopahtanut missään vaiheessa - ainakaan multa. Tare siinä vähä manaili omaa asemaansa pelin edetessä, mutta hyvin se pärjäs.

Nyt oli ne korttiäijäkki mukana, eli lisää jännää tuli sitte katto vaan aikalailla peliin. Siä oli semmosia hulluja boonusäijiä, ku "ekan kuution toimittaja saa 1 extrapisteen" ja "ekan kuution Louisvilleen toimittanu saa KOLME extrapistettä!". No katto alotusvuoro meni mulle ihan pilkkahinnalla - jotain kaks tonnii. Ei siinä sitte katto mitää. Mä tein seolla heti sinne iistkoustille yhden mittasen kruitun, ku en mä mulliturpa muistanu sitä luisvillemukavaa. Kunnen olisi pisteitä siittä ottanu, ku ekana olisin ollu toimitusvuoros?! No ei katto mitää, Retteri oli toisena vuoros, ni kai se ny muisti sen luisvillen. Se teki sinne HETI ja sai sen ison boonuksen. Kunnei korvennu! No siis sainhan mä sentään sen 1 bonarin. (ei boner vaan bonari - ei se niin hyvä peli sentään o)

No ni! Sitte Tamo alotteli ihan matalalla profiililla(se on voittajan tie - tai niin Tarmo kuvitteli) siitä vuorten länsipuolelta, ilmeisesti pitkän tähtäimen tavotteena kuljetella jotain staffia eli tavaraa Toronton suuntaan. Katto sieltä sai boonusta kans sen kolme, ku ekana sinne pääsi. Ei paha idea, hä?! No ei mitää katto.. Visa veti rauhanvedolla saman välin mistä alotti ekan pelinki. Vähä se oli siä sitte pitkän aikaa omis oloisansa, ettei paljo muut häirinny. Taisi ihan tykätä hääräillä bisneksiänsä siä korves. Herran kukkaros se siä oli.

No katto hyvin se peli sitte lähti rullaan. Pete otti sieltä preerialta heti alkuun ne sekopisteensä. Tosin välimatkat siä on vähä eri luokkaa ku itärannikon keskittymis, että lainaa(Tapanote kommentoi- "ei ne o lainoja") ny joutu ottaan sen kolme viiva neljä aika alkuunsa, että sai ratansa tehtyä. Muttei se ny paha viä o! Mä selvisin koko heleve*in pelin KAHDELLA lainalla! Se ei ole moni. Ja kai sen tiät, että olin sitte kohtalaisen hyvis rahois koko ajan. Koitin syytääki sitä joka tuuttiin, mutta en mä niistä eroon päässy.

Tarmo katto sitte sitä ohjekirjaaki ja huomas siä isolla tekstin, että "ÄLKÄÄ MULLIKUONOT PÄÄSTÄKÖ KETÄÄN YKSIN SINNE ITÄ-ÄIJÄÄN! SE VOITTAA KOKO PASKAN MUUTEN HELPOIMMIN!" No Tare itte otti neuvosta seon ja tuli vähä niinko voisko sanoo lyömään kapuloita rattaisiin niin sanotusti. Se teki sinne mun tontille pari yhden mittasta pätkää. Taisi se siä pari kertaa kuljettaaki jotain, mutta mä ohittelin sen radat niinko aikamiäs enkä joutunu käyttään toisten pätkiä kertaakaa! HÄ KATTO!? Tare oli itte niitten pienten pätkiensä kans siä pienes pätkäs vähä umpikujas ja koko itärannikko oli tuota pikaa käytännös MUN! Sinne oli sitte kenenkää turha tulla enää rykiin!

Mä tein sitte pelin tiimellykses yhden jos toisenki boonuskuljetuksen. Kerran jopa tuli kortti auki, minkä olin tehny jo valmiiks ja sain suoraan 5 pistettä. Ei se väärin o. No ei katto Pete mitää, mutta järkeile sen touhuja siä preerialla! Se teki muina äijinä katto sen vestern-mukavanki! Kolkytätonnia ei edes tuntunu Peten rahois. "Heei, sehän on massii vaan!" Sitte se kuskaili niitä punasia lootia sinne Zikakoon ja siä kellu kohta Misikanis tuotteita, niinku tekojärves paskaa! Tarmon spesiaalijeejee oli että yhdistää Nyyjorkin ja Tsikakon, mutta Retteri plokkas kaikki laiturit Tsikakosta, ni ei Tare päässy sinne v*tullakaa. No Tare ei perustanu siittä ja teki reilun kerhon urpanisoinnin Peten reitille. Sen sijaan, että Pete olis päässy kuskaan jonku 5 sinistä lootaa kahdeksan aseman päähän, se joutu viemään ne ihan naapuriin. =D LOL! Pete otti sitte totaalisen seon! Se ei enää yrittänykkää pelata omaa peliänsä vaan alko silmittömän torpeedoinnin. Se kävi katto jo Ukonki päälle, vaikka se oli siä ollu ihan kiltisti omilla touhuillansa. No ei se ny suurta hallaa loppuviimen päässy tekeen, mutta ferne se on pieniki bränkkä.

Siä oltiin sitte katto napit vastakkain. No poikain yhteenotot sopi mun pirtaan hyvin. Mä päivittelin junaani millon kerran millon kaks peräkkäin. Katto rahaa oli ruokottomasti! Kuskailin sitte semmosia seittemän ja kahdeksan siivuja tämän tästä ja porhalsin ympäri pistetaulua hullunmuulilla. Kaupungitki tyhjeni pikkuhiljaa ja peli saatiin loppuäijään. Mä sen voitin kirkkaasti. Jotain kahdeksankytä pojoo. Retteri voitti Taren pisteellä ja Visa oli siä sitte jonkumatkaa peräs. Kukaan ei saanu spesiaaliboonuksiansa toteutuun. Miinuksia tuli mulla se 2, Petelle 4, Visalle kai 4 ja Tarelle 6. Siis peli on ruokottoman hyvä. Jotain lisäjeejeetä pitää siihen alkuun keksiä, ettei oo samat kortit aina jaos aluks. Muuten peli alkoo samalla tyylillä AINA!

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Ajatuksia Railroad Tycoonista

Eilen otettiin ensimmäinen kokeellinen peli RTT:tä. Vielä ei käytetty kortteja ja ensimmäinen aloitusvuoro annettiin kaikille pelaajille ilman huutokauppaa $1K:lla.

Railroad Tycoonin lautapeliversio aloitetaan täysin ilman rahaa ja ilman mitään aloituskaupunkia tai muutakaan. Kaikilla on vain 24 kappaletta alimman tason vetureita. Rahaa saa laittamalla osakkeitaan markkinoille. Yhtä osaketta vastaan saa $5K, mutta jokaisen vuoron lopussa joutuu osakkeesa maksamaan osinkoja $1K. Näillä rahoilla rakennetaan rautateitä kaupunkien välille, päivitetään vetureita (aina kaikki veturit kerralla), urbanisoidaan kyliä, tai rakennetaan linkki pelilaudan itärannikon kartalta länteen. Kun on saanut yhdistettyä kaupunkeja, voi niistä kuljettaa tuotteita toisiin kaupunkeihin.

Kenelläkään ei luonnollisesti ollut hajuakaan mitä kannattaa yrittää. Jarmo ja Tapani lähti iso pää leveenä (big head wide TM) ottamaan lainoja ja sijoittamaan isosti, kun taas Tarmo ja Visa olivat varovaisia. Jarmo rakensi paljon rataa, kun taas muut rakensivat pari lyhyempää linkkiä ja alkoivat kuljettaa tuotteita. Tuotteita arvotaan kaikkiin kaupunkeihin ennen peliä kaupungin koon mukaan 1-5 tuotetta ja nämä tulee kuljettaa saman väriseen kaupunkiin (tuotteita on 5 eri väriä). Tuotteen kuljettamisesta saa voittopisteen per kuljettu linkki, eli kaupungiväli ja voittopisteet merkitsevät samalla myös tuloja. Kierroksen lopussa katsotaan pistetaulukosta paljonko pelaaja saa tuloja. Tulot nousevat noin 50 pisteeseen asti, jonka jälkeen lähtevät laskuun ja alkavat taas nousta 100 pisteen jälkeen.

Tapani lähti urbanisoimaan kyliä (harmaita kaupunkeja) , joka myös osoittautui aika hasardiksi alkukierroksilla. Urbanisointi oli kallista, eikä tuottanut vastaavia tuloja, vaan osakkeiden osingot kävivät kalliiksi, ja kun vielä jokainen annettu "myyty osake" oli yhden miinuspisteen arvoinen pelin lopussa, jäivät Jarmo ja Tapani häntäpäähän. Peli muutenkin oli ohi melko nopeasti, ja pisteet jäivät alhaisiksi. Tarmo voitti 33 pisteellä, Harrilla oli 32, Visalla ja Jarmolla 22 ja Tapanilla vain 16.

Pohdiskelimme jo Tarmo ja Visan kanssa saunassa pelin jälkeen järkevämpiä taktiikoita, ja itse mietin vielä tänään pidemmälle. Kuuleman mukaan parhaillaan on menossa toinen peli Kankaanpäässä, joten katsotaanpa osuvatko ajatukseni yhtään oikeaan. Listaan muutaman kohdan, jotka epäilisin johtavan parempaan tulokseen kuin itselläni (tai muillakin) eilen.

1. Pelin aloitus: Ensimmäinen vuoro on varmasti paljon tärkeämpi korttien kanssa, ja nyt kun pelaajat tajuavat mitä ensimmäisellä kierroksella voi tehdä. Eli aloituskaupungin valinnalla on suuri merkitys. Tarmo taisi tehdä siinä parhaan valinnan, eli pitäisi tehdä halpa ja lyhyt linkki, jolla pääsisi mieluiten kuskaamaan kaksikin tuotetta heti ykkösen junalla, että pääisisi heti hiukan tulojen makuun.
2. Huutokauppa: Huutokaupan merkitys varsinkin ensimmäisellä kierroksella on suuri. Jos korteissa on jotain mörköä, haluaa sinne kaikki. Jos ei, haluavat kaikki johonkin vahvaan aloituspaikkaan.
3. Osakkeiden myynti: Osakkeita varmaankin alussa pitäisi myydä todella varovasti, mieluiten vain yksi tai korkeintaan kaksi 2-3 ensimmäisen kierroksen aikana. Toisaalta aloitusvuoroa ei saisi antaa pois ainakaan ilmaiseksi. Kun pisteitä on kertynyt enemmän, voi osakkeita myydä enemmän isompia laajennuksia varten. Alussa myydyistä kuin täytyy antaa osinkoja paljon useammalla vuorolla.
4. Junan päivitys:Varmaankin pitäisi käyttää 1-2 tason junaa muutama vuoro, ja kerätä muutamia pisteitä. Sitten kun on jo kerännyt suhteellisen hyvin tuloja, pitäisi laajentaa verkostoa melko reilusti, (mieluiten samalla suorittamalla jonkun korttien reiteistä) ja sitten laajentaa junaa vähintään vitos- tai kutostasolle, ehkä isommaksikin riippuen mitä muut tekevät?
5. Kortit: Veikkaisin, että kortit tuovat aivan valtavasti mielenkiintoa ja tavoitetta peliin. Eilinen koepeli kun oli melko suoraviivaista ja päätöntä kohkaamista.
6. Tavaroiden kuljetus: Alussa pitäisi tavaroita kuljetella maltilla sen verran, että pääsee kohtuullisille tuloille, ehkä noin $10K per kierros? Sitä voisi sitten ylläpitää muutaman kierroksen, jotta on hyvillä rahoilla laajentamaan. Sitten rataverkon ja päivitysten jälkeen vasta pitäisi kuljettaa pidempiä matkoja isompien kertapisteiden perässä.
7. Raha: Rahaa pitäisi alkuvaiheessa pyrkiä säästämään, ja hiukkasen myöhemmin keräämään varastoon. Sitten kun on varaa laajentaa iso verkko, ei rahalla enää niin paljon ole tekoa, joten ei haittaa, vaikka osingot olisivat jo suuremmat kuin tulot. Ekassa pelissä menimme kaikki oikeastaan koko ajan ihan hapoilla. Vain Tarmolla oli välillä jopa vähän ylimääräistäkin.
8. Sijoittuminen: Punaiseen kaupunkiin pitäisi päästä suht helposti, kun niitä ei voi pystyttää myöhemmin. Lisäksi New Yorkin aluetta ei saa antaa ilmaiseksi. Toisaalta New Yorkista pohjoiseen, missä mä olin ekan pelin, oli vähän turhaa harmaiden kaupunkien aluetta.
9. Western Link: Jos ja kun päästään paremmin vauhtiin, niin sen Western Linkin rakentaminen voi jopa olla järkevää. Sieltä tulee 4 uutta punaista kuutiota, ja jos jotenkin saa pitkän reitin punaiseen kaupunkiin kauempana kuin Chicago, voi niillä neljällä kuutiolla tehdä pirusti pisteitä. Mutta on se törkeen kallis. Voiko pelissä saada niin paljo rahaa, että se kannattaa?

Kertokaa tokan pelin jälkeen, että osuiko mikään mun järkeilyistä kohdilleen?

Pientä lämmittelyä megamättöä varten..

Perjantaina saatiin pientä esimakua tulevasta peliviikonlopusta. Pelaajiksi saapuivat pitkin iltaa Tarmo, Tapani, Olli, Jarmo, Visa, Petri ja Heikki.

Aluksi yritettiiin ottaa Agricolaa, mutta ei siitä ilman apulappuja tullut mitään, kun ei peli oikein ollut muistissa, eikä sitten oikeastaan kenelläkään ollut mitään halujakaan loppujen lopuksi koittaa opetella jotakin niin paljon muistin varassa. Tuskin siitä mitään olisi tullutkaan. Tulostelin heti lauantaiaamuna ison kasan sääntöjä ja ohjeita englanniksi, joten seuraavalle kerralle koitan ne opetella, jotta oikeasti päästään pelaamaan.

Peliksi vaihtui Tower of Babel, joka on noussut tosi suosituksi porukassa viime aikoina. Peli oli Tarmolle ilmeisesti ensimmäinen oikeilla säännöillä, eikä Ollikaan ollut vielä ainakaan montaa kertaa oikein pelannut? Vai oliko ensimmäinen? Peli oli tyypilliseen tapaan nopeatempoinen ja tasainen, eikä suuria eroja tullut, vaikka vähän eri tatkiikoilla oltiinkiin liikkeellä. Itse keräilin tällä kertaa paljon bonuksia (25) ja kyllä sillä hyvin pärjäsikin. Muistaako kukaan pisteitä edes suurin piirtein?

Tästä pisteiden järkeilystä/myöhemmin vertailusta tuli mieleen sellainen pieni juttu, että ei olisi suuri vaiva heittää joka laatikkoon pieni vihko tai vaikka vain paperinpala, johon kirjoittaa pelaajat ja pisteet ja päivämäärän aina pelin jälkeen. Niitä (voi olla) on kiva katsella jälkeenpäin ja vaikka verrata omaa suoritusta omaan vanhaan.

Muita pelejä illan aikana oli Salamanca (tässä pelissä mukana Tapani, Olli, Heikki, Jarmo ja Petri), jota ei oltu pitkään aikaan pelattu. Tästä johtuen pari sääntöä meni hiukan väärin, vaikka pieni tarkistelu aluksi tehtiinkin. Lisäksi touhu oli äärimmäisen levotonta, joten en oikein tiedä, että saiko kukaan mitään kuvaa pelistä. Heikki vaikutti kyllä pelaavan kunnolla, ja ainoana oikeasti käytti niitä korttien actioneitakin. Muut oikeastaan vain rakensivat ja myivät. Pisteet olivat melko tasaiset. Minä taisin voittaa 1-2 rahalla, ja muut olivat 5-10 rahan sisällä toisistaan. Antaisin kyllä tällä pelille paremmankin ajan pöydällä.

Pelasimme myös kahden pelaajan tiimeillä PitchCaria, siten että joukkueen sijoitukset laskettiin yhteen, ja sillä ratkaistiin voitto. Lisäksi tallin toinen auto sai väistää toista, mikäli siitä oli jotain hyötyä. (Ei ollut montaa kertaa). Ihan kiva kokeilu, mielelläni uudestaankin, vaikka erään raiderin mielestä vähän ehkä vähemmän aikuismaista.

JoukkueTrivial Pursuitin jälkeen Tapani, Visa ja Petri hakkasivat vielä slovenialaista tarottia kolminpelinä 2-3 tuntia. Oli kyllä huomattavasti vaikeampi kolmistaan kuin nelistään. Tai ainakin aika ankara peli, eikä positiivisille pisteille helposti päässyt.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Saksan pelit saapuivat

Ja heti tulee uusia ehdotuksia megaviikonloppuun. Aivan 100% varmoja pelattavaksi ovat Railroad Tycoon, Agricola, Coloretto, Shadow Hunters... jne.

Jussin tilaus, eli Conflict of Heroes: Awakening of the Bear tuo peliporukan valikoimaan myös ensimmäisen sotapeligenreen menevän pelin.

Näillä eväillä järkeillään, jos lähdettäisiin sinne Kpäähän päin...

Viikonloppu + blogin lukeminen

Olisko Kpäässä pelaajia tänä viikonloppuna eli pe-su? Järkeilen tässä, että jos tulen sinne päin, niin saisko peliseuraa, ja olisko jotain pelejä tarvetta saada sinne Kpäähän päin? Heidi jo kyseli Lost Valleytä.

Lisäks toinen kysymys, eli käyttääkö kukaan lukija noita RSS-feedejä, vai vilkuiletteko vaan silloin tällöin tänne blogiin, jos sattumalta olis jotain uutta? Ainakin ite tajusin tossa joku viikko sitten, ettei ainakaan kommentteja oikein huomaa, jos ei sitä feediä seuraa (mä seuraan Google readerilla). Tarttis muuten avata jokainen juttu erikseen, että näkis mihin on tullut uutta kommenttia. Feedillä näkyy siis kivasti ja nopsasti, jos blogiin on tullut uus merkintä tai kommentti. Niitä voi siis seurata klikkaamalla tossa oikealla ylhäällä olevia RSS-linkkejä.

Jos joku haluaa, niin voin myös laittaa tänne tulevat päivitykset suoraan sähköpostiin (siitä en kyllä ole varma ilmoittaako se noista kommenteista, mutta ainakin uusista teksteistä).

torstai 2. lokakuuta 2008

Huh huh mikä meininki!

Lueskelin tossa justiinsa vuoden takaista matskua, ja kuinka ollakkan silmiin osui kolmeosainen spektaakkeli poikain läpi yön kestäneestä pelisessiosta eli "perjantai-lauantai megamätöstä". Aika kovaa touhua oli näin jälkeenpäin luettuna.

Tapani päätti raporttinsa seuraaviin sanoihin: "Mahtavat sessiot oli. Pitää ottaa uudestaan joku viikonloppu isommalla porukalla."

Joku(nen) viikonloppu on jo tosiaan mennyt, mutta kun vuosipäivä lähestyy, ei tarvitse varmaan enempää vinkkailla. Jätetään hautumaan...

....
Sori, Black Raider kun lainaan ihan tätä blogimerkintää, mutta kommentti olisi ollu liian pitkä (ja tärkee).

Viime vuonna pelattiin:
Fairy Tale, Caylus, Fairy Tale, San Juan, Verflixxt!, Maailman Ympäri 80 päivässä, Pingwin, Mykerinos (tässä meinattiin pelata Mexica tai Tigris & Eufrates), Fairy Tale

Mitäs voisi mahtua tän kertaiseen mättöön? Mun ehdokkaita:
Pääpelit eli 2-4 tunnin mätöt 1-3 kappaletta: Leonardo, Power Grid, El Grande, Tigris & Euphrates
Keskisuuret eli 30-90 min: Tower of Babel, In the Year of the dragon, Alhambra, Hazienda
Välipelit: Race for the Galaxy, Pitch Car, San Juan, Slovenialainen tarot (aina yks jako joka pelin väliin 5-10 min), Black Monday.

Heittäkää omia ehdotuksia!!

Ketäköhän lähtisi messiin?
Tapani ja Olli varmasti mukana kaikessa?
Tare ainakin 90% peleistä
Marin saa kans mukaan muihin kuin reissiin
Visa on tykänny kans kaikista mitä on kokeillut
Jarmo pelaa varmasti ainakin kevyet ja keskisuuret
Syrjätie lähtis ilolla mukaan ainakin korttipeleihin ja keskisuurin
Jussi varmasti ainakin isompiin peleihin
Harri ajan salliessa mihin vaan
Jaakko tykkää kans ainakin korttipeleistä
Heikille menee ainakin keskisuuret varmasti?
Ville varmaan osaan peleistä
Heidi voi osallistua useimpiin, jos peliseura sopii
Ketä muita? Mika? Toppisen Ile?

Ja sitten tärkein kysymys, koska?