keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Lautapelihaaste 2020 suoritettu

Vuoden rypistys on saatu tehtyä viime tipassa. No oikeasti melkein kaikki kohdat tuli täytettyä orgaanisesti ja vain pari puuttui enää joulukuuhun tultaessa. Eikä oikeastaan mikään vaatinut ihmeitä. Viimeisenä kohtana täyttyi 26 Peli liittyy johonkin juhlaan, kun jouluna pelattiin joulupeliä Ratz-Fatz ist Weihnachten. Haaste kannusti kyllä kokeilemaan juttuja ja etenkin bonuskohdista löytyvät lautapelikisa ja moniosaisen pelin läpipeluu olisi hyvinkin voineet jäädä muuten tekemättä. Hyvä että eivät jääneet, koska molemmat olivat ihan vuoden parhaita juttuja.

Uutta haastetta laitan käyntiin taas vuodenvaihteessa, joten ehdotuksia vuoden 2021 haastekohdiksi voi laittaa tähän kommenttina, tai missä tahansa muualla, mistä meikäläisen saa kiinni.



1    Peli jonka pelaat lasten kanssa. Kilpikonnakisa
2    Naisen suunnittelema peli. Weeeooo Weeeooo. Liesbeth Bos, Anja Dreier-Brückner
3    Suomalaisen suunnittelema peli. Suuri avaruuspako. (Workshop-kollektiivi).
4    Pelasit uuden pelikaverin kanssa. Cardline Globetrotter.
5    Vuonna 2020 julkaistu peli. Unlock! Star Wars
6    Ystävän suosittelema peli. Orleans
7    Perinteisellä korttipakalla pelattava peli. Paskahousu.
8    Pelissä käytetään puhelinta. Unlock! Timeless Adventures the Noside Show.
9    Pelasit pelin maksimipelaajamäärällä. Novem
10    Kaksinpeli. Fields of Arle
11    Pelissä räjähtää. Big Dig.
12    Pelasit peliä matkalla. Afrikan Tähti Brasiliassa
13    Pelissä ollaan maan alla. Kanin Hop Hop
14    Peliin liittyy musiikkia. Menolippu
15    Peli on nimetty merkkihenkilön mukaan. Sheriff of Nottingham
16    Pelasit pelin vähintään kahdessa sessiossa, eli ei kerralla loppuun. Alien Frontiers
17    Pelasitte jonkin säännön väärin. Kling-Dong (otettiin miinuksia väärin)
18    Pelissä on alle 15 komponenttia. Yatzoo
19    Tarot-peli. Slovenialainen tarok
20    Viime vuosisadan puolella palkittu peli Pitch Car 1996 SdJ Dexterity Game Winner. 1996 Meeple's Choice Award.
21    Kaunis peli. Tokaido
22    Seikkailupeli. Dungeons & Dragons: The Legend of Drizzt Board Game
23    Pelissä on yö. Unlock! Night of the Boogeymen
24    Roll and move -peli. Sellaista sattuu
25    Peli on mustavalkoinen. Yahtzee
26    Peli liittyy johonkin juhlaan. Ratz-Fatz ist Weihnachten
27    BGG:n top 1000 ulkopuolelta. ShipShape
28    Nopeuspeli. Sticky Chameleons
29    Pelissä on pingviini. Cardline: Animals
30    Pelissä piirretään. Combo Color
31    Annoit pelille BGG-arvosanan 10/10. Notre Dame
32    Kirjassa tai elokuvassa mainittu peli. Shakki
33    Peli liittyy Etelä-Amerikkaan. Altiplano
34    Hyllynlämmittäjä, eli pitkään omassa hyllyssä pelaamatta ollut. Space Alert
35    Kickstarter-peli. Scythe
36    Peli liittyy ammattiisi/koulutukseesi. Ex Libris
37    Pelasit yhdellä vuorolla vähintään 10 korttia tai toimintoa. Flip City
38    Ohjelmointipeli. Orleans
39    Pelissä kuluu pelin sisäistä aikaa. Through the Ages: A new story of Civilization
40    Itse tuunattu peli. Agricola omilla fimoilla.
41    Peli(ssä) on cyberpunkia. T.I.M.E. Stories
42    Pelissä oli mukana vähintään kolme lisäriä. Viticulture Essential Edition, Tuscany, kaikki modulaariset lisurit, Visit from Rhine Valley ja vielä kaupallinen insertti.
43    Pelisuunnittelijan esikoispeli. 1918 Veli veljeä vastaan
44    Peli jolla on kaima. Snapshot
45    Peli jota et halua pelata enää koskaan. Sticky Chameleons
46    Saavutit pelissä hyvät pisteet. L.A.M.A. (1)
47    Pelissä voi varastaa. Gravity Superstar
48    Pelissä on lentokone. Australia
49    Sanapeli. Upwords
50    Yliarvostettu peli. Kivi (vuoden 2016 partypeli, ja ei ollut kummoinen)

Bonarit fanaatikoille
51    100 uutta reittausta. 160 ja ehkä vielä joku tulee?
52    200 eri peliä. Meni jo heinäkuussa yli 200 ja nyt näyttää lukema 326 ja tähänkin voi joku vielä ehtiä.
53    500 pelausta. Meni myös jo loppukesällä ja nyt näyttää lukua 835 ja tässä on vielä vähän kirjaus perässä, joten mennee hyvin lähelle kaikkien aikojen ennätystä 887.
54   Peli jokaisella alkukirjaimella

Australia
Big Dig
Carcassonne Junior
Draftosaurus
Exit: The Game - The Pharaoh's Tomb
Funny Bunny
Gold Fever
Herbaceous
If Wishes Were Fishes
Jolly Octopus
Kling Klong
Linnan Valtias
Marrakech
Notre Dame
Othello
PitchCar
Q.E.
Rhino Hero
Snapshot
Ticket to Ride
Unlock! Night of the Boogeymen
Viticulture Essential Edition
Weeeooo Weeeooo
X-nimmt
Yahtzee
Zoff im Zoo

55    Pelasit lautapelikilpailussa Menolippu SM (4. sija)
56    Moniosaisen pelin läpipeluu Imperial Assault Legends of the Alliance


 



perjantai 25. joulukuuta 2020

Kohti tonnia 964-971

Ja sitten päästään joulukuun peleihin. Kuun alku oli vähän hiljaisempaa uusien pelien osalta, kun keskityttiin pelailemaan tuttuja pelejä ja useita sellais
ia, joita ei ollut tullut pelattua pitkään aikaan. Kuun alussa tuli tsekattua löytyykö kokoelmasta pelejä, joita ei ole tullut pelattua yli 2 vuoteen ja jotka eivät ole jo vaihto-myyntilistalla. Oli niitä muutama, joten niitä pelailtiin ja katsottiin, jos joutaisivat jo vaihtoon. Yllättäen ne nyt maistuivat hyvältä, joten saavat jäädä vielä. Niitä yli kahteen vuoteen pelaamattomia pelejä on muuten tällä hetkellä 8 (+9 lisäriä ja 3 lisää, jotka ovat jo vaihtolistalla). Näistä kahdeksasta 3 on lainassa sukulaisilla tai tutuilla, joten tässä suhteessa kokoelmassa ei ole turhaa ilmaa. Alle 2 vuotta, mutta yli vuosi edellisestä pelauksesta onkin sitten paljon lisää: yhteensä 60 peliä/lisuria, joista vaihtolistalla tai lainassa on 25.

Pisimpään pelaamatta olleet BGG:n mukaan.

Oletettavasti siis tämän vuoden aikana taas lähtee kiertoon kamaa ja vaihtolista on jo nyt varsin pitkä, joten laitettiin sitä taas lautapelikirppikseen tyrkylle ja sieltä muutama lähtikin myyntiin tai vaihtoon. Lista löytyy täältä

Ja tätä dataahan on saatavilla Friendlessin Extra Stats -sivuilla täällä

#964 Point Salad
Ainakin yhdellä pelillä oikein hauskaa ja todella nopeaa pisteiden noukkimista. Laatikosta laatikkoon opeteltuna meni varmaan alle 20 minuuttia. Oikein mainio mekaniikka, jossa napataan pöydällä olevia kortteja joko pistesäännöiksi tai pisteiksi (eli kortti voi olla esim porkkana tai kortti, joka antaa vaikka pisteitä kolmen erilaisen salaattivärkin setistä). Joka pelissä mukaan tulee vain osa korteista, joten ihan täysin ei tiedä, mikä on arvokasta ja mikä ei. Pistekorteissa on myös negatiivisia pisteitä, ja kaikki pakan kortit on pakko ottaa, joten välillä väistäminen on tärkeämpää kuin kerääminen. Ihan mielelläni pelaan uudestaankin ja Leokin tykkäsi vaikka hiukkasen hankalaa olikin arvioida monen vuoron päähän eteenpäin korttien arvoja.

 #965 Nusfjord
Pelkällä sääntöjen lukemisella tiesin jo, että tykkään paljon. Tuttua Uwea, mutta kevyestä päästä. Simppeli systeemi, mutta loputtomasti vaihtelua talojen ja kylänvanhimpien kautta. Tätä voin ehdottomasti pelata koska tahansa uudestaan. Eli heti uudestaan varaukseen kirjastosta. Jos toisellakin lainauskerralla maistuu näin hyvin, voisipa löytyä myös omaankin hyllyyn. Solidi 9/10.

 #965,5 Kikeriki
Tämä oli niitä, jotka oli olleet hyllyssä pidempään, tosin tämä ei ihan pelaamatta. Pelissä on neljä eri muotoa, joista kolmea ei ollut ikinä pelattu. Näistä paras oli muistipelivariantti, joka jopa toi kivaa uutta tavalliseen memopeliin. Itse asiassa näin voi pelata millä tahansa muistipelisetillä. 

Eli otetaan tietty määrä pareja, tässä pelisssä 9, ja laitetaan toiset ruudukkoon pöydälle kuvapuoli alaspäin ja toiset pinoon kuvapuoli alaspäin. Vuorossa oleva pelaaja kääntää pinon päällimmäisen ja koittaa löytää sen pöydältä. Jos onnistuu, saa pinokortin itselleen. Jos ei osu, laittaa kortin pinon pohjalle taas kuvapuoli alaspäin. Pöydän kortti käännetään aina takaisin samaan paikkaan kuvapuoli alaspäin.  Kun pino tyhjenee, eniten kerännyt voittaa. 

 #966 Quacks of Quedlinburg
Aivan mahtava nopea pussinrakennus. Meillä tykkäsi kaikki tosi paljon myös push your luck -mekanismista kun tässä kosahdus ei ole täysi kosahdus. Meillä varsinkin Leo tykkää tosi paljon myös muista push your luckeista. Can't Stop, Gold Fever, Diamant jne. ovat kovalla käytöllä koko ajan. Pelattiin pari peliä ja sillä pohjalla arvosanaksi hyvä 9/10.


#967 Ship Shape
Oikein omaperäinen stäkkäyspeli, joka ainakin kerran pelattuna oli oikein hauskaa, joskin aika randomia. Päällimmäisen laatan voi suunnitella, mutta jos sitä ei saa, ollaan jo enemmän tai vähemmän arvan puolella. Silti tosi hauskaa, koska peli on äärimmäisen nopea. Vartin verran per peli. 



#968 Sailing Toward Osiris
Oikein kiva pienempi worker placement, jossa erikoisuutena ei ollut kuin 2 workeria per kierros lähtökohtaisesti. Toki oli myös muita actioneita, joihin ei laitettu ukkoa, mutta jotka käytännössä olivat myös niitä placementeja. Jo heti pelin alussa todettiin, että lähes varmasti tästä tulee tosi tasainen, koska mitään isoja pisteitä ei voinut kerätä mistään yksittäisestä siirrosta - ja hyvin tasan se menikin. Pisteet olivat noin 35-35-34-33-30. Sehän ei koskaan haittaa, että peli pysyy jännittävänä, mutta tässä tuntui vähän siltä, että kaikki saavat hyvin lähelle saman verran ja samoja juttuja aikaiseksi pelissä. Eli voi olla, että ei kantaisi sittenkään kovin pitkälle. 


perjantai 18. joulukuuta 2020

Kohti tonnia 955-963

Marraskuun loput uudet reittaukset superlyhyinä pikavilkaisuina. Tällä kertaa useita lastenpelejä, jotka saatiin Lautapelit.filtä arvosteluun. Näistä Yatzoo on jo julkaistu Lautapelioppaassa ja muitakin on tulossa.

#955 Kanin Hop Hop
Eihän tässä peliä ole ollenkaan. Nopanheiton ja vuoron harjoitteluun toki toimii aivan pienimmille, mutta viisivuotiaallekin alkaa käydä jo tylsäksi. Ihan ei vielä kuitenkaan 1,5-vuotias osannut, vaikka nopanheittoa ja pupujen siirtelyä jo kovasti yrittääkin. Tämä on vähän näitä, että ei kyllä aikuiselle anna yhtään mitään, mutta tottahan sitä pelataan, jos lapset pyytävät. 4/10

#956 Sherlock Express
Oikein mainio deduktionopeuspeli. Kortteja nostamalla etsitään kierroksen syyllistä. Jokainen kortti vähentää mahdollisuuksia vähän Arvaa kuka -tyylillä. Tässä tosin pelataan reaaliajassa, joten pitää hokstata nopeimmin. Toimii hyvin millä tahansa pelaajamäärällä ja tässä on taas lapsille sopiva peli, jota myös aikuinen pelaa mielellään. 7/10

Onko tässä pitkälettinen lohari, silinteripäinen susi vai aurinkolasipäinen isonenä?


#957 Ishtar: Gardens of Babylon
Ishtar täyttää kaikki hyvän europelin kriteerit: 45 minuutin peliaika, sopii kaikille, säännöt opettaa parissa minuutissa, peli etenee nopeasti, eikä voitto ratkea liian aikaisin. Ishtar on myös kaunis peli. Jos jotain risuja etsii, niin 10 minuutin setup on pitkähkö. Tätä pelan ehdottomasti mielelläni uudestaankin, eli heti uudestaan varaukseen kirjastosta. 9/10


#958 10 minute heist
Tämä yllätti tosi positiivisesti yhdellä kokeilulla. Aika kaoottinen peli jos ei yritä muistaa mitä muut nappaavat. Muistipeliksi en silti ehkä jaksaisi lähteä muuttamaan, vaikka ilmiselvästi sillä strategialla tämä voitetaan. Enpä tiedä, ehkä tämä ei sitten olekaan niin kiva kuin ensifiilis antoi ymmärtää? 8/10

#959 Mörköjahti 

Parilla pelillä vaikuttaa tosi hienolta, mutta auttamatta helpolta. Leon kanssa kahdestaan pari peliä ensin helpoimmalla ja sitten vaikeammalla vaikeustasolla ja heittämällä läpi. Pitää pelata vielä pari kertaa ennen pitkän arvostelun kirjoittamista. Mutta vähän tuntuu ainakin kahdella pelaajalla turhan helpolta. 6/10

#960 La Granja
Yucatassa opeteltu feldymäinen peli, joka ei kuitenkaan ole Feld. Parin pelin perusteella tykkään, mutta en kyllä osaa yhtään. Pitänee lukea säännöt kunnolla, jotta ymmärtää pikkujututkin. Pääsäännöiltään kuitenkin oikein mielenkiintoinen. 8/10

#960,5 Unlock Star Wars Smugglers
Aivan muikea seikkailu oli myös tämä boksin keskimmäinen vaikeustaso. Tässä oli taas pari uutta hienoa ideaa, joita ei oltu käytetty missään muussa Unlockissa. 42 minuuttia meni tähän. Jos haluaa helppoja pakohuonepelejä lasten kanssa pelattavaksi, tässä on todella kova paketti, kunhan teema sopii 9/10

#961 Silver & Gold
Oikein mukava, nopea ja tiukka kupongintäyttö. Just tämmönen sen pitääkin olla. Viime aikoina kokeillut kupungintäyttöpelit on olleet liian tylsiä tai hitaita. Jännä, ettei tätä juuri näy parhaiden kupongintäyttöpelien listoilla. Meillä meni heittämällä ihan kärkipäähän. Lähes puhdas pasianssi tämä on toki, mutta meillä toimi ja kaikki tykkäsivät. Veikkaan, että tätä tulee lainattua kirjastosta useamminkin. 8/10

Kupongintäyttöä valkotaulutusseilla

#962 Little Town
Mainio puolen tunnin optimointipeli. Rakentelua ja resurssienkeräilyä pienellä pelilaudalla. Ehkä olisi kaivannut vähän enemmän tavoitekortteja, mutta muuten sopi omaan pelimakuun varsin kivasti. Leo ja Marikin tykkäsivät paljon molemmat. Harvinainen peli, jossa tasapeliä ei ratkaista lainkaan ja tietenkin heti ensimmäisessä pelissä tasuri. 8/10

 

Kaikki rakentavat yhteistä kaupunkia ja voivat käyttää kaikkien rakennuksia.

#963 Yatzoo
Helpotettu versio Yatzysta lapsille. Oikeasti toimiva kevytversio: ei numeroita vaan eläinten kuvat nopissa, helpotettu pisteenlasku, ei bonuksia, vähemmän kohtia eli lyhyempi peli. Oikein toimiva, selkeä ja laadukas peli noppapelien opetteluun. Täysi arvostelu Lautapelioppaassa.

"Yatzoon pistelasku tekee YatZOOn jahtaamisesta turvallisempaa. Koska yläkerrassa ei tarvi huolehtia bonusten saamisesta, peli on melko suoraviivaista viiden saman hakemista. Tämän ansiosta täyden YatZOOn tietenkin saakin sitten useammin, eikä pelissä muutenkaan tule kovin paljon nollia. Mikä on varmastikin lapsen näkökulmasta kivaa. Aikuisille se tietenkin tarkoittaa sitä, että erot ovat hyvin pieniä ja jopa lähelle teoreettista maksimia pääsee. 

Ainakin meillä tusinan pelikerran jälkeen tämä toimii varsin mainiosti myös aikuisille, eikä keveys harmita yhtään. Viisivuotias tuntuisi olevan juuri eikä melkein oikean ikäinen nauttimaan Yatzoosta."

 


Pisteiden merkintä tehty lapsille helpoksi, kun yhdistelmien pistemäärät näkyvät valmiiksi printattuna kupongissa.




lauantai 5. joulukuuta 2020

Kohti tonnia 949-954

Marraskuussa tuli pelattua paljon, joten tulee varmaankin useampi päivitys. Tämän ensimmäisen setin ehdoton helmi oli Star Wars Legends of the Alliance, jota myös varmasti ajallisesti pelattiin eniten kun taisteltiin koko kampanja läpi - samalla tuli suoritettua myös lautapelihaasteen haastekohta 56 moniosaisen pelin läpipelaaminen .

#949 Star Wars Imperial Assault Legends of the Alliance

Pitkään hyllyssä pölyttynyt Imperial Assault pääsi vihdoin pöydälle kun osui Facebookin lautapelifanaatikot-ryhmässä silmään keskustelu ilmaisesta Legends of the Alliance -appiversiosta. Tässä siis sovellus hoitaa imperiumin joukkoja ja pelaajat pääsevät kaikki kapinallisten saappaisiin. Eikä tämä todellakaan ole pelkkä co-op-versio lautapelistä, vaan oikeastaan aivan kokonaan uusi peli - kampanja uusilla tehtävillä ja lukuisilla uusilla säännöillä.

Paljastamatta liikaa tarinasta, tässä pelaajat valitsevat 2-4 sankarin porukan ja lähtevät ratkomaan yhdessä isompia missioneja ja pienempiä encountereita. Meidän läpipeluulla pelattavaa oli noin 6-7 isompaa ja saman verran pieniä - en ole varma vaihteleeko se valinnoista riippuen, mutta ainakaan missiot eivät toistu täsmälleen samanlaisina. Tämä varmistui, kun kerran suljettiin sovellus vahingossa ensimmäisen kierroksen jälkeen ja otettiin alusta, jolloin vastaan tuli aivan eri joukkoja eri paikoissa. (Peli tallentuu automaattisesti jokaisen kierroksen jälkeen, mutta ei kesken kierroksen ellei itse tallenna.)

Legends of the Alliance muuttaa radikaalisti imperiumin joukkojen sääntöjä niin, että deployment-korttien tiedot heitetään käytännössä romukoppaan. Appi kertoo jokaisella imperiumin vuorolla joukkojen actionit, liikkumisohjeet ja bonusactionit sekä surge-priorityn. Tämä tuo hienoa vaihtelua ja teemallisia muutoksia. Esimerkiksi jos kapinallisilla kestää kauan yhden tehtävän pelaaminen, voivat imperiumin joukot alkaa riehua entistä enemmän. Appi ei siis varsinaisesti ohjaa Imperiumin joukkoja, vaan kertoo vain mitä hahmojen pitää tehdä. Pelaajat sitten siirtävät hahmoja laudalla noudattaen "imperiumisääntöä" eli tekevät aina ratkaisut sen mukaan, mistä on eniten haittaa kapinallisille.

Pelin ehdoton hienous on tarinallisuus. Jatkuvuus tehtävien välillä tuntuu toimivalta ja kiinnostavalta ja yksittäiset missiot etenevät tarinan ehdoilla hienosti. Yksittäisistä taisteluistakin tuli välillä tosi jännittäviä vaikka periaatteessa ne ovat varsin simppeleitä noppailuja. Me ei myöskään ihan valtavasti edes yritetty optimoida vaan otettiin seikkailuna. Meillä Leo tykkäsi tästä ihan kuin hullu puurosta ja itsellekin maistui tällä tyylillä pelaaminen. Pelattiin koko peli läpi kuukaudessa. Yhteensä pelattavaa oli arviolta parikymmentä tuntia.

Taustalle John Williams soimaan ja taikapiiriin.


 
 
 
Onnistuin välttelemään Pokekortteja yli 20 vuotta, mutta nyt kaveri sanoi löytäneensä nämä uudestaan jostain ja pitihän sitä testata asentamalla peli tietokoneelle ja pelaamalla jokunen matsi. Sattumalta tämä löytyi myös Raspberry Pi -retrokonsolilta nintendoemulaattorista ja sielläkin tuli kokeiltua. Simppeli peli, mutta yllättävänkin hauskaa, koska erät ovat todella lyhyitä ja peli nopeaa. Mutta en silti fyysisiä kortteja lähtisi itselle hommaamaan. Sen sijaan houkuttaisi taas kaivaa omat Doomtrooperit esille. Jos niihin keksisi jonkinlaiset house-rulet, joilla voisi pelata random-pakoilla. 6/10
 
#951 Trismegistus

Trismegistus on ainakin lootasta opeteltuna hidas ja häsmäinen optimointihässäkkä. Tuntuu, että on reilusti enemmän liikkuvia osia kuin ehkä onkaan. Jotenkin haastavaa saada langanpäästä kiinni, ja tuntuu, ettei oikein ehdi tehdä mitään ennen kuin peli jo loppuu. Ja puhun vuorojen määrästä, kestoahan tällä näyttää olevan yli 2 tuntia kolmellakin. Voisin pelata uudestaankin, mutta tuskinpa itse tulee lainattua kirjastosta enää 7/10.
 
Komponentteja on monta sataa
 

#952 SHŌBU
Pelattu jo elokuussa, mutta unohtunut reitata. Löytyi Googlen kuvista, että tämäkin pelattiin. Tosi kaunis peli oikeilla kivillä. Jos ei olisi hyllyssä jo rouhekopallista abstrakteja kobinatorisia kaksinpelejä, voisi tämä jopa hyvinkin löytää tiensä sinne. Mutta nyt jää vain kivaksi kokeiluksi. 6/10




#953 Caverna: Cave vs. Cave
Oikein mainio, nopea kaksinpeli. Uwemainen uwe, eli selkeää, mutta monipuolista. Pari erää pelattiin putkeen. Tykättiin, mutta toisaalta tuntui, että tämä oli nähty jo kahdella pelillä. Ei korvaa siis muista Uweja, eikä tarvetta omaan kokoelmaan. 

#954 Ubongo Junior
Leon kanssa ensimmäinen peli helpoilla puolilla ja toinen vaikeilla. Hyvin ehti Leokin tehdä kaikki tehtävät ja pari kertaa oli nopeampikin. Oikein toimiva versio peruspelistä, vaikka toki helppo kokeneelle pelaajalle. Tässä suurin ero on siis se, että palikoita ei voi kääntää ylösalaisin, joten valinta-avaruus pienenee paljon.



sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Kohti tonnia lokakuu 2020 (932-948)

Lokakuussa pelattiin paljon ja uusiakin pelejä ihan reippaasti. Mitään isoja hittejä ei löytynyt, enemmän mentiin hutiin. Unlock ei taaskaan pettänyt, mutta muuten ei tosiaan isommin hurraamista. Toivottavasti marraskuu osoittautuu paremmaksi.

#932 Decrypto
Oikein kiinnostava konsepti. Nyt pelattiin vain kolmella pelaajalla, mutta ehdottomasti tekisi mieli kokeilla oikeasti joukkueilla. Jopa melko vaikean oloinen näin ensimmäisellä yrityksellä. Mites muilla, onko toiminut pidempäänkin vai onko hupi nähty parilla kerralla?

#933 Rune Stones
Aika lailla on kerralla nähty tämä peli. Tuli elävästi mieleen Blue Moon City, mutta vähän hitaampana versiona. Juoksukilpailu, johon vähän lisätty elementtejä, mutta ei tarpeeksi. Varsinkin kortit tuntuivat jopa melko turhilta - hirvittävä määrä kortteja, mutta niissä ei ollut kuitenkaan riittävästi eroa. Kahden kortin pelaaminen ja aina isomman poistaminen oli kyllä nerokas mekaniikka ja oikein kivan näköinen tämä on, mutta vähän päältä kaunis kakku. Leo osasi kyllä pelata, mutta vähän jäi strategia vaiheeseen.

Rune Stonesin näyttävät ja värikkäät komponentit

#934 Transatlantic
Yucatassa opeteltu peli. Oikein mielenkiintoinen ja vakuuttava peli jota tekee mieli opetella kunnolla. Varmasti tulee pelattua Yucatassa useampia pelejä ja livenäkin kokeilen mielelläni. Tuli tsekattua Rahdon video ja vielä enemmän teki mieli pelata lisää. Tähän (ja oikeastaan mihin tahansa muihinkin peleihin saa heittää kutsuja Yucatassa). 7/10

#935 Russian Railroads: American Railroads
Paljon sekavamman oloinen kuin Russian Railroads, mutta eiköhän tässäkin hyvä peli ole alla kun pääsee käsiksi. Yucatassa opettelu on aina vähän sekavaa joka tapauksessa.

#936 VOLT
Eipä tässä oikein mitään erikoista. Aika lailla suora kopio Robo Rallysta. Eipä tarvi pelata uudestaan, kun sekin tuntuu liian hitaalta. 5/10

#937 Chakra
Aika simppelin oloinen peli, jossa tapahtuu kovin vähän. Saapa nähdä parilla pelauksella Yucatassa, että kannattaako tätä enemmän pelata. Vastaus: ei tarvi. 5/10

#938 QANGO
Simppeli jätkänshakkiversiointi, josta tulee mieleen 2D-versio Pyloksesta. Ei kyllä tuo tähän pelimuotoon sellaista uutta, mikä kiinnostaisi. 5/10

#939 Cartographers
Oikein mainio kupongintäyttöpeli. Tarpeeksi erilainen kuin muut ja juuri siksi kiinnostava. Tätä ihan varmasti tulee pelattua uudelleenkin. Leo tykkäsi piirtelystä ja osasi hyvin pelata, vaikka ehkä vähän täytyi neuvoa tulevien kierrosten scoraukseen varautumisessa. Arvostelu lähtee 8/10

Oikeaa kupongintäyttöä. Muistutti 30 railsia piirtämisen osalta.

#940 Hadara
Nelinpelinä Tiian, Leon ja Marin kanssa. Tästä tuli aika vahvat 7-wonders-vibat monessakin suhteessa, eikä vähiten kolmen aikakauden kautta. Vaikka yhtäläisyyksiä on todella paljon, on tässä kuitenkin omaperäinen supernopea sivilisaatiopeli. Alle tunnissa pääsee helposti nelinpelinkin. Tämä näyttää tulleen juuri Yucataan, joten eiköhän tätä tule pelattua vielä paljonkin. 

Nyt Yucatassa pelanneena huomasin, että ensimmäinen peli meni väärin. Otettiin B-vaiheessa vain yksi kortti hylätyistä korteista, kun ne pitäisi ottaa kaikki. Eli pelattiin todella paljon lyhyempänä versiona ja siksi ei päästy eri väreissä läheskään niin pitkälle kuin olisi voinut. 

Hyvä peli joka tapauksessa ja tätä voin oikein mielelläni pelata, vaikka Yucatassa olikin vähän tylsän näköinen ja hankalahko seurata. 8/10


#941 Unlock! Epic Adventures - The Dragon's Seven Tests
Pakohuonepeleistä ei voi spoilaamatta kirjoittaa kovin paljon. Mutta sen voi tästä sanoa, että mukana oli muutama erikoinen innovaatio, jotka toivat aivan uudenlaista hektisyyttä peliin. Myös sovelluksen koodi-namiska teemaan sopivaksi, eli tässä ei etsitä nelinumeroisia sarjoja vaan jotain ihan muuta. Yksi puzzleista on suunniteltu  neljälle pelaajalle, mutta toimii kyllä muillakin määrillä - yhdellä tai kahdella ehkä ei niin hauska kuitenkaan. Selvittiin kerrankin reippaasti etuajassa, taisi jäädä melkein 20 minuuttia aikaa. Tosin tässä oli 77 minuutin peliaika boxille uskollisesti. Tämä on siis sarjan 7. boksi ja numero 7 on vahvasti mukana.  9/10

Tyylikästä kuvitusta, kuten aina


#942 Bunny Kingdom
Bunny Kingdom oli hauskaa rakentelua. Kerrankin peli, jossa tulee paljon kaikkea ja joka paikasta. Kortteja riittää ja melkein jokaisella kortilla saa jotain mielekästä. Alussa tulee vain yksittäisiä pisteitä, mutta lopussa ropiseen senkin edestä. Varmaan pelattiin huonosti, mutta silti huonoinkin sai 150 ja voittajalla reilusti yli 200. Leo teki hyvät pisteet keräämällä melkein kaikki mahdolliset loppubonuskortit, mutta Mari lopulta vei voiton kopioimalla sekä mun että Leon parhaat bonarit ja keräämällä niistä 40 pistettä. 7/10

Pupuja, pupuja, pupuja


#943 Wingspan
Olipa taas kivaa. Kaksi peliä heti samana päivänä kun saatiin kirjastosta. Tämä oli vähän hassu tapaus, kun siitä tuli uusi reittaus, vaikka olenkin pelannut aiemmin. Näköjään olin siis unohtanut reitata ensimmäisellä kerralla. Wingspan on kaunis ja nopea peli, jossa tuntuisi olevan sisältöäkin. Mutta vähän pelottaa, että menee loppu aina samanlaiseksi urakkamunimiseksi. Muuttaisiko lisäosa tilannetta? 9/10

Kaunis ja toimiva peli, mutta riittääkö sisältöä?


#944 Disney Eye Found It!
Kokeiltiin kirjastosta lainattu superiso peli. Mahtui juuri ja juuri meidän olohuoneen pöydälle. Hauska äkkää ja tökkää -lautapeli, jota voi pelata jo tosi pientenkin lasten kanssa. 6/10

Nämä pelit vaativat jo pöydän pidennyksen

#945 Déjà vu
Aika hauska ja todella nopea hupipeli. Tämänhän voisi hyvin ostaa itsellekin, koska takuulla toimii kaikissa porukoissa. Vähän ilkeä tämä on perussäännöillä, jossa yksikin virhe tarkoittaaa pelistä ulos lentämistä, joten lasten kanssa voisi hyvin käyttää jotain loivempaa rangaistusta, esimerkiksi paria miinuspistettä. Ihan ehdottomasti tekee mieli pelata uudestaan. 8/10

#945,5 Myyrä ja noppa
Nopassa kuvat silmälukujen sijasta. Muuten Kimble. Ei jatkoon. 3/10
Onko tätä geekissä, vai meneekö suoraan Kimblen eli Troublen alle? Osaako joku sanoa.

#947 Doctor Who: The Time Wars Family Board Game
Puhdas tietokilpailu tosifaneille. Ei mitään järkeä, jos ei ole katsonut vähintään Tennantin Doctoreita läpi moneen kertaan. Ei tarvi pelata uudestaan 3/10

#948 Captain Sonar
Hauskan oloinen kahden tiimin laivanupotusvariantti. Pelattiin 1 vs 2, mutta varmasti vielä paljon hauskempaa olisi täydellä 4 vs 4 -porukalla. Silti tykkäsin tästäkin ja ihan mukavasti toimi. Hienot komponentit myös. Helposti pelaan uudestaankiin. 8/10


Jättimäiset sermit ja isot pelilaudat toimivat komeasti.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Kohti tonnia syyskuu 2020 (920-931)

Syyskuun päivitykseen saatiin arvostelukappaleita lastenpeleistä sekä Lautapelit.fistä että Leikkien.fistä. Kirjoitin näistä varsinaiset arvostelut Lautapelioppaaseen, näihin linkit alla muistiinpanoissa. 

Muuten testissä oli taas kirjaston pelejä ja jopa pari pelaamatonta omasta hyllystä pääsi pöydälle. 

Syyskuun paras uutuus oli Unlock: Star Wars Escape from Hoth ja hyvänä haastajana Gravity Superstar

#920 Dragon Market
Pelin kohderyhmä on selvästi perheet, mutta todellisuudessa pienille lapsille suunnittelu on hankalaa tai ainakin pärjääminen on vaikeaa, eikä noppien ja korttien tuoma täysi satunnaisuuskaan auta kuin joskus. Dragon Market kallistuu lopulta aikuisten peliksi, joka siinä kohderyhmässä tarjoaa hyvän haastavan ja kiehtovan puzzlen, jos porukka on nopeaa. 

Meillä tätä on nyt pelattu viitisen kertaa ja omalta osaltani se riittääkiin. Jos Leo vielä haluaa pelata, toki pelaan, mutta en taida itse ehdottaa. Ei pelissä mitään vikaa ole, mutta samaan slottiin on vielä parempiakin. 6/10

Lue täysi arvostelu Lautapelioppaasta.

Korteissa on erikoisvoimia, mutta niitä ei juuri pääse käyttämään lyhyehkössä pelissä.

#921 Gravity Superstar
Lautapelit.fistä saatu arvostelukappale. Toimii ainakin parin ekan pelin perusteella niin hyvin, että saa jäädä omaan kokoelmaan. Myös Leo ja Mari tykkäsivät, joten eiköhän tätä tule pelattua. Hyvä puolen tunnin filleri, jossa pääsee vähän varastelemaankin toisilta, mikä varsinkin Leolle on nyt viisvuotiaana hauskaa. 8/10

"Gravity Superstar on klassinen tasohyppely pelilaudalla: juokse, hypi ja kerää tähtipölyä. Mistään suorasta putkijuoksusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan päinvastoin, Gravity Superstarissa on nimittäin painovoima – joka riippuuu pelihahmon asennosta. Omalla vuorollasi voit siirtyä sivulle tai alaspäin, jonka jälkeen putoat “alaspäin” niin pitkälle kunnes laskeudut alustalle – joka voi olla jopa eri pelilaudalla. " 

Lue täysi arvostelu Lautapelioppaasta

Kirjaimellisesti tasohyppelyä


#922 Welcome to Centerville
Noppailua vähän monimutkaisemmin

Tämä olikin paljon kuvaansa monimutkaisempi ja mielenkiintoisempi nopparalli. Tykkäsin paljon vaikka sainkin Leolta turpaan oikein urakalla. Leo 69, Mari 60 ja mulla vain 33. En saanut rahaa oikein mitenkään aikaiseksi. Seuraavassa pitää panostaa enemmän puoluepolitiikkaan, ne oli selkeästi tehokkaita vähän kaikessa. Menetin muuten yhden vuoron kokonaan, kun nappasin 2 tiimalasia ja 4 kysymysmerkkiä. 

Tätä pelattiin toinenkin matsi ja tykättiin. En yhtään pistä pahakseni pelata uudestaankin jos joku tarjoaa pöytään. Vaikka GMT:tä en enää kannatakaan. 8/10


#923 Pearls ja #924 Cat Lady
Pearlsia pelattiin Leon kanssa ja Leohan voitti mut heti ensimmäisellä pelillä ihan puhtaasti. Kiva peli ja jotenkin klassisen oloinen vaikka onkin uusi, vuonna 2019 julkaistu peli. Kevyttä kortinlyöntiä ja settien keräilyä. 6/10

Heti perään lisää kevyttä settien keräilyä kissateemalla Cat Ladyn parissa. Toimii, mutta on ehkä sittenkin niin kevyt, ettei taida jatkuvuutta olla. Mielelläni kyllä pelaan uudestaankin, mutta mitään tarvetta ei ole hommata omaan hyllyyn. Tätä tuli kaksi erää läiskittyä hyvinkin nopeasti. 7/10 


#925 Century Eastern Wonders
Ihan toimiva, joskin hitaanlainen Century-peli. Olisi edes yksi toiminto enemmän, niin peli etenisi. Tyylikkään näköinenhän tämä on ja simppeli kevyt peli, joka on nopeahko selittää. 

En ole oikein lämmennyt näille Centuryille, koska ne vaan tuntuvat liian tylsiltä saman toistamisilta. Onko joku näistä oikeasti hyvä? 

Kauniit värit ja tyylikkäät komponentit

 

#926 Froggit
Froggit on nopeatempoinen ja lyhyt peli. Kierroksia pelissä ei tule kuin parikymmentä tai vähemmänkin. Reitti laudan yli on lyhimmillään kahdeksan askelta, eli jokaista sammakkoa liikutetaan vain muutaman kerran. Jokaisella siirrolla on siis merkitystä ja päätökset ovat välillä tiukkojakin. 

Pienestä pelistä löytyy siis syvyyttä ihan kunnon pelin verran. Haastava peli sopii perhepeliksi tai peliporukan filleriksi, koska se on nopea ja toimii hyvin kahdesta kuuteen pelaajalla. Perussäännöillä pelaa hyvin jo pienikin lapsi, mutta pelin strategialuonne toki tarkoittaa, että pienet eivät pärjää, koska onnella ei ole vaikutusta. 

Tietenkin perhepelinä tutusti aikuiset pelaavat toisiaan vastaan ja lasten sammakot karkailevat turvassa. Niinkin peli toimii. Froggit on hyvä päänavaus SmartGamesilta moninpelien maailmaan. Ainakin meillä peli saa paikan hyllyssä heti. 

Täysi arvostelu tästäkin löytyy Lautapelioppaasta. 

Pelattu pari matsia toistaiseksi ja kyllähän tätä pelaa mielellään. Leo tykkäsi ja meillä myös 1-vuotias tykkää leikkiä isoilla sammakkonappuloilla. 7/10


Missä menevät eri toiminta-alueiden rajat?
#927 Terramara
Todella häsmäinen vaikka kaikki osa-alueet olivatkin kondiksessa. Peli ei edennyt ja jotenkin ei saanut yhtään kiinni pelistä. Liekö osasyynä se, että pelissä ei oikein ole selkeitä ruutuja tai muuten selkeitä rajoja pelilaudassa? 

Periaatteessa kiinnostaa, mutta tuskin tulee pelattua uudestaan. 6/10


#928 Terraforming Mars: Turmoil

Tätä lisuria ei ollut vielä tullut kokeiltua. Yhdellä kokeilulla ei juuri sanottavaa. Toimi, mutta kukaan ei panostanut sinne niin paljon, että olisi ollut valtavan suurta merkitystä suuntaa tai toiseen. 

Onko muiden mielestä pakollinen lisä vai ajanhukkaa?
 

 

#929 Farben
Hauska tarinankerrontapeli, jossa assosioidaan värejä sanoihin. Ihan toimiva ainakin kerran pelattuna, mutta veikkaan, että voi ajautua ainakin samalla porukalla samoihin uriin.

#930 Unlock: Star Wars
Saaren Mikolta saatu laatikko otettiin heti testiin ja ensimmäisenä pureskeltavaksi saatu Escape from Hoth oli heti herkullinen. Helppo toki, mutta juuri sopiva meille kun annetiin Leon lukea itse kaikki tekstit. 55 minuuttia meni. 

Kaksi muuta skenaariota vielä pelaamatta, mutta eiköhän ne vähintään yhtä hyviä ole.




#931 Boss Monster
Leo tykkäsi kasibittipelimäisyydestä. Ja ohan tää ihan jees, vaikka pelissä ei kovasti syvyyttä olekaan.


lauantai 7. marraskuuta 2020

Kohti tonnia elokuu 2020 (912-919)

Elokuussa pelit jatkuviat tämän vuoden tyylillä, eli reitattiin kirjaston pelejä. Tähän päivitykseen ei itse asiassa osunut mitään muita kuin Vaskin valikoimaa. Enimmäkseen peruspelejä, mutta myös yksi vuoden helmistä.

#912 The River
Oikein kiinnostava pieni worker placement. Selkeät säännöt, nopea pelata ja hyviä päätöksiä. Välillä tuntui tosin, että kolme tai neljäkin ukkoa oli välillä liikaa, eli ei ollut enää viimeisellä järin hyödyllistä tekemistä. Ehdottomasti pitää uudestaankin kokeilla, varsinkin kun tuli täysillä turpaan. 

Pelattiin heti toinenkin erä ja siinä oli jo jonkinlainen idea strategioista. Nopeat 5 taloa enimmäkseen tiilillä riitti selvähköön voittoon. Tämä meni heti uudestaan varaukseen kirjastosta, koska tekee mieli pelata ainakin pari lisäkertaa, jotta näkee löytyykö syvyyttä. 

Vahva kasi lähtöratingiksi. Viisivuotiaalta myös peukku tälle, oli hauska suunnitella strategiaa. 



#913 New York 1901

Kaunis peli, jossa jopa vähän teemallisuuttakin. Tonttien varaaminen ja isojen rakennusten pykääminen on hauskaa, mutta olisi se komeapi 3D-rakennuksilla. Toimihan tämä näinkin, vaikka taidettiin pelata hieman väärin jotain sääntöjä. Liian pitkä sisältöönsä, mikä näkyi varsinkin Leon tylsistymisessä loppua kohti. Eipä varmaan tarvi pelata uudestaan, vaikka periaatteessa ei mitään isompaa vikaa ollut. 6/10 on ehkä jopa vähän yläkanttiin. 

#914 Bruxelles 1897
Nopea ja mielenkiintoinen peli, jossa tekemistä riittää ja hyviä päätöksiä. Tätä voisi lainata uudestaankin kirjastosta helposti. Tykkäsin, vaikka jäinkin 3 pistettä Leon ja Marin taakse, jotka jakoivat voiton. 7/10 lähtöarvostelu.

Bruxellesissa ei ole pelilautaa, vaan "lauta" muodostuu korteista joka kierroksella erilaiseksi.



#915 Pictures
Mainio partypeli, jossa hieno uusi idea: abstrahoi kuva erilaisilla välineillä niin että muut tunnistavat sen. Välineinä toimivat esimerkiksi 9 värilaattaa tai kaksi narunpätkää. Tämän voisi hyvin vaikka hommata omaan hyllyyn. Toimii jo kolmella, mikä on harvinaisempaa tämän tyyppisissä peleissä. Tosin rajoituksena sitten se, että vain viidelle välineet. Mutta helpostihan siihen lisää kuudennen vaikka sillä, että yksi piirtää. 


#916 Areena: Titaanien taisto
Kniziasedän vanhempi peli, jossa lyödään vetoa mörköjen gladiaattoritaistelusta. Useampi mielenkiintoinen mekaniikka ja huippunopea peli. Tätä voin ihan hyvin pelata uudestaankin, mutta ei tarvi hommata omaan hyllyyn. Jännä taistelupeli, jossa ei ole minkäänlaista taistelua.


#917 Kitchen Rush
Hauska yhteistyöpeliä, jossa pelataan kaikki omaa peliä. Tässä ei tosiaankaan voi kukaan päsmäröidä muiden hommia, koska aika ei yksinkertaisesti riitä. Ensimmäisessä pelissä tuli turpaan ja pahasti, joten toiseen peliin lisättiin aikaa ja siinä alkoi jo peli löytyä. Kuuden minuutin ajalla ehdittiin hyvin selvitä, mutta silti ei mennyt tylsäksi yhtään. Tää pitää lainata uudestaankin kirjastosta. Leo tykkäsi tosi paljon, vaikka välillä kävikin meno liian hektiseksi, mutta eipä se oikeastaan haittaa, jos yksi ehtii pelata vähän vähemmän toimintoja.

 
#918 TopRace
Kirjastosta lainattua Top Racea 2 erää. Ihan mielenkiintoinen, mutta vähän hidastempoinen veikkaus-ajopeli. Ei tarvi omaan hyllyyn hankkia, mutta ihan hyvin voi pelata uudestaankin kun vastaan tulee. Leo tykkäsi vaikka iso korttimäärä kädessä selvästi hankaloitti valintojen suunnittelua. Ongelma oli siis ihan fyysinen: pienillä käsillä on vaikea pitää yli kymmentä korttia edes kädessä saati jossain järjestyksessä. 

#919 L.L.A.M.A.

No nyt löytyi megahitti kirjastosta! Tätä on sitten lyöty pitkään ja hartaasti. Leo hullaantui siinä määrin, että kun kirjastosta oli lainattu 2 kertaa ja pelattu 15 kertaa, ostettiin omaksikin. Knizian vuonna 2019 julkaistu kevyt korttiläiskintä on nopea ja jännittävä ja sitä myöten koukuttava. Tikkipelien fiilistä, vaikkei sitä olekaan.

Pelaa sama tai yhtä isompi kortti kuin edellinen pelaaja. Kutosen päälle pelataan laama ja laaman päälle ykkönen jne. Käden tyhjäksi pelannut voittaa erän ja muut saavat korttiensa verran miinuksia. Ensimmäisenä yli 40 pistettä kerännyt häviää. Kätensä tyhjentänyt saa poistaa yhden miinuksen (tai 10, jos on kerännyt yli 10 miinusta). Halutessaan voi myös passata, jolloin saa miinuksia käsikorttiensa verran, jos uskoo että muilla on vielä huonommat kädessä.

Henkisesti samaa jengiä kuin klassikot 6nimmt ja No thanks - saapa nähdä tuleeko tästä vielä klassikko vai onko sittenkin vähän liian ohut? Ja seitinohuthan tämä on, joten mitään syvällistä pelielämystä ei ole luvassa.

Tästä kädestä tulisi 6+5+3+1=15 miinuspistettä




sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Kohti tonnia heinäkuu 2020 (907-911)

Kesä on ollut aiempina vuosina hyvin hiljaista peliaikaa, kun frisbeegolf on pääosassa. Koronavuonna kilpailumatkoja ei tullut ja loukkaantuminen esti paikallisiinkin kisoihin osallistumisen, joten tänä vuonnahan sitten pelattiin kesälläkin. Toki pelikertoja heinäkuussa tuli vähän (28 pelausta), mutta uusia pelejä kuitenkin useita.

Pääasiassa jatkettiin Vaski-kirjastojen pelien perkuuta, mutta tähän päivitykseen pääsi pari oman hyllyn pelaamatonta pakohuonepeliä. 

 #907 Ex Libris

BGG:hen olen kirjoittanut näin: "Pelattiin beginner-säännöillä, mutta oli näilläkin jo tosi kiva! Pitää kyllä pelata uudestaankin tätä nyt kun on pari viikkoa kirjastosta lainassa. Leo myös tykkäsi paljon."

Ex Libris on aivan upean näköinen peli ja sopii hyvin aika nuorellekin. Viisivuotias pelasi sujuvasti, koska pelissä ei ole juurikaan tekstiä, vaikka teema onkin kirjojen maailmassa. 

No ei kuitenkaan ehditty pelata tuolla kerralla uudestaan, ja nyt on sitten odoteltu uutta lainauskertaa kirjastolta.

Kirjaharrastaja tykkää Ex Libriksen hauskoista kirjan nimistä
 

#908 Decktective: Bloody-red Roses

Decktective oli nyt se peli, mikä UNDO olisi voinut olla. Samalla tapaa ei niinkään peli, mutta paljon toimivampi.

Pelattiin viidellä pelaajalla ja vaikutti siltä että se on näissä hyvä. Laatikko sanoo 1-6, mut alle kolmella peli muuttaa kyllä muotoaan, koska se kaipaa muutaman pelaajan keskustelua ja teoriointia. Toisin kuin UNDOissa, tässä on oikeasti pelivuorot, joilla on merkitystäkin. 

Korteissa on numeroarvo 1-10 ja kortin saa pelata kaikkien nähtäväksi vasta kun poistopakassa on numeron verran kortteja  Poistetuista korteista ei saa kertoa muille kuin nimen, eli kaikki muu info pitää muistaa. Niistä saa kyllä keskustella sitten lopussa kun pähkäillään sitä ratkaisua. Siis jos vielä muistaa oikein. Tuossa oli kyllä melko nerokas systeemi, että kortteja myös pitää poistaa näyttämättä muille.

Toisaalta kahdella pelaajalla on se ero, että on yhden kortin sijaan 3 korttia kädessä. Eli sitten on enemmän pelillistä valintaa. Viidellä pelaajalla oli vain 1 kortti kädessä, jolloin valinta jäi siihen, että pelaako kortin, vai poistaako sen.

7/10, voin kokeilla sarjan seuraavankin pelin

#909 Deckscape: the Curse of the Sphinx

Todella pitkä ja aika vaikeakin. Meillä taisi mennä liki 3 tuntia tämän kahlaamiseen. Hyviä puzzleja toki, eli ihan kivaa oli, mutta liian pitkä varmasti monelle.

8/10 Deckscapet on edelleen mun suosikkejä, joten näitä jatkan erittäin mielelläni edelleen.

Pakohuonepeleistä ei oikein voi spoilaamatta postata =D

#910 Zooloretto
Jollain ihmeellä tätä ei ollut koskaan tullut pelattua. En kyllä oikeastaan tiedä miksi pelaisi tätä mieluummin kuin Colorettoa? Käytännössä sama peli, mutta tuplasti tai triplasti pidempi. Lautapeliversioista Aquaretto oli muistaakseni jonkun verran erilainen. Voin tätäkin toki pelata uudestaan, ei siinä mitään. 6/10


#910b Oh S#!? (No Thanks)

Pohjoismainen Lautapelit.fin versio, joka täällä on julkaistu nimellä "Oh S#!?"
Olihan tämä nätimpi kuin klassinen No Merci, mutta muuten siis identtinen peli. Tästä ei siis saanut reittausta, vaikka uusi peli meille olikin. 


#911 Carnival of Monsters
Marin kanssa testattiin kaksinpelinä. Hyvinkin keräilykorttimainen peli kuten tekijältä (Richard Garfield) odottaa sopii. Ei oikeastaan mitään syytä miksi tätä ei voisi pelata enemmänkin, mutta ei kuitenkaan mitään koukutusfiilistä tullut ekasta pelistä. Teemahan oli aivan höpöä fantasiaa, mutta ei se yhtään peliä pilannut. Perus-seiska selkeästi, eli pelata voin. Tämäkin löytyy Vaski-kirjastosta.


sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Kohti tonnia 901-906

Sata jäljellä ja mennään kesäkuussa 2020. Vielä siis vähän nämä raportit laahaavat perässä, mutta sehän on vaan mukava, niin riittää viikottaista päivitettävää vielä jonkin aikaa. Reaalitilanteessa ollaan jo kohta ylittämässä 950 raja. 

Tässäkin päivityksessä kaikki reittaukset ovat kirjastosta lainattuja paitsi Sekigahara, joka tuli Yucatassa nettipelinä. Molemmissa riittää edelleen perattavaa, kuten myös Jarmon myyntipeleissä, joita on edelleen hyllyssä säilössä viitisenkymmentä. Eli tälle vuodelle tullee hyvin vielä parikolmekymmentä reittausta.

#901 Hornet


Taas kirjastosta lainattu uusi reittaus, tällä kerralla kotimaista osaamista. Jani ja Tero Moliisin Hornet on hauskan näköinen ja ihan toimia peli. Pelattiin heti pari peliä kun oli nopea ja aika yksinkertainenkin. Leo tykkäsi, mutta ei tässä sittenkään ole kovin paljon mitään omaperäistä, mikä innostaisi itselle hommaamaan. Kirjastosta voi tulla lainattua uudestaankin. 6/10 

 

Hornetin isot ja näyttävät komponentit

 
#902 Ecos: the First Continent

Kirjastolainalla muutamaan päivään heti 4 peliä eri pelaajamäärillä kahdesta viiteen. Todella kova kädenoptimointi, jota tekee mieli pelata uudestaan ja uudestaan. Peli ei kestä kuin puolisen tuntia, mutta siihen mahtuu paljon mielekästä päätöksentekoa ja yllättävän paljon strategista suunnittelua. Yhteinen pelilauta tuo jonkin verran konfliktia, mutta hyvin kevyttä sellaista. Itse pidin erityisesti korttien "kulumisesta", eli siitä että jokaisella kortilla on 1-4 käyttökertaa, jonka jälkeen ne siirretään poistopakkaan. Kaikki toiminnot yleensä haluaa tehdä, mutta harvoin heti, joten ajoitus on tärkeää. 

Oikein toimiva, nopea ja kauniskin peli. En yhtään ihmettele, jos nousee ihan BGG:n top100:aan kun saa lisää arvosteluja. Enemmän sisältöä kuin miltä näyttääkään. 9/10 Ehdottomasti lisää tätä. Saattaisi yltää omaan kokoelmaankin, varsinkin kun Leo tykkää tosi paljon.

Tätä tuli lainattua jo pari kertaa uudestaankin ja onhan tämä sen verran hyvä, että edelleen saa pitää arvosteluna ysin.




#903 Sekigahara: The Unification of Japan

Ensimmäinen peli tätä ja vähän sokkona lähdettiin yrittämään Yucatassa. Aluksi en tajunnut mitään, mutta kyllä sieltä oikein toimiva peli löytyi. Blokkisotapeli ihan mielenkiintoisella logiikalla. Varmasti tulee pelattua Yucatassa vähintään silloin tällöin. 7/10

#904 Kodama: The Tree Spirits
Kaunis peli ja ihan pelattavaakin. Riittää kyllä kun lainaa kirjastosta, eli ei tarvi omaan kokoelmaan. Täysin yksinpelihän tämä käytännössä on, eli pelaajamäärällä ei ole käytännössä mitään merkitystä, mikä tuli todettua hyvin pelaamalla kaksinpeli Leon kanssa ja kolminpeli Marin kanssa. Ei mitään oleellista eroa. Taide on kivaa ja korttien asettelu vapaisiin asentoihin on aina kivaa. Eli ei ole mitään varsinaista ruudukkoa tai tiukkaa järjestystä, mihin oksat pitää asetella

7/10 Voin pelata uudestaan, mutta voin olla pelaamattakin. 



#905 Tokaido

Yksi tyylikkäimpiä pelejä, mutta sisältöä valitettavan vähän. Sääntöjenluvun jälkeen oli odotukset korkealla ja odotin pitäväni kovasti, mutta ainakin kolmella pelaajalla oli tylsä kuin mikä. "Viimeisenä oleva pelaa" -systeemillä pelaan paljon mieluummin Glen Morea. Tässä tuntui, että aina kannatti vaan ottaa se ensimmäinen vapaa ruutu, että saa maksimimäärän vuoroja yhteensä. En tiedä sitten olisiko useammalla pelaajalla eri asia? 5/10 



#906 Team3 Green

No tässä ei ollut juuri mitään pelattavaa tai uutta ideaa. Surkea partypeliviritelmä. En näe miksi missään pelissä olisi hyvä idea rajoittaa kolmeen pelaajaan, jos yhtä hyvin voisi olla useampi pelaamassa samaan aikaan. Ei uudestaan, kiitos.  Vai ymmärsinkö jotain väärin, ja onko tämä jonkun mielestä hyvä peli? Miten tämä pääsi edes ehdokkaaksi Vuoden peli -skabassa? 4/10

 

 



lauantai 17. lokakuuta 2020

Kohti tonnia 894-900

 #894 Monte Cristo

Tyylikkäät komponentit ja mielenkiintoinen toimintoramppi sekä jännä aihe nostivat odotukset tästä pelistä, mutta sääntöjen luku kyllä tiputti ne hyvin nopeasti oikealle tasolle. Perusjyystö, jossa ei yhtään mitään ihmeellistä. Simppeleitä valintoja uudelleen ja uudelleen. Ei tästä oikein syvyyttä löydy, eikä edes se ramppi toimi niin hienosti, että jaksaisi kantaa. Voin pelata, mutta voin jättää pelaamattakin. 6/10



#895 Hanabi Deluxe II
Kirjastosta lainattu Hanabi Deluxe oli sitä samaa kuin perus-Hanabikin. Periaatteessa kiinnostava yhteistyöpalapeli, mutta me ei silti tästä oikein saatu mitään irti. Löytyy monta mielenkiintoisempaakin simppeliä yhteistyöpeliä, kuten The Mind.

Voin pelata uudestaan jos joku ehdottaa, mutta tuskin itse ehdotan 6/10



#895,5 Age of Steam Expansion #4: France and Italy

Pelattiin Marin kanssa Italian kartta. Ei ollut koskaan pelattu aiemmin, vaikka hyllyssä ollut yli 10 vuotta. Ihan pistooli ja haluan ehdottomasti pelata uudestaan. Kartan toinen puoli - Ranska - on pelattu kerran vuonna 2009. Tästä ei uutta ratingia siis tullut, koska ekalla pelauksella tämä on jo merkattu, vaikka Italia onkin täysin eri peli kuin Ranska.

Ehdottomasti pelaan uudestaan 9/10




#896 Agricola: Through the Seasons

Mari voitti kun pelattiin Through the Seasonsilla ekaa kertaa. Olihan se hyllyssä jo ollut yli 10 vuotta, joten oli jo aikakin pelata sitä. Hyvä lisäys, jossa tulee varsinkin perhepeliin mukavasti pari mahdollista valintaa lisää. 

Olin saanut tämän aikanaan pelin suunnittelijalta etanapostilla. Kyse on siis postikorttilisäristä, jossa on muutama lisätoiminto, jotka vaihtuvat kierroksesta toiseen. Muistaakseni suunnittelija itse otti yhteyttä Agricolaa aktiivisesti pelanneisiin BGG:n kautta ja tarjosi lisuria - jonka tietenkin innolla otin vastaan.

Varmasti pelataan uudestaan 8/10



#897 Deckscape Heist in Venice
Taas mielekäs seikkailu ja yhtenä yksityiskohtana hauska, että Leo osasi heti laskea noppaluvut oikein käyttämättä Houdinin erikoistaitoa. Tässä siis on jokaisella pelaajalla oma hahmo, ja joka hahmolla erityistaito, jolla voi saada apua tiettyihin puzzleihin. Jokainen Deckscape on tähän mennessä ollut todella laadukas. 8/10


#898 Bermuda Pirates
Lautapelioppaan Mikolta saatu arvostelukappale. Peli on aika puhtaasti gimmick-perusteinen näppäryys- ja muistipeli. Gimmick on kuitenkin niin hieno, että peliä on ihan hauska pelata, vaikka siinä ei "syvyyttä" olekaan. 

Kirjoitin Bermuda Piratesista täyden arvostelun Lautapelioppaaseen. Tässä lopputunnelmat siitä arvostelusta: "Peli on sopiva sekoitus onnea ja taitoa, se on nopea oppia ja opettaa, ja se on kestoltaan lyhyt, joten se sopii melkein mille tahansa peliporukalle.

Ihan pienille lapsille peli on kohtalaisen vaikea, joten jonkinlaisen tasoituksen antaminen voi tulla tarpeeseen. Jäykän analyyttiselle pelaajalle tässä ei järin paljon ole pelattavaa, vaan yhdellä pelillä jippo on nähty. Parhaimmillaan Bermuda Pirates on perhepelinä tai pelikerhon fillerinä. "

Pari peliä jo pelattu ja varmasti muutaman kerran pelataan 6/10

 


#899 Exit: The Game - The Polar Station
Muutama hieno puzzle, pari niin kaukaa haettua, että ei ilman apuja keksitty. Yleisfiilis selvästi positiivisen puolella.

En kyllä edelleenkään pidä Exiteistä yhtä paljon kuin Unlockeista ja Deckscapeista. Periaatteessa askartelutehtävät kiinnostavat, mutta pelejä ei ole kiva rikkoa, ja usein ne eivät sittenkään tuo lisäarvoa siihen, että pelattaisiin pelkillä korteilla. 7/10

#900 Dokmus

Marin ja Leon kanssa kokeiltiin kirjastosta lainattu Dokmus. Ihan sujuvaa peliä ja omaperäisiäkin ideoita. Todella kuiva euro, joten kirjastopeli riittää.

6/10, voin pelata uudestaan, mutta ei mitään hinkua.