maanantai 13. heinäkuuta 2020

Lautapelihaasteen puolivuotiskatsaus

Vuoden 2020 haaste on edennyt hyvin omalla painollaan, kun pelaamista on tullut koronakeväänä tavallista enemmän. Boardgamegeekin ja Friendlessin Extended Statsin tilastoja tsekkaamalla ollaan jopa jo melko lähellä koko haasteen saamista valmiiksi.

Haasteen 50 peruskohdasta 44 on tullut jo ruksattua ja 6 bonuskohdastakin 3 on täyttynyt ilman eri suunnitelmaa. Puuttuvistakin ainakin 3 tulee takuuvarmasti täytettyä, mutta viimeisiin kohtiin ottaisin mielelläni ehdotuksia vastaan.

Siispä suoraan asiaan: heittäkääpä ehdotuksia näihin haastekohtiin:

26    Peli liittyy johonkin juhlaan
32    Kirjassa tai elokuvassa mainittu peli
36    Peli liittyy ammattiisi/koulutukseesi. Tähän tietenkin auttaa jos tietää, että olen kääntäjä/kirjoittaja.
+56    Moniosaisen pelin läpipeluu
Ja sitten se vaikein kohta. Hyllystä ei juuri löydy tähän sopivia (paitsi aloittamaton Gloomhaven), mutta eikös Exiteissä ollut nyt jotain moniosaista pakohuonepeliä?

Lisäksi vinkkejä kaivattaisiin näihin kohtiin:

18    Pelissä on alle 15 komponenttia. (tähän on kyllä pelattu Yahtzee, mutta se löytyy myös kohdasta mustavalkoinen peli, eli olisi kiva saada joku eri peli)

Lisäksi kaikissa näissä neljässä kohdassa on merkattuna toistaiseksi T.I.M.E Stories.
 13    Pelissä ollaan maan alla
 22    Seikkailupeli.
 39    Pelissä kuluu pelin sisäistä aikaa.
 41    Peli(ssä) on cyberpunkia.

Myös nämä kohdat ovat vielä suorittamatta, mutta luulisin, että nämä ratkaisevat itsensä vuoden mittaan. Mutta toki kannattaa ehdottaa jotain tämän vuoden must-peliä hankittavaksi.

5    Vuonna 2020 julkaistu peli
46    Saavutit pelissä hyvät pisteet

Scythe pääsee listoille ainakin yhteen kohtaan


Bonuskohtien edistyminen


51    100 uutta reittausta.
Olen aiempina vuosina vain kahdesti päässyt sataan reittaukseen: vuonna 2013 tasan 100 ja viime vuonna ennätykseksi 106 uutta reittausta. Siksipä oletin tämän olevan vaikein kohta, mutta nyt näyttääkin, että 100 tulee erittäin helposti täyteen, sillä mittari näyttää jo vuoden puolivälissä lukemaa 94/100. Tässä on auttanut Lautapelit.fin arvostelukappaleet, kirjaston pelit ja kevään pelikerhoilut sekä JunaCon.

52    200 eri peliä

Kahteensataan eri peliin olen päässyt kahtena edellisenä vuonna ja tälle vuodelle on hyvin mahdollista tulla myös tähän kategoriaan uudet ennätykset, koska 200 pelin merkki ohitettiin jo. Tällä hetkellä on 201 peliä ja ennätys on 257 vuodelta 2019.

53    500 pelausta
500 pelausta tulee myös aivan heittämällä tänä vuonna, koska jo puolivälissä vuotta on ylittynyt 400. Tässä on vielä piiiiitkä matka ennätysvuosiin, mutta aivan mahdotonta ei ole. Kolmena vuonna on ylittynyt 800 pelausta ja ennätys on 887 vuodelta 2013.

54    Peli jokaisella alkukirjaimella
Alkukirjanhaasteessa kaikki a:sta zetaan tehtiin jo aiemmin aakkoshaasteessa, mutta pitäisikö sitä sitten jostain raapia vielä ääkköset tähän kohtaan? Onko mitään järkeviä ehdotuksia kirjaimilla¨å,ä,ö? 

55    Pelasit lautapelikilpailussa
Kilpailukin tuli käytyä kun osallistuin JunaConissa Menolipun SM-kisoihin. Pääsin alkueristä välierien kautta finaaliin, jossa tuli sitten kunnolla turpaan Afrikka-kartalla.

Tokaido menee kauniiksi peliksi kohtaan 21

Perushaasteen suoritetut kohdat


1    Peli jonka pelaat lasten kanssa. Kilpikonnakisa
2    Naisen suunnittelema peli. Weeeooo Weeeooo. Liesbeth Bos, Anja Dreier-Brückner
3    Suomalaisen suunnittelema peli. Suuri avaruuspako. (Workshop-kollektiivi).
4    Pelasit uuden pelikaverin kanssa: Cardline Globetrotter.
6    Ystävän suosittelema peli. Orleans
7    Perinteisellä korttipakalla pelattava peli. Viisikymmentäyksi.
8    Pelissä käytetään puhelinta. Unlock! Timeless Adventures the Noside Show.
9    Pelasit pelin maksimipelaajamäärällä Chinagold
10    Kaksinpeli Novem
11    Pelissä räjähtää. Big Dig
12    Pelasit peliä matkalla Afrikan Tähti Brasiliassa
13    Pelissä ollaan maan alla. T.I.M.E. Stories Asylum
14    Peliin liittyy musiikkia. Menolippu
15    Peli on nimetty merkkihenkilön mukaan Sheriff of Nottingham 
16    Pelasit pelin vähintään kahdessa sessiossa, eli ei kerralla loppuun. Alien Frontiers
17    Pelasitte jonkin säännön väärin. Kling-Dong (otettiin miinuksia väärin)
18    Pelissä on alle 15 komponenttia. Yahtzee.
19    Tarot-peli. Slovenialainen tarock
20    Viime vuosisadan puolella palkittu peli Pitch Car 1996 SdJ Dexterity Game Winner. 1996 Meeple's Choice Award.
21    Kaunis peli. Tokaido
22    Seikkailupeli. T.I.M.E. Stories
23    Pelissä on yö. Unlock! Night of the Boogeymen
24    Roll and move -peli. Sellaista sattuu
25    Peli on mustavalkoinen. Yahtzee
27    BGG:n top 1000 ulkopuolelta. Burg Klettermax 15475. 
28    Nopeuspeli. Unlock! Timeless Adventures
29    Pelissä on pingviini. Cardline: Animals
30    Pelissä piirretään. Big Dig
31    Annoit pelille BGG-arvosanan 10/10. Notre Dame
33    Peli liittyy Etelä-Amerikkaan. Cardline: Globetrotter
34    Hyllynlämmittäjä, eli pitkään omassa hyllyssä pelaamatta ollut. Space Alert
35    Kickstarter-peli. Scythe
37    Pelasit yhdellä vuorolla vähintään 10 korttia tai toimintoa Flip City
38    Ohjelmointipeli. Orleans.
39    Pelissä kuluu pelin sisäistä aikaa. T.I.M.E. Stories
40    Itse tuunattu peli. Agricola omilla Fimoilla.
41    Peli(ssä) on cyberpunkia. T.I.M.E. Stories
42    Pelissä oli mukana vähintään kolme lisäriä. Viticulture Essential Edition, Tuscany, kaikki modulaariset lisurit, Visit from Rhine Valley ja vielä kaupallinen insertti.
43    Pelisuunnittelijan esikoispeli. 1918 Veli veljeä vastaan.
44    Peli jolla on kaima. Snapshot
45    Peli jota et halua pelata enää koskaan. Sticky Chameleons.
47    Pelissä voi varastaa. Catan
48    Pelissä on lentokone. Australia.
49    Sanapeli. Upwords
50    Yliarvostettu peli Kivi (vuoden 2016 partypeli, ja ei ollut kummoinen)