lauantai 31. joulukuuta 2022

 50 pelin lautapelihaaste 2023


Vuoden luovan tauon jälkeen on taas lautapelihaasteen aika!

Helmet-lukuhaaste on jo instituutio ja on laajentunut vuosi vuodelta suuremmaksi kansanjuhlaksi ja synnyttänyt lukuisia spin offeja sekä varjohaasteita. Vuonna 2019 aloitin lautapelihaasteen samassa hengessä lähinnä itselleni, mutta mukaan lähti kourallinen muitakin ja täydenkin listan suoritti useampi. Seuraavat pari vuotta myöhemmin mentiin vähän isommin, eli haasteessa oli 50 kohdan lisäksi vielä muutama bonuskohta koville harrastajille. Vuosi 2022 jäi välistä, mutta nyt jatketaan. 

Listan kuusi ensimmäistä kohtaa ovat ja pysyvät, muuten yritin taas kaivaa uutta.

Lautapelihaaste on siis koko vuoden kestävä retki pelien maailmaan. Tavoitteena on laajentaa omaa lautapelihorisonttia, kokeilla jotain uutta ja mennä pois omalta mukavuusalueelta ainakin muutaman kerran.

Haastekohtia saa tulkita ja soveltaa juuri kuten itse haluaa. Ja jos 50 kohtaa tuntuu liian isolta haasteelta, voi tästä listasta silti löytää ideoita pelaamiseen. Heitä kommentteihin omia ajatuksiasi, ideoitasi ja kysymyksiä.

1   Peli, jonka pelaat lasten kanssa
2   Naisen suunnittelema peli
3   Suomalaisen suunnittelema peli
4   Pelasit uuden pelikaverin kanssa
5   Vuonna 2023 julkaistu peli
6   Ystävän suosittelema peli
7    10 vuotta vanha peli, eli vuoden 2013 peli
8    20 vuotta vanha peli, eli vuoden 2003 peli
9    Pelin nimessä on toinen peli
10    Selität säännöt muille
11    Opettelit pelin youtube-videon avulla
12    Korttipeli joukkueilla
13    Sama peli kolmesti yhdeltä istumalta
14    Pelissä on aitoa historiaa
15    Pelissä on vähintään 2 eri pelilautaa
16    Sait pelissä puolikkaan pisteen
17    Pelissä pelataan jotakin väärinpäin
18    Peliä ei ole Boardgamegeekissä
19    Pelasit 3 vuoroa peräkkäin
20    Uusi lisäosa tuttuun peliin
21    Pelissä on radio
22    Pelissä on valas
23    Pelissä katsotaan jonkin läpi
24    Pelissä on kaupunki, jossa olet käynyt
25    Pelin komponentit ovat kauniit ja miellyttävät
26    Pelissä on pallonmuotoinen komponentti
27    Pelissä kirjoitetaan
28    Pelissä piilotetaan
29    Peliä ei pelata pöydän ääressä
30    Pelissä voi teleportata
31    Pelissä on peili
32    Lainattu peli
33    Kirjoitit pelistä
34    Pelasit muualla kuin kotona
35    Pelin nimessä on korkeintaan 3 kirjainta
36    Pelasit peliä livenä ja verkossa
37    Peliä pelataan suoraan pelilaatikosta
38    Pelissä oli monta voittajaa
39    Pelissä on frisbee
40    Pelin nimi tarkoittaa jotain takaperin luettuna
41    Pelasit peliä useammalla pelaajalla kuin ilmoitettu maksimimäärä
42    Pelaat peliä muiden sääntöselityksellä
43    Kirpputoripeli
44    Pelissä otetaan jotain kiinni
45    Pelistä on myös videopeli
46    Vaihdoit pelissä strategiaa
47    Pelissä syödään
48    Voitit vaikka et saanut yhtään pistettä viimeisellä kierroksella tai loppupisteytyksessä
49    Jätit kierroksen kokonaan väliin
50    Pelissä tapahtuu jotain täysin yllättävää

1    Pelaat 5 peliä, jota et ole pelannut yli 10 vuoteen
2    Pelaat jotakin peliä vähintään 10 lisäosalla / variantilla
3    Pelaat 5 eri korttipakalla (ei kaupallisia pakkoja)
4    Lisäät uuden pelin BGG:hen
5    Pelaa 20 eri peliä yhtenä päivänä
6    Järjestä lautapelitapahtuma



torstai 29. joulukuuta 2022

Kohti tonnia 920-928

Aivan ei ehtinyt vuosi vierähtää edellisestä kohti tonnia -postauksesta. Mutta onneksi blogi on saanut aivan uudenlaista sisältöä kirjastopelien muistioista. Mutta nyt palataan tämän projetkin pariin taas kymmenen pika-arvion verran. Ja lupaan vetää tämän projektin nyt maaliin asti. Näissä muisteloissa mennään siis liki 1,5 vuoden takaisessa ajassa, mutta hypitään tämä kiinni seuraavina viikkoina. 

Kesäkuu 2021

 #921 Trapped: Pankkikeikka

Selvästi parempi kokonaisuus kuin ykkösboksi. Tässä piti ensin itse selvittää idea, mitä tehdään ja homma alkoi aueta paremmin sen jälkeen. Omat sudenkuoppansa tässä on, mutta toimi jo paremmin.  

Trappedeista kirjoitin sittemmin arvostelut myös Lautapelioppaaseen, eli pidemmin voi lukea tästäkin pelistä täältä.

#922 Grand Austria Hotel

Taas näitä, että opetellaan suoraan netissä ilman sääntöjenlukua. Eipä muuten ole tullut pelattua uudestaan, eli ehkäpä nyt olisi aika tämä opetella kunnolla. 

#923 Escape Tales: Low Memory

Mielenkiintoinen konsepti tutorialin perusteella. Tykkäsin, että jo tutorialissa piti oikeasti pelata, eikä ollut aivan aivoton rullailu. Jatkojakin pelattiin, mutta ei se sitten lähtenyt lentoon oikein. Vähän turhan hidas peli. Useita puzzleja jäi roikkumaan, joten jäi erikoinen fiilis. 

 

#924 Twin It!

Aika kivahan se oli, trippailevan näköiset värit ainakin. Hahmottaminen oli jopa vähän hankalaa aluksi. Näemmä jäänyt yhteen peliin kuitenkin. Että ei se sitten napannut. 

#925 Animix

On tässä ainakin vähän peliä. Toki täytyy ainakin hieman olla piirtämiskykyä, jotta sujuu. Eli ihan pienille lapsille ei sovi. Ei tarvi itselle hommata, mutta voin joskus uudestaankin pelata jos osuu kohdalle.


 Elokuu 2021

#926 MicroMacro: Crime City 

Kolmen ensimmäisen keissin jälkeen ihan todella täysosuma ja 1,5 vuoden aikana on pelattu jo 9 näitä. Eli pari olisi vielä pelaamatta. Mieleen on jäänyt Dangerous Hobby, jossa aika paljon saatiin selvitettyä ilman korttejakin ja fetissiklubitapaus, joka oli hauska ja loppuratkaisu kiinnostava. Tästä on jo hyllyssä muuten jatko-osakin, joten eiköhän sitäkin pian jo pelata.


#927 Arboretum

Kokeiltiin Leon kanssa kirjastolainaa ja ihan kiva kokeilu. Leo voitti 12-7.  Tätä on pelattu uudestaankin jälkeenpäin, joten aivan ok fiilis jäi, mutta ei tarvi omaksi tätäkään. 

Syyskuu 2021

#928 Gloomhaven

Pari vuotta oli peli hyllyssä odottamassa, kunnes vihdoin otettiin esille. Pari päivää katottiin opetusvideoita ja tehtiin setupia. Ensin ukkelit ja sitten eka skenaario valmiiksi. Sitä sitten pelattiin parissa sessiossa taas toiset pari päivää.

"Aluksi ainakin tuntuu kivasti olevan tarinaakin, eikä pelkkää jyystämistä. Leolle uppoaa tosi kovaa ja se haluaa heti jatkaa lisää. Joten pidetään peli pöydällä ja jatketaan sen aikaa kun jaksaa. "

Pelattiin useita skenaarioita heti ensimmäisen viikon aikana ja vielä viidennen kohdalla oltiin innostuneita, joskin alkoi jo huomata mihin tämä menee

"Jekserahin perässä jatketaan ja suvereenisti menee tehtävä läpi. Tosin yksi edellisistä meni viimeisellä mahdollisella kierroksella, jos ei ehkä viimeisellä actionilla.

Vieläkin tuntuu ihan maistuvan, vaika selvästi myös samaan aikana alkaa tuntua jo toistoa. Minäkin nyt kakkoslevelille."

Sitten "Leo halusi jatkaa kampanjaa heti aamusta ja otettiin tähän timanttikaivos, vaikka oikeastaan ei olisi enää tätä pitnyt pelata koska Jekserah oli jo karannut kaupungista. Mutta Leo halusi, joten sinne mentiin. Tämä oli tähän asti selvästi helpoin, eli nyt lienee aika nostaa monsterit levelille 2 jos halutaan haastetta. Toisaalta nopea läpijuoksu oli myös hauskaa, joten ehkä jatketaan vielä nollassa.

Nyt 7 skenaarion jälkeen Marilla alkaa jo vähän tökkiä, mutta Leolla edelleen kova hinku."

Ja lopulta 12 skenaarion jälkeen peli on jäänyt laatikkoon, kun toiminta jäi aivan liian junnaavaksi. 

Ehkä se kymmenen hauskaa matsia oli jo aivan ok? 


 

 

 


Kirjastopelit #13 ja kerhon pelitilastot 2022

 28.12.2022

Välipäivän peleissä hyvä porukka: 11 pelaajaa, joista peräti 6 lapsia ja nuoria ja taas uusiakin pelaajia ja pelejä. 

Nuorempien peleissä Panda Splash!, Dragon Dance x3, Blokus Trigon x6, Touché ja Crazy Coconuts.

Aikuisempien peleissä Fauna, Puerto Rico, Shadow Hunters, Splendor Marvel, Sherlock Express x2 ja Cardline Globetrotters x2. 


Tilastot 

  • Pelaajia 11
  • Pelattuja pelejä 20

Kaikki kauden pelit 

Vuoden viimeisen kerhokerran jälkeen on hyvä listata vuoden pelatut pelit. Neljäntoista pelikerran aikana 13 normaalia ja kansallisen pelipäivän extrakerta) pelattiin yhteentä 172 pelausta 64 eri pelillä. Eli keskimäärin 12 pelausta ja 5 uutta peliä per pelikerta.

Suosituimmat pelit ovat odotetusti nopeita fillereitä, joita pelataan jokaisella pelikerralla. 

1Dragon Dance9
2Ryhmä Hau Dobble8
3Rhino Hero7
3Kilpikonnakisa7
3Carcassonne7
6PitchCar6
7UNO5
7Tsuro5
7Skip-Bo5
7Insider5
7Card Line Globetrotters5
12Taco-katti-pukki-juusto-pizza4
12Fairy Tale4
12Dosh Board Golf4
12Die Dolmengötter4
12Card Line Animals4
12A Fake Artist Goes to New York4
18Ubongo3
18Snapshot3
18Ricochet Robots3
18Polar Panic3
18Lucky Dogs3
18Harry Potter Dobble3
18Gravity Superstar3
18Eläinpyramidi3
18Combo Color3
18Box Monster3
18Azul3
29Splendor Marvel2
29Sherlock Expess 2
29Pompeiji2
29Notre Dame2
29Menolippu Eurooppa2
29Ligretto2
29Harry Potter Labyrintti2
29Fauna2
29Dominion2
29Carcassonne Kivikausi2
396nimmt!1
397 Wonders1
39Bet Your Brain1
39Blokus Trigon 61
39Build Up 1
39Carcassonne Sumujen Sankari1
39Catan1
39Crazy Coconuts1
39Dixit1
39Dixit Odyssey1
39Golf Fever1
39How do you Doodle?1
39Ice Cool 21
39Isis & Osiris1
39Majesty1
39Micro Macro1
39Next Station London1
39Panda Splash!1
39Puerto Rico1
39Samurai1
39Shadow Hunters1
39Splendor1
39Terra1
39Through the Desert1
39Touché1
39Ykkösvisa1



torstai 22. joulukuuta 2022

Kirjastopelit #12

21.12.2022

Viikon sairastelutauon jälkeen palattiin peleille jouluviikolla. Kokeiltiin useita uusia kirjastopelejä paria kaikille kokonaanki uutta peliä. 

Iltapäivä alkoi ensin PitchCarilla, jota pelattiinkin sitten yhteensä ainakin 6 kertaa eri porukoilla. 

Ensimmäinen uusi peli oli Carcassonen sumujen, joka oli erikoinen yhteistyö-Carcci. Helpoimmalla vaikeustasolla pelattu testipeli ei juuri iloa irrottanut, mutta ehkä haastavammissa voi olla. Täytyy kokeilla uudestaan. 

Sitten toinen päivän uusi peli oli Bet Your Brain, joka ei kyllä julkaisun ole uusi, mutta tästä porukasta ei ollut kukaan pelannut. Tietopeli, jossa voitetaan vain panostamalla veikkauksiin. Eli itse tietämisellä ei saa pisteitä, vaan sillä veikkaako oikein tietääkö vastaaja vai ei. Pelissä on ideaa, kysymykset ovat aika vaikeita, peli luistaa ja kysymystyypeissä on omaperäisyyttä. Mutta ja se iso mutta: säännöt ovat aivan hirveät. Näillä säännöillä ei peliä edes voi pelata, saati että siinä olisi mitään järkeä. Houseruletimme heti oikeastaan melkein kaiken, jolla pelistä tuli aivan hyvä. Muutimme säännön niin, että aivoihin otetaan heti 10 nappia, skippasimme joukkuekysymykset ja tiimalasin.

Muita päivän pelejä olivat Tsuro x2, tavallinen Carcassonne, Next Station London, Splendor Marvel ja 6nimmt.

Tilastot 

  • Pelaajia 9
  • Pelattuja pelejä 14

 

torstai 8. joulukuuta 2022

Kirjastopelit #11

7.12.2022

Aina kiva, kun peleihin tulee uutta porukkaa ja tänään olikin taas 3 uutta pelaajaa. Paikalla oli useampia lapsia ja nuoria, joten pelitkin valikoituivat sen mukaan. Pöydissä siis paljon kevyttä ja nopeaa läiskintää, kuten UNO, Skip-BO, Dobble, Taco-katti-pukki-juusto-pizza ja Harry Potter muuttuva labyrintti. Aikuisempi porukka pelasi esimerkiksi kasasiklassikko Ykkösvisaa, Ubongoa, Doshboardgolfia ja Faunaa.

 


 Tilastot 

  • Pelaajia 10
  • Pelattuja pelejä 13

torstai 1. joulukuuta 2022

Kankaanpään kirjaston lautapelit #10

30.11.2022

Eilen olikin tosiaan jo kerhokerta #10, joten ensimmäiset pyöreät täynnä! Mikä parasta, sattumalta pelaajiakin oli 10. Pelejä tuli pelattua yhteensä 15.

Allekirjoittaneelle täysin uusi peli oli hauska korttipeli Taco-katti-pukki-juusto-pizza, jota läiskittiin pari peliä, ensin kolmella hengellä ja toinen vielä neljällä hengellä. Omalla kohdalla peli ei aina ihan mennyt niin kuin piti mutta hei, sai nauraa ja oli hauskaa!

Tuli pelattua myös muutama peli, mitä ei aikaisemmin kirjastopeleissä ole pelattu, mutta muuten kyllä. Yksi oli itselle jo klassikko korttipeli Skip-Bo, joka saikin suosiota. Sitä pelattiin neljä peliä eri kokoonpanoilla. Toinen oli Harry Potter Labyrinth, eli siis Muuttuva Labyrintti HP-teemalla. Dominion oli itselle vanha tuttu, pelannut todella paljon, mutta muille pelaajille uusi tuttavuus.

Muita pelattuja pelejä oli Kilpikonnakisa x2, Carcassonne, Notre Dame, DoshboardgolfUbongo ja Harry Potter Dobble.

Tilastot

  • Pelaajia: 10
  • Pelattuja pelejä: 15