keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Lautapelihaaste 2020 suoritettu

Vuoden rypistys on saatu tehtyä viime tipassa. No oikeasti melkein kaikki kohdat tuli täytettyä orgaanisesti ja vain pari puuttui enää joulukuuhun tultaessa. Eikä oikeastaan mikään vaatinut ihmeitä. Viimeisenä kohtana täyttyi 26 Peli liittyy johonkin juhlaan, kun jouluna pelattiin joulupeliä Ratz-Fatz ist Weihnachten. Haaste kannusti kyllä kokeilemaan juttuja ja etenkin bonuskohdista löytyvät lautapelikisa ja moniosaisen pelin läpipeluu olisi hyvinkin voineet jäädä muuten tekemättä. Hyvä että eivät jääneet, koska molemmat olivat ihan vuoden parhaita juttuja.

Uutta haastetta laitan käyntiin taas vuodenvaihteessa, joten ehdotuksia vuoden 2021 haastekohdiksi voi laittaa tähän kommenttina, tai missä tahansa muualla, mistä meikäläisen saa kiinni.



1    Peli jonka pelaat lasten kanssa. Kilpikonnakisa
2    Naisen suunnittelema peli. Weeeooo Weeeooo. Liesbeth Bos, Anja Dreier-Brückner
3    Suomalaisen suunnittelema peli. Suuri avaruuspako. (Workshop-kollektiivi).
4    Pelasit uuden pelikaverin kanssa. Cardline Globetrotter.
5    Vuonna 2020 julkaistu peli. Unlock! Star Wars
6    Ystävän suosittelema peli. Orleans
7    Perinteisellä korttipakalla pelattava peli. Paskahousu.
8    Pelissä käytetään puhelinta. Unlock! Timeless Adventures the Noside Show.
9    Pelasit pelin maksimipelaajamäärällä. Novem
10    Kaksinpeli. Fields of Arle
11    Pelissä räjähtää. Big Dig.
12    Pelasit peliä matkalla. Afrikan Tähti Brasiliassa
13    Pelissä ollaan maan alla. Kanin Hop Hop
14    Peliin liittyy musiikkia. Menolippu
15    Peli on nimetty merkkihenkilön mukaan. Sheriff of Nottingham
16    Pelasit pelin vähintään kahdessa sessiossa, eli ei kerralla loppuun. Alien Frontiers
17    Pelasitte jonkin säännön väärin. Kling-Dong (otettiin miinuksia väärin)
18    Pelissä on alle 15 komponenttia. Yatzoo
19    Tarot-peli. Slovenialainen tarok
20    Viime vuosisadan puolella palkittu peli Pitch Car 1996 SdJ Dexterity Game Winner. 1996 Meeple's Choice Award.
21    Kaunis peli. Tokaido
22    Seikkailupeli. Dungeons & Dragons: The Legend of Drizzt Board Game
23    Pelissä on yö. Unlock! Night of the Boogeymen
24    Roll and move -peli. Sellaista sattuu
25    Peli on mustavalkoinen. Yahtzee
26    Peli liittyy johonkin juhlaan. Ratz-Fatz ist Weihnachten
27    BGG:n top 1000 ulkopuolelta. ShipShape
28    Nopeuspeli. Sticky Chameleons
29    Pelissä on pingviini. Cardline: Animals
30    Pelissä piirretään. Combo Color
31    Annoit pelille BGG-arvosanan 10/10. Notre Dame
32    Kirjassa tai elokuvassa mainittu peli. Shakki
33    Peli liittyy Etelä-Amerikkaan. Altiplano
34    Hyllynlämmittäjä, eli pitkään omassa hyllyssä pelaamatta ollut. Space Alert
35    Kickstarter-peli. Scythe
36    Peli liittyy ammattiisi/koulutukseesi. Ex Libris
37    Pelasit yhdellä vuorolla vähintään 10 korttia tai toimintoa. Flip City
38    Ohjelmointipeli. Orleans
39    Pelissä kuluu pelin sisäistä aikaa. Through the Ages: A new story of Civilization
40    Itse tuunattu peli. Agricola omilla fimoilla.
41    Peli(ssä) on cyberpunkia. T.I.M.E. Stories
42    Pelissä oli mukana vähintään kolme lisäriä. Viticulture Essential Edition, Tuscany, kaikki modulaariset lisurit, Visit from Rhine Valley ja vielä kaupallinen insertti.
43    Pelisuunnittelijan esikoispeli. 1918 Veli veljeä vastaan
44    Peli jolla on kaima. Snapshot
45    Peli jota et halua pelata enää koskaan. Sticky Chameleons
46    Saavutit pelissä hyvät pisteet. L.A.M.A. (1)
47    Pelissä voi varastaa. Gravity Superstar
48    Pelissä on lentokone. Australia
49    Sanapeli. Upwords
50    Yliarvostettu peli. Kivi (vuoden 2016 partypeli, ja ei ollut kummoinen)

Bonarit fanaatikoille
51    100 uutta reittausta. 160 ja ehkä vielä joku tulee?
52    200 eri peliä. Meni jo heinäkuussa yli 200 ja nyt näyttää lukema 326 ja tähänkin voi joku vielä ehtiä.
53    500 pelausta. Meni myös jo loppukesällä ja nyt näyttää lukua 835 ja tässä on vielä vähän kirjaus perässä, joten mennee hyvin lähelle kaikkien aikojen ennätystä 887.
54   Peli jokaisella alkukirjaimella

Australia
Big Dig
Carcassonne Junior
Draftosaurus
Exit: The Game - The Pharaoh's Tomb
Funny Bunny
Gold Fever
Herbaceous
If Wishes Were Fishes
Jolly Octopus
Kling Klong
Linnan Valtias
Marrakech
Notre Dame
Othello
PitchCar
Q.E.
Rhino Hero
Snapshot
Ticket to Ride
Unlock! Night of the Boogeymen
Viticulture Essential Edition
Weeeooo Weeeooo
X-nimmt
Yahtzee
Zoff im Zoo

55    Pelasit lautapelikilpailussa Menolippu SM (4. sija)
56    Moniosaisen pelin läpipeluu Imperial Assault Legends of the Alliance


 



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

How do I make money? - Work-to-Earn Work-to-Earn
How do I make money? · 1. Betting On Betting Odds · 2. Betting On Sportsbook Odds · 3. Winning In-Play · 4. Money หาเงินออนไลน์ In-Play · 5. Sports