torstai 27. lokakuuta 2022

Kankaanpään kirjaston keskiviikkopelit #5

 26.10.2022

Syyslomaviikolla pelit olivat vähän hiljaisemmat, mutta hyviä vääntöjä saatiin kuitenkin aikaan. Aluksi Leon kanssa kahdestaan lämmittelyksi Kilpikonnakisa ja Ryhmä Hau Dobble. Juuson tultua paikalle pelattiin vanilla-Carcassonne.

 

Harri pelmahti paikalle pelaamaan tilaamaansa Die Dolmengötteriä, jota otettiinkin sitten kaksi erää. Dolmengötter on yksi meidän porukan ikisuosikkeja ja on pitänyt paikkansa pelihyllyssä jo yli 10 vuotta eikä ole mitään näkymää, etteikö siellä myös pysyisi. Varmaan aika harvinainen suosikki, mutta meille maistuu. 


Harrin tuoma Fairy Tale pääsi taas pöydälle (tuli muuten voitto harvinaisen huonoilla pisteillä, kun voitoton riitti 40). Loppuun vielä pari kilpparikisaa ja vielä Ryhmä Hau Dobblea kerran. 

Illan päätteeksi Harry Potter Dobblea, jossa pelattiin ekaa kertaa sillä säännöllä, että kortit jaetaan tasan kaikkien pelaajien kesken ja pöydälle jaetaan yksi kortti. Kaikki kääntävät pinonsa oikein päin ja yrittävät päästä korteistaan eroon mahdollisimman nopeasti yhdistämällä oman pinonsa päällimmäisen ja keskipinon kortin. Tässä oli selkeästi pari omaa jujuansa verrattuna peruspeliin, kuten se, että jos sinulla on sama kuin edellisen pelaajan huuto, se säilyy sopivana, eli kannattaa huutaa heti perään vaikkei ekaan olisi ehtinytkään. Tuntui entistä hektisemmältä.

 Tilastot 

  • Pelaajia 4
  • Pelattuja pelejä 10

Ei kommentteja: