lauantai 15. huhtikuuta 2023

Kirjastopelit #28

12.4.2023

Kevään lämpimin päivä taisi houkutella pelaajat muihin harrastuksiin, mutta kuitenkin 8 pelaajalla saatiin aivan mainiot pelit pyörimään. 

Leon kanssa aloiteltiin parilla UNO:lla ja sitten kun Mikko ja Sampo tulivat paikalle, jatkettiin kirjastosta lainatulla Living Forestilla, joka osoittautui aivan mainioksi kilpajuoksuksi näteillä komponenteilla. Ei kuitenkaan tullut mitään valtavia elämyksiä, joten veikkaanpa, että ei tule lainattua uudempaa kertaa.

Taisi muuten olla ensimmäinen peli, joka opeteltiin pöydässä (tultiin vähän ennen kolmea paikalle, niin ehdin hyvin setupata ja lukea säännöt. 

Seuraavaksi pelattiin Juuson tuomaa Karibiaa parikin erää ensin kahdella ja sitten kolmella kun Juha tuli mukaan peleihin. Olikin 12 vuotta aikaa edellisestä pelauksesta, mutta hyvin muistui säännöt vielä. Tuli hauskoja kierroksia taas useampia. 

Loppuun jatkettiin vielä Race for the Galaxylla Juhan kanssa kun samaan aikaan kun junnut pelasivat viitisen peliä shakkia ja tavallisella korttipakalla ainakin paskahousua muutaman jaon. 

Karibian merirosvoja

Livin Forestissa kasvatetaan puita suojelemaan metsän henkiä.




Tilastot

  • Pelaajia 8
  • Pelattuja pelejä 13

Ei kommentteja: