Caylus Magna Carta - Ei mikään Pikku-C

11.01.2008

Sunnuntaina oli aika kypsä Caylus Magna Cartan pöydälle nostamisen. Edellisestä pelikerrasta olikin vierähtäny yli vuosi, vaikka peli on kainalossa aina silloin tällöin peliehtoissa mukana kulkenutkin. On varmasti pelkästään etu, että peliä ei ole puolijuovuksis nostettu pöydälle "pikaista pelailua" varten. Tälläkin kertaa nimittäin todistettiin se, että CMC ei ole mikään Cayluksen kevyt versio, vaan melkoinen mättö itsessään, ainakin meidän peliporukalla siis.

Vaikka teema on tietenkin sama kuin Cayluksessa, kuten myös osa pelimekaniikoista, on peli kokonaisuudessaan taktisesti ja strategisestikin aika lailla erilainen kuin itse Caylus. Jostain keskustelupalstalta luinkin, että vaikka selvästi Caylus on Caylus Magna Cartan esikuva ja innoittaja, on pelin nimeksi ja teemaksi ollut muitakin vaihtoehtoja. Toisaalta olisi ehkä ollutkin hyvä, että peli olisi teemoitettu ja nimetty täysin erilailla, jolloin vaikutelma mini-Cayluksesta ei vaikuttaisi mielikuviin niin vahvasti.

Ehkä suurin ero on pelien äijjienlaittovaiheen etenemisessä. Caylus on tässä mielessä paljon jäykempi kuin CMC. Cayluksessa vain laitetaan äijjiä eri paikkoihin, ja laittamista ohjaa pitkälti kaksi seikkaa: se mitä tarvitsee nyt tai ensi kierroksella; ja se mitä sattuu olemaan vapaana. Omat rajoitteensa luo se, että kunkun raksalle ja ylipäätään rakentamiseen tarvitaan myös äijjä.

CMC:ssä pätevät samat äijjienlaittoa ohjaavat "lait", mutta äijjienlaittovaiheen aikana on paljon muitakin vaihtoehtoja: äijjänlaiton lisäksi voi nostaa lisää kortteja, vaihtaa kädestään kaikki kortit, rakentaa rakennuksen tai rakentaa loppupisterakennuksen. Äijjänlaitto ja korttien plärääminen maksaa rahan, rakennusten rakentaminen ei tarvitse rahaa eikä äijjää, pelkät resurssit riittävät. Lisäksi kunkun raksalle voi rakentaa kierroksen lopulla kaikki halukkaat. Rakentamisjärjestys on sama kuin passausjärjestys, joten passauksella on aika paljon taktista arvoa (ekalle raha ja raksavuoro, mutta huonot asemat viskaalin lahjomisessa).

Kaikkiaan siis CMC:ssä riittää pähkäilyä joka vuorolla suht samaan tyyliin kuin Cayluksessakin. Kuitenkin CMC:n kestoksi on "ohjeistettu" 45-75 minuuttia pelaajamäärästä riippumatta, mikä on huomattavasti lyhyempi kuin 4:n pelaajan Cayluksen arvioitu kesto 3 tuntia. Tästä päätellen CMC on selvästi tarkoitettu kevyemmäksi, tai ainakin nopeammaksi peliksi kuin Caylus. Näin ei meidän porukassa kuitenkaan näyttäisi olevan, vaan kummankin pelin pituus normaalitilassa on siellä 3-4 tunnin välimaastossa. Ohjepituudet tietysti ovat mitä ovat, eikä ne meillä yleensä päde. Kuitenkin Normi-Caylus siis menee jo usein ihan aikataulun mukaan, mutta Magna Carta ei pääse lähellekkään ohjepituutta. Tässä on selvästi pohtimsen paikka.

No se yleisestä bullshitistä ja siirrytään tämänkertaisen pelin pariin. Pelissä olivat mukana Mika, Jussi, Tare ja Olli. Pelattiin Mikan luona, ja tarjolla oli edellispäiväisten synttärien jäljiltä kakkua, pullaa ja keksiä, kahvin kera, totta kai. Nam. Peli eteni suurinpiirtein seuraavasti:

Alussa Jussi ja Mika ounasivat kunkun raksan tyystin ja Tare ja Olli eivät tainneet saada juuri yhtään 4 pisteen voittomyrpylää. Toisinaan kunkulle rakentamisen ja rakentamattajättämisen syynä oli pelkästään passausjärjestys, toisinaan suuremman erän rakentamisen pelote. Rakennusten väsääminen alkoi tasatahtiin, kun aluksi Olli rakensi Torin, Mika puukaupan, Jussi ruokapaikan (vai oliko toisinpäin) ja Tare repäisi jo alkuvaiheessa Juristilla. Tämän jälkeen Olli ja Tare pääsivät paukuttamaan tasatahtiin tuotantorakennuksia pöytään kunkunraksalta säästyneillä materiaaleillaan. Mika ja Jussi jäivät rakentelussa jälkeen, mutta toisaalta keräilivät pinnoja ja kultaa (suurimman rakentajan etu kunkulta) linnaraksalta. Kun 4 pisteen laatat loppuivat, linnanrakennus hetkeksi taukosi, ja kaikki keskittyivät rakennusten pystyttämiseen.

Samaan aikaan Taren Juristilla alkoi olla kysyntää, kun kaikki alkoivat muuttaa omistajansa kannalta ehtyneitä alun tuotantorakennuksia asuinrakennuksiksi. Tare tietetysi kumartaen kiitti suurta suosiotaan, sen verran kovat tukiaiset (ei ne siskokset) lakiasiain hoitamisesta maksettiin. Materiaalia oli silti edelleen tarjolla, sillä kentälle nousi kaupustelija sekä yksi kappale kaikkia "kahden lootan" tuotantorakennuksia. Lisäksi Jussi aloitti kultabisneksen, Olli pisti kilpailevan Juristin kentälle, Tare tuli uskoon Kirkkonsa myötä ja Olli jatkoi kilpailuttamista omalla kultakaivoksellaan. Nämä rakennukset ehtivät vielä olemaan useasti käytössä, tämän jälkeiset rakennukset rakennettiin lähinnä pisteiden kannalta, tai alustoiksi taloille ja sitä kautta pisterakennuksille. Tässä vaiheessa Tare ja Olli olivat puolestaan valloittaneet kunkun raksan, ja 3 pisteen laputkin alkoivat huveta. Taren kirkko alkoi myös vetää väkeä, mikä kiihdytti pistetehtailua. Lopulta kahden pisteen laput vietiin suorastaan käsistä sekä kunkunraksan että kirkon avulla.

Koska Juristi oli kentällä pitkän aikaa, saatiin hyvin alustoja pisterakennuksille, ja kaikki niistä lopulta rakennettiinkin. Rakentelu alkoi jo suhteellisen aikaisin, kun Mika ja Jussi olivat saaneet mukavasti kultaa kunkunraksalta. Näin ollen ei ollut vara odotella, joten Mika pisti 10 pinnan puljun pystyyn suunnilleen samoihin aikoihin kun isot tuotantorakennukset ilmestyivät kentälle. Seuraavia rakennuksia odoteltiin tosin hieman pidempään. Asetelmat alkoivat käydä kuumana Katedraalia ajatellen, mutta lopulta kävi niin, että Tare tyytyi pienempään rakennelmaan ja satsasi vielä kunkun raksalle, jolloin Jussille avautui tilaisuus rakentaa ensin 10 pinnan puurakennus ja odotella rauhassa katedraalin rakentamista. Myös Olli pääsi lopussa hyvin taktikoimaan saaden ensin 6 pinnan patsaan turvaten silti 10 pinnan ruokapaikan saannin. Taisi lopulta mennä niin, että Tare sai yhden 10 pisteen rakennuksen, muiden rakentaessa 2 pytinkiä (Olli ja Mika 16 pinnaa ja Jussi 24p). Viimeisellä kierroksella vielä optimoitiin pistepotteja resursseilla ja muutamalla perusrakennuksella. Lopulta raksavaiheen aikana kunkun linna tuli valmiiksi ja peli päättyi.

Pisteet laskettiin pelaajittain sattumoisin sellaisessa järjestyksessä, että seuraava pelaaja sai aina enemmän pisteitä kuin edellinen. Mika aloitti 34 pisteellä, Jussi nokitti 44:ään, Tare pisti reissua 49 pisteeseen ja lopulta Olli nipisti voiton Tarelta yhdellä pisteellä loppupistein 50. Spekulointi alkoi tietenkin välittömästi, mutta eipä siinä mitään erikoista noussut esiin. Ollin resurssienhallinta tosin onnistui siinä mielessä täydellisesti, että hänellä oli lopuksi 3 rahaa (=1 piste) ja 7 resurssia (=2 pistettä), eli vain yksi sämpylä jäi ylimääräiseksi. Senkin tosin pystyi hyvin käyttämään kotimatkan eväänä. Jussi hieman manaili omaa viimeistä kierrostaan, koska hän hieman hätäili ja passasi ehkä turhan aikaisin, sillä hän ei tiennyt, että rahoista ja resursseista saa lopussa pisteitä. Sijoituksiin opitimipelaaminen tuskin olisi silti vaikuttanut.

Kaikkiaan tiukka peli siis, ja varsin mukava muutenkin. Ainoastaan se kesto siinä rassasi, kun mittaa kertyi räikeät 3,5 tuntia. Caylus Magna Carta on ihan hyvä peli, mutta se ei kyllä saisi kestää juuri kahta tuntia enempää, tai mielenkiinto ja keskittyminen alkaa jo herpaantua. Nytkin oli alunperin ajatuksena pelata myös jotain muuta peliä, mutta eipä sitä sitten enää jaksettukaan, kun oli jo takit tyhjillään. Jos CMC:n kestoa ei saada jollain konstilla kuriin, on Caylus ehkä sittenkin mielyttävämpi vaihtoehto kunnon mätölle. Vaihtelun vuoksi toki CMC:kin on aina silloin tällöin paikallaan, mutta kestolle kyllä tarttis tehrä jotain...

Tulipa pitkä läppä taas. Moro.