sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Aakkospelihaaste Q-Z

Tämänkertainen aakkospelihaaste oli nopeasti ja helposti suoritettu, koska omasta hyllystä löytyi käytännössä kaikkiin kohtiin sopiva peli isommin miettimättä. Toki pitää huomata, että skippasimme lopusta ääkköset, koska näistä ei pelattavaa keksitty. Mitäs sellaisia olisi helposti jostain saatavilla?

Haaste oli taas hauska ja innostuimme siitä ehkä vähän liikaakiin, sillä aloitimme saman tien perään pelaamaan koko peliportfoliotamme läpi aakkosjärjestyksessä. BGG:n mukaan hyllyistä löytyy 180 peliä ja lisuria, joten eiköhän siinä vuoden päivät voi vierähtää kun kaikki käydään läpi. Siitäkin projektista varmasti tulee blogattua jossakin muodossa.

Mutta tässä vielä tämänkertaisen haasteen loppusuoran pelit.

Qwirkle

Meillä pelataan matkaversiota, eli pienempää pahvilaattamallia, mikä toimii aivan yhtä hyvin kuin "kokonainen" pelikin. Ainoa miinus tässä on, että säännöt on vain saksaksi, ranskaksi ja italiaksi ja mitään näistä kielistä ei meillä puhuta. Tarpeeksi kuitenkin pystyy päättelemään, että voi kerrata säännöt. En oikein tiedä tästä, että onko taitopeli vai pelkkä domino, jossa laattatuuri ratkaisee kaiken. Muutaman pelin perusteella olen vahvasti tuurin puolella, mutta pelataan nyt vielä kun poitsu tykkää.



Rhino Hero

Saatiin kasvatettua ihan ruokottoman korkea torni. Taisi mennä kymmenenteen kerrokseen. Marihan sen lopulta voitti saamalla kaikki korttinsa pelattua. Taidettin nostaa vielä 3 kerrosta lisää kiellon päälle, ennen kuin romahti.

Snapshot

Leon suosikkipeli meni Leon voitoksi. Pääsin kerran yrittämään jo kotiin timanttien kanssa, mutta en osunut. Tätä kyllä pelaa mielellään edelleen, sen verran paljon taitopeli, mutta riittävästi tuuria mukana. Tästä tuli jo 40 peliä täyteen ja en ihmettelisi vaikka jonain päivänä tulisi satakin.



Tsuro

Tässä kohdassa piti pelata Tyynysota, mutta ei löydetty sitä, joten napattiin hyllystä Tsuro. Eipä tässä mitään erikoista, ihan hauska pieni välipelihän tämä on aina. Tästäkin muuten sattumalta sama neljäskymmenes pelaus. Tässä tosin on kestänyt 11 vuotta 40 peliin ja Snapshotissa vuosi.


Upwords

Scrabblea, mutta niin, että voi "päivittää" sanoja. Ihan ok, jos sanapeleistä tykkää. Vähän oli vielä vaikeaa Leolle. En ainakaan yhdellä kerralla juuri innostunut, mutta voin hyvin pelata uudestaankin. 6/10



Viisikymmentäyksi

Lyhennetyllä ranskalaisella korttipakalla pelattava simppeli korttipeli, joka sopii hyvin lapsillekin. Pakasta poistetaan pienet kortit 2-6, eli jäljelle jää 32 korttia, joilla kaikilla on erityiset pistearvot: ässä 11 pistettä, kuningas 4 pistettä, kuningatar 3 pistettä, sotilas 2 pistettä, kymppi -1 pistettä, yhdeksikkö 0 pistettä, kahdeksikko 8 pistettä ja seiska 7 pistettä.

Pelissä kaikille jaetaan 5 korttia ja pakan päällimmäinen kortti käännetään aloituskortiksi. Vuorollaan nostetaan ja pelataan yksi kortti ja pelatun kortin arvo pakan arvoon. Kun pakan arvo menee yli 51, viimeisen kortin pelannut häviää. Tarkemmat säännöt löytää Korttipelioppaasta: https://www.korttipeliopas.fi/viisikymmentayksi

Simppeliä laskentaa ja melko tuuripeli, mutta ihan kiva läpsyttely. Voin hyvin pelata lisääkin. 6/10

Wapi

Pelasinpa historiallisen heikon pelin kun nostotuuri oli niin huono kuin vain voi olla. En nimittäin saanut yhtä ainutta toteemimerkkiä, eli en saanut ainuttakaan ukkoani kentälle, mikä tarkoittaa nollaa pistettä. Tietenkin kyseessä on enemmän tai vähemmän tuurilotto aina, mutta nyt rouva Fortuna näytti sen mahdollisimman ruman puolensa. Voihan Wapi.


X-nimmt

6nimmtin korteilla pelattava mielenkiinoinen versio 6-nimmtistä, jossa osa korteista pelaa käteen ja vain tietyt kortit menevät miinuspakkaan. Kannattaa kokeilla jos 6nimmt-pakka löytyy. Säännöt englanniksi löytyy Amigon sivuilta täältä.

Yahtzee

Perinteistä perinteisin klassikkonoppailu. Leokin osaa jo hyvin, kun on harjoitellut puhelimen appilla. Kukaan ei saanut "jatsia", mutta kaikille bonukset, joten jäi pikkupisteistä kiinni. Mä sain molemmat suorat, joten mulle voitto pistein 228.


Zoff if Zoo

Leo opetteli ja oppikin heti hyvin. Pelattin 3 erää, joissa ihan tasaista vääntöä ja hauskoja hyviä siirtoja.

Aina kiva peli, mutta kyllä tätä kuuluu pelata useammalla pelaajalla, että saadaan tiimit mukaan peliin. Näin singlepelinä löytyy kyllä parempiakin samaan slottiin.


Ei kommentteja: