Lyhyesti Through the Agesista

Arvosana: 9/10
Kesto: tunteja
Pelaajamäärä: 2-4

Maaliskuun hittipeliksi omalle kohdalleni muodostui Through the Ages: A Story of Civilization eli lyhyesti TtA. Tai no, hemmetin pitkästi, mutta lyhennettynä.

Vlaada Chvatilin (Galaxy Trucker, Space Alert jne...) sivilisaatioviritelmässä 2-4 pelaajaa rakentelevat omaa kulttuuriaan kohtuullisen hyvässä rauhassa muilta pelaajilta, lukuun ottamatta ajoittaisia aggressiota tai sotia. Kulttuuria, eli pisteitä, keräillään kehittämällä uusia teknologioita, rekrytoimalla tehokkaita johtajia, rakentamalla infrastruktuuria ja tietysti vetelemällä kavereita kuokkaan.

Muutaman pelin kokemuksella (4 täyttä peliä) peli on suhteellisen hyvin tasapainossa, ja ensimmäisten pelien Michelangelo+ihmeet -viritelmä ei ole ollenkaan varma tie voittoon nykyaikaan asti kestävässä pelissä. Vaikuttaisi, että isoihin pisteisiin on useita eri reittejä, ja suuntaa ehtii pelin aikana vaihtaakin. Ja ehtii siinä kyllä tehdä paljon muutakin, mikä onkin ehkä pelin suurin puute, mutta siitä lisää myöhemmin.

Peli on suurimmaksi osaksi yksinpeliä, jossa muiden pelaajien toimet eivät nimeksikään vaikuta toisten valintoihin, mutta toisaalta sotavoimien mittelöt voivat kääntää suuretkin erot päälaelleen hetkessä. Selkeästi pelkällä sotavoimiin panostamisella ei voi voittaa, mutta jos sen täysin jättää huomiotta, kerjää vain verta nenästään ja selkäsauna on varma jossakin vaiheessa peliä. Ensimmäisten pelien jälkeen vaikuttaisi siltä, että oikeastaan kaikkien taktiikoiden voima lisääntyy pelin loppua kohti mentäessä, mikä on toki luonnollista tekniikoiden kehittyessä aikaa myöden.

Yhtenä selkeänä strategisena huomautuksena, vaikuttaisi alussa olevan syytä jopa välttää kulttuurin keräämistä, sillä melkein mikä tahansa siirto, joka tuottaa kulttuuria hidastaa muuta kehitystä. Niinpä ainakin itsestäni tuntuisi, että lisää toimintoja tuottavien valintojen tekeminen menee pelin puoliväliin asti kulttuurin keruun edelle. Mutta kuten sanottu vasta 4 peliä takana, joista kaksi kaksinpeliä ja kaksi kolminpeliä.

Pelin säännöt ovat ensi kuulemalta hankalahkot, mutta kuitenkin jokseenkin intuitiiviset, ja yhden pelin jälkeen jo aika hyvin takaraivossa, paria pikku juttua lukuun ottamatta. Toisaalta pelissä on paljon sääntöjä, ja varsinkin sivilisaation paisuessa voi pikku juttuja helposti jäädä huomaamatta, mutta useimmiten se on vain haitaksi, joten eipä se ole peleissä harmittanut. Lähinnä siis jotain omia etuja voi jäädä huomaamatta Race for the Galaxy -tyyliin.

Mekaniikat pelissä ovat varsin elegantteja ja loogisia ja peli tuntuu etenevän melko hyvin ”tarinamaisesti”: ”olipa kerran despootti, jonka pikkuruinen valtakunta alkoi hiljalleen laajeta. Pitkään ei tapahtunut juuri mitään, mutta sitten alkoi rytistä ja lopussa Internet ja pikaruokalat takoivat taaloja taskut täyteen.” Eli draaman kaarta pelissä on ja isojakin tapahtumia saadaan varsinkin loppupuolella.

Sitten se suurin mutta: mutta kun se peli kestää niin pirun kauan ja sitä kliimaksia saa odotella. No niin kestää, entä sitten? Ei sitä Roomaakaan rakennettu päivässä, vai miten se nyt oli? Oli kesto nyt sitten 3 tai 6 tuntia, niin ei itseäni ole erityisemmin haitannut. Vain välillä alkaa nyppiä jos kierros kestää liian pitkään, ja omia vuoroja on liian harvassa. Varsinaisesti pelin kokonaiskestolla ei niin ole väliä. Kuitenkin peli on mahdollista pelata myös ripeästi jos niin halutaan, ja tässä pelissä kokemus korostuu huomattavasti, eli kesto lyhenee puoleen ensimmäisestä pelistä tuota pikaa.

Kaiken kaikkiaan pelinä erinomaista tasoa ja seikkailuna sama. Ei missään tapauksessa yhtäkkiä päähänpistona pelattava peli, mutta hintansa väärti kaikin puolin. Ei ole vaihtolistalle päätymässä vielä hetkeen. Ei ainakaan ennen kuin pääsen ensimmäisen kerran pelaamaan sen salamurhakortin