keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Tiistaipelit #1 - Hamburgum, Alhambra, Yatzy, GIPF

Hamburgum

Tiistaipeleissä ensimmäiseksi pöydällä Hamburgum. Eilen pelattiin neljäs peli kahteen viikkoon ja hiukan alkaa peli hahmottua.

Vieläkään en ole erääkään voittanut, mutta enää ei ainakaan viedä kuin kuoriämpäriä.

Pelattiin perus-officialeilla (ei olla vielä koitettu erikoisukkoja) ja Londiniumin kartalla. Ei kartoissa taida kyllä mitään eroa olla, että ei siinä mielessä merkitystä.

Aloitin kakkospaikalta pelin dockyard, sugar, cloth, myynti (kaikki 100+100+90+90+30), church, osto 4+4=400, guildhall 4 rakennusta (sugar,cloth,beer ja muistaakseni captain).

Sillä pääsi kohtalaisen mukavasti vauhtiin ja pysyin tilanteessa mukana koko ajan. Tarmo pelasi guildhalliin asti samaa, rakensi siellä kolme ja kävi sitten shipyardilla.

Tuntui olevan hieman edellä koko ajan, kunnes torppasin häneltä myöhemmin 20 pisteen resident-laatan. Itselleni se ei tuonut yhtään pistettä, mutta uskoin tappelevani voitosta hänen kanssaan.

Voitinkin Tarmon sitten noin 7 pisteen erolla, mutta Mari kiri lopussa ohi 4 pisteellä. Pisteet 72-68-63-57 järjestyksessä Mari, Tapani, Tamo, Visa.

Ainakin tällä hetkellä peli tuntuu erittäin miellyttävältä hiukan reilun tunnin peliajalla. Edelleen tuntuu, että uutta tulee oivallettua peleissä.

Alhambra
Samalla porukalla pelattiin perään pitkästä aikaa vanha kunnon Alhambra ilman mitään lisäosia. Tarmo pelasi perinteistä iivinmanipisnes-strategiaa eli ei käytännössä koskaan ostanut mitään jos ei tasarahalla saanut.

Ja kyllähän se sai - monta kertaa napsui aika täydellistä settiä ja Tarmo keräsi aika huikeat pisteet: 156. En muista että ainakaan nelinpelissä olisi koskaan meidän porukoissa tota ylitetty.

Oma pelini jäi hirveään limboon ensimmäisen pisteytyksen jälkeen, enkä sieltä sitten enää noussut. Tuuripelihän Alhambra on, mutta pelasinkin kyllä surkeasti.

Pisteet: Tarmo 156, Visa 110, Mari 93, Tapani 78.



Yatzy
Tarmon ja Visan kanssa heiteltiin vielä Rollsaver/Bonusscore-Yatzy. Tasasesti mentiin ja Tarella oli mahis voittaa vielä viimisellä vuorolla, jos olis 7 heiton aikana saanut suoraan viidellä nopalla pikkusuoran. Ei saanut, joten mä vein. Hihii.

Zèrtz
Illan lopuksi opetin vielä Juholle Zèrtzin säännöt. Toisellakaan pelillä en kyllä tajunnut pelaamisesta vielä mitään. Pelasimme suoraviivaisesti "kauhun tasapainoa" eli vältettiin hyvän paikan antamista vastustajalle.

Mä sen paikan ensin annoin, ja Juho oli sitten loppuun asti niskan päällä ja voitti saamalla 3+3+3-setin. Tuntui siltä, etten katselin vaan sivusta kun peli vei mua. Oletettavasti peli ei kuitenkaan oikeasti ratkea ensimmäiseen siirtoon ainakaan jos kumpikaan ei tajua mitä tekee?

Tänään läiskittiin Marin kanssa 2 peliä Gipfiä. Ei tästäkään mitään osaa vielä sanoa. Molemmille 1 voitto - toisessa Mari vei kaikki mun tuplapalat vaikka muuten olin niskan päällä. On ollut aikaa pelata kun tietokoneet ei toimi, niin ei töitäkään pysty tekemään.

2 kommenttia:

Jarmo kirjoitti...

Arvostan Taren klaapaa yllättävän paljon. Tempoints!

Tapanote kirjoitti...

Suleiman klapitieeri. Mutta on ryöttöset noi Taren pisteet JA mun.