sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Menolippu Korttipeli

Harri hommas joulumarkkinoilta tämmösen. Toissaehtoona vähä katteltiin säännöt läpi ja koitettiin pari vuoroa että päästiin jyvälle. Eilen olikin sitten vuoro täysmittasen nelinpelin, ku mukaan saatiin mun ja Harrin lisäks tavisedustajat Viona sekä Sami "Migreeni" Viitasalo. Paljon kriittisempi ei puolueeton maallikkoraati enää tuosta voisi olla.

Sitten itse pelin kuvaukseen. Tässä vaiheessa oletan, että lukija tuntee pääpiirteissään normaalin Menolipun säännöt ja idean, joten yritän pidättäytyä yksityiskohtaiselta selostukselta. Tai no, itse kyllä olen pelannut vain Menolippu Eurooppaa, en perusperusversiota, mutta luulisin että nuo ovat kuitenkin luonteeltaan suurinpiirtein samanlaiset. Seuraavassa siis ratkaisevimmat erot korttiversion ja lautaversion välillä.

Menolippu Korttipelissä ei siis jostain syystä ole pelilautaa, vaan koko homma pyörii pelkkien korttien varassa. Alkuasetelmassa jokaiselle pelaajalle jaetaan yksi veturikortti eli "jokeri", seitsemän random junakorttia (joiden mukana voi siis luonnollisesti olla lisää jokereita), sekä kuusi menolippua, joista on pidettävä ainakin yksi (hylätyt liput sekoitetaan takaisin lippujen nostopakkaan).

Pelaajan vuoro on lähestulkoon samanlainen normiversion kanssa, eli valittavana on:
1)
junakorttien nostaminen: 2kpl pöydästä tai nostopakasta, veturikortin ottaminen pöydästä vie 2 nostoa, jne jne.
2) Menolippujen nostaminen: nostetaan 4, joista ei ole pakko pitää yhtään. Hylätyt liput laitetaan takaisin menolippupakkaan, pakan pohjalle.
3)
Junakorttien pelaaminen varikolle: Selkeyden vuoksi puhuimme korttien laittamisesta "pöytään". Tämä vaihe korvaa normipelin palikoiden asettelun laudalle.

Pelin kortteja:

Kuvassa vaunuja (oranssi, vihreä, musta,), veturi, menolippu ja loppubonusmikäliekortti, jolla ei ole muuta tekoa, kuin lopun pistelaskussa (lisää tuonnempana). Menolippukortista näkyy, mitä reitin suorittamiseen vaaditaan. Esim. kyseinen 22 pisteen Seattle-Miami vaatii mustan, valkoisen, kaksi punaista ja oranssin.

Vaihtoehto 3), eli junakorttien pelaaminen varikolle (pöytään) tapahtuu siten, että pelaaja voi laittaa kädestään varikolle JOKO kaksi tai useampi samanväristä junakorttia (myös jokerivetureita, kuitenkaan kaikki eivät saa olla vetureita) TAI kolme eriväristä junakorttia (ei vetureita).

Varikolle EI saa pelata sen värisiä junakortteja, joita pöydässä jo jonkun muun varikolla (mukaanlukien oma) on, PAITSI JOS laitat enemmän kyseistä väriä kuin jollakulla jo varikollaan on. Tällöin tapahtuu junaryöstö, ja kaverin kaikki sen väriset kortit lähtevät varikolta VVVVI... myös kyseisenä värinä pöytään pelatut veturikortit.

Siellä joku jo saattaa ihmetellä kortinpelaamisen vaikeutta, mutta ei hätää. Pelaaja saa aina vuoronsa alussa asettaa yhden jokaista varikollansa olevaa väriä raiteille. Selkeyden vuoksi puhuimme korttien laittamisesta "pöydästä" "turvaan". Raiteille asetetut kortit laitetaan yhdeksi pinoksi kuvapuoli alaspäin. Tämän jälkeen kyseisiä kortteja ei saa enää katsoa, vaan pitää olla jokseenkin perillä, mitä kaikkea raidepakkaan on kerääntynyt. Tällä tavalla kortit siis "kuluvat" pöydästä muutenkin kuin ryöstelemällä.

Kun junakorttien nostopakka ehtyy, saavat kaikki pelaajat vielä yhden vuoron. Kolmin- ja vähemmänpelissä peli loppuisi tähän, mutta nelinpelissä lasketaan välipisteet ja pelataan vielä pakka toistamiseen loppuun. Välipisteytyksessä pelaajat katsovat, mitkä lipuistaan he saavat valmiiksi raidepakkansa korteilla. Veturikorttia voi siis tässä vaiheessa käyttää minä tahansa värinä, ei ole merkitystä minä värinä se pelattiin pöytään.

Valmiit reitit laitetaan sivuun ja keskeneräiset pysyvät piilossa. Miinuksia ei vielä tässä vaiheessa tule. Käsikortit jäävät käteen, mutta kaikki muut junakortit (pelaajien raidepakat ja varikolla olevat kortit) sekoitetaan uudeksi nostopakaksi. Pelaajille jääneiden käsikorttien lisäksi jaetaan kaikille vielä neljä käsikorttia ja peli jatkuu normaalisti, kunnes nostopakka loppuu toistamiseen. Seuraa loppupisteytys.

Loppupisteytys tehdään samaan tapaan kuin välipisteytyskin, paitsi että nyt myös keskeneräiseksi jääneet reitit tuottavat miinuspisteitä arvonsa verran. Lisäksi pelaajat saavat loppubonuksia ns. suurkaupungeista. Suurkaupunkeja on kuusi: Miami 8p, Seattle 8p, Dallas 10p, Chicago 12p, Los Angeles 12p ja New York 15p. Pelaaja(t) jo(i)lla on lopussa enemmistö kunkin kaupungin sisältäviä reittejä, saa kyseisen kaupungin bonuspisteet.

Peli oli ihan jees. "Yhden pakan" kolminpelin keston pitäisi olla n. 30min, joten "kahden pakan" nelinpelin pitäisi kaiketi sujua reilussa tunnissa. Meillä meni kolme ja puoli (klo 00.00-03.30). Olkoonkin, että peli sisälsi paljon välifernettä, sillä Mäen perheessä ei vain voi saada yhtäjaksoista pelirupeamaa aikaiseksi millään, edes keskellä yötä.

Ekan testikerran perusteella pelissä tuntui olevan ihan myös ideaakin. Erityistä päänvaivaa tuottaa "sinetöity" raidepakka ja varsinkin sinne laitetut jokerikortit. Tämä siksi, koska raidepakkaan ajautuu väkisinkin ns "turhia" kortteja, joita ei tarvita mihinkään reittiin juuri sillä hetkellä. Siinä sitten jos mielessään ajattelee valmistaneensa jonkun reitin jokerikortin avulla esim korvaamalla yhden valkoisen, ja myöhemmin tulee raidepakkaan "turha" valkoinen, ei välttämättä muistakaan, että nyt pakassa on yksi "käyttämätön" veturi.

Esim. Harri ei eilen saanut ihan sellaista optimaalista tasapainoa lippujensa ja raidepakkansa välillä, sillä hänelle jäi raiteille KOLME käyttämätöntä veturia. Harri olisi siis voinut huoletta ottaa vielä minkä tahansa "kolmen pallon" menolipun.

Tuloksista sen verran, että on tuo Sami ihme jätkä. Vie neitsytpelejään kovalla prosentilla. Nytkin selkeä voitto pistein 153. Muut: Harri 126, Viona 121 ja mä 94. Sami ja Viona tajusivat yllättäen (tai tuurilla) myös loppubonusten keräämisen, sillä molemmat veivät nimiinsä 3 suurkaupunkia. Ainakin Sami väitti ihan oikeasti yrittäneensä parasta kaupunkia, eli New Yorkia ja sen 15 pistettä, jonka voittikin neljällä reitillä meikäläisen kolmea vastaan. Lisäksi Samille vielä Vionan kanssa jaettu Chicago ja Miami.

Maallikot pelasivat (lähes) nurisematta pelin loppuun asti, joten pelin täytyi olla hyvä. Sami nyt valitti taas näitä kaiken maailman aivokasvaimia, palavien höyhenten hajua ja pisteli siinä pelin lomassa poskeensa kaksin käsin ibumaxia ja punaviiniä. Itse peli ei kuitenkaan juuri kritiikkiä saanut. Tuli sieltä muutama sana analyyttistä jälkipeliäkin. Vionakin innostui aina enemmän sitä mukaa mitä pitemmälle peli eteni. Luulen että pelaamme toistekin. Itsekin perustin ihan sillai joo, vaikka päin &#¤"%$ menikin.

10 kommenttia:

Tapanote kirjoitti...

Mielenkiintoinen artikkeli ja peli.

Tuli mieleen vähän menolipun ja Mamma Mian hybridi. Vähä sama fiilis tossa muistamiställis.

Hapa kirjoitti...

Sen verran taidettiin kaikki tykätä pelistä ettei se ihan hyllyyn jää pölyttymään, vaan pelataan pian uudestaankin.
Muistamisjuttu on iso osa pelin mielekkyyttä ja saattaa toisinaan aiheuttaa parran pärinää ja hilseen hätistelyä. Kuten Markku jo sanoikin niin mulle jäi tosiaan 3 jokeria(ja muutama eri värinenkin taisi jäädä) käyttämättä pelin lopussa ja olisin voinut surutta napata minkä tahansa 3-palloisen menolipun lopuksi pisteisiini. Syy miksi sitä en tehnyt oli juurikin se, että en muistanut mitä "ylimääräisiä" oli pakkaan mennyt. Varmaksi tiesin että jokunen ylimääräinen siellä oli, mutten rohjennut ottaa riskiä. Hyvämuistiset pärjää tässä pelissä.

Tai sitten voi muistiansa helpottaa käyttämällä kynää ja paperia, kuten eräs pelaaja teki. Siitä ei tietenkään kukaan uskaltanut fernetä, jotta kotirauha säilyisi. Nokkelimmat pokkelimmat voivat arvioida kuka tätä kynä/paperi tekniikkaa hyödynsi.
Tosin apuvälineitä ei suoranaisesti kielletä säännöissä. Ainoastaan kielletään raidepakkaan kajoaminen kesken pelin.

Meillä selkeesti se pelinkesto oli lähellä takalaitonta. Jos kaikki osaa ja ei ole väliferneitä ni kolminpeli pitäis mennä helposti puoleen tuntiin ja väittäisin että nelinpelinkin pystyy alle tuntiin. Riippuu sitte taas paljolti onko ringissä järkeilijätyyppejä.

Elaijah Kimbalei kirjoitti...

Sami muuten tunnusti että se oikeasti tykkäs tosta.

Black Raider kirjoitti...

Tuo paperi-kynä touhu on kyllä aika happopitoista. Varsinkin tämmöisessä pelissä, jossa muistaminen on selkeästi tärkeä osa koko pelin luonnetta, on muistiinpanojen tekeminen jopa naurettavaa. Sama ku pelais muistipeliä kynän ja paperin kans, tai yksinkertaisemmin jättäis käännetyt laput näkyviin. Oooooli siinä järkee.

Peli sinänsä kuulostaa ihan asialliselta. Itse olen jotain Menolippua pelannu kerran, ja siitä ei jääny hyvät fiilikset, ku muut oli pelannu useita kertoja, ja tiesi kaikki "hyvät" reitit ulkoo. Ei siinä sinänsä mitään, mutta ku ne muut fernes koko ajan, että tää on typerä peli, ku täs on nää tietyt reitit hyviä, tätä pitää pelata tasan tälläin, tää on uhan hasardi alotus, noni se oli siinä, mitä sitte pelataan jne.

Hapa kirjoitti...

Eilen pelasin Vionan kans kaksinpelin päivällä ja illalla seuraan lyöttäytyi Markku ja saatiin myös kolmintälli pelattua.
Kaksinpeli ilman häiriöitä kesti yllätyksellisesti sekin noin 50 minuuttia, eikä mitään kauheeta järkeilyä harrastettu.
Suurimmat järkeilyt tulee aina tikettejä valittaessa. Pelattiinkin heti alusta asti jokainen peli niin, että se joka nappaa tikettejä vuorollansa, voi niitä valita rauhas ja muut pelaa vuoronsa sillä välillä.
Kolminpeli kesti noin tunnin tehokasta peliaikaa.

Näyttäs toimivan sekä kaksin-, kolmin-, että nelinpelinä. Tietenki kaksinpelinä tylsin niin kuin lähestulkoon kaikki pelit, mutta silti pelattava.

Hapa kirjoitti...

Niin juu ja pelasin Markun kans myös 2kpl kaksinpeliä Fairya. Voitin molemmat, miestä, noilerssi!
Tuli vaan mieleen tosta kaksinpelitouhusta, että Fairy on sieltä parhaasta päästä pelejä, missä myös kaksinpeli toimii hyvin.

Tapanote kirjoitti...

Ollille tosta Menolipusta - onko varma ettet sekota Railroad Tycooniin / Age of Steamiin? Niissä hasardialotuksen voi tehdäkin.

Kuulostaa vähä kummalta jos Menolipussa olis jotain selkeesti parhaita reittejä. Kun niitä reittikortteja on kumminki 50 ja tietysti reittejä miljoona.

Toki siellä varmaan osa on strategisempia jne, mutta en mä tiedä onko siinä sillai mahdollisuutta pelata jotain tiettyä strategiaa edes.


Harrille - Fairyssa kannattaa kaksinpelissä kokeilla pelata vaikka 1-2 ylimääräistä kierrosta, tuo kivaa vaihtelua kun korttien painoarvot muuttuu.

Muutenkin oon paljon pelannu kaksinpelejä ja tosi monessa pelissä kaksinpeli on erittäin toimiva - usein parempi kuin 3-peli.

Kaksinpeleissä pääsee lyömään vastustajaa ilman että samalla pelaa jonkun kolmannen pussiin. Tällöin monessa pelissä tulee ihan uusia järkeviä ja pelattavia siirtoja.

Kaksinpelit onkin usein "ankarampia", ja on hyvä jos molemmat on sillä mielellä että koittaa voittaa ja on suht saman tasosia.

Tietysti on pelejä jotka on kahdella paskoja, mutta kaksinpelissä ei sinällään o mitään vikaa.

Black Raider kirjoitti...

Tapanille - On varma.

Tapanote kirjoitti...

No kai siinäki sitte on jotain semmosia, uskottava se on.

Oliko se alkuperäinen jenkkimenolippu?

Tapanote kirjoitti...

Mä ja Heidi testattiin tänään. Meillä meni alle vartti peliin ja sitte varmaan 5min pistelaskuun.

Aika lepposaa läiskettä ja tosi helppo oli pysyä kärryillä. Mä tein miljoona reittiä eikä ollu hetkeekään epäselvää, etteikö kaikki tulis valmiiks.

Voitin 261-123, koska tein monen touhun siinä pelis.

Mahdollista että pelattiin väärin, koska en tajua miten siinä voi mitenkään mennä yli puoli tuntia.