tiistai 7. joulukuuta 2010

Tapanin turnausjupinat

Turnauksen järjestelyt
Kesällä osallistuin lautapelin SM-kisoihin Tampereen porukassa (Alakuppilan pitkätukat). Siellä iski innostus järjestää Kankaanpäässä omalla porukalla "mestaruuskisat".

Kun Kankaanpään porukasta selkeästi innostusta turnauspelaamiseen oli, niin pistin blogissa ennakkoviestiä kisasta kesäkuun alussa. Ohjelmaksi päätettiin 6 peliä joista TD:nä valitsin itse 2 - Dominionin ja Notre Damen.

Loput pelit äänestettiin neljästä kategoriasta: korttipeli, <30min,<60min, <120min. Korttipelikategoriassa tuli äänestyksessä tasapeli, joten otettiin sekä Reiska että Fairy Tale.

Sovittiin että annetaan muutama viikko harjoitteluaikaa ennen turnausta. Viikot venyivät kuukausiksi, mutta lopulta saatin pelipäiväksi sovittua 5.12. mikä näytti olevan hyvä kohtalaisen monelle.

Ennakko-odotukset
Itse vähän haaveilin jopa 12 tai 16 pelaajan porukasta, mutta käytännön järjestelyjen kannalta 8 oli lopulta hyvä ainakin näin ensimmäiseen turnaukseen. Tasapuolinen kaavio oli helppo tehdä ja 2 kopiota kaikista peleistä oli vaivatonta hommata turnausta varten - kiitos lainaajille!

Kun vielä kisapaikaksi varmistui Patajussin kahvio, ei onnistumiselle ollut enää esteitä. Paitsi tietysti jos joku pelaaja olisi joutunut jäämään pois, jolloin ohjelma olisi mennyt uusiksi. Enkä rehellisesti oikein tiedä mitä olisi tehty, kai revitty jostain paikkaaja.

Tulostelin peleihin varmuuden vuoksi kaikenlaisia apulappuja jos joku ei oikein osaa jotain peliä tai jos joudutaan tosiaan tuomaan joku paikkaajaksi. Vähän jännitti myös aikataulujen puolesta, vaikka erittäin väljäksi olin ohjelman tehnyt.

Pelien uskoin sopivan hyvänlaisesti turnauspelaamiseen, setti oli sopivan vaihteleva ja pelit tuttuja, joten mitään erityistä yllätystä ei pitänyt tulla. Eikä tullutkaan.

Pelejä lähdin tietysti itse voittamaan ja uskoin että koko kisan voittokin pitäisi olla mahdollista koska tunsin kaikki pelit hyvin ja olin kaikkia pelannut paljon. Itse asiassa Notre Dame, Dominion ja Reiska ovat suosikkipelieni kärjessä ja olen kaikkia pelannut yli 200 kertaa!

En juuri vilkaissut pöydityksiä ennen kisaa joten pelikohtaisia odotuksia ei ollut, muuta kuin että Pompeijissa oli tavoite välttää viimeinen sija kerrankin ja kaikissa muissa taistella pelin voitosta.

Peliraportit omasta pöydästä

1. Pompeiji Jarmo, Tapani, Markku, Santeri. (9, 8, 8, 5)

Ensimmäinen peli oli heti ennakkoon oma sudenkuoppani eli Pompeiji. Olin pelannut tätä 10 kertaa aikaisemmin ja laskujeni mukaan ollut 9 kertaa viimeinen, eli ei häävit odotukset.

Eikä se pelikään nyt erikoisesti mennyt, vaikka tällä kertaa pöyditys ei ollutkaan erityisesti itseäni vastaan. Eli suomeksi mua ei laitettu uuniin jokaisen tilaisuuden tullen vaan Vesuvius söi muitakin.

Pelasin oikeastaan ensimmäistä kertaa sillä ajatuksella että sijoittelen kaikki lisäukot vain mahdollisimman lähelle ovia numerottomiin taloihin enkä oikeastaan mieti käsikorttejani mitenkään. Ehkä Markkuun ja Santeriin nähden sitten sainkin sillä tavalla parempaa laatua vähemmällä määrällä.

Tuloksena jopa toinen sija tie-breakerilla, joten heti pari pistettä hyvää ennakko-odotuksiin. Saldo 0/1/0/0 ja 3/4p

2. Dominion Jarmo, Heidi, Tapani, Tarmo (29, 27, 21, 19)

Domin setuppi näytti kuivahkolta. En ole varma mitä pakoissa oli, mutta suurin piirtein tälläista, parempimuistiset tai tarkempisilmäiset voivat täydentää/korjata.
  • vallihauta
  • kellari
  • kansleri
  • muutostyö
  • raatihuone
Päätin pelata suoraan keräämällä rahaa ja pisteitä. Toiminnoista ottaisin vain kellarin ja raatihuoneen tilaisuuden tullen. Uskoin sen olevan riittävän nopea strategia, koska lisätoimintoja ei saanut mistään (paitsi kellarista +1).

Melkein onnsituinkin mutta vuorot eivät ihan riittäneet. Selityksen makua, mutta olin nelospaikalla joten pelasin vuoron vähemmän kuin Heidi ja Jarmo. Ehkä eri paikalta olisin voinut sijoittua pykälän tai kaksi paremmin.

Kolma sija kuitenkin tuli joten saldo kahden pelin jälkeen 0/1/1/0 ja 5/8.

3. Menolippu: Eurooppa Tapani, Heidi, Mari, Markku. (142, 121, 98, 93)

Menolippu oli huonoimmin muistissa, olin pelannut vain kahdesti edellisen 1,5 aikana ja lähes vuosi oli edellisestä pelistä. Itse asiassa olin unohtanut parikin sääntöä ja taisin siinä Markulle ja Heikille selittää hiukan väärinkin. Onneksi Santeri osasi korjata.

Olin muistaakseni aina pärjännyt suht hyvin tässä joten luotin hyvään tulokseen.

Pelasin kuten yleensä aiemminkin, eli pidin alussa pitkän reitin ja siihen kaveriksi yhden lyhyemmän, ja otin kahdella ensimmäisellä vuorolla lisää reittejä. Sen jälkeen keräsin kortteja aina kun jotain järkevää oli pöydässä ja rakentelin vain jos mitään ei ollut tai joku kriittinen pätkä näytti menevän alta.

Tämä tuntui toimivan mukavasti ja sain tehtyä muistaakseni 53 pistettä 6 reitillä ja itse triggeröin pelin lopun. Kun sain pisimmän karavaanin ja vielä 12p käyttämättömistä asemista, oli voitto melko selkeä.

Saldo: 1/1/1/0 9/12 ja sijoitus taisi nousta jo toiseksi, missä pysyin loppuun asti.

4. Notre Dame Jarmo, Tapani, Heikki, Mari (90, 65, 56, 54)

Notre Dame on ykkössuosikkini kaikista lautapeleistä ja sitä olen pelannut paljon ja mielestäni hyvällä tasolla. Eli voisi sanoa että osaan pelin hyvin joten odotin ehdottomasti voittoa tästä pelistä.

Pöydässä oli mukana myös Jarmo ja Mari, jotka ovat peliä pelanneet melko paljon, sekä Heikki joka osaa yllättää aina tilaisuuden tullen. Istumajärjestys ehkä etukäteen suosi Jarmoa koska vähiten pelannut Heikki oli antamassa kortteja sinne päin.

Oma pelini lähti aika hankalasti käyntiin ja alussa jouduinkin antamaan paljon apuja Heikille kun oma pakka ei tykännyt minusta. Oikeastaan laudallani ei tapahtunut paljon mitään koko A-vaiheessa kun jouduin levittäytymään joka paikkaan.

Vaaran Ilarikin kävi siinä kommentoimassa, että "mitä sä tollain oot laatikot tonne ripotellut?". Hyvä kysymys, pelasinko vain huonosti vai mitä siinä alussa tapahtui?

Sen kuitenkin havaitsin, että Jarmolla oli A3-vaiheen jälkeen noin 8 rahaa, 3 sairaalassa ja 4 puistossa = varma voitto ja mahdollisuudet todella huimiin pisteisiin. (Mitkä sieltä siis tulivatkin).

Itse sain lopussa väännettyä kakkossijan siedettävillä pisteillä, mutta käsittämättömät 25 pistettä Jarmolle hävinneenä. Isot propsit Jarmolle, koska ei se Heikkikään huonosti pelannut.

Saldo: 1/2/1/0 12/16

5. Race for the Galaxy Tapani, Santeri, Heikki, Heidi (53, 42, 39, 22)

Tämä oli sitten se mun helppo pöytä tässä skabassa. Mulla takana yli 250 peliä ja muilla yhteensä alle 10. Eli tämän piti olla ihan läpihuutojuttu - niin kuin se olikin.

Pakkakin tykkäsi musta pelin alkuvaiheessa joten tiesin, ettei hätiä mitiä.

Pelasin käytännössä samalla strategialla kuin Jarmo viereisessä pöydässä, vaikkei sitä tullut oikeastaan seurattuakaan. Alussa Doomed Worldillä vihreä 6/3 planeetta, josta sai tuotannossa +2 korttia ja sen jälkeen vain produce/consume ja muiden settleillä lisää tuotantoa.

Hyvät pisteet ja selkeä voitto ja saldo tämän jäkeen 2/2/1/0 16/20

6. Fairy Tale Mari, Tapani, Santeri, Tarmo (135, 116, 111, 100)

Fairy Talessa uskoin olevani vahvoilla kolmen erän formaatissa. Pelasin koko ajan 6/1 strategiaa + tehtäviä ja mustia. Eli en lähtenyt lainkaan tähtikombo-kortteihin koska oma näkemykseni on että niillä on mahdollisuus isoihin pisteisiin, mutta harvoin ne onnistuvat.

Pelasinkin melko tasaisesti muistaakseni 34+46+36 mikä riitti toiseen sijaan. Voitto ratkesi Marille toisen kierroksen tajuttomalla 66 pisteellä. Toki muutenkin Mari pelasin hyvin, joten ansaittu voitto. Santerin ohini viimeisellä kierroksella hyvin osuneilla hunteilla, mitä käytinkin pelissä aika monta kertaa.

Saldo 2/3/1/0 19/24

7. Puerto Rico Tarmo, Heikki, Tapani, Markku (48, 34, 31, 26)

Kuten muutkin ovat maininneet, alkoi jo vähän väsy painaa tässä vaiheessa, vaikka aikataulusta oltiinkin edellä melkein 1,5 tuntia.

Jarmon tarjoama ruoka ja juoma olivat pitäneet hyvin vireen koko ajan, mutta ennen Puertoa piti käydä oikein pihalla pari minuuttia haukkaamassa happea että jaksoi lähteä peliin.

Vaikka mun päävastustaja oikeastaan oli Markku, joka tarvitsi 2 pistettä mua enemmän (tasapisteissä olisi voittanut useammalla voitolla), lähdin pelaamaan voitosta. Arvelin että Tarmo on kokemuksellaan tässä suosikki, joten alussa blokkailin Tarmoa ja jos mahdollista annoin edun Heikille.

Tarmo olikin alussa vähän muita perässä, mutta sitten parilla vuorolla Heikki teki pari siirtoa mitä en ollut odottanut. Ne pelasivat Heikin ja Tarmon pussiin, mutta jättivät mut ja Markun ulos peleistä.

Loppuvaiheessa sitten koitinkin enää tapella Heikkiä vastaan kun Markku jäi vielä enemmän perään. Ei sekään pyristely auttanut, vaan Heikki vei kakkossijan muutaman pisteen erolla.

Jälkeenpäin ajatellen mun olisi ehdottomasti pitänyt jättää laituri ostamatta ja ostaa suoraan joku 10-rakennus. Mutta oletin hyvällä tehtaallani ehtiväni ostamaan silti 2 isoa rakennusta. No aina ei voi onnistua.

Pöydässä puhuttiin pelin jälkeen mielipiteistä Puerto Ricosta ja täytyy sanoa, että mulla on aika lailla samat fiilikset kuin Markulla. Jotenkin PR:n hohto on vähentynyt, eikä samaa intoa enää ole.

Markku osui naulan kantaan siinä että Puerto Ricossa paremmat pelaajat kyttäävät toisten virheitä ja peli kannustaa siihen että on monesti parempi olla tekemättä mitään kuin edistää peliä. Jotenkin ei vain iske omaan pirtaani, mutta tiedän että hyvä pelaaja osaisi sitä hyödyntää ja silti nauttisi pelistä. Ei pelissä siis mitään vikaa ole, mutta ei se ihan suosikkipelejäni ole - ainakaan tällä hetkellä.

Loppusaldo 2/3/2/0 ja 21/28

Fiilikset
Kisat onnistuivat enemmän kuin hyvin eikä jäänyt mitään hampaan koloon. Kiitos kaikille osallistuneille - hienoa että pääsitte kaikki paikalle ja kaikilla oli hyvä mieli ja tsemppi pelatessa.

Ens vuonna uudestaan ja isommalla porukalla. Tulee Tarelle enemmän järkeiltävää sopivan pöyditysalgoritmin pyörittämiseksi =)

1 kommentti:

Jarmo kirjoitti...

Hyvät rapsat!

Domissa oli lisäksi tarjolla ainakin koronkiskuri - jota hyödynsinkin hyvin - sekä kaivos.

RFTG:s se planeetta, jonka pelasit on 5/3.