keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kpään lautapelimestaruuskisat 2011

Kohta tulee vuosi täyteen ja Jarmon valtakausi alkaa olla lopuillaan (jollei sitten voita toista putkeen).

Aletaan siis viritellä uutta turnausta. Ens hätään pitää järkeillä päivämäärä ja pelit ja toki myös paikka missä pläyssätä. Patajussia varmaan kysytään, mutta paikan saa kyllä järkättyä.

Ensimmäiseksi innokkaat saavat luvan käydä Doodlessa lyömässä nimensä ja itselleen sopivat päivät. Tarjosin päiviksi joulun ja uudenvuoden väliviikkoa sekä muutamaa lauantaita sitä ennen.

Pelit äänestetään tällä kertaa suljetusti niin, että jokaisella on yksi äänestyslappu, johon saa laittaa niin monta peliä kuin haluaa kuhunkin kategoriaan. Eniten ääniä saanut peli valitaan (jos lisäkopioiden lainaaminen/hankkiminen on ihan mahdotonta otetaan seuraavaksi eniten ääniä saanut jota pystytään pelaamaan).

Sitä ennen pitää tosin ehdottaa pelit kategoriohin. Samat rajoitteet pätevät edelleen kuin viime vuonnakin. Lähtökohtaisesti pelataan 6-8 eri peliä, mutta lopullinen formaatti muodostuu kun tiedetään tarkemmin montako osallistujaa turnauksessa on.

Ehdottaa saa näillä kriteereillä:
  • pitää toimia hyvin nelinpelinä
  • peli pitää olla vähintään yhdellä meidän porukasta ja toinen/kolmas kopio pitää olla suht helposti saatavilla
  • pitää pystyä selkeästi saamaan sijoitukset
  • ei saa kestää ryöttäsen kauan, eli pitää pystyä normaalisti pelaamaan alle 2 tuntiin.

Viime vuoden äänestyksessä olivat mukana seuraavat pelit. Voittaja, eli 2010 turnauksessa pelattu peli kursivoituna. Lisäksi pelattiin vielä Dominion ja Notre Dame direktoraatin etukäteispäätöksellä. Ja Race for the Galaxy tuli mukaan lucky loserina jossain vaiheessa, että saatiin 7 peliä ja tasainen ohjelma.

Nää pelit on menneet edellisellä kerralla läpi ehdokasasettelun, joten edelleen ovat mahdollisia pelejä. Lisää saa ehdottaa.

Jarmo saa hallitsevana mestarina valita yhden pelin suoraan.


Alle 30 min peli:
Pingwin
Ricochet Robots
Die Dolmengötter
China
Die Untergang von Pompeji
Kimble

Alle 60 min peli:
Menolippu Eurooppa
Samurai
Carcassonne
Alhambra
Yspahan

Alle 120 min peli:
Puerto Rico
Vasco da Gama
El Grande
Factory Manager
Tigris & Euphrates
Vegas Showdown

Korttipeli
Race for the Galaxy + 2 lisäosaa
Fairy Tale
Wizard
San Juan
Black Monday

11 kommenttia:

Tapanote kirjoitti...

Ittelle tuli nopeesti mieleen ainakin
korttipeli King Lui
30 min Roll through the Ages
120 min Hamburgum
120 min In the Year of the Dragon

Elaijah Kimbalei kirjoitti...

7 Wonders (Kortti-/Alle 30min/mikälie)

Tapanote kirjoitti...

7 Wondersi on ääryysehdotus.

mc_DanJa kirjoitti...

blood bowl team manageri, vai häh?

Heidimaria kirjoitti...

itte tykkäisin san juanista korttipeliks.

Tapanote kirjoitti...

Niin juu, siis tarkennetaan että noita viime vuonnakin ehdotettuja voi tänäkin vuonna äänestää.

Että tähän tarttee vaan ehdotella uusia.

Itte äänestys on sittä täs näin, joku päivä.

Tapanote kirjoitti...

Toi Blood Bowl on vissiin sellanen 1-2h peli? Eli tuskin alle tunnis painetaan. Mutta ehdolle vaan.

Tapanote kirjoitti...

Niin juu, ja tietysti Mallorca kävis kans tohon alle tunnin pläyssyyn.

Rossi kirjoitti...

7wonderssi on korttipelivalintana moni. muuten sitte notree, puerttoo ja eläinpyramidia pelkästää vaikka 2 kertaa putkeen

Tapanote kirjoitti...

Eläinpyramidi esim ei oikein turnauspeliks sovi, koska siinä normaalisäännöillä ratkaistaan vain voittaja. Toki jos siihen sorvais omat säännöt...

Tapanote kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.