Toiseen peliin lähdettiin uljain mielin, uusien specialistien voimin. Peliin 
ratkaisevan säväytyksen toi "dispacther", jonka erityisominaisuus on melko vahva: dispacher voi omalla vuorollaa liikutella myös muiden pelaajien nappuloita ympäri maailmaa (tietyin rajoituksin toki). Tare hoiteli dispacherin virkaa erittäin mallikkaasti, ja pian saivat ukot ja kuutiot kyytiä. Lähellä hävitystä käytiin, kun punaisia kuutioita oli hetken vain yksi jäljellä, mutta suosta noustiin, kun punainen vastalääke saatiin kehitettyä kreivin aikaan. Lopulta saatiin suhteellisen helposti loputkin lääkkeet keksittyä, ja
ratkaisevan säväytyksen toi "dispacther", jonka erityisominaisuus on melko vahva: dispacher voi omalla vuorollaa liikutella myös muiden pelaajien nappuloita ympäri maailmaa (tietyin rajoituksin toki). Tare hoiteli dispacherin virkaa erittäin mallikkaasti, ja pian saivat ukot ja kuutiot kyytiä. Lähellä hävitystä käytiin, kun punaisia kuutioita oli hetken vain yksi jäljellä, mutta suosta noustiin, kun punainen vastalääke saatiin kehitettyä kreivin aikaan. Lopulta saatiin suhteellisen helposti loputkin lääkkeet keksittyä, jaihmiskunnan oli kiittäminen tehokasta Norton Antivirus -ryhmää olemassa olonsa jatkumisesta. (Dispacher pystyy erityisominaisuutenaan siis vain liikuttamaan toisten nappeja, mutta me taidettiin käyttää sitä silloin tällöin myös muiden toimintojen etätekemiseen, lähinnä laatikoiden poistamiseen...)
Pelistä jäi melko miellyttävä maku suuhuun. Alku oli tietysti haparointia, eikä peliin välttämättä vieläkään päässyt "oikealla tavalla" sisään. Yhteistyöpeli kun on, pitää siihen suhtautua täysin eri tavalla kuin perinteisempiin vääntöihin. Tunnelma ja pelaaminen on jatkuvasta kuoleman uhasta huolimatta leppoisaa, ja varmasti muutaman pelikerran jälkeen pääsee tosissaan pelin maailmaan mukaan.
Ensimmäiset pelit pelattiin hyvin avoimeen tyyliin, jolloin lopulta lähes kaikki siirrot pelissä tehtiin yhteistuumin. Tämä on tietysti tarkoituskin, mutta kokemuksen karttuessa on kanssakäymistä varmasti syytä hieman vähentää. Parasta on, että ryhmä voi helposti keskenään sopia, kuinka paljon esimerkiksi oman käden korteista saa kertoa muille, ja missä määrin yksittäisen pelaajan toimintoja sunnitellaan yhdessä. Sopivan vuorovaikutussuhteen löytyessä, peli on hyvää vastapainoa "hampaat irvessä" pelattaville optimointimegamättöväännöille.
3 kommenttia:
Sunnuntaina otettiin Jussin, Jarmon, Peten ja Marin kanssa ekat pelit Pandemicia. (Jussi siis oli jo jokusen pelannut).
Alku oli aikamoista haparointia, ja pari sääntöäkin pelattiin aluksi vähän väärin. Ekat pari peliä meni tosi nopeasti, eikä meillä oikein ollut mitään mahdollisuuksia.
Lopulta alettiin vähän paremmin tajuta ja meilläkin jäi yksi peli vain siitä kiinni, että olisi tarvittu 2 vuoroa enemmän. Se olisi päästy läpi, mutta siinä vielä ei tajuttu sitä sääntöä, että "Share knowledgella" voi myös ottaa kortin toiselta, ei pelkästään antaa omaansa.
Pelistä jäi kyllä aika lailla erilainen tunnelma kuin oikeastaan mistään muista. Taistelumieltä oli, ja hirveä hinku yrittä uudestaan ja uudestaan. Luultavasti syy oli se, että peli tosiaan on vaikea. Jos kaikki menisivät läpi niin sitä uudelleen yrittämisen halua ei varmanaa olisi niin paljon.
Pelit olivat sopivan mittaisia (ehkä noin puoli tuntia per erä) siihen, että varmaan harvoin tulee pelattua vain yhtä peliä.
Geekistä lueskelin, että peli tosiaan on sitä vaikeampi mitä enemmän pelaajia mukana. Toisaalta ei se varmaan liian vaikeakaan saisi olla, eli jos ei kertaakaan läpi päästä esim 20 pelin jälkeen, niin luulisi olevan jo liian vaikea.
Maanantaina taas painettiin, pelaamassa Jussi, Mika, Tare ja Olli. Kaks peliä vedettiin, ja molemmissa peleissä mukana samat roolit, eli Dispacher, Scientist, Medic ja Operation expert. Kukaan ei silti ollu kahta kertaa sama äijjä! Tasona oli 5 epidemic korttia.
Ekassa Santiago jätettiin vähän heittelle, kun "ei siitä niin vaaraa ole, koska se ei leviä kuin Limaan". Santiagossa ja Limassa sitten tuli outbreakkeja konsanaan, ja kahdeksasta outbreakista kuusi tuli Santiagosta ja Limasta. Muuallakin oltiin pulassa koko ajan, joten lopulta mittari paukahti täyteen.
Toinen setti meni oikeestaan aika huipusti, sillä suurta hätää ei missään vaiheessa ollut. Taisi tulla vaan pari outbreakkia, eikä ketjureaktioista ollut tietoakaan. Toiminta oli kuitenkin siinä määrin verkkaista, että vuorot loppuivat kesken. Itse asiassa yhdestä actionista jäi kiinni, kun neljännen curen kanssa kävi niin, että tarvittavien korttien kanssa päästiin research centeriin asti, mutta kehittämiseen ei enää riittänyt actionia! Ja saman pelaajan seuraavaan vuoroon eivät kortit enää riittäneet.
Jälkimmäisessä pelissä käytettiin jo aika hyvin specialistien toimintoja hyväksi. Centereitä pystyteltiin kaikki paitsi yksi, medic heilui koko ajan siellä missä oli paljon lootia ja dispacher hoiti kuljetusbisnestä tehokkaasti. Scientist tosin teki kolmesta valmiiksi tulleesta curesta vain yhden, jolloin toimintoja (ja sitä kautta myös vuoroja) kului suhteellisen paljon pelkkään liikkumiseen ja korttien vaihteluun.
Kehitystä kuitenkin tapahtuu ja hyvä niin. Ehkä se voitto tulee ens kerralla sitten.
Ei tullu sitte voittoo, vaan ryöttäsin tappio ikinä. Jussi, Tare ja Olli roolein Operaatioäijjä, dispatseri ja risöötseri otti niin sanotusti kuokan päälle. Peli kesti kahdeksan vuoroa ja outbreakkeja tuli 16! Siis KUUSITOISTA! Se on monta.
Oli jo kuus breakkia alla, ja kentällä viis vierekkäistä kaupunkia joissa muhi kolme kuutiota (lisäksi muitakin kriittisiä pesäkkeitä). Ja sitte ku vuoron päätteeks otettiin kaks infectiokorttia, osu molemmat tohon viiden kaupungin ryppäässeen. Tuloksena pienet ketjujreaktiot, kahteen kertaan siis, ja tulos oli murheellinen. Peli kesti noin 5 minuuttia. Se oli siinä sitte.
Lähetä kommentti