Nyt on sitten testattu lautapelailua maailmankuulussa (tai ainakin saksankuulussa) brettspielwelt.de -pelipalvelussa, jota ammattipiireissä myös leikkisästi BSW:ksi kutsutaan. Testissä oli kolminpelinä Dominion (Tapani, Heidi ja Olli) sekä piiiiitkästä aikaa pelattu Caylus (aka Iso-C, The Great White Caylus, Caylus the Merciless, The God, jne...), jossa Tapani ja Olli ottivat kaksinpelissä mittaa toisistaan. Heidi vei Dominionin noin pistein 41-30-22, Ollin ollessa toinen. Caylusta tyypitettiin tiettävästi ensi kertaa kaksinpelinä ja pisteet olivat n. 122-108 Ollin eduksi. Sinänsä kaksinpelinä ihan OK, vaikka itse pelaan kyllä lähes mitä peliä tahansa mieluummin maksimipelaajamäärällä kuin kahdestaan. Ja ei varmaan oikean pöydän ääressä Caylusta kaksinpelinä jaksaisi, tai ainakin mieluummin valitsisi varmaan jonkun toisen pelin.
Mutta mennään itse nettipelailuun. Molemmat pelit oli varsin sujuvasti toteutettu, eikä pelien nettimekaniikan omaksumiseen juuri mennyt aikaa. Kaikki toimi loogisesti, vaikkakin joihinkin asioihin tuli heti itsellä mieleen "parannusehdotuksia". Toki varmasti muutaman kerran jälkeen ei ole mitään ongelmia pelaamisessa, mutta kuitenkin miksi tehdä asiat "huonosti" ja totutella niihin, kun asiat voisi tehdä "paremmin", jolloin ei tarvitsisi niin kovin totutella. Mutta ei suurempaa valittamista.
Yksi keskeisistä positiivisista asioista oli molempien pelien jouhevuus. Koska kone hoitaa kaiken korttien plääräämisestä vuorojen seuraamiseen ja pisteytyksiin, ei itse tarvitse vaivata näillä asioilla päätään. Kaiken älyllisen tarmonsa voi suunnata strategioiden ja taktiikoiden laatimiseen ja toteuttamiseen. Lisäksi tietysti peli nopeutuu huomattavasti, kun turha räknääminen jää vähemmälle. Ja toki paskanjauhantakin chatin välityksellä on niukkaa, joten turhanpäiväistä lätisemistä ei tule niin paljoa harrastettua, mikä nopeuttaa pelitapahtumaa.
Dominion toimi käytännössä aivan samalla tavalla netissä kuin livenäkin. Vuoroihin liittyvät korttien plääräämiset, vilauttelut, keräämiset ja muut vilahtavat ruudulla niin, että toisen tekemiä toimia vuorojen aikana ei edes aina huomaa. Eli täsmälleen samalla tavalla kuin livepelissäkin. Toimintoihin liittyvät korttien vaihdot, nostot ja muut tapahtuvat kätevästi ja esim. vaihdettavien korttien valinta on toteutettu loogisesti. Jos jotain käyttöliittymästä johtuvia mokia syntyy, johtuu ne pelaajan omasta huolimattomuudesta. Ja mikä parasta, sääntöjen vastaiset toimet eivät ole mahdollisia, edes vahingossa.
Cayluksesta jäi päälimmäisena mieleen pelin helppous ja keveys. Ja ei, en ole kännissä! Käyttöliittymä oli tässäkin selkeä, ja oikeastaan missään kohtaa ei olllut epäselvyyttä siitä, mitä pitäisi tehdä tai mikä vaihe on menossa. Juuri Cayluksessa menee aika paljon aikaa, kun vuoroa lähdetään perkaamaan, kerätään resursseja, rakennellaan jne. Nettipelissä kaikki hoituu nopeasti. Samoin ei koskaan jää ainakaan mitkään rahat, pisteet tai kuutiot ottamatta, mikä on kyllä aika merkittävä tekijä tässä pelissä. Turhan usein livepelissä tulee eteen tilanne, jossa arvuutellaan, että "sainko pisteen tuosta", "otinkohan jo nuo rahat" tai "muistinkohan ottaa tuon kuution". Automatiikan mukana olo oli Cayluksessa vielä paljon mukavampaa kuin Dominioninissa.
Peli kesti vain 100 minuuttia, mikä on Cayluksesta puhuttaessa meidän piirissä sensaatio. Onhan sekin enemmän kuin livepelin paketin kyljessä mainittu 45min/pelaaja (vai kuinka se oli), mutta viime peleistä olikin vierähtänyt Tapanilla melkein puolitoista vuotta ja itselläkin 9 kuukautta. Jotenkin tuntuu, että peliaika ei olisi todennäköisesti kasvanut tuota 45 minuuttia, vaikka yksi pelaaja enemmän olisi mukana ollutkin. Kuitenkin pelaajien lisääntyessä vaihtoehdot vähenevät, joten päätökset nopeutuvat, jolloin useammin pitää "ottaa se mitä tarvitsee" tai "se mitä sattuu saamaan". Toisaalta tietysti pitää useammin pohtia, että mitä sitä oikeastaan tarvitsee nyt tai kohta, joten enpä sitten tiedä.
Tapanin kanssa mietittiin, että Cayluksen moninpeissä ei pitäisi lähteä rakentamaan mitään usean kierroksen yksityiskohtaisia suunnitelmia, koska ne eivät kuitenkaan sellaisenaan toteudu. Ja jos joka kierroksella, tai peräti jokaisen äijjän laiton yhteydessä pitää miettiä kaikki uudestaan, ei ole ihme, että pelit kestävät. Taktisuus ja tilanteisiin reagoiminen pitkälle viedyn vuorokohtaisen suunnittelun kustannuksella on mielestäni tervetullutta, melkeimpä kaikissa peleissä. "Strategia" toki määrittää pelin suunnan ja pitkän linjan suunnitelmat, mutta suunnitelmien toteutus pitäisi ehkä mennä enemmän "musta tuntuulla" ja tilanteisiin reagoimisella. Ja onhan se palkitsevampaakin tehdä huippuja taktisia siirtoja, kuin huomata megapisteet tuottavan ja voiton varmistavan kymmenen siirron suunnitelman kusevan yhden unohtuneen siirron takia.
Kaksinpelissämme ei tullut oikeastaan yhtään kohtaa, missä olisi mietitty paria minuuttia kauempaa yksittäistä siirtoa. Ja jotenkin peli sujui niin jouhevasti, että ei edes tuntunut siltä, että olisi tarvinnut miettiä pitkään. Toisaalta tietysti kaksinpelissä on paljon enemmän hyviä vaihtoehtoja tarjolla, jolloin on myös helpompi muuttaa taktiikkaa, reagoida tilanteisiin ja jättää toimintoja myöhemmäksi, kun ei ole pakko saada kaikkea heti. Näin ollen peli sujuvoituu selvästi. Lopulta Cayluksesta, ja etenkin nettiversiosta, jäi pitkästä aikaa pelattuna hyvät fiilikset. Tätä lisää!
Muutenkin nettipelaamisesta jäi hyvä maku suuhun. En missään mielessä näe sitä lautapelimättöjen korvaajana, vaan pikemminkin täydentäjänä ja välineenä, jolla pelaamista voi lisätä. Tuskin ainakaan kovin herkästi lähden tuntemattomien lautapelinördejen kanssa pelailemaan, vaan edelleen pelaan mieluummin tuttujen kanssa, sillä netinkin välityksellä on kiva pelata niin sanotusti hyvässä seurassa. Nettipeli on oiva keino murtaa maantieteelliset rajat ja tehdä lautapelailusta viikottainen, tai edes kuukausittainen tapahtuma, mikä ainakin itselle tahtoo muuten jäädä haaveeksi. Ja koska porukka muutenkin hengaa meses ja netis koko ajan, niin luulisi omastakin peliporukasta ainakin muutaman pelaajan olevan aina silloin tällöin valmiina pelivääntöön. Ja jos rajoittaa pelaamisen oman porukan keskuuteen, ei tule varmaan sorruttua siihen, että pelit tulisi pelattua puhki. Riskinä on toki se, että pelattuaan tiettyä peliä netissä, sen nostaminen pelipöytään saattaa tuntua epämiellyttävältä pelin valmistelun, pyörittämisen ja pois keräämisen (näennäisen?) vaivan takia.
Peleistä etenkin Cayluksen tyyppiset megamättöväännöt soveltuvat erinomaisesti nettipelamiseen, koska ne hyötyvät ehkä eniten nettipelin automatiikan tuomasta pelin sujuvuuden lisääntymisestä, pelitempon nopeutumisesta ja peliajan lyhentymisestä. Lisäksi tällaisten pelien mättömäisyyden takia ne jäävät usein peli-illoissa hyllyyn, joten nettipelaaminen antaa niille uuden mahdollisuuden. Ja tietysti samalla livepeli-ehtoina voi keskittyä nopeampiin ja kevyempiin peleihin. Mutta ei saa silti tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä ja menettää toivoaan, Caylusmättö livenä tulee vielä... muahhaahahahaaa!
tiistai 30. joulukuuta 2008
maanantai 29. joulukuuta 2008
Peli-ilta Brasiliassa
Eilen saatiin kasaan Marin nörtimpiä kavereita riittävästi kunnon peliehtooseen. Jannuilla oli kaikilla Magic: The Gathering -tausta, ja lautapelelejäkin jonkun verran olivat pelanneet. Yksi jopa ihan reilustikin, ja tunsi melkein kaikki mun pelit. Kehui Agricolaa ja Puerto Ricoa omiksi suosikeikseen, joten selkeesti oli perillä peleistä. Kyselinkin siinä sitten, että miten se pelejä oli pelaillut, kun ei niitä täältä Brasseista oikein saa millään. No se sano, että sen kämppiksellä on aika paljo pelejä ja muutenki se on kunnon Boardgamegeekki. Kysyin, että onko sillä tiliä BGG:ssä. No olihan sillä. Ftola-nimimerkillä oli siellä 720 peliä arvosteltuna, ja omia pelejä 498! Törkeetä. Sillä ei vissiin oo siellä sen huoneessa mitään muuta.
Peliehtoo alotettiin Gabrielin kanssa yhdellä Lost Citiesillä kun muita ei vielä ollu tullu paikalle. Seuraavana pelattiin yksi nopea nelinpeli Eläinpyramidia, jossa muuten pyramidissa oli parhaimmillaan 23/29 eläintä. Illan ensimmäisenä varsinaisena pelinä pelattiin neljällä San Juan, jossa kavereiden Magickokemus näkyi niin, että jokainen oppi pelin noin 5 minuutissa, ja lopulta mä jäin kolmanneksi, vaikka on jokunen peli jo takana, enkä edes pelannut huonosti.
Seuraavana pöydälle pääsi ekaa kertaa tämän reissun aikana In the Year of the Dragon ja mukaan saatiin viideskin pelaaja. Pienen alkujäykkyyden jälkeen tämäkin saatiin kulkemaan, vaikka 2 tuntia saatiinkin kulutettua. Mari onnistui kirjaäijällä repimään niin ison eron, että voitti noin 10 pisteellä vaikka jäikin kaikkien muiden jalkoihin loppupisteytyksessä selvästi. Mä tuhosin pelini siihen, että olin 3 kierroksen jälkeen äijäradalla noin 10 pykälää jäljessä toiseks viimeistä! Lopussa pystyin puristamaan jaetulle toiselle sijalle kahdella maksimibuddhalla eli 12 loppupisteellä. Eka kerta kun oikeasti tienasin niillä buddhilla enkä vain käyttänyt niitä äijäradalla juoksemiseen.
Seuraavaksi yksi kaveri lähti kotiin, mutta viidellä pelailtiin yksi Shadow Hunter, joka vastoin ennakko-odotuksia ei mennyt pelkäksi räiskimiseksi, vaan itse asiassa vihreillä korteilla haettiin henkilöllisyyksiä aika monta kertaa ennen mäiskettä. Itse asiassa kukaan ei tappanut ketään vahingossa, eikä edes aiheuttanut kovia vahinkoja väärille hahmoille. Ihan kiva oli pelata näinkin. Eikä silti peli kestänyt yhtään enempää.
Välillä vaihtui taas pari pelaajaa, mutta neljällä vielä jatkettiin. Välissä yksi Pingwin ja eläinpyramidi keventämään pidempien pelien vaihdetta ja välissä syötyä iltasta.
Illan uutuutena kaikille paitsi yhdelle pelaajalle kokeiltiin Once Upon a Timea (en linkitä BGG:hen, kun se on ollut alhaalla koko päivän). Ihan mielenkiintoinen konsepti, vaikka ei tavallisen lautapelin tai edes korttipelin kriteereihin ihan menekään. Pelissä jokaiselle pelaajalle jaetaan aluksi 6 tavallista korttia ja 2 "onnellista loppua". Pelaaja valitsee yhden lopun ja alkaa kertoa tarinaa kädessään olevien korttien avulla. Esimerkiksi eilen aloittaja pelaaja pelasi pöytään hahmokortin, jossa luki "nuori poika" ja aloitti kertomaan, että "olipa kerran nuori poika, joka asui suuressa metsässä..." ja pelasi siihen paikkakortin "suuri metsä", jne.
Kertojapelaaja kertoi tarinaansa niin kauan kuin halusi ja pelasi niin monta korttia kuin halusi, tai jotenkin koherentisti pystyi, ja sitten antoi vuoron seuraavalle ja nosti yhden kortin lisää. Muut pelaajat saattoivat myös keskeyttää toisen pelaajan kertomuksen, jos se alkoi mennä ihan päättömäksi, tai jos halusivat itse jatkaa vastaavalla "interrupt" kortilla. Siis, jos joku pelasin hahmokortin, saattoi pelata hahmo-interruptin ja jatkaa tarinaa haluamallaan tavalla edellisen tarinan pohjalta. Toinen mahdollisuus "varastaa vuoro" oli pelata mikä tahansa kortti, jossa oli täsmälleen sama sana, jota toinen käytti omassa tarinassaan.
Peli päättyi kun joku pelaajista sai nivottua järkevästi kaikki omat käsikorttinsa tarinaan ja lisäksi lopetettua tarinaan omassa kädessään olevalla lopulla. Eilinen peli kesti ehkä noin 20 vuoroa ja tunnin, ja päättyi tälläiseen: "And finally they were re-united with their family" tai jotain sen suuntaista.
Tosiaan aika mielenkiintoinen konsepti ja ihan mielelläni pelailin. Vaatii kylläkin sopivan porukan, eikä varmasti toimi, jos joku pelaajista ei halua pelata, tai ei ole samalla tuulella kuin muut.
Lopuksi vielä yksi Pingwin, ja siihen loppui 7 tunnin pelisessio. Kivaa oli piiitkästä aikaa pelailla tällain kunnon peliehtoon merkeissä. Katotaan, jos saadaan vielä toisen kerran täällä aikaiseksi, mutta varmasti sitten taas siellä koto-Suomessa.
Onkos siellä saatu mitään pelejä aikaiseksi? Joko se paljon tilattu Iso-C on saatu pöydälle?
Peliehtoo alotettiin Gabrielin kanssa yhdellä Lost Citiesillä kun muita ei vielä ollu tullu paikalle. Seuraavana pelattiin yksi nopea nelinpeli Eläinpyramidia, jossa muuten pyramidissa oli parhaimmillaan 23/29 eläintä. Illan ensimmäisenä varsinaisena pelinä pelattiin neljällä San Juan, jossa kavereiden Magickokemus näkyi niin, että jokainen oppi pelin noin 5 minuutissa, ja lopulta mä jäin kolmanneksi, vaikka on jokunen peli jo takana, enkä edes pelannut huonosti.
Seuraavana pöydälle pääsi ekaa kertaa tämän reissun aikana In the Year of the Dragon ja mukaan saatiin viideskin pelaaja. Pienen alkujäykkyyden jälkeen tämäkin saatiin kulkemaan, vaikka 2 tuntia saatiinkin kulutettua. Mari onnistui kirjaäijällä repimään niin ison eron, että voitti noin 10 pisteellä vaikka jäikin kaikkien muiden jalkoihin loppupisteytyksessä selvästi. Mä tuhosin pelini siihen, että olin 3 kierroksen jälkeen äijäradalla noin 10 pykälää jäljessä toiseks viimeistä! Lopussa pystyin puristamaan jaetulle toiselle sijalle kahdella maksimibuddhalla eli 12 loppupisteellä. Eka kerta kun oikeasti tienasin niillä buddhilla enkä vain käyttänyt niitä äijäradalla juoksemiseen.
Seuraavaksi yksi kaveri lähti kotiin, mutta viidellä pelailtiin yksi Shadow Hunter, joka vastoin ennakko-odotuksia ei mennyt pelkäksi räiskimiseksi, vaan itse asiassa vihreillä korteilla haettiin henkilöllisyyksiä aika monta kertaa ennen mäiskettä. Itse asiassa kukaan ei tappanut ketään vahingossa, eikä edes aiheuttanut kovia vahinkoja väärille hahmoille. Ihan kiva oli pelata näinkin. Eikä silti peli kestänyt yhtään enempää.
Välillä vaihtui taas pari pelaajaa, mutta neljällä vielä jatkettiin. Välissä yksi Pingwin ja eläinpyramidi keventämään pidempien pelien vaihdetta ja välissä syötyä iltasta.
Illan uutuutena kaikille paitsi yhdelle pelaajalle kokeiltiin Once Upon a Timea (en linkitä BGG:hen, kun se on ollut alhaalla koko päivän). Ihan mielenkiintoinen konsepti, vaikka ei tavallisen lautapelin tai edes korttipelin kriteereihin ihan menekään. Pelissä jokaiselle pelaajalle jaetaan aluksi 6 tavallista korttia ja 2 "onnellista loppua". Pelaaja valitsee yhden lopun ja alkaa kertoa tarinaa kädessään olevien korttien avulla. Esimerkiksi eilen aloittaja pelaaja pelasi pöytään hahmokortin, jossa luki "nuori poika" ja aloitti kertomaan, että "olipa kerran nuori poika, joka asui suuressa metsässä..." ja pelasi siihen paikkakortin "suuri metsä", jne.
Kertojapelaaja kertoi tarinaansa niin kauan kuin halusi ja pelasi niin monta korttia kuin halusi, tai jotenkin koherentisti pystyi, ja sitten antoi vuoron seuraavalle ja nosti yhden kortin lisää. Muut pelaajat saattoivat myös keskeyttää toisen pelaajan kertomuksen, jos se alkoi mennä ihan päättömäksi, tai jos halusivat itse jatkaa vastaavalla "interrupt" kortilla. Siis, jos joku pelasin hahmokortin, saattoi pelata hahmo-interruptin ja jatkaa tarinaa haluamallaan tavalla edellisen tarinan pohjalta. Toinen mahdollisuus "varastaa vuoro" oli pelata mikä tahansa kortti, jossa oli täsmälleen sama sana, jota toinen käytti omassa tarinassaan.
Peli päättyi kun joku pelaajista sai nivottua järkevästi kaikki omat käsikorttinsa tarinaan ja lisäksi lopetettua tarinaan omassa kädessään olevalla lopulla. Eilinen peli kesti ehkä noin 20 vuoroa ja tunnin, ja päättyi tälläiseen: "And finally they were re-united with their family" tai jotain sen suuntaista.
Tosiaan aika mielenkiintoinen konsepti ja ihan mielelläni pelailin. Vaatii kylläkin sopivan porukan, eikä varmasti toimi, jos joku pelaajista ei halua pelata, tai ei ole samalla tuulella kuin muut.
Lopuksi vielä yksi Pingwin, ja siihen loppui 7 tunnin pelisessio. Kivaa oli piiitkästä aikaa pelailla tällain kunnon peliehtoon merkeissä. Katotaan, jos saadaan vielä toisen kerran täällä aikaiseksi, mutta varmasti sitten taas siellä koto-Suomessa.
Onkos siellä saatu mitään pelejä aikaiseksi? Joko se paljon tilattu Iso-C on saatu pöydälle?
keskiviikko 24. joulukuuta 2008
maanantai 22. joulukuuta 2008
Lautapelejä netin välityksellä
Käytiin Black Raiderin kanssa keskustelua lautapelailusta netissä yhtenä iltana. Kumpikaan ei juurikaan olla pelailtu netissä, mutta lähinnä pähkäiltiin nettipelaamisen hyviä ja huonoja puolia verrattuna naamakkain pelaamiseen. Kaikenlaista, jopa melko filosofista pohdintaa mahtui juttutuokioon. Tässä melko lailla suoraan koko höpinä tajunnanvirtana messengerin tallentamana viestihistoriana.
Ei vedetä herneitä nenään, mutta keskustelua voisi herätellä. Lopussa juttu jo vähän karkaa, mutta kuitenkin hiukan meidän pohdintaa muillekin. Tosiaan muutkin voisivat BrettSpielWeltistä ohjelman asennella ja tuosta alta vilkaista niitä ohjeita.
----
----
EDIT. Poistettu yksityinen keskustelu.
Niin etsä muuten pistä tänne tommosia toisten kirjotuksia kysymättä. Saatana ku en tajunnu silloin heti poistaa. Malauta. -Black Raider
Ei vedetä herneitä nenään, mutta keskustelua voisi herätellä. Lopussa juttu jo vähän karkaa, mutta kuitenkin hiukan meidän pohdintaa muillekin. Tosiaan muutkin voisivat BrettSpielWeltistä ohjelman asennella ja tuosta alta vilkaista niitä ohjeita.
----
----
EDIT. Poistettu yksityinen keskustelu.
Niin etsä muuten pistä tänne tommosia toisten kirjotuksia kysymättä. Saatana ku en tajunnu silloin heti poistaa. Malauta. -Black Raider
sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Eläinpyramidi
Arvoidaanpa tämä peli tällä kertaa Itä-Timorilaisilla palloilla:
Peliä on tullut pelailtua parissa viikossa jo pitkälti toistakymmentä kertaa ja ainakin 20 eri pelaajan kanssa ikähaarukassa 8-60 vuotta ja kaikille on sopinut. Itse asiassa ainakin 6 tyyppiä on jo halunnut ostaa pelin pois. Harmi, että täällä Brasiliassa peliä ei ole saatavilla eikä tullut otettua kuin yksi kappale mukaan.
kuva Haba
- 10 minuutin peli, jonka opettaa kuudessatoista sekunnissa (otin aikaa).
- Sopii mihin peli-iltaan tahansa välipeliksi, lasten ja ei-pelaajien kanssa pelattavaksi, ja vaikka bilepeliksi.
- Pelin asettelu kestää 3 sekuntia, eli sen verran kun kaataa nappulat pussista.
- Vuoden 2008 lastenpeli Suomessa.
- Ei pilattu hinnallakaan (n.15€)
- Näyttävät kestävät puunappulat
- Kaksimielistä vinoilua
- Täriseviä käsiä
- Pieni, menee hyvin Minigripiin
- Ei tuuria
- Sopivasti voi kiusata muita - ja itseään
Peliä on tullut pelailtua parissa viikossa jo pitkälti toistakymmentä kertaa ja ainakin 20 eri pelaajan kanssa ikähaarukassa 8-60 vuotta ja kaikille on sopinut. Itse asiassa ainakin 6 tyyppiä on jo halunnut ostaa pelin pois. Harmi, että täällä Brasiliassa peliä ei ole saatavilla eikä tullut otettua kuin yksi kappale mukaan.
kuva Haba
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Lautapelailua virallisemmin
Kaikenlaista sitä on tullut lautapelien tiimoilta raapusteltua, mutta harvasta (jos mistään) on mitään hyötyä ollut. Tässä syksyn mittaan kuitenkin paneuduin peleihin ja teksteihin siinä määrin, että pyöräytin oikein akateemisen paperin, eli kandidaatintutkielman lautapeleihin liittyen.
Tutkailin lautapelien suomennosten käytettävyyttä ja sitä, että miten sitä voitaisiin parantaa. Aluksi kuvailin paperissa mitä käytettävyys tarkoittaa ja miten sitä on aiemmin tutkittu esimerkiksi käyttöohjeiden käännöksistä. Seuraavaksi kertailin vähän mitä lautapelit, ja erityisesti uudet lautapelit ovat, ja esittelin pääaineistoni eli Puerto Ricon suomennoksen.
Puerto Ricon käännöstä analysoin erilaisten käytettävyyden osatekijöiden perusteella ja koitin samalla saada selville onko Puerto Ricon käytettävyys yhtä hyvä kuin pelin suosio. Käytettävyyden osatekijöiksi valitsin esimerkiksi käyttöohjeiden käytettävyyden tutkimisessa käytetyt opetettavuuden ja ymmärrettävyyden ja sitten kokeilin miten nämä ohjeet sopivat lautapelien käännöksiin.
Lopuksi vielä tein pienen ehdotuksen lautapelien kääntäjille siitä miten käytettävyyttä voi luoda ja parantaa. Jossain määrin nämä nyt tietysti ovat kaikki samoja omia mielipiteitäni mitä täälläkin olen laukonut, mutta tällä kertaa jopa perustan niitä johonkin.
Lukekaa jos jaksatte ja laittakaa kommentteihin jos tulee jotain muuta mieleen kuin, että ei tämmöstä pysty edes lukemaan.
Teksti .doc-muodossa.
Tutkailin lautapelien suomennosten käytettävyyttä ja sitä, että miten sitä voitaisiin parantaa. Aluksi kuvailin paperissa mitä käytettävyys tarkoittaa ja miten sitä on aiemmin tutkittu esimerkiksi käyttöohjeiden käännöksistä. Seuraavaksi kertailin vähän mitä lautapelit, ja erityisesti uudet lautapelit ovat, ja esittelin pääaineistoni eli Puerto Ricon suomennoksen.
Puerto Ricon käännöstä analysoin erilaisten käytettävyyden osatekijöiden perusteella ja koitin samalla saada selville onko Puerto Ricon käytettävyys yhtä hyvä kuin pelin suosio. Käytettävyyden osatekijöiksi valitsin esimerkiksi käyttöohjeiden käytettävyyden tutkimisessa käytetyt opetettavuuden ja ymmärrettävyyden ja sitten kokeilin miten nämä ohjeet sopivat lautapelien käännöksiin.
Lopuksi vielä tein pienen ehdotuksen lautapelien kääntäjille siitä miten käytettävyyttä voi luoda ja parantaa. Jossain määrin nämä nyt tietysti ovat kaikki samoja omia mielipiteitäni mitä täälläkin olen laukonut, mutta tällä kertaa jopa perustan niitä johonkin.
Lukekaa jos jaksatte ja laittakaa kommentteihin jos tulee jotain muuta mieleen kuin, että ei tämmöstä pysty edes lukemaan.
Teksti .doc-muodossa.
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Viagra... eiku Niagara testissä
Tiistaina paukutettiin poikain kans pienimuotoinen lautapelimättö. Pelejä oli muutama, väki hieman vaihtui ja tasaista oli. Sessiosta voi joku kirjoittaa erikseen. Tässä keskitytään "illan pääpeliin", eli Niagaraan, joka päätettiin illan päätteeksi ottaa ensitestiin. Peliä pelasivat Tapani, Jarmo, Petri ja Olli.
"Sääntöjä on kaksi sivua", Tapani sanoi. Oikeasti niitä oli noin 8 sivua. Tosin ne olisi voitu kertoa kahdessakin sivussa. Säännöissä oli huimasti toistoa ja turhanpäivästä jankkaamista, mikä johtunee pelin 8+ ikämerkinnästä. Kakaroille pitää vissiin vääntää rautalangasta kaikki. Sääntöjen läpikäynti kävi kuitenkin ripeästi. Seuraavassa ytimekkäästi oleellinen:
Pelin tavoitteena on selvittää kovin melamies (tästä johtunee sekaannus otsikossa). Pelissä melotaan kanootilla joessa Niagaran putouksen yläjuoksulla ja käytellään melaa, kerätään jalokiviä ja kuskataan ne tupiin. Pelaajilla on käytössään melakortteja, joissa on melapisteitä (1-6) tai pilvi. Käyttämällä melapisteitä voi meloa joessa edestakaisin ja kerätä kiviä. Käyttämällä pilveä voi hallita säitä (älkää mua syyttäkö, nää on säännöt). Kaikki melakortit pelataan ensin kerran, ennen kuin niitä voi käyttää uudelleen. Haastetta luo joen virtaus ja koski, johon paatit voivat tippua (ja tippuvatkin!). Pelin varsinainen suola on ryöstely, eli pelaaja voi ilman melapisteitä pölliä timankia toisilta. Tavoitteena on siis kuskata kiviä kotio, ja lopuksi voittaja selviää (jos ei intoudu ryyppäämään).
No, peli alkoi leppoisasti ja ennakkoluulottomasti, ja suurin osa kanooteista olikin koskessa parin kiekan jälkeen. Pikku hiljaa pelaajat pääsivät juonesta kiinni ja paatit pysyivät joessa ja kivet saivat kyytiä, ja tupiinkin tuli muutama. Näytti kuitenkin siltä, että peli ei oikein etene, kivet eivät vaan liiku tupiin kovin ripeästi. Sitten joku muisteli, että "mitenkäs se ryöstötouhu menikään". No tämä tietysti sytytti pelin uuteen kukoistukseen ja taktiset kuviot astuivat mukaan peliin. Samalla timantit rupesivat tippumaan yhä useammin pelaajien taskuihin kosken sijaan, ja peli päättyikin lopulta varsin nopiasti. Petri oli pitkään yhden kiven päässä voitosta, mutta joutui armottoman ryöstelyn kohteeksi. Siitä suivaantuneena hän pistikin petemäiseen tyyliin loppupelin ranttaliksi, ja painoi molemmat kanottiinsa suinpäin kosken syövereihin. Samalla Jarmo teki pari oivallista siirtoa, ja tilanne oli "shakki-matti": hänellä oli voiton varmistava timanki kyydissä, ja muilla ei ollut mahkuja ryöstöihin. Näin ollen peli päättyi seuraavalla kierroksella Jarmon voittoon.
Mitä jäi käteen? Peli vaikutti ensin ihan palikalta ja sitten pitkäveteiseltä. Kuitenkin, kun ryöstöhommat saatiin toimimaan, niin peli alkoikin tuntua ihan passelilta. Ryöstely, taktikointi ja yleinen kiusanteko toimi lopulta ihan hyvin. Eihän peli mikään mieletön kokemus näin jälkikäteen ajateltuna ollut, mutta kyllä siitä välipeliksi ainakin muutamaksi kerraksi on. Peli kesti ekalla kertaa melko kauan, mutta tämä johtui suureksi osaksi ryöstelyn puutteesta aluksi. Vaikka ryöstely tuo mukanaan taktikointia, "vastataktikointia" ja miettimisaikojen pidentymistä, nopeuttaa se kokonaisuudessan peliä, koska melapointseja ei tarvitse käyttää timanttien poimimiseen. Lopulta peli ei todennäköisesti jatkossa puolta tuntia enempää kestäne.
Yhteenvetona olkoon, että peli on kuin tehty välipeliksi: se on kevyt, leppoisa, hauska, sopivan kestoinen ja kuitenkin riittävän "taktinen" ollakseen mielenkiintoinen.
"Sääntöjä on kaksi sivua", Tapani sanoi. Oikeasti niitä oli noin 8 sivua. Tosin ne olisi voitu kertoa kahdessakin sivussa. Säännöissä oli huimasti toistoa ja turhanpäivästä jankkaamista, mikä johtunee pelin 8+ ikämerkinnästä. Kakaroille pitää vissiin vääntää rautalangasta kaikki. Sääntöjen läpikäynti kävi kuitenkin ripeästi. Seuraavassa ytimekkäästi oleellinen:
Pelin tavoitteena on selvittää kovin melamies (tästä johtunee sekaannus otsikossa). Pelissä melotaan kanootilla joessa Niagaran putouksen yläjuoksulla ja käytellään melaa, kerätään jalokiviä ja kuskataan ne tupiin. Pelaajilla on käytössään melakortteja, joissa on melapisteitä (1-6) tai pilvi. Käyttämällä melapisteitä voi meloa joessa edestakaisin ja kerätä kiviä. Käyttämällä pilveä voi hallita säitä (älkää mua syyttäkö, nää on säännöt). Kaikki melakortit pelataan ensin kerran, ennen kuin niitä voi käyttää uudelleen. Haastetta luo joen virtaus ja koski, johon paatit voivat tippua (ja tippuvatkin!). Pelin varsinainen suola on ryöstely, eli pelaaja voi ilman melapisteitä pölliä timankia toisilta. Tavoitteena on siis kuskata kiviä kotio, ja lopuksi voittaja selviää (jos ei intoudu ryyppäämään).
No, peli alkoi leppoisasti ja ennakkoluulottomasti, ja suurin osa kanooteista olikin koskessa parin kiekan jälkeen. Pikku hiljaa pelaajat pääsivät juonesta kiinni ja paatit pysyivät joessa ja kivet saivat kyytiä, ja tupiinkin tuli muutama. Näytti kuitenkin siltä, että peli ei oikein etene, kivet eivät vaan liiku tupiin kovin ripeästi. Sitten joku muisteli, että "mitenkäs se ryöstötouhu menikään". No tämä tietysti sytytti pelin uuteen kukoistukseen ja taktiset kuviot astuivat mukaan peliin. Samalla timantit rupesivat tippumaan yhä useammin pelaajien taskuihin kosken sijaan, ja peli päättyikin lopulta varsin nopiasti. Petri oli pitkään yhden kiven päässä voitosta, mutta joutui armottoman ryöstelyn kohteeksi. Siitä suivaantuneena hän pistikin petemäiseen tyyliin loppupelin ranttaliksi, ja painoi molemmat kanottiinsa suinpäin kosken syövereihin. Samalla Jarmo teki pari oivallista siirtoa, ja tilanne oli "shakki-matti": hänellä oli voiton varmistava timanki kyydissä, ja muilla ei ollut mahkuja ryöstöihin. Näin ollen peli päättyi seuraavalla kierroksella Jarmon voittoon.
Mitä jäi käteen? Peli vaikutti ensin ihan palikalta ja sitten pitkäveteiseltä. Kuitenkin, kun ryöstöhommat saatiin toimimaan, niin peli alkoikin tuntua ihan passelilta. Ryöstely, taktikointi ja yleinen kiusanteko toimi lopulta ihan hyvin. Eihän peli mikään mieletön kokemus näin jälkikäteen ajateltuna ollut, mutta kyllä siitä välipeliksi ainakin muutamaksi kerraksi on. Peli kesti ekalla kertaa melko kauan, mutta tämä johtui suureksi osaksi ryöstelyn puutteesta aluksi. Vaikka ryöstely tuo mukanaan taktikointia, "vastataktikointia" ja miettimisaikojen pidentymistä, nopeuttaa se kokonaisuudessan peliä, koska melapointseja ei tarvitse käyttää timanttien poimimiseen. Lopulta peli ei todennäköisesti jatkossa puolta tuntia enempää kestäne.
Yhteenvetona olkoon, että peli on kuin tehty välipeliksi: se on kevyt, leppoisa, hauska, sopivan kestoinen ja kuitenkin riittävän "taktinen" ollakseen mielenkiintoinen.
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Mikä tekee pelistä hyvän?
Heräilin aikaisin, eikä ollut oikein tekemistä, joten päätin että jatketaan blogittelua eilisen tekstin pohjalta. Ensin ajattelin itse vastata ensimmäisenä vuoden peli -kyselyyn, mutta siinä vastauksia pyöritellessäni aloin pohtia, että mikä oikeastaan tekee pelistä hyvän. Onko olemassa jotain tiettyjä kriteerejä, millä voi määritellä hyvän pelin?
Heti ensimmäisenä mieleen tuli luonnollisesti se, että peliä on mukava pelata ja siitä innostuu kerta kerralta. Mutta heti perään tuli mieleen, että on pelejä kuten vaikka Shogun, Caylus tai vaikka Mexica, joita ainakin itse pelaan mielelläni, mutta toisaalta ne vaativat aika ison siivun iltaa ja samanmielisiä pelikavereita. Eli se, että peliä pelaa usein ei ole ainoa kriteeri.
Mietinkin kestoa seuraavaksi - onko joku kesto pelille paras? Tässä pohdinnassa päädyin siihen, että kyllä melkein pelille kuin pelille on olemassa "sopiva pituus". Caylus, Törkyjatsi tai Leonardo da Vinci ovat miellyttäviä vielä helposti 2-3 tunnin pelilläkin, mutta toisaalta vaikka Puerto Rico ei kyllä saisi paljon tuntia enempää kestää. Tietysti tähänkin pitää muistaa, että eri pelaajat pelaavat eri tavalla ja monia pelejä voidaan kyllä pelata optimoiden ja pohtien tai nopeasti perstuntumalta. Molemmilla tyyleillä on aikansa ja paikkansa.
Onko pelin tyylillä tai tyypillä suuri merkitys? Edellä mainitut pelit ovat enimmäkseen keskiraskaita tai raskaita pelejä, mutta toisaalta kaikkein suosituimpien pelien listalla kärjessä keikkuu esimerkiksi Dominion tai San Juan, joita ei mitenkään voi laittaa samaan lokeroon Ison C:n kanssa. Onko näiden pelien suosio sitten niiden keveys, nopeus, korttipelimäisyys vai mikä? Ja jos mennään vielä kevyempään osastoon niin harvoin tulee kieltäydyttyä esimerkiksi Avistan tai PitchCarin pelaamisesta.
Onko peliporukka sittenkin tärkeämpi kuin itse peli? Riippuuko pelivalinta siitä, ketä on pelaamassa? Onko Power Grid yhtä hyvä vaihtoehto kuin vaikka Australia? Entä sitten Race for the Galaxy tai Dominion? Ehkä täältä löytyy se ratkaiseva tekijä siihen, miksei hyllyssä voi olla vain sitä yhtä parasta peliä? Ei kaikkia pelejä voi aina pelata, vaikkei niihin ikinä itse kyllästyisikään. Mutta ei se peliporukkakaan aina halua samaa pelata, vaan ihan hyvin voi Princes of Florencen jälkeen tehdä mieli Mamma Mian! chili-luumupizzaa.
En tiedä sitten, kai se hyvä peli muodostuu monesta eri tekijästä. Ehkä koko hommaa olisi pitänyt alkaa pohtia siltä kantilta, että mikä tekee pelistä huonon. Ehkä sillä tavalla kriteerit olisivat selvempiä. Löytyykö yllä olevista peleistä sitten mitään yhteistä tekijää?
Tämä on tietysti vain oma mielipiteeni, mutta ehkä se tärkein tekijä on vaikutusmahdollisuus. Melkein voisi sanoa, että mitä enemmän itse pystyy vaikuttamaan peliin, sitä miellyttävämpi se on. Toisaalta pelit joissa ei ole minkäänlaista tuuri- tai kaaoselementtiä (eli satunnaisuutta vaikka korttien nostoilla tai kaaosta toisten pelaajien tekemisten takia) eivät nekään välttämättä ole niitä parhaita. Ja sitten lopulta pelaan erittäin mielelläni esimerkiksi erilaisia Pokeripelejä, joissa tuurilla on huomattavan suuri merkitys. Silti vaikutusmahdollisuuksien puute on ehkä omasta mielestäni se suurin miinus, mitä pelissä voi olla. Pelkkä nopanheittokilpajuoksu ei ole peli.
Vielä, että pää oikein lukijalta nuokahtaisi pistän peliin yhden hyvän pelin kriteerin. Eli pelin opetettavuuden. Pelin ei tarvitse olla erityisen yksinkertainen, kunhan se on helppo opettaa ja sitä myöten oppia. Tätä ei kovinkaan paljon ole peleissä mietitty, vaan useimmissa peleissä oletetaan, että kaikki pelaajat lukevat säännöt, mitä tietysti todellisuudessa ei koskaan tapahdu. Siksi mielestäni vähänkään monimutkaisemmissa peleissä pitäisi aina olla jonkinnäköisiä apuja pelin omistajalle, eli muiden pelaajien opettajalle. Oli ne sitten jotain muistiapuja tai muita, koska kaikki pelit eivät ole yhtä intuitiivisia eivätkä kaikki pelaajat omaksu kaikkia pelejä samalla tavalla. Tämäkin mietiskely voidaan tietysti vesittää sillä, että oma kaikkien aikojen pelatuin pelini eli Race for the Galaxy on mahdoton opettaa uudelle pelaajalle ennen ensimmäistä tai toista tai kolmatta peliä.
Sana vapaa, heittäkääpä ideoita ja ajatuksia puolesta tai vatsaan.
Heti ensimmäisenä mieleen tuli luonnollisesti se, että peliä on mukava pelata ja siitä innostuu kerta kerralta. Mutta heti perään tuli mieleen, että on pelejä kuten vaikka Shogun, Caylus tai vaikka Mexica, joita ainakin itse pelaan mielelläni, mutta toisaalta ne vaativat aika ison siivun iltaa ja samanmielisiä pelikavereita. Eli se, että peliä pelaa usein ei ole ainoa kriteeri.
Mietinkin kestoa seuraavaksi - onko joku kesto pelille paras? Tässä pohdinnassa päädyin siihen, että kyllä melkein pelille kuin pelille on olemassa "sopiva pituus". Caylus, Törkyjatsi tai Leonardo da Vinci ovat miellyttäviä vielä helposti 2-3 tunnin pelilläkin, mutta toisaalta vaikka Puerto Rico ei kyllä saisi paljon tuntia enempää kestää. Tietysti tähänkin pitää muistaa, että eri pelaajat pelaavat eri tavalla ja monia pelejä voidaan kyllä pelata optimoiden ja pohtien tai nopeasti perstuntumalta. Molemmilla tyyleillä on aikansa ja paikkansa.
Onko pelin tyylillä tai tyypillä suuri merkitys? Edellä mainitut pelit ovat enimmäkseen keskiraskaita tai raskaita pelejä, mutta toisaalta kaikkein suosituimpien pelien listalla kärjessä keikkuu esimerkiksi Dominion tai San Juan, joita ei mitenkään voi laittaa samaan lokeroon Ison C:n kanssa. Onko näiden pelien suosio sitten niiden keveys, nopeus, korttipelimäisyys vai mikä? Ja jos mennään vielä kevyempään osastoon niin harvoin tulee kieltäydyttyä esimerkiksi Avistan tai PitchCarin pelaamisesta.
Onko peliporukka sittenkin tärkeämpi kuin itse peli? Riippuuko pelivalinta siitä, ketä on pelaamassa? Onko Power Grid yhtä hyvä vaihtoehto kuin vaikka Australia? Entä sitten Race for the Galaxy tai Dominion? Ehkä täältä löytyy se ratkaiseva tekijä siihen, miksei hyllyssä voi olla vain sitä yhtä parasta peliä? Ei kaikkia pelejä voi aina pelata, vaikkei niihin ikinä itse kyllästyisikään. Mutta ei se peliporukkakaan aina halua samaa pelata, vaan ihan hyvin voi Princes of Florencen jälkeen tehdä mieli Mamma Mian! chili-luumupizzaa.
En tiedä sitten, kai se hyvä peli muodostuu monesta eri tekijästä. Ehkä koko hommaa olisi pitänyt alkaa pohtia siltä kantilta, että mikä tekee pelistä huonon. Ehkä sillä tavalla kriteerit olisivat selvempiä. Löytyykö yllä olevista peleistä sitten mitään yhteistä tekijää?
Tämä on tietysti vain oma mielipiteeni, mutta ehkä se tärkein tekijä on vaikutusmahdollisuus. Melkein voisi sanoa, että mitä enemmän itse pystyy vaikuttamaan peliin, sitä miellyttävämpi se on. Toisaalta pelit joissa ei ole minkäänlaista tuuri- tai kaaoselementtiä (eli satunnaisuutta vaikka korttien nostoilla tai kaaosta toisten pelaajien tekemisten takia) eivät nekään välttämättä ole niitä parhaita. Ja sitten lopulta pelaan erittäin mielelläni esimerkiksi erilaisia Pokeripelejä, joissa tuurilla on huomattavan suuri merkitys. Silti vaikutusmahdollisuuksien puute on ehkä omasta mielestäni se suurin miinus, mitä pelissä voi olla. Pelkkä nopanheittokilpajuoksu ei ole peli.
Vielä, että pää oikein lukijalta nuokahtaisi pistän peliin yhden hyvän pelin kriteerin. Eli pelin opetettavuuden. Pelin ei tarvitse olla erityisen yksinkertainen, kunhan se on helppo opettaa ja sitä myöten oppia. Tätä ei kovinkaan paljon ole peleissä mietitty, vaan useimmissa peleissä oletetaan, että kaikki pelaajat lukevat säännöt, mitä tietysti todellisuudessa ei koskaan tapahdu. Siksi mielestäni vähänkään monimutkaisemmissa peleissä pitäisi aina olla jonkinnäköisiä apuja pelin omistajalle, eli muiden pelaajien opettajalle. Oli ne sitten jotain muistiapuja tai muita, koska kaikki pelit eivät ole yhtä intuitiivisia eivätkä kaikki pelaajat omaksu kaikkia pelejä samalla tavalla. Tämäkin mietiskely voidaan tietysti vesittää sillä, että oma kaikkien aikojen pelatuin pelini eli Race for the Galaxy on mahdoton opettaa uudelle pelaajalle ennen ensimmäistä tai toista tai kolmatta peliä.
Sana vapaa, heittäkääpä ideoita ja ajatuksia puolesta tai vatsaan.
lauantai 6. joulukuuta 2008
Vuoden pelit 2008 - äänestys
Pistetäänpäs pieni vuoden peli -äänestys meidän porukalle.
Ensimmäisenä kategoriana äänestetään paras vuonna 2008 ilmestynyt peli.
Meidän omista kokoelmista ei virallisesti tänä vuonna ilmestyneitä pelejä taida löytyä muita kuin Dominion, the Gathering Storm, Big Points ja Conflict of Heroes: Awakening of the Bear! - Russia 1941-1942. Tähän kategoriaan voi toki äänestää jotakin muutakin tänä vuonna ilmestynyttä peliä, mikäli sellaista on tullut pelattua.
Toisena kategoriana kysellään sitten yleensä parhaita pelejä, mitä on tullut tänä vuonna pelattua riippumatta ilmestymisvuodesta. Tähän tietysti käy myös 2008 pelit, mikäli siltä tuntuu.
Kolmantena kysellään sitten viimeisen vuoden aikana eniten pelattuja pelejä. Jos ei mitään tilastoa ole tullut pidettyä, niin arviota kehiin.
Pistetään vielä neljänneksi kategoriaksi pelit, joita ei ole tullut pelattua tarpeeksi. Eli pelejä, joita olisi pitänyt pelata (enemmän) tänä vuonna.
Jokaiseen kategoriaan voi antaa niin monta vastausta kuin haluaa, mutta mieluiten nyt ainakin se 2-3 niin saadaan vähän kuvaa mistä tuulee.
Arvio: Big Points
Seuraavaksi voisi vilkaista porukan pelien uusinta tulokasta, eli Harrin parisen viikkoa sitten hommaamaa Big Pointsia. Nimestä huolimatta pelissä ei ole mitään kovin suurta. Pelissä on pieni pahvinen portaikko, viisi värillistä klassista pelinappulaa ja kourallinen erivärisiä pieniä puukiekkoja. Ainoastaan pelilaatikko on -suhteessa- suuri, eli nämä komponentit mahtuisivat vieläkin pienempään laatikkoon vaikka tämäkin laatikkon on pieni.
Setup on nopea, kestää noin 3 min pystyttää portaikko johonkin päin pöytää ja sen jälkeen järjestää kaikki pikkukiekot jonoksi portaista alkaen satunnaiseen järjestykseen. Yksi kiekko kutakin väriä laitetaan vielä pinoksi portaikon viereen (ei mustaa eikä valkoista). Siinäpä se. Pelin opettaminen vaikka näin verkon välitykselläkin kestään noin minuutin.
Pelaajat siirtävät vuorollaan mitä tahansa yhtä viidestä pelinappulasta polulla seuraavan nappulanvärisen kiekon päälle ja ottavat yhden kiekon. Ottaa saa seuraavan vapaan kiekon nappulan edestä tai takaa siitä mihin nappulan siirtää.
Näin nappuloita siirretään kunnes nappulan edessä polulla ei enää ole samanväristä kiekkoa. Tämän jälkeen nappula siirtyy ylimmälle vapaalle portaalle portaikossa. Ensimmäisenä portaikolle ehtinyt nappula siirtyy siis ylimmälle portaalle, jonka pisteluku on 4. Tämän myötä samanväriset kiekot ovat pisteytyksessä 4 pisteen arvoisia ja seuraavana portaikolle ehtivä väri on 3 pisteen arvoinen jne. Aina kun siirtää nappulan portaikkoon saa lisäksi yhden samanvärisen kiekon portaikon vierestä olevasta pinosta. Peli päättyy ja pisteytetään kun kaikki nappulat ovat portaikossa.
Pelissä on kaksi erikoisväriä, eli musta ja valkoinen. Valkoisen kiekon arvo pisteytyksessä määräytyy sen mukaan, montako muuta eri väriä pelaajalla on lopussa. Mustalla taas on erikoisominaisuus. Pelaajan kerättyä mustan kiekon, saa hän jollakin myöhemmällä kierroksella "käyttää" mustan kiekon ja tehdä toisen siirron. Toisella siirrolla voi siirtää myös taaksepäin, muuten taakse päin siirtäminen on kiellettyä. Mustalla ei itsessään ole pistearvoa, mutta valkoisten pisteytykseen se lasketaan väriksi.
Lopuksi lasketaan pisteet ja otetaan uusi peli!
Pelin kestoksi vaikutti muodostuvan noin 10 minuuttia riippumatta pelaajamäärästä. Ainakin 2-4 pelaajalla tuntui toimivan erittäin hyvin. En varsinaisesti näe syytä miksei useampikin voisi pelata. Pelissä hahmotuskyky jyllää, mutta peli ei kuitenkaan jumita, koska vaihtoehtoja ei ole hirvittävän montaa. Strategiaa ja taktisuutta on riittävästi ja ennen kaikkea syvyyttä pelissä on paljon enemmän kuin ensinäkemältä vaikuttaa.
Yksi parhaita välipelejä ja useamman erän pelatessa ainesta vaikka ihan "pääpeliksikin". Erittäin helppo opettaa ja soveltuu hyvin myös ei-pelaajille. Muutaman erän jälkeenkin vaikuttaisi, ettei varmaa voittotapaa ole, koska mustat ja valkoiset tuovat juuri tarvittavan määrän lisävaihtoehtoja. Kaksinpelinä koukuttavan tiivistä optimointia. Erinomainen abstrakti peli kaiken kaikkiaan.
BGG:ssä oma listaukseni näyttäisi 6 peliä tähän mennessä. Voisin ennustaa, että tuo tulee nousemaan jyrkästi lähitulevaisuudessa. Jos tilaisuuksia tulee tarpeeksi voi tämä peli nousta hyvinkin korkealle pelattujen pelien listallani.
Arvio: Race for the Galaxy: The Gathering Storm
Vuoden viimeisten pelipäivien lähestyessä voisi vilkaista vähän kuluneen syksyn satoa. Ensimmäisenä käsittelyyn otan parisen kuukautta peleissä ollut Galaksirallin lisäosa The Gathering Storm, eli RftGfGS.
Lisäosaa odotettiin kuin myrskyä nousevaa noin vuoden ja siitä liikkui jos jonkinlaisia huhuja pitkin verkon syövereitä. Huhuttiin uusista aloitusplaneetoista, viidennestä pelaajasta, yksinpelimahdollisuudesta, uusista korteista, ja ties mistä muusta. Kun Hervannan Pelimaasta laukkuun lähtenyttä pelilaatikkoa sitten availtiin tuntui aluksi, että huijatuksi sitä oli tultu. Alkuperäisen pelin kokoisessa boxissa oli jotain ihme laattoja, noppa, ja muutama kräpinen kortti, joista vielä useampi oli tyhjä!
Tyrmäyksessä meni pari päivää, eli siihen asti, että RftG lensi Kankaanpäästä Tampereelle. Oikeastaan vasta sitten katselin tarkemmin, että mitäs siellä lootassa oikeastaan on. No, siellähän oli uusia aloitusplaneettoja, kortit viidennelle pelaajalle, yksinpelimahdollisuus, uusia kortteja ja ties mitä muuta! Kortit muovitettiin ja pelit aloitettiin, eikä ole sen jälkeen tullut kyllä mieleenkään palata vanhaan!
RftG on peleistä se kaikkein suosituin ollut itselleni, yli 150 peliä olin pelannut ennen lisuria ja nyt lisäosan kanssa 24 erää. Tietysti pelimäärässä näkyy yhden pelin nopeus, mutta ennen kaikkea sen koukuttavuus. Loppujen lopuksi melko harvoin on tullut pelattu vain yhtä erää kerralla. Ja sama koukuttavuus on säilynyt lisurissakin vähintään yhtä hyvin, vaikka lisäkortit luonnollisesti hieman peliä ovat muutaneetkin.
Uusista korteista aloitusplaneetat, vaikka vaihtelua tuovatkin, eivät tasapainoa ole mielestäni muuttaneet. Ilman muuta silti on mukavampi aloittaa jollakin muullakin sen ainaisen Epsilon Esfandiarin sijasta.
Muilla lisäkorteilla selvästi on saatu Geenien, eli vihreiden korttien mahdollisuuksia lisättyä, mikä on ehdottomasti plussaa, koska perussetillä vihreillä ei juhlittu. Nyt vihreille on uusi kutosen developpi ja muutama muukin kortti jotka siihen suuntaan johdattavat. Geenien lisäksi uusi pakka tuo etuja kaikille muillekin, mutta ei liiallisesti. Militarytaktiikka on myös ehkä aavistuksen voimistunut, vaikka kaksinpelissä se toki on vahva ollut ennenkin.
Yhtään ylivoimaista korttia pakassa ei ole, vaikka aluksi tuntui, että kahden planeetan settlen tuova Improved Logistics voisi rikkoa pelin. Kortin tehoa on hieman vaimennettu sillä, että jälkimmäinen kortti ei voi käyttää ensimmäisen kortin mahdollisia etuja, eikä jälkimmäisestä kortista saa vetää settlebonuskorttia pakasta. Ehkä tuo loivennus sitten kuitenkin riitää pitämään kortin kuolevaisluokassa, vaikkakin ehkä Turist Worldin tasoisena superkorttina tietyissä tilanteissa.
Muista uusista ominaisuuksista en vielä osaa paljon sanoa, koska yksinpeliä en ole kokeillut (en edes lukenut sääntöjä), viisinpeliin ei ole ollut mahdollisuutta ja niin sanottuja "maaleja" eli erillisiä pistetavoitekortteja on käytetty vasta 3-4 kertaa.
Maalit tuntuvat olevan kaksinpelissä vähän turha idea. Näissä siis lisäpisteitä (3-5) saa esimerkiksi ensimmäinen 5 voittopisteen kerääjä, ensimmäinen jolla on kaikkia värejä pöydässä, se jolla on eniten Alienkortteja pelin lopussa jne. Kaksinpelissä tuntuivat siis enemmän rikkovan peliä kuin tuovan lisää. Moninpelin parin kerran kokemuksella ihan varteenotettava piriste välillä varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa tuntuu, ettei oikein voi tehdä mitään. Vaikka siis mitään piristettä peli ei kaipaakaan.
Itse ajattelisin, että uusille pelaajille maalit voisivat olla hyvä idea. Kun aluksi ei kuitenkaan tajua oikein mitään, niin voi esimerkiksi tähdätä vaikka Alienmaaliin tms?
Erityisesti viisinpeliä kaipailen, koska siihen nyt olisi mahdollisuus. Lisäksi koska pakassa on nyt hieman enemmän kortteja, ei se kaksinpelissä yleensä edes mene ympäri, saisi viisinpelissä pakkaan luonnollisesti enemmän kiertoa.
Miinuksia en yrittämälläkään sitten keksinyt hiukan suolaisen hinnan lisäksi (22€). Tai tietysti se, että kun tämä on saatavilla, niin moni muu peli jää vähemmälle. 24 erää siis pelattuna toistaiseksi. Ennustan, että jatkaa erittäin korkealla myös ensi vuonna. Tämän vuoden voitto jää haaveeksi, koska isäntäpelillä on sellainen niukka johto 179 pelillä. Kakkosijakaan ei sanottu, koska Dominionilla on samat 24 peliä.
Lisäosaa odotettiin kuin myrskyä nousevaa noin vuoden ja siitä liikkui jos jonkinlaisia huhuja pitkin verkon syövereitä. Huhuttiin uusista aloitusplaneetoista, viidennestä pelaajasta, yksinpelimahdollisuudesta, uusista korteista, ja ties mistä muusta. Kun Hervannan Pelimaasta laukkuun lähtenyttä pelilaatikkoa sitten availtiin tuntui aluksi, että huijatuksi sitä oli tultu. Alkuperäisen pelin kokoisessa boxissa oli jotain ihme laattoja, noppa, ja muutama kräpinen kortti, joista vielä useampi oli tyhjä!
Tyrmäyksessä meni pari päivää, eli siihen asti, että RftG lensi Kankaanpäästä Tampereelle. Oikeastaan vasta sitten katselin tarkemmin, että mitäs siellä lootassa oikeastaan on. No, siellähän oli uusia aloitusplaneettoja, kortit viidennelle pelaajalle, yksinpelimahdollisuus, uusia kortteja ja ties mitä muuta! Kortit muovitettiin ja pelit aloitettiin, eikä ole sen jälkeen tullut kyllä mieleenkään palata vanhaan!
RftG on peleistä se kaikkein suosituin ollut itselleni, yli 150 peliä olin pelannut ennen lisuria ja nyt lisäosan kanssa 24 erää. Tietysti pelimäärässä näkyy yhden pelin nopeus, mutta ennen kaikkea sen koukuttavuus. Loppujen lopuksi melko harvoin on tullut pelattu vain yhtä erää kerralla. Ja sama koukuttavuus on säilynyt lisurissakin vähintään yhtä hyvin, vaikka lisäkortit luonnollisesti hieman peliä ovat muutaneetkin.
Uusista korteista aloitusplaneetat, vaikka vaihtelua tuovatkin, eivät tasapainoa ole mielestäni muuttaneet. Ilman muuta silti on mukavampi aloittaa jollakin muullakin sen ainaisen Epsilon Esfandiarin sijasta.
Muilla lisäkorteilla selvästi on saatu Geenien, eli vihreiden korttien mahdollisuuksia lisättyä, mikä on ehdottomasti plussaa, koska perussetillä vihreillä ei juhlittu. Nyt vihreille on uusi kutosen developpi ja muutama muukin kortti jotka siihen suuntaan johdattavat. Geenien lisäksi uusi pakka tuo etuja kaikille muillekin, mutta ei liiallisesti. Militarytaktiikka on myös ehkä aavistuksen voimistunut, vaikka kaksinpelissä se toki on vahva ollut ennenkin.
Yhtään ylivoimaista korttia pakassa ei ole, vaikka aluksi tuntui, että kahden planeetan settlen tuova Improved Logistics voisi rikkoa pelin. Kortin tehoa on hieman vaimennettu sillä, että jälkimmäinen kortti ei voi käyttää ensimmäisen kortin mahdollisia etuja, eikä jälkimmäisestä kortista saa vetää settlebonuskorttia pakasta. Ehkä tuo loivennus sitten kuitenkin riitää pitämään kortin kuolevaisluokassa, vaikkakin ehkä Turist Worldin tasoisena superkorttina tietyissä tilanteissa.
Muista uusista ominaisuuksista en vielä osaa paljon sanoa, koska yksinpeliä en ole kokeillut (en edes lukenut sääntöjä), viisinpeliin ei ole ollut mahdollisuutta ja niin sanottuja "maaleja" eli erillisiä pistetavoitekortteja on käytetty vasta 3-4 kertaa.
Maalit tuntuvat olevan kaksinpelissä vähän turha idea. Näissä siis lisäpisteitä (3-5) saa esimerkiksi ensimmäinen 5 voittopisteen kerääjä, ensimmäinen jolla on kaikkia värejä pöydässä, se jolla on eniten Alienkortteja pelin lopussa jne. Kaksinpelissä tuntuivat siis enemmän rikkovan peliä kuin tuovan lisää. Moninpelin parin kerran kokemuksella ihan varteenotettava piriste välillä varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa tuntuu, ettei oikein voi tehdä mitään. Vaikka siis mitään piristettä peli ei kaipaakaan.
Itse ajattelisin, että uusille pelaajille maalit voisivat olla hyvä idea. Kun aluksi ei kuitenkaan tajua oikein mitään, niin voi esimerkiksi tähdätä vaikka Alienmaaliin tms?
Erityisesti viisinpeliä kaipailen, koska siihen nyt olisi mahdollisuus. Lisäksi koska pakassa on nyt hieman enemmän kortteja, ei se kaksinpelissä yleensä edes mene ympäri, saisi viisinpelissä pakkaan luonnollisesti enemmän kiertoa.
Miinuksia en yrittämälläkään sitten keksinyt hiukan suolaisen hinnan lisäksi (22€). Tai tietysti se, että kun tämä on saatavilla, niin moni muu peli jää vähemmälle. 24 erää siis pelattuna toistaiseksi. Ennustan, että jatkaa erittäin korkealla myös ensi vuonna. Tämän vuoden voitto jää haaveeksi, koska isäntäpelillä on sellainen niukka johto 179 pelillä. Kakkosijakaan ei sanottu, koska Dominionilla on samat 24 peliä.
Labels:
arvostelu,
Gathering Storm,
Race for the Galaxy,
Tapani
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)