sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Qwirkle

Alkaneen vuoden kunniaksi ostaapamautin Tokmannilta lautapelin nimeltä Qwirkle. Hurja tammiale vähennettynä maksettavaa jäi 19,55 €. Tapanilta varmistin puhelinteitse, että hinta on järkevä. Nettikaupassa samainen laatikko olisi ollut 35 €.
Markun kanssa sitten ehtoolla korkkasimme pelin. Säännöt ovat yksinkertaiset, jotka lukee 1-2 minuutissa, selittää puolessa minuutissa ja sisäistää samassa ajassa. Kynnys on siis matala uudelle pelaajalle.
Laatikko ilmoittaa peliajaksi 45 min. Kaksinpelinä saimme aikaa tuhraantumaan kuitenkin 1,5 tuntia, eli tuplat ilmoitettuun. Pelaajien määrä tuskin vaikuttaa peliaikaan mitenkään ja jos vaikuttaa niin suurempi pelaaja määrä -> lyhyempi peliaika, koska silloin jää enemmän aikaa miettiä omaa vuoroa etukäteen. Peliaikaan vaikuttaa kaikista oleellisimmin järkeilyn määrä.

Peli sisältää 108 laattaa, joita vuorotellen sijoitetaan pöytään mahdollisimman suuria pisteitä tavoitellen. Laattoja on kuutta eri väriä ja jokaisessa värissä kuusi eri kuviota ja kaikkia laattoja kolme kpl. Pisteitä saa väri- ja kuvioyhdistelmistä, yhdestä laatasta aina yksi piste.
Ensimmäisessä pelissä vuoroja tuli 32 ja pisteitä tuli seuraavasti: Harri 231, Markku 190.

Hyvä fiilis jäi pelistä ja odottelen jo että pääsee pelaamaan isommalla porukalla.

9 kommenttia:

Tapanote kirjoitti...

Oho, kuulosti aika pitkältä peliltä, vai oliko vaan turhaa jaamailua mukana?

Tapanote kirjoitti...

Piti vielä jatkaa, että kuulostaa tosiaan päällisin puolin pitkälti samanlaiselta kuin Ingenious/Genial, eli luultavasti mä ainakin tykkään. Tosin vähän pelottaa kyllä toi kesto. Olisko siinä jotain järkee esim kahdella pelaajalla ottaa osa laatoista pois, eli pelata esim vaan kahdella samanlaisella. (Jos siis ymmärsin kaikkia samanlaisia laattoja on 3kpl?)

Hapa kirjoitti...

On niitä juu 3 samanlaista. Ja ei ehkä pöllömpi idea koittaa vähemmällä laattamäärällä.
No kyllä kai se kokonaisenakin tuntiin menee aika näppärästi, jos tosiaan jaamailee vähemmän.
Se jäi vielä sanomatta, että peli loppuu kun kaikki laatat on pelattu.

Hapa kirjoitti...

...Niin ja oikeesti nopeat pelaajat pelaa puoleen tuntiin.

Elaijah Kimbalei kirjoitti...

Kyllä tohon eiliseen 1½ tuntiin sisältyy yllättävän paljon oheissäätöö, Danielin paimennusta ym... Ja ekoissa vuoroissa muutenkin meni aikaa kun idea ei vielä ollut selkäytimessä. Olikohan tuossa vielä tupakkataukokin mukana.

45min on silti ehkä hiukan alakanttiin, mutta joku tunti tai hiukan reilu voisi olla lähelle. Palikoita on tosiaan aika paljon ja tuli sitä pussukkaa kyllä pari kertaa hypisteltyäkin, että jokohan pian loppuis. Ei tämä mun mielestäni silti liian pitkä peli ollut.

Niin ja puoleen tuntiin menee sitten, kun pöydässä on vähintään neljä kokenutta ihmistietokonetta ja häiriötekijätön peliareena.

Hapa kirjoitti...

Vionan kans testasimme 72 laatalla eli 2/3:lla ja hyvin tuntui toimivan. Vionakin sanoi lopuksi että tää oli kiva peli, vaikka hävisi!

Tapanote kirjoitti...

Kauanko kesti vajaalla setillä?

Hapa kirjoitti...

En seurannut pelin kestoa, koska Viona laittoi samalla ruokaa ja välillä tuli usean minuutin taukoja ettei kaikki olisi palanut pohjaan.

Eilen ehtoolla pelattiin täydellä miehityksellä(Harri, Markku, Sami, Viona). Sami oli ensikertalainen ja taisi johtaa koko ajan peliä ja voittikin lopuksi. Minä pääsin ekana palikoista eroon ja sain kuuden pisteen bonuksen siitä. Jäinkin Samille lopuksi vain kuusi pistettä.
Pisteet merkittiin excel-taulukkoon reaaliaikaisesti pelin aikana. Laitoin siihen vielä summakaavan, joten oli helppoa seurata pisteitä koko ajan.

Heidimaria kirjoitti...

Giikin touhua tommonen excel -taulukko :D