Pelaajamäärä 1-4
Kesto 30-45 min
Arvosana 8-9/10
Roll through the Ages on puolen tunnin sivilisaationrakennusnoppapeli. Siis Yatzy, jossa on enemmän tuurinhallintaa.
Nimensä se lainaa Through the Ages: a Story of Civilizationilta, mutta juuri muuta yhteistä peleissä ei ole. Truuti on koko illan megaseko, rolltruuti on puolen tunnin kilistely, jota yleensä pelataankin pari erää putkeen.
Pelin kulkua
Vuorollaan heitetään noppaa kuten Yatzyssa, eli halutut saa pitää ja loput rollata uudestaan pariin kertaan. Nopan kantit antavat joko ruokaa, rakennusmiehiä, rahaa, tuotteita tai vitsauksia.
Heittelyn jälkeen syötetään kaupungit, rakennetaan kaupunkeja (lisänoppia) tai monumentteja (pisteitä) ja kehitetään teknologiaa (etuja ja pisteitä). Lopuksi vielä otetaan mahdolliset vitsaukset vastaan.
Kun kaikki monumentit on rakennettu tai joku pelaaja on ostanut viisi teknologiaa, peli päättyy ja ynnätään plussat ja miinukset yhteen. Eniten pisteitä kerännyt voittaa (toim. huom. eniten pluspisteitä. Eräät onnistuvat suht säännöllisesti jäämään pakkaselle, joskus enemän kuin voittaja plussalle).
Fiilikset
Kolmenkymmenen pelin jälkeenkin perustan rolltruutista melkoisesti ja säännöllisesti se saakin peliaikaa. Peli on helppo opettaa ja nopea pelata vaikka olisi uusiakin pelaajia mukana, joten se sujahtaa reppuun melkein aina Pappilan peli-illoissa (ja joskus jopa tulee sieltä pöydällekin).
Toki uutuudenviehätys on karissut, eikä se mikään ihmeentekijä enää ole. Mutta kuitenkin 9/10 Geekissä mulla.
Piristystä ja tuoreutta peliin tuo lisäosa Late Bronze Age, jossa on hiukan enemmän kaikkea, etenkin aikaa tehdä enemmän.
Late Bronze Age
Late Bronze Agessa on käytössä kokonaan uusi pistelappu, jossa on otettu mukaan uusia developmentteja ja vanhojen hintoja ja pistearvoja on rukattu (kuten myös monumenttien pisteitä).
Merkittävin ero on trade-vaihe, jossa pelaajat voivat vaihtaa tuotteita keskenään sopimuksen mukaan, tai vaihtaa tuotteita päikseen omalla laudalla mikäli ovat ostaneet Shipping-devin ja rakentaneet laivoja. Laivoilla voi siis vaihtaa vaikkapa arvottoman puun tonnin porkkanaksi.
Late Bronze Agessa peli kestää jokusen kierroksen enemmän, ja monumenttejakin usein ehtii rakentaa enemmän. Parin pelin jälkeen vaikuttaa varsin hyvältä lisäosalta mikä tarkoittaa, että tänäkin vuonna rollaillaan useampaan kertaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvostelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvostelu. Näytä kaikki tekstit
lauantai 14. tammikuuta 2012
tiistai 13. joulukuuta 2011
Habitat
Mikä kalvaa?
- Ei mikään. Se on ravintoketjun huipulla.
- Ei mikään. Se on ravintoketjun huipulla.
Pumba & Timon.
Habitatissa ruvetaan metsänhoitajiksi, tai luonnonsuojelijoiksi, tai riistanvartijoiksi, tai no joksikin joka haluaa omaan metsäänsä erilaisia elukoita.
Habitat on yksinkertainen korttipeli, jossa haikaillaan monimuotoisen luonnon perään rakentamalla korteista ravintoketjuja. Ensimmäinen joka saa toisiaan ruokkiviin ketjuihin eläinpopulaation jokaiselta kahdeksalta tasolta, voittaa.
Pelin kulkua
Omalla vuorollaan pelaaja nostaa pakasta tai avoimista korteista kaksi korttia ja sen jälkeen pelaa kädestään niin monta kuin haluaa. Jos kortit muodostavat sopivia toisiaan syöviä sarjoja ne selviävät.Lihansyöjät syövät kaikkiruokaisia, jotka syövät pienempiä kaikkiruokaisia, jotka syövät ruoankerääjiä, jotka syövät resursseja. Jos joku jää ilman ruokaa, se siirretään kituvien pakkaan.
Esimerkiksi puumat (8) pärjäävät jos metsässä on kojootteja (6), jotka syövät esimerkiksi kettuja (4), joille maistuu jänis (3), joka syö kasveja (1).
Kituvien pakasta voi eläinpopulaatiota pelastaa jos omasta metsän kolkasta (pöydästä) löytyy sopivaa ruokaa. Tai vaihtoehtoisesti jos omassa pöydässä on raadonsyöjiä, voivat ne napostella kituvia.
Ruusuja ja risuja
Habitat on kaunis. Korttien kuvitus on realistista ja miellyttää silmää. Luontoteema kiinnostaa ja pelistä haluaisi pitää, mutta valitettavasti mistään mestariteoksesta ei ole kyse.
Sääntökirja on lähes huonoin mitä olen koskaan nähnyt. Käytännössä se pitää lukea lopusta alkuun, eikä silläkään oikein selkoa saa. Ohjeet ovat erittäin epäselvät ja mielikuvitusta pitää käyttää. Esimerkiksi symboleiden selitykset ovat vähintään epämääräisiä.
Kolmella pelaajalla peli on nopea - liiankin kanssa. Vuoroja ei välttämättä ehdi tulla kuin muutama. Kuudella pelaajalla peli ei taas oikein lopu koskaan. Ehkä paras olisi sitten siitä väliltä.
Ei kuitenkaan aivan hirvittävästi ole haluja testailla eli pelaajamäärillä, mutta kyllä sitä silloin tällöin pelailee.
Himalaya
Marraskuun lopussa testattiin Haukkamäenkadulla Himalaya kolmella pelaajalla (Mari, Tarmo ja Tapani). Monta vuotta se on hyllyssä istunut mutta ei jostain syystä ole pelattu kuin kerran vuonna 2007ja sekin luultavasti väärin. Ainakin nyt pelatessa tuntui ihan oudolta peliltä.
Siis tuntemattomalta, ei kummalliselta.
Kävin säännöt läpi mulkaisten jo etukäteen, ja pelipöydässä luin ne vielä kursorisesti läpi. Ihan kaikkea ei jäänyt kerralla mieleen, mutta jonkin näköinen kuva oli aloittaessa, että mitä pelissä voi tehdä.
Pelin kulkua
Aluksi laudan 20 paikkaan arvotaan 20-sivuisella nopalla viisi kasaa tuotteita ja viisi toimeksiantorinkulaa.
Pelaajat asettavat sen jälkeen ukkelinsa kentälle haluamaansa paikkaan.
Paikat voivat olla joko pieniä kyliä, keskikokoisia temppeleitä tai isoja luostareita. Jokaisesta paikasta voi liikkua toiseen joko hiekkatietä, kivettyä polkua, tai jäistä jokea pitkin.
Seuraavaksi pelaajat "ohjelmoivat" vuoronsa kuudella toimintoläpyskällä. Nelisivuisen läpyskän kolme sivua kuvaavat eri tietyyppejä ja se neljäs kuvaa jonkinlaista kaupankäyntiä. Merkin voi laittaa myös väärinpäin, jolloin sillä toiminnolla ei tehdä mitään.
Nämä kuusi merkkiä laitetaan sermin takana piilossa järjestykseen. Kun kaikki ovat valmiita, rivit paljastetaan ja ensimmäinen pelaaja tekee ensimmäisen toimintonsa jne kunnes kaikki on käyty läpi.
Pelaajat liikuttelevat ukkojaan järjestyksessä ja kaupankäyntivuoroilla ottavat arvottomimman tuotteen siitä paikasta jossa ovat, tai toimittavat toimeksiantoläpyskän tuotteet.
Toimituksen tehnyt pelaaja saa joko ottaa kiekon itselleen jolloin hän saa sen osoittaman määrän jakkeja, tai laittaa paikkaan stupan eli minaaretin näköisen kikkareen, tai laittaa paikan viereisille aluille delegaatiota.
Kaikilla näillä pelaaja saa yhden sortin vaikutusvaltaa.
Peliä pelataan 12 kierrosta ja lopussa tsekataan kenellä on eniten taloudellista vaikutusvalta (jakkeja), poliittista vaikutusvaltaa (delegaatioita) ja uskonnollista ekstiää (stupia).
Pisteytys
Kolmen pelaajan pelissä voittaa kahdella enemmistöllä. Jos kenelläkään ei ole kahta, voittaa se kenellä on eniten jakkeja.
Ruusuja ja risuja
Jo sääntöjenluvussa loppupisteytys tuntui jotenkin erikoiselta ja noin puolivälissä peliä kävi selväksi, että eihän siinä ole kolminpelissä oikein mitään järkeä. Kolminpelissä voittaa käytännössä varmasti se, kuka kerää eniten jakkeja. Jos ei sitten joku kolmesta onnistu jollakin ihmetempulla viemään sekä stupia että delegaatioita - mikä tuskin onnistuu.
Muutenkin tuntui, että kolmella ei ollut juuri ollenkaan interaktiota ja kun tavaratkin nousivat pöydälle vähän turhan satunnaisesti, jäi pelistä aika valju maku. Viidessä minuutissa pelin jälkeen keksittiin heti pari muutosta, joilla peli voisi olla parempi. Tai no, ei voi ihan noin suoraan sanoa, kun ei kokeiltu.
1. suhteellinen pisteytys jokaisesta enemmistöstä, jolloin muihinkin kannattaisi panostaa
2. toimeksiannot jotenkin vähemmän randomisti. Esimerkiksi 3 -5 seuraavaa olisi jo valmiiksi näkyvillä, joten voisi vähän suunnitella paremmin.
Ohjelmointimekaniikka sinällään oli ihan kiinnostava ja loi muutamia kertoja mielenkiintoisia tilanteita. Mutta ei se perussäännöillä häävi peli ollut.
Lautapeliseuran foorumilla tosin jo ehdittiin kommentoida, että neljällä peli on oleellisesti parempi, ja että kannattaa ehdottomasti ottaa lisäsäännöt mukaan (ne Jeti-, Lumimyrsky- ja Markkinamarkkerit). Lisää suolaa kilpailijoiden rattaisiin.
Eli seuraavaksi sitten neljällä pelaajalla.
Siis tuntemattomalta, ei kummalliselta.
Kävin säännöt läpi mulkaisten jo etukäteen, ja pelipöydässä luin ne vielä kursorisesti läpi. Ihan kaikkea ei jäänyt kerralla mieleen, mutta jonkin näköinen kuva oli aloittaessa, että mitä pelissä voi tehdä.
Pelin kulkua
Aluksi laudan 20 paikkaan arvotaan 20-sivuisella nopalla viisi kasaa tuotteita ja viisi toimeksiantorinkulaa.
Pelaajat asettavat sen jälkeen ukkelinsa kentälle haluamaansa paikkaan.
Paikat voivat olla joko pieniä kyliä, keskikokoisia temppeleitä tai isoja luostareita. Jokaisesta paikasta voi liikkua toiseen joko hiekkatietä, kivettyä polkua, tai jäistä jokea pitkin.
Seuraavaksi pelaajat "ohjelmoivat" vuoronsa kuudella toimintoläpyskällä. Nelisivuisen läpyskän kolme sivua kuvaavat eri tietyyppejä ja se neljäs kuvaa jonkinlaista kaupankäyntiä. Merkin voi laittaa myös väärinpäin, jolloin sillä toiminnolla ei tehdä mitään.
Nämä kuusi merkkiä laitetaan sermin takana piilossa järjestykseen. Kun kaikki ovat valmiita, rivit paljastetaan ja ensimmäinen pelaaja tekee ensimmäisen toimintonsa jne kunnes kaikki on käyty läpi.
Pelaajat liikuttelevat ukkojaan järjestyksessä ja kaupankäyntivuoroilla ottavat arvottomimman tuotteen siitä paikasta jossa ovat, tai toimittavat toimeksiantoläpyskän tuotteet.
Toimituksen tehnyt pelaaja saa joko ottaa kiekon itselleen jolloin hän saa sen osoittaman määrän jakkeja, tai laittaa paikkaan stupan eli minaaretin näköisen kikkareen, tai laittaa paikan viereisille aluille delegaatiota.
Kaikilla näillä pelaaja saa yhden sortin vaikutusvaltaa.
Peliä pelataan 12 kierrosta ja lopussa tsekataan kenellä on eniten taloudellista vaikutusvalta (jakkeja), poliittista vaikutusvaltaa (delegaatioita) ja uskonnollista ekstiää (stupia).
Pisteytys
Kolmen pelaajan pelissä voittaa kahdella enemmistöllä. Jos kenelläkään ei ole kahta, voittaa se kenellä on eniten jakkeja.
Ruusuja ja risuja
Jo sääntöjenluvussa loppupisteytys tuntui jotenkin erikoiselta ja noin puolivälissä peliä kävi selväksi, että eihän siinä ole kolminpelissä oikein mitään järkeä. Kolminpelissä voittaa käytännössä varmasti se, kuka kerää eniten jakkeja. Jos ei sitten joku kolmesta onnistu jollakin ihmetempulla viemään sekä stupia että delegaatioita - mikä tuskin onnistuu.
Muutenkin tuntui, että kolmella ei ollut juuri ollenkaan interaktiota ja kun tavaratkin nousivat pöydälle vähän turhan satunnaisesti, jäi pelistä aika valju maku. Viidessä minuutissa pelin jälkeen keksittiin heti pari muutosta, joilla peli voisi olla parempi. Tai no, ei voi ihan noin suoraan sanoa, kun ei kokeiltu.
1. suhteellinen pisteytys jokaisesta enemmistöstä, jolloin muihinkin kannattaisi panostaa
2. toimeksiannot jotenkin vähemmän randomisti. Esimerkiksi 3 -5 seuraavaa olisi jo valmiiksi näkyvillä, joten voisi vähän suunnitella paremmin.
Ohjelmointimekaniikka sinällään oli ihan kiinnostava ja loi muutamia kertoja mielenkiintoisia tilanteita. Mutta ei se perussäännöillä häävi peli ollut.
Lautapeliseuran foorumilla tosin jo ehdittiin kommentoida, että neljällä peli on oleellisesti parempi, ja että kannattaa ehdottomasti ottaa lisäsäännöt mukaan (ne Jeti-, Lumimyrsky- ja Markkinamarkkerit). Lisää suolaa kilpailijoiden rattaisiin.
Eli seuraavaksi sitten neljällä pelaajalla.
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Norsu posliinikaupassa ja salatun saaren pandemia
Tiistaipeleissä kaksi uutta peliä testiin. Pöydälle pääsi jo kauan sitten omaan hyllyyn hommattu Der Elefant im Porzellanladen (Bull in a China Shop) ja Kallen laareista Forbidden Island.
Molempia pelattiin kolmella pelaajalla ja kumpikin otti sellaisen 30-45 minsaa.
Norsutouhut
Norsupeli oli melko simppeli korttipeli jossa omalla vuorolla ei kovin montaa toimintavaihtoa ole. Vinkeä pisteytys vaikuttaisi kuitenkin tekevän pelistä ihan mielenkiintoisen ja varmasti tulee ainakin muutaman kerran testailtua.
Pelin kulku lyhyesti
Aloituskädessä on kaksi rahakorttia, kaksi posliinikorttia ja yksi passauskortti. Pöydällä on posliinipakka ja norsupakka - molempien vieressä viisi korttia auki.
Omalla vuorolla voi joko ostaa posliinikortin tai ottaa rahaa ja norsun joka rikkoo omia posliineita.
Jos ostat posliinia, laitat rahakortin pinoon ja valitset haluamasi posliinikortin (kolmea eri väriä numerot 3-8). Jos otat rahaa, otat myös norsun joka rikkoo joko kaikki posliinit yhtä väriä, yhden tai kaksi tiettyä väriä, tai kaikki tiettyä numeroa (3,5,7 tai 4,6,8).
Jos kädessä on 2 rahaa, pitää ostaa. Jos on nolla rahaa, pitää ottaa rahaa ja norsu.
Kerran pelissä saa passata vuoron.
Pisteytys
Pisteitä jaetaan neljä kertaa, eli jokaisen 10 posliinin jälkeen. Pisteytyksen jännyys tulee siitä, että saa itse valita mitä pisteyttää kullakin kerralla. Kaikki neljä pitää pisteyttää kerran, mutta järjestyksen saa valita.
Molempia pelattiin kolmella pelaajalla ja kumpikin otti sellaisen 30-45 minsaa.
Norsutouhut
Norsupeli oli melko simppeli korttipeli jossa omalla vuorolla ei kovin montaa toimintavaihtoa ole. Vinkeä pisteytys vaikuttaisi kuitenkin tekevän pelistä ihan mielenkiintoisen ja varmasti tulee ainakin muutaman kerran testailtua.
Pelin kulku lyhyesti
Aloituskädessä on kaksi rahakorttia, kaksi posliinikorttia ja yksi passauskortti. Pöydällä on posliinipakka ja norsupakka - molempien vieressä viisi korttia auki.
Omalla vuorolla voi joko ostaa posliinikortin tai ottaa rahaa ja norsun joka rikkoo omia posliineita.
Jos ostat posliinia, laitat rahakortin pinoon ja valitset haluamasi posliinikortin (kolmea eri väriä numerot 3-8). Jos otat rahaa, otat myös norsun joka rikkoo joko kaikki posliinit yhtä väriä, yhden tai kaksi tiettyä väriä, tai kaikki tiettyä numeroa (3,5,7 tai 4,6,8).
Jos kädessä on 2 rahaa, pitää ostaa. Jos on nolla rahaa, pitää ottaa rahaa ja norsu.
Kerran pelissä saa passata vuoron.
Pisteytys
Pisteitä jaetaan neljä kertaa, eli jokaisen 10 posliinin jälkeen. Pisteytyksen jännyys tulee siitä, että saa itse valita mitä pisteyttää kullakin kerralla. Kaikki neljä pitää pisteyttää kerran, mutta järjestyksen saa valita.
- Pisteytä kaikki kortit
- Pisteytä kaikista väreistä pienin kortti
- Pisteytä kaikista väreistä isoin kortti
- Pisteytä kaikki yhden värin kortit.
Forbidden Island
Vaihda Pandemicin teema ja helpota vaikeustasoa hieman ja saat Forbidden Islandin.
Tautien parantamisen sijaan etsitään aarteita. Epidemioiden sijaan saari tulvii ja lopulta vajoaa meren syvyyksiin pala kerrallaan. Outbreakit ovat tulvia jne.
Mekaniikat ja jopa hahmojen ominaisuudet ovat käytännössä samoja kuin Pandemicissa. Suurin ero on siitä, että FI:n lauta on modulaarinen, eli kootaan paloista ja on sen vuoksi joka kerta erilainen. En tosin tiedä onko se loppujen lopuksi erityisen merkitsevää.
Peli oli kuitenkin huomattavasti helpompi, eikä ihan samanlaista paniikkifiilistä saanut aikaan. Valinnat tuntuivat olevan melko suoraviivaisia ja helpohkoja. Eli peli tuntui tavallaan pelaavan itse itseään vähän liiankin kansa.
Yhden pelin perusteella ei paljon voi sanoa, mutta Kalle oli pelannut useamman kerran ja sanoi että useimmiten peli menee läpi.
Kuten kuvasta näkee (eks nähny), peli on nätti ja näppärä ja ihan mielellään pelaa, mutta tuskin tulee omaan hyllyyn hommattua. Mutta ehkä joku co-operative -peli voisi paikkaansa puolustaa, oli se sen verran kivaa läiskettä.
perjantai 23. heinäkuuta 2010
HeroQuestin arvostelu
Tuomo Pekkanen tekee lautapeleistä videoarvosteluja ja tällä kertaa vuorossa on nostalgiapläjäys, eli HeroQuest!
Tuliko kenellekään mieliteko testata pitkästä aikaa, ja erityisesti noilla jenkkisäännöillä?
Tuliko kenellekään mieliteko testata pitkästä aikaa, ja erityisesti noilla jenkkisäännöillä?
maanantai 4. tammikuuta 2010
Kivikauden nettiversio
BSW:ssä on Stone Age, Tapanikin tykkää. Pelasin sitä tässä tänään ja vähän tossa eilen. Niinku etäinen Agricola, muttei lähellekkään. Arvostellaan.
Makua: http://www.brettspielwelt.de/Hilfe/Anleitungen/StoneAge/?nation=en
Kyseessä perus kivikauden touhuja: kerää resurssia, lisäänny ja ruoki, tee työkalu, rakenna rakennus tai osta korttia. Valintoja, valintoja. Pisteisiin vaikuttavat yhtä kaikki.
Testattiin ja vähä ettei ei oo mikään 2 min korttiläpsy tms. Tunti ja puolikas vähän reilu kolminpelin kesto noin maksimi, kuten tänään ensin kävi ilmi, tuntiin toinen. Eilen jopa neljällä ja kesti sekin. Livenä varmaan puuduttais ne nopat. Tuolla hienoo ku kaikki tekee kone.
Eniten mikä peliä suolaa on moni strateginen variaatio. Tapanikin kuoli nälkään ja voitti isoimmiten. Kymmenen pisteen miinus jos ruoatta jää. Aina per kierros. Tosin syö ne kiviä ja kultaakin, joten ei paha. Parempi silti kultaharkko pivossa ku nuorimmaisen mahassa. Se on nähty, että kortit on tärkeitä, kuten kivikaudella aina. Perus tekemisessä loppupisteiden pohja, korteissa kerroin. Rakennuksista könttäpisteitä, ja ne julki kaikille. Ynnätään lopuksi paljot salapisteet korteista. Ilman ei juuri pärjää.
Mukava peli, mielellään menee yhdelle. Lisää aiheesta kommenttien viidakossa.
Makua: http://www.brettspielwelt.de/Hilfe/Anleitungen/StoneAge/?nation=en
Kyseessä perus kivikauden touhuja: kerää resurssia, lisäänny ja ruoki, tee työkalu, rakenna rakennus tai osta korttia. Valintoja, valintoja. Pisteisiin vaikuttavat yhtä kaikki.
Testattiin ja vähä ettei ei oo mikään 2 min korttiläpsy tms. Tunti ja puolikas vähän reilu kolminpelin kesto noin maksimi, kuten tänään ensin kävi ilmi, tuntiin toinen. Eilen jopa neljällä ja kesti sekin. Livenä varmaan puuduttais ne nopat. Tuolla hienoo ku kaikki tekee kone.
Eniten mikä peliä suolaa on moni strateginen variaatio. Tapanikin kuoli nälkään ja voitti isoimmiten. Kymmenen pisteen miinus jos ruoatta jää. Aina per kierros. Tosin syö ne kiviä ja kultaakin, joten ei paha. Parempi silti kultaharkko pivossa ku nuorimmaisen mahassa. Se on nähty, että kortit on tärkeitä, kuten kivikaudella aina. Perus tekemisessä loppupisteiden pohja, korteissa kerroin. Rakennuksista könttäpisteitä, ja ne julki kaikille. Ynnätään lopuksi paljot salapisteet korteista. Ilman ei juuri pärjää.
Mukava peli, mielellään menee yhdelle. Lisää aiheesta kommenttien viidakossa.
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Vasco da Gama testattu alustavasti
Eka peli tuli otettua nyt VdG:tä yliopistolla. Neljällä kokeneella pelimiehellä sääntöjen opetteluun puoli tuntia ja peliin pari tuntia. Veikkaisin siis, että myöhemmillä peleillä kesto asettuu sinne 1,5-2h välimaastoon, eli semmonen keskiraskas worker placement -tälli.
Säännöt ovat opetettuina oikeasti helpot ja nopeasti läpikäydyt, kunhan siis yksi pelaaja ne jo osaa. Pelaamaan päässee 10 minuutissa. Pelissä pelataan vain 5 kierrosta, joten toimintoja ei hirveästi hukkaan kannata heittää, vaikka tässä pelissä yksi mekaniikka siihen kannustaakin, ja itse asiassa valitsemansa toiminnon käyttämättä jättäminen onkin välillä paras valinta (siitä saa [yleensä] rahaa).
Pelaajat ovat merenkävijöitä, jotka hommaavat laivoja, miehistöjä ja kapteeneja ja lähettävät niitä merile tuottamaan mainetta ja mammonaa. Pelin jippona ja erottavana tekijänä muihin peleihin on erityislaatuinen toimintojen valintasysteemi, missä valitaan samalla sekä toimintajärjestys, että toiminto. Toiminnot voivat myös olla maksullisia, tai ilmaisia, eikä sitä valintavaiheessa vielä välttämättä tiedä 100%. Jännä mekeaniikka, joka pitää itse kokeilla, ennen kuin sen oikeastaan tajuaa kunnolla.
Miellyttävä kokemus, jota mielellään pelaa uudestaan. Alustavasti 8/10 arvosanalla mennään ainakin neljän pelaajan pelissä.
maanantai 14. syyskuuta 2009
Race for the Galaxy tietokoneelle!
Jahas, nyt on sitte tsäänssit reenailla kalaksirallia ilman kavereita tekoälyä vastaan. Testasin yhden pelin, ja hyvin toimii. Selkeä käyttöliittymä, ei ihan tyhmä tekoäly ja pistooli peli! Heti alko sormet syyhytä oikean pakan ääreen.
Nyt katto sekoo! Tosta.
Nyt katto sekoo! Tosta.
tiistai 18. elokuuta 2009
16.8.-09 Carcassonne + kirkot ja kievarit sekä Tigris & Euphrates
Sunnuntaina pelailtiin Heinosenkadulla ensin Tarmon, Jussin, Marin ja Tapanin toimesta perus-Carcassonnea pitkästä aikaa (joillekin) Tarmon uuden hankinnan K&K-lisurin kera.
Itse en ollut koko peliä pelannut ainakaan vuoteen-pariin ja lisureista en ollut kokeillut kuin Jokea muistaakseni. Uudet palat olivat ihan mukavat, ja tuntuivat piristävän peliä viemättä kuitenkaan mitään pois, eli sivuvaikutuksia ei ollut lukuunottamatta ehkä lievää pelin pitenemistä. Toisaalta kaikki pelasivat varsin ripeästi, joten peli ei kuitenkaan kestänyt yhtään liikaa. Ehkä pieni moite tulisi kievareiden grafiikasta, joka ei ollut mitenkään erityisen erottuva. Itse en huomannut kievareita ollenkaan, ennen kuin niitä oli jo 2-3 pöydällä, taisin itsekin yhden pelata. Itse pelissä Tarmo oli aika ryöttäisen ylivoimainen pöllimällä kaksi isoa 10-20 pisteen linnaa ja onnistumalla vielä sulkemaan ne. Näin Tare voitti kaikki muut yli kierroksella! Puhutaan yliylivoimasta kun muiden erot olivat parin pisteen luokkaa.
Ihan kiva lisäosa enkä nää syytä miksei sitä voisi pitää peleissä jatkuvasti tulevaisuudessa. Tarmolla oli jo toinenkin lisuri jonossa, en kylläkään muista mikä se oli.
Tarmo lähti tämän jälkeen syömään ja muut jatkoivat vielä T&E:n. Tuttuun tapaan pelissä rakennettiin monta monumenttia ja näillä tehtiinkin paljon kaikkia muite kuutioita paitsi sinisiä, joihin Jussilla tuntui olevan monopoli. Itse olin täysin lirissä mustien kanssa, koska vähän ennen loppua olin kerännyt niitä peräti 3, kun muita oli 15-20. Onnistuin kuitenkin upporikas-rutiköyhäriskissäni ja voitin sinisen ulkoisen taistelun Maria vastaan ja keräsin sillä peräti 9 sinistä, joten voitto tuli sitten suht selkeällä erolla. Huonoimmat värit: Tapani 12, Jussi 9, Mari 8.
Itse en ollut koko peliä pelannut ainakaan vuoteen-pariin ja lisureista en ollut kokeillut kuin Jokea muistaakseni. Uudet palat olivat ihan mukavat, ja tuntuivat piristävän peliä viemättä kuitenkaan mitään pois, eli sivuvaikutuksia ei ollut lukuunottamatta ehkä lievää pelin pitenemistä. Toisaalta kaikki pelasivat varsin ripeästi, joten peli ei kuitenkaan kestänyt yhtään liikaa. Ehkä pieni moite tulisi kievareiden grafiikasta, joka ei ollut mitenkään erityisen erottuva. Itse en huomannut kievareita ollenkaan, ennen kuin niitä oli jo 2-3 pöydällä, taisin itsekin yhden pelata. Itse pelissä Tarmo oli aika ryöttäisen ylivoimainen pöllimällä kaksi isoa 10-20 pisteen linnaa ja onnistumalla vielä sulkemaan ne. Näin Tare voitti kaikki muut yli kierroksella! Puhutaan yliylivoimasta kun muiden erot olivat parin pisteen luokkaa.
Ihan kiva lisäosa enkä nää syytä miksei sitä voisi pitää peleissä jatkuvasti tulevaisuudessa. Tarmolla oli jo toinenkin lisuri jonossa, en kylläkään muista mikä se oli.
Tarmo lähti tämän jälkeen syömään ja muut jatkoivat vielä T&E:n. Tuttuun tapaan pelissä rakennettiin monta monumenttia ja näillä tehtiinkin paljon kaikkia muite kuutioita paitsi sinisiä, joihin Jussilla tuntui olevan monopoli. Itse olin täysin lirissä mustien kanssa, koska vähän ennen loppua olin kerännyt niitä peräti 3, kun muita oli 15-20. Onnistuin kuitenkin upporikas-rutiköyhäriskissäni ja voitin sinisen ulkoisen taistelun Maria vastaan ja keräsin sillä peräti 9 sinistä, joten voitto tuli sitten suht selkeällä erolla. Huonoimmat värit: Tapani 12, Jussi 9, Mari 8.
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Pikaraportti CMC:stä ja Vegas Showdownista
Sadepäivän ratoksi pelailtiin pitkästä aikaa Caylus Magna Cartaa ja perään ensimmäinen peli Vegas Showdownia.
Caulys pelattiina aiemmista raporteista poiketen oikeilla säännöillä ja oikein. Peli eteni oikeastaan aika yllättävän nopeasti, sillä pytinkejä nousi kovalla tahdilla ja rahaa oli pelissä paljon. Kunkun raksalla vaan piipahdettiin yleensä yhden pelaajan toimesta (tosin kertaakaan sitä ei kokonaan jätetty välistä). Kortteja ostettiin ja vaihdettiin paljon, että alkuvaiheessa saatiin hyviä veturipleissejä kentälle. Lisäksi kertaakaan ei lahjottu viskoolia taaksepäin, joten nekeille oli paikkoja tarjolla valittavaksi asti melko ripeästi.
Tapani ja Opakin panosti ehkä alkuvaiheessa vähän liikaa kunkun raksalle, vaikka yleensä yhdellä setillä kullan saikin, joten Mari sai keräillä aimo mällit rahaa ja kamoja pikkuhiljalleen. Kyllähän sitä Opallekin alkoi kertyä kun sai pykättyä ekana pari kahden kaman korttia. Tapanin taloista suosittu oli kauppa, jossa käytiin ahkerasti törsyyllä. Itse asiassa tuntui, että rahoja käytettiin aika holtittomasti, tai siis paljon, mutta toisaalta niitä oli liikkeelläkin, koska myös laatikonostokortteja oli kentällä.
Isoista prestigekämpistäkin rakennettiin aika monta loppuvaiheessa ja kultaa oli törkeitä määriä jaossa, joten ehkä hieman yllättäen niitä jäi useita kaikille pelin lopussa. Mari vei pelin loppujen lopuksi sillä, että pöydällä oli jopa 9 kultaboksia, joista siis 9 pistettä. Tapanilla oli parhaat pojot tavallisista ja isoista tölleistä, mutta Mari vei bonareita siis isot kasat. Ollilla oli tasaisesti kaikkea, mutta ei ollut selvä kunkku missään. Pisteet muistaakseni Mari 59,Tapani 55, Opa 53. Opa voi tarkistaa. Ai niin, peli kesti 1,5h.
Toisena sitten vähän aika sitten ostamani Vegas Showdown, jota olin kerran pelannut vuosi-pari sitten ja silloin muistaakseni 4 pelaajalla. En oikein muistanut muuta kuin että bidaussysteemi oli näppärä ja kiva. Pikaisella sääntöjenluvulla ei ihan oikein luettu, vaan ymmärsin yhden kohdan aika ratkaisevasti väärin, joten emme käyttäneet tapahtumakortteja ollenkaan. Toisaalta säännöt olivat kaikille samat, mutta peli oli varsinkin alussa sen takia melko yksinkertainen ja suoraviivainen, jopa tylsä.
Peli ei ole mikään visuaalisuuden voitto, joten Jusekin luultavasti sen näkisi. Siis erottaisi nappulat toisistaan ainakin, mielipiteestä en sitten osaa sanoa. Joka tapauksessa peli on pääpiirteissään huutokauppa- ja rakentelupeli, jossa on elementtejä monesta muusta pelistä, mutta koska on amerikkalaista alkuperää, on vähän erilainen fiilikseltään kuin ihan tutuimmat europelit. Ihan mukiinmenevä peli, mutta väärin pelattuna aika lattea. Voittaja siinäkiin saatiin, ja pienillä eroilla meni Tapani-Opa-Mari. Parempi arvio sitten kun pelataan oikein. Ja useammalla pelaajalla.
Caulys pelattiina aiemmista raporteista poiketen oikeilla säännöillä ja oikein. Peli eteni oikeastaan aika yllättävän nopeasti, sillä pytinkejä nousi kovalla tahdilla ja rahaa oli pelissä paljon. Kunkun raksalla vaan piipahdettiin yleensä yhden pelaajan toimesta (tosin kertaakaan sitä ei kokonaan jätetty välistä). Kortteja ostettiin ja vaihdettiin paljon, että alkuvaiheessa saatiin hyviä veturipleissejä kentälle. Lisäksi kertaakaan ei lahjottu viskoolia taaksepäin, joten nekeille oli paikkoja tarjolla valittavaksi asti melko ripeästi.
Tapani ja Opakin panosti ehkä alkuvaiheessa vähän liikaa kunkun raksalle, vaikka yleensä yhdellä setillä kullan saikin, joten Mari sai keräillä aimo mällit rahaa ja kamoja pikkuhiljalleen. Kyllähän sitä Opallekin alkoi kertyä kun sai pykättyä ekana pari kahden kaman korttia. Tapanin taloista suosittu oli kauppa, jossa käytiin ahkerasti törsyyllä. Itse asiassa tuntui, että rahoja käytettiin aika holtittomasti, tai siis paljon, mutta toisaalta niitä oli liikkeelläkin, koska myös laatikonostokortteja oli kentällä.
Isoista prestigekämpistäkin rakennettiin aika monta loppuvaiheessa ja kultaa oli törkeitä määriä jaossa, joten ehkä hieman yllättäen niitä jäi useita kaikille pelin lopussa. Mari vei pelin loppujen lopuksi sillä, että pöydällä oli jopa 9 kultaboksia, joista siis 9 pistettä. Tapanilla oli parhaat pojot tavallisista ja isoista tölleistä, mutta Mari vei bonareita siis isot kasat. Ollilla oli tasaisesti kaikkea, mutta ei ollut selvä kunkku missään. Pisteet muistaakseni Mari 59,Tapani 55, Opa 53. Opa voi tarkistaa. Ai niin, peli kesti 1,5h.
Toisena sitten vähän aika sitten ostamani Vegas Showdown, jota olin kerran pelannut vuosi-pari sitten ja silloin muistaakseni 4 pelaajalla. En oikein muistanut muuta kuin että bidaussysteemi oli näppärä ja kiva. Pikaisella sääntöjenluvulla ei ihan oikein luettu, vaan ymmärsin yhden kohdan aika ratkaisevasti väärin, joten emme käyttäneet tapahtumakortteja ollenkaan. Toisaalta säännöt olivat kaikille samat, mutta peli oli varsinkin alussa sen takia melko yksinkertainen ja suoraviivainen, jopa tylsä.
Peli ei ole mikään visuaalisuuden voitto, joten Jusekin luultavasti sen näkisi. Siis erottaisi nappulat toisistaan ainakin, mielipiteestä en sitten osaa sanoa. Joka tapauksessa peli on pääpiirteissään huutokauppa- ja rakentelupeli, jossa on elementtejä monesta muusta pelistä, mutta koska on amerikkalaista alkuperää, on vähän erilainen fiilikseltään kuin ihan tutuimmat europelit. Ihan mukiinmenevä peli, mutta väärin pelattuna aika lattea. Voittaja siinäkiin saatiin, ja pienillä eroilla meni Tapani-Opa-Mari. Parempi arvio sitten kun pelataan oikein. Ja useammalla pelaajalla.
maanantai 10. elokuuta 2009
Toisvaikutelma Tichusta
Pelaajamäärä 4 (paripeli)
Kesto 1-2 h koko peli, yksi jako 5-15 min.
Arvosana 7/10
Tichu on tutunoloinen, mutta erilainen tikkipeli. Kortteina neljä maata 2-A ja lisäksi erikoiskortteina Mah-jongg eli ykkönen, koira eli vuoronvaihto, feeniks eli eräänlainen jokeri ja lohikäärme eli isoin yksittäinen kortti.
Pelissä jaetaan aluksi 8 korttia (tai kiinalaisten sääntöjen mukaan jokainen ottaa itse 8 korttia) jonka jälkeen pelaaja voi halutessaan huutaa Ison Tichun, eli epäillä voittavansa jaon. Sen jälkeen otetaan vielä 6 korttia lisää ja sen jälkeen voi huutaa Pienen Tichun koska vain ennen kuin pelaa ensimmäisen korttinsa. Kun kaikilla on 14 korttia kädessään, jokainen antaa yhden haluamansa kortin kaikille kolmelle muulle pelaajalle. Tämän jälkeen pelaaja, jolla on Mah-Jongg, aloittaa jaon pelaamalla minkä tahansa sallitun yhdistelmän pöytään.
Sallittuja ovat: yksittäinen kortti, pari, kaksi peräkkäistä paria, enemmän peräkkäisiä pareja, setti, vähintään 5 kortin suora, täyskäsi, pommi (eli neloset tai värisuora) tai koira, jolla vuoro siirtyy omalle parille. Tämän jälkeen seuraavana vuorossa oleva pelaaja pelaa isomman vastaavan yhdistelmän, eli jos pöydässä on kakkospari, siihen voi pelata esim kolmosparin, mutta ei mitään kolmosia tai muuta yhdistelmää. Aina voi myös passata. Kun 3 pelaajaa peräkkäin on passannut, edelliset kortit lyönyt voittaa tikin, ja avaa uuden. Pommin voi pelata koska vain myös toisen pelaajan vuorolla ja sen voittaa vain pommilla, jossa on enemmän kortteja (eli pidemmällä värisuoralla).
Tikkejä pelataan kunnes enää yhdellä pelaajalla on kortteja kädessään. Tämä pelaaja antaa käteensä jääneet kortit vastustajaparille ja voittamansa tikit voittajalle, eli ensimmäisenä korteistaan eroon pääseelle (joka voi olla oma pari tai vastustaja). Tämän jälkeen lasketaan pisteet: kaikki vitoset ovat 5 pistettä, kaikki kympit ja kallet 10 pistettä, lohikäärme 25 ja feeniks -25. Lohikäärmettä on kuitenkin hankala saada, sillä jos voittaa tikin lohikäärmeellä, joutuu antamaan tikin haluamalleen vastapelaajalle. Näin jaossa on aina 100 pistettä. Jos joku on huutanut pienen (100p) tai ison (200p) tichun, katsotaan voittiko huutaja jaon. Epäonnistuessaan pelaajan joukkue menettää saa vastaavan määrän miinuspisteitä.
Jos joukkueen molemmat pelaajat ovat kaksi ensimmäistä jaossa, joukkue saa heti 200 pistettä ja jako päättyy, eikä muita pisteitä lasketa (paitsi Tichu-pisteet). Peliä pelataan 1000 pisteeseen asti.
Jaoissa tuli keskimäärin 100 pisteen luokkaa eroa, joten jakoja tuhannen pisteen peliin sisältyy yleensä aika monta, mutta toisaalta pelin voi voittaa jo parissa kolmessa jaossa maksimipisteillä. Pelin vahvuus tuntuisi olevan ensituntumalla se, että jaot ovat erilaisia, eli jos yrittää pientä tai isoa tichua, niin tosiaankin pelaa eri tavalla kuin silloin, jos yrittää kerätä tavallisia pisteitä jaossa. Tai toisaalta, jos vastajoukkue yrittää Tichua, niin omakin peli muuttuu, eli yritetään tunkata sitä Tichua vaikka silläkin uhalla, että siinä sitten antaa hyviä tikkejä toisille (mikä tietysti voi kostautua pahemman kerran).
Ehdottomasti pelaamisen arvoinen peli, ja omassa listassani ihan korttipelin kärkipäähän hyppäsi heti kun alkoi jotain tajutakin.
Kesto 1-2 h koko peli, yksi jako 5-15 min.
Arvosana 7/10
Tichu on tutunoloinen, mutta erilainen tikkipeli. Kortteina neljä maata 2-A ja lisäksi erikoiskortteina Mah-jongg eli ykkönen, koira eli vuoronvaihto, feeniks eli eräänlainen jokeri ja lohikäärme eli isoin yksittäinen kortti.
Pelissä jaetaan aluksi 8 korttia (tai kiinalaisten sääntöjen mukaan jokainen ottaa itse 8 korttia) jonka jälkeen pelaaja voi halutessaan huutaa Ison Tichun, eli epäillä voittavansa jaon. Sen jälkeen otetaan vielä 6 korttia lisää ja sen jälkeen voi huutaa Pienen Tichun koska vain ennen kuin pelaa ensimmäisen korttinsa. Kun kaikilla on 14 korttia kädessään, jokainen antaa yhden haluamansa kortin kaikille kolmelle muulle pelaajalle. Tämän jälkeen pelaaja, jolla on Mah-Jongg, aloittaa jaon pelaamalla minkä tahansa sallitun yhdistelmän pöytään.
Sallittuja ovat: yksittäinen kortti, pari, kaksi peräkkäistä paria, enemmän peräkkäisiä pareja, setti, vähintään 5 kortin suora, täyskäsi, pommi (eli neloset tai värisuora) tai koira, jolla vuoro siirtyy omalle parille. Tämän jälkeen seuraavana vuorossa oleva pelaaja pelaa isomman vastaavan yhdistelmän, eli jos pöydässä on kakkospari, siihen voi pelata esim kolmosparin, mutta ei mitään kolmosia tai muuta yhdistelmää. Aina voi myös passata. Kun 3 pelaajaa peräkkäin on passannut, edelliset kortit lyönyt voittaa tikin, ja avaa uuden. Pommin voi pelata koska vain myös toisen pelaajan vuorolla ja sen voittaa vain pommilla, jossa on enemmän kortteja (eli pidemmällä värisuoralla).
Tikkejä pelataan kunnes enää yhdellä pelaajalla on kortteja kädessään. Tämä pelaaja antaa käteensä jääneet kortit vastustajaparille ja voittamansa tikit voittajalle, eli ensimmäisenä korteistaan eroon pääseelle (joka voi olla oma pari tai vastustaja). Tämän jälkeen lasketaan pisteet: kaikki vitoset ovat 5 pistettä, kaikki kympit ja kallet 10 pistettä, lohikäärme 25 ja feeniks -25. Lohikäärmettä on kuitenkin hankala saada, sillä jos voittaa tikin lohikäärmeellä, joutuu antamaan tikin haluamalleen vastapelaajalle. Näin jaossa on aina 100 pistettä. Jos joku on huutanut pienen (100p) tai ison (200p) tichun, katsotaan voittiko huutaja jaon. Epäonnistuessaan pelaajan joukkue menettää saa vastaavan määrän miinuspisteitä.
Jos joukkueen molemmat pelaajat ovat kaksi ensimmäistä jaossa, joukkue saa heti 200 pistettä ja jako päättyy, eikä muita pisteitä lasketa (paitsi Tichu-pisteet). Peliä pelataan 1000 pisteeseen asti.
Jaoissa tuli keskimäärin 100 pisteen luokkaa eroa, joten jakoja tuhannen pisteen peliin sisältyy yleensä aika monta, mutta toisaalta pelin voi voittaa jo parissa kolmessa jaossa maksimipisteillä. Pelin vahvuus tuntuisi olevan ensituntumalla se, että jaot ovat erilaisia, eli jos yrittää pientä tai isoa tichua, niin tosiaankin pelaa eri tavalla kuin silloin, jos yrittää kerätä tavallisia pisteitä jaossa. Tai toisaalta, jos vastajoukkue yrittää Tichua, niin omakin peli muuttuu, eli yritetään tunkata sitä Tichua vaikka silläkin uhalla, että siinä sitten antaa hyviä tikkejä toisille (mikä tietysti voi kostautua pahemman kerran).
Ehdottomasti pelaamisen arvoinen peli, ja omassa listassani ihan korttipelin kärkipäähän hyppäsi heti kun alkoi jotain tajutakin.
Ensivaikutelma Torresista
Pelaajamäärä 2-4
Kesto 45-90min.
Arvosana 7/10.
Pelasin eilen ensimmäistä kertaa Wolfgang Kramer inja Michael Kieslingin Torresia, jota pidetään vähän kuin epävirallisena osana samojen kaiffareiden naamiotrilogiaa (Tikal, Mexica ja Java). Samanlainen toimintapistesysteemi onkin käytössä ja muutenkin hyvin samanlainen fiilis pelistä tulee. Toki Torres on nopeampi ja "pienempi" kaikin puolin, ehkä siis edellisten pikkuveli olisi sopiva määritelmä.
Pelaajat saavat linnan kerroksia (kuten pyramideja Mexicassa) joka kierrosta varten ja lisäksi 6 ritaria. Vuoroillaan saa asettaa yhdestä pinosta linnan kerroksia (0-3) sekä liikuttaa kentällä olevia ritareita tai asettaa uusia kentällä olevien viereen. Lisäksi voi "ostaa" toimintakortteja toimintapisteillä, sekä käyttää niitä. Pelaajalla on 5 toimintapistettä käytössään vuorollaan ja kaikki toiminnot maksavat 1 AP:n (uuden ritarin laittaminen 2).
4 kierroksen jälkeen pisteytetään ensimmäisen kerran ja sen jälkeen vielä kahdesti (seitsemännen ja kymmenennen kierroksen jälkeen.)
Linnoja rakennetaan korkeammiksi ja laajemmiksi, ja omia ritareita koitetaa nostaa linnan huipulle. Ritari voi nousta aina vain yhden kerroksen ylemmäs ja joutuu astumaan viereiseen ruutuun noustessaan (korteilla näitä voi kiertää), joten käytännössä linnassa joutuu korottamaan pikkuhiljaa vähintään kahta "tornia". Toisaalta linnan mikään torni ei saa olla korkeampi kuin mitä linnan pohja on "leveä". Eli 2x2-torni voi olla vain 4 palaa korkea. Pisteitä saa kolmessa pisteytyksessä kaavalla linnan ala x korkeimmalla olevan oman ritarin kerroin. Eli jos linnan pohjalla on 8 palaa ja ritari seisoo viidennessä kerroksessa, saa pelaaja 40 pistettä. Lisäksi pelissä on kunkku, jonka linnassa seisomisesta saa lisäpisteitä tietyn säännön mukaisesti.
Peli on erittäin abstrakti, mutta omaan makuun ihan mukiinmenevä. (
Johanna oli löytänyt pelin 3 egellä kirpparilta, joten helposti hintansa väärti).
(kuva Indigo Potter BGG)
Kesto 45-90min.
Arvosana 7/10.
Pelasin eilen ensimmäistä kertaa Wolfgang Kramer inja Michael Kieslingin Torresia, jota pidetään vähän kuin epävirallisena osana samojen kaiffareiden naamiotrilogiaa (Tikal, Mexica ja Java). Samanlainen toimintapistesysteemi onkin käytössä ja muutenkin hyvin samanlainen fiilis pelistä tulee. Toki Torres on nopeampi ja "pienempi" kaikin puolin, ehkä siis edellisten pikkuveli olisi sopiva määritelmä.
Pelaajat saavat linnan kerroksia (kuten pyramideja Mexicassa) joka kierrosta varten ja lisäksi 6 ritaria. Vuoroillaan saa asettaa yhdestä pinosta linnan kerroksia (0-3) sekä liikuttaa kentällä olevia ritareita tai asettaa uusia kentällä olevien viereen. Lisäksi voi "ostaa" toimintakortteja toimintapisteillä, sekä käyttää niitä. Pelaajalla on 5 toimintapistettä käytössään vuorollaan ja kaikki toiminnot maksavat 1 AP:n (uuden ritarin laittaminen 2).
4 kierroksen jälkeen pisteytetään ensimmäisen kerran ja sen jälkeen vielä kahdesti (seitsemännen ja kymmenennen kierroksen jälkeen.)
Linnoja rakennetaan korkeammiksi ja laajemmiksi, ja omia ritareita koitetaa nostaa linnan huipulle. Ritari voi nousta aina vain yhden kerroksen ylemmäs ja joutuu astumaan viereiseen ruutuun noustessaan (korteilla näitä voi kiertää), joten käytännössä linnassa joutuu korottamaan pikkuhiljaa vähintään kahta "tornia". Toisaalta linnan mikään torni ei saa olla korkeampi kuin mitä linnan pohja on "leveä". Eli 2x2-torni voi olla vain 4 palaa korkea. Pisteitä saa kolmessa pisteytyksessä kaavalla linnan ala x korkeimmalla olevan oman ritarin kerroin. Eli jos linnan pohjalla on 8 palaa ja ritari seisoo viidennessä kerroksessa, saa pelaaja 40 pistettä. Lisäksi pelissä on kunkku, jonka linnassa seisomisesta saa lisäpisteitä tietyn säännön mukaisesti.
Peli on erittäin abstrakti, mutta omaan makuun ihan mukiinmenevä. (
Johanna oli löytänyt pelin 3 egellä kirpparilta, joten helposti hintansa väärti).(kuva Indigo Potter BGG)
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Perjantaipelailut Tampereella
Perjantaina pelailtiin muutaman lyhyen ja keskimittaisen pelin sessio täällä Tampereella. Peleissä mukana Marin ja mun lisäksi Roihuvuon Mikko ja Johanna ja heidän kaverinsa Kenny ja Vesa.
Enimmäkseen pelailtiin mulle uusia pelejä, ja niistä tässä pienet kommentit. Oli sen verran kiinnostavia, että meni hankintalistalle jos jostain halvalla saa. Peleinä Ricochet Robots, Sunda to Sahul, Alhambran lisäosa Vizier's Favor ja vilkaisu Scattergoriesiin ja Avista Prohon.
Illan pääpelinä oli Alhambra ja siihen meidän edellisessä Saksa-tilauksessa hommaama lisuripaketti Vizier's Favor. Tässä oli taas neljä minilisäosaa mukana, kuten taitaa olla kaikissa Alhambra lisureissa. Kaksi niistä otettiin peleihin tällä kertaa: rahanvaihtajat ja bonusrakennuskortit. Rahanvaihtajat olivat rahakorttien sekaan laitettavia kortteja, joissa on kahden eri rahan väri. Kortin pystyy ottamaan normaalisti kun ottaa rahaa pöydästä, ja sillä voi sitten maksaa sillä "väärällä" värillä mikä kortissa on. Eli sini-keltaisen kortin pelatessaan voi sitten ostaa joko sinisen tai keltaisen rakennuksen kaupasta millä tahansa yhdistelmällä kumpaa vaan rahaa. Ihan kelvollinen lisäys mielestäni. Näitä rahanvaihtajia oli muistaakseni pakassa 6 kappaletta.
Toisena minilisurina otettiin bonuskortit, joita kuusinpelissä jaettiin yksi kullekin. Kortissa oli yhden sellaisen rakennuslaatan kuva, jossa ei ole muuria ollenkaan. Jos onnistui ostamaan juuri täsmälleen kortin mukaisen rakennuksen, sai korttia käyttää pistelaskussa yhtenä sen värisenä lisärakennuksena. Eli jos oma "target" oli valkoinen kympin hintainen rakennus ja sen onnistui haalimaan linnaansa, niin pisteytyksessä hyväksilaskettiin myös kortti valkoiseksi rakennukseksi. Tämä lisuri tuntui vähän turhan randomilta ainakin kuusinpeliin (vaikka kuusinpeli on kyllä muutenkin aika randomia). Jos kortteja olisi jokaisella 2-3 niin silloin tuuria olisi vähemmän ja ainakin todennäköisesti pääsisi yrittämään oman rakennuksensa ostoa. Esimerkiksi itselleni kävi niin, että oma rakennukseni oli ensimmäinen joka pelissä myytiin, luonnollisesti ennen kuin olin saanut yhtään vuoroa itse. 2/6 sai ostettua oman targetinsa. Toisaalta ei niistä niin erityisen isoa etua saanut, joten ei mikään valtava bonus.
Toisena uutuutena pelattiin kuudella hengellä Ricochet Robots, joka oli ehkä enemmän puzzle kuin peli. Periaate on, että laudalla on viisi robottia, joista joku yritetään saada johonkin tiettyyn paikkaan mahdollisimman vähällä määrällä siirtoja. Pelaajia voi olla kuinka monta tahansa, kunhan kaikki voivat tuijottaa lautaa yhtä aikaa. Sitten kun joku luulee löytäneensä toimivan reitin maaliin, hän huutaa reittiinsä vaadittavien siirtojen määrän ja kääntää tiimalasin. Muut voivat vielä tiimalasin hiekan valuessa yrittää keksiä lyhyemmän reitin ja huutaa siis alemman siirtomäärän. Kun hiekka loppuu, pienimmän huutanut näyttää reittinsä, ja jos se onnistuu saa hän pelattavana olleen laatan eli yhden pisteen. Jos reitti ei onnistu (tai siirtomäärä oli huudettu väärin) saa toiseksi alimman määrän huutanut yrittää. Epäonnistunut huutaja menettää seuraavan kierroksen.
Tässä Chris Johsonin (bgg) kuvassa näkyy pelin idea paremmin.
Tarkoitus on saada siis keskellä olevaan kuvioon samanvärinen robotti. Robotit voivat kulkea suoraan mihin suuntaan tahansa, mutta pysähtyvät vasta seinään tai toiseen robottiin.
Peli oli luonnollisesti aloittejoille aluksi vaikea, mutta kohtuu nopeasti aukesi, ja aukesikin sitten kunnolla. Oli nimittäin äärimmäisen hauskaa päänsärkyä, kun koitti löytää toimivia ratkaisuja. Vähän kuin the Incredible Machine oli joskus PClle, paitsi, että koko homma piti hoitaa päässä siirtämättä mitään kokeeksi. Ton pelin vois jostain etsiä halvalla, tai tehdä itte. Itsetehty vois itse asiassa olla ihan poikaa, ja pitää muistaa, että "kun itte tekee niin saa semmosen ku tulee".
Toinen mielenkiintoinen, ja myös puzzlemainen peli oli australialainen vähän tuntemattomampi Sunda to Sahul. Siinä itse palat ovat palapelinpalan muotoisia, mikä tekee pelistä aika erikoisen kaikkiin muihin peleihin
verrattuna, mitä itse olen pelannut. Jotain Carcassonne-fiilistä ehkä jossakin määrin, mutta meidän käyttämämme variantti, jossa kaikki saavat ison läjän paloja, ja kaikki pelaavat yhtä aikaa yrittäin valmistaa "nodeja" eli kohtia kentällä, joihin ei enää voi lisätä paloja. Koska kaikki palat sopivat toisiinsa ainakin jotenkin päin, voi yhteen nodeen tulla 3-6 palaa ymmärtääkseni. Aina kun sellainen node tai kulma, missä on maakuviota tulee valmiiksi, saa pelaaja laittaa oman markkerinsa sen päälle. Paitsi palojen, myös kuvioiden pitää sopia toisiinsa, eli vesipaloja ei voi yhdistää saaripaloihin niin, että rantaviiva menee rikki.
Kun joku pelaaja saa kaikki markkerinsa kentälle ilman väärinpelaamista, voittaa hän pelin. Peliä voi pelata myös vuoropohjaisena ja kaikenlaisilla erilaisilla varianteilla ja säännöillä. Itse asiassa kyseessä onkin ehkä
enemmän pelijärjestelmä kuin peli. Kuitenkin erittäin hauskaa ja haastavaa hahmottamiharjoitusta. Pelaisin paljon jos olisi omana. Tätä en ala itse väsätä todellakaan.
Lopuksi vielä vilkuiltiin Scattergoriesia, joka on itse asiassa täsmällen se peli, mitä me sanotaan "sanapeliksi". Siinä tosin kategorioita on valmiiksi aika hyvä kasa, ja kirjain valitaan nopalla. Ja siinä on myös rämisevä kello. Lisäksi joka kolmas kerros pelataan niin, että keksitään vaan yhteen kategoriaan samalla kirjaimella alkavia sanoja mahdollisimman monta.
Toinen mitä vilkaisin oli Avista Pro, joka on siis ryöttäisen vaikea jatko-osa klassikkoon. Itse asiassa monet niistä kategorioista oli täysin mahdottomia, kuten joku "Vuoristoneuvos", tai muuten vaan typeriä, joihin ei kukaan täysjärkinen keksi mitään. Toisaalta oli siellä paljon hyviäkin, mutta ei siihen kyllä mitään erityistä kilpailua tai hauskuutta synny, jos aiheet on niin vaikeita, että ehkä jollain 2 kirjaimella kukaan keksii mitään. Kyllä sen silti niiltä joskus vois lainata ja pelata joku 50 kierrosta kokeeks. Ja siinä ainakin varmaan sais helposti uusia ideoita siihen väärinpelattuun Avistaan.
Enimmäkseen pelailtiin mulle uusia pelejä, ja niistä tässä pienet kommentit. Oli sen verran kiinnostavia, että meni hankintalistalle jos jostain halvalla saa. Peleinä Ricochet Robots, Sunda to Sahul, Alhambran lisäosa Vizier's Favor ja vilkaisu Scattergoriesiin ja Avista Prohon.
Illan pääpelinä oli Alhambra ja siihen meidän edellisessä Saksa-tilauksessa hommaama lisuripaketti Vizier's Favor. Tässä oli taas neljä minilisäosaa mukana, kuten taitaa olla kaikissa Alhambra lisureissa. Kaksi niistä otettiin peleihin tällä kertaa: rahanvaihtajat ja bonusrakennuskortit. Rahanvaihtajat olivat rahakorttien sekaan laitettavia kortteja, joissa on kahden eri rahan väri. Kortin pystyy ottamaan normaalisti kun ottaa rahaa pöydästä, ja sillä voi sitten maksaa sillä "väärällä" värillä mikä kortissa on. Eli sini-keltaisen kortin pelatessaan voi sitten ostaa joko sinisen tai keltaisen rakennuksen kaupasta millä tahansa yhdistelmällä kumpaa vaan rahaa. Ihan kelvollinen lisäys mielestäni. Näitä rahanvaihtajia oli muistaakseni pakassa 6 kappaletta.
Toisena minilisurina otettiin bonuskortit, joita kuusinpelissä jaettiin yksi kullekin. Kortissa oli yhden sellaisen rakennuslaatan kuva, jossa ei ole muuria ollenkaan. Jos onnistui ostamaan juuri täsmälleen kortin mukaisen rakennuksen, sai korttia käyttää pistelaskussa yhtenä sen värisenä lisärakennuksena. Eli jos oma "target" oli valkoinen kympin hintainen rakennus ja sen onnistui haalimaan linnaansa, niin pisteytyksessä hyväksilaskettiin myös kortti valkoiseksi rakennukseksi. Tämä lisuri tuntui vähän turhan randomilta ainakin kuusinpeliin (vaikka kuusinpeli on kyllä muutenkin aika randomia). Jos kortteja olisi jokaisella 2-3 niin silloin tuuria olisi vähemmän ja ainakin todennäköisesti pääsisi yrittämään oman rakennuksensa ostoa. Esimerkiksi itselleni kävi niin, että oma rakennukseni oli ensimmäinen joka pelissä myytiin, luonnollisesti ennen kuin olin saanut yhtään vuoroa itse. 2/6 sai ostettua oman targetinsa. Toisaalta ei niistä niin erityisen isoa etua saanut, joten ei mikään valtava bonus.
Toisena uutuutena pelattiin kuudella hengellä Ricochet Robots, joka oli ehkä enemmän puzzle kuin peli. Periaate on, että laudalla on viisi robottia, joista joku yritetään saada johonkin tiettyyn paikkaan mahdollisimman vähällä määrällä siirtoja. Pelaajia voi olla kuinka monta tahansa, kunhan kaikki voivat tuijottaa lautaa yhtä aikaa. Sitten kun joku luulee löytäneensä toimivan reitin maaliin, hän huutaa reittiinsä vaadittavien siirtojen määrän ja kääntää tiimalasin. Muut voivat vielä tiimalasin hiekan valuessa yrittää keksiä lyhyemmän reitin ja huutaa siis alemman siirtomäärän. Kun hiekka loppuu, pienimmän huutanut näyttää reittinsä, ja jos se onnistuu saa hän pelattavana olleen laatan eli yhden pisteen. Jos reitti ei onnistu (tai siirtomäärä oli huudettu väärin) saa toiseksi alimman määrän huutanut yrittää. Epäonnistunut huutaja menettää seuraavan kierroksen.
Tässä Chris Johsonin (bgg) kuvassa näkyy pelin idea paremmin.
Tarkoitus on saada siis keskellä olevaan kuvioon samanvärinen robotti. Robotit voivat kulkea suoraan mihin suuntaan tahansa, mutta pysähtyvät vasta seinään tai toiseen robottiin.Peli oli luonnollisesti aloittejoille aluksi vaikea, mutta kohtuu nopeasti aukesi, ja aukesikin sitten kunnolla. Oli nimittäin äärimmäisen hauskaa päänsärkyä, kun koitti löytää toimivia ratkaisuja. Vähän kuin the Incredible Machine oli joskus PClle, paitsi, että koko homma piti hoitaa päässä siirtämättä mitään kokeeksi. Ton pelin vois jostain etsiä halvalla, tai tehdä itte. Itsetehty vois itse asiassa olla ihan poikaa, ja pitää muistaa, että "kun itte tekee niin saa semmosen ku tulee".
Toinen mielenkiintoinen, ja myös puzzlemainen peli oli australialainen vähän tuntemattomampi Sunda to Sahul. Siinä itse palat ovat palapelinpalan muotoisia, mikä tekee pelistä aika erikoisen kaikkiin muihin peleihin
verrattuna, mitä itse olen pelannut. Jotain Carcassonne-fiilistä ehkä jossakin määrin, mutta meidän käyttämämme variantti, jossa kaikki saavat ison läjän paloja, ja kaikki pelaavat yhtä aikaa yrittäin valmistaa "nodeja" eli kohtia kentällä, joihin ei enää voi lisätä paloja. Koska kaikki palat sopivat toisiinsa ainakin jotenkin päin, voi yhteen nodeen tulla 3-6 palaa ymmärtääkseni. Aina kun sellainen node tai kulma, missä on maakuviota tulee valmiiksi, saa pelaaja laittaa oman markkerinsa sen päälle. Paitsi palojen, myös kuvioiden pitää sopia toisiinsa, eli vesipaloja ei voi yhdistää saaripaloihin niin, että rantaviiva menee rikki.Kun joku pelaaja saa kaikki markkerinsa kentälle ilman väärinpelaamista, voittaa hän pelin. Peliä voi pelata myös vuoropohjaisena ja kaikenlaisilla erilaisilla varianteilla ja säännöillä. Itse asiassa kyseessä onkin ehkä
enemmän pelijärjestelmä kuin peli. Kuitenkin erittäin hauskaa ja haastavaa hahmottamiharjoitusta. Pelaisin paljon jos olisi omana. Tätä en ala itse väsätä todellakaan.Lopuksi vielä vilkuiltiin Scattergoriesia, joka on itse asiassa täsmällen se peli, mitä me sanotaan "sanapeliksi". Siinä tosin kategorioita on valmiiksi aika hyvä kasa, ja kirjain valitaan nopalla. Ja siinä on myös rämisevä kello. Lisäksi joka kolmas kerros pelataan niin, että keksitään vaan yhteen kategoriaan samalla kirjaimella alkavia sanoja mahdollisimman monta.
Toinen mitä vilkaisin oli Avista Pro, joka on siis ryöttäisen vaikea jatko-osa klassikkoon. Itse asiassa monet niistä kategorioista oli täysin mahdottomia, kuten joku "Vuoristoneuvos", tai muuten vaan typeriä, joihin ei kukaan täysjärkinen keksi mitään. Toisaalta oli siellä paljon hyviäkin, mutta ei siihen kyllä mitään erityistä kilpailua tai hauskuutta synny, jos aiheet on niin vaikeita, että ehkä jollain 2 kirjaimella kukaan keksii mitään. Kyllä sen silti niiltä joskus vois lainata ja pelata joku 50 kierrosta kokeeks. Ja siinä ainakin varmaan sais helposti uusia ideoita siihen väärinpelattuun Avistaan.
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Lyhyesti Age of Steamista (vertailua Railroad Tycooniin)
Arvosana: 10/10
Kesto:1,5-2h
Pelaajamäärä: 2-6
Hiukan kevyempi, mutta silti aika raskas, kohtuullisen painava, melko vahva Age-peli eli Age of Steam löysi vihdoin tiensä porukan hyllyihin. Oli sitä jo muutama vuosi etsittykin kissojen ja koirien kanssa.
Viime viikonloppuna iskettiin ensimmäiset kokeiluerät, ja vaikka ulkona oltiinkin kuin ellun kanat, niin ainakin Harrista saatiin vakionaama höyryilypöytiin. Pokerista tuttua stiimausta pelissä ei nähty, koska se eteni yllättävänkin vikkelästi muutaman haparoivan alkukierroksen jälkeen. Tulokset eivät päätä huimanneet, mikä ei ole AoSissa yllättävää. Pelissä kestää useampi kierros, ennen kuin voi olettaa pääsevänsä edes plussalle, eikä konkurssin tekeminenkään ole kovin vaikeata, jos vähän huolimattomasti pelaa.
Pelin mekaniikat oppii Railroad Tycoonia pelannut varsin nopeasti, onhan kyseessä RrT:n selkeä isoveli, vaikka kooltaan pienempi onkin. Eikä se opettelu muiltakaan kauan vie. Hyvin pelaaminen toki on aina eri asia, niin tässäkin pelissä. AoS on TtR:ää paljon kliinisempi, siistimpi ja kaikin puolin toimivampi paketti kuin RrT, mukaan lukien kuljetettavien tavaroiden ja kaupunkien sijoittuminen kartalle, mikä tekee Railroad Tycoonista melko tylsän. Lisäksi pelin kesto on aina tiedossa jo alussa, joten RrT:n pelin venyttämisongelmat on vältetty.
AoSissa kierrokset alkavat huutokaupalla, jolla määritellään vuorojärjestys. Ennen huutokauppa jo pelaajat voivat halutessaan päästää osakkeita markkinoille, eli ”ottaa lainaa”. Huudetussa järjestyksessä pelaajat valitsevat yhden erikoistoiminnon muutamasta vaihtoehdosta (ensimmäinen radanrakentaja, ensimmäinen tavarankuljettaja, 4-heksan mittainen radanrakennus, jne.). Näiden toimintojen tekemisen jälkeen seuraa yksi radanrakennusvuoro kaikille, jossa voidaan rakentaa kolmen heksan verran rataa. Lopuksi vielä jokaisella on kaksi vuoroa aikaa joko päivittää junaansa tai kuljettaa tuotteita. Kuljettaminen lisää tuloja, päivittäminen kuluja. Kierroksen lopuksi tarkistetaan jokaisen firman tulot ja niistä vähennetään kulut (1 jokaisesta osakkeesta ja yksi veturin voimakkuudesta). Lisäksi kaupunkeihin arvotaan nopilla elegantin systeemin myötä lisää tuotteita. Tätä seuraa mahdollinen osakkeiden jakoonlaitto ja uusi kierros. Kierroksia on tietty määrä pelaajamäärää kohden. Kolmella pelataan täydet 8? kierrosta, muilla vähemmän.
Pelissä tuli mukana perus Usa-kartan lisäksi 4 muutakin karttaa, mukaan lukien kaksinpeliä varten suunniteltu erikoispieni saarikartta (olikohan Barbados?), joten pelattavaa riittää ilman omatekoisia karttoja toisin kuin Tycoonissa. Oikeastaan loppujen lopuksi yhteistä peleillä on vain junanappulat, jotka ovat tulleet mukaan tähän AoSin editioon aiempien puulaattojen tilalle.
Ensimmäisten kahden (okei kerran olen pelannut jotain ihme karttasysteemiä kauan sitten) pelin perusteella peli on vaativa ja vaikea. Tiukkaa siis on ja tuloille pääseminen on vaikeaa jo pienellä pelaajamäärällä ja aloittelijoilla. Luultavasti hyviä pelaajia vastaan ja useammalla jo pelkästään voitolle pääseminen tulee tekemään tiukkaa. Onneksi pelin lopussa rahoilla ei ole merkitystä, vaan pisteiksi lasketaan vain yhtiön tulot (miinus kulut) ja rakennettujen radanpätkien määrä. Siltikään ei ole takuita, että on helppoa saada pisteen pistettä.
Kesto:1,5-2h
Pelaajamäärä: 2-6
Hiukan kevyempi, mutta silti aika raskas, kohtuullisen painava, melko vahva Age-peli eli Age of Steam löysi vihdoin tiensä porukan hyllyihin. Oli sitä jo muutama vuosi etsittykin kissojen ja koirien kanssa.
Viime viikonloppuna iskettiin ensimmäiset kokeiluerät, ja vaikka ulkona oltiinkin kuin ellun kanat, niin ainakin Harrista saatiin vakionaama höyryilypöytiin. Pokerista tuttua stiimausta pelissä ei nähty, koska se eteni yllättävänkin vikkelästi muutaman haparoivan alkukierroksen jälkeen. Tulokset eivät päätä huimanneet, mikä ei ole AoSissa yllättävää. Pelissä kestää useampi kierros, ennen kuin voi olettaa pääsevänsä edes plussalle, eikä konkurssin tekeminenkään ole kovin vaikeata, jos vähän huolimattomasti pelaa.
Pelin mekaniikat oppii Railroad Tycoonia pelannut varsin nopeasti, onhan kyseessä RrT:n selkeä isoveli, vaikka kooltaan pienempi onkin. Eikä se opettelu muiltakaan kauan vie. Hyvin pelaaminen toki on aina eri asia, niin tässäkin pelissä. AoS on TtR:ää paljon kliinisempi, siistimpi ja kaikin puolin toimivampi paketti kuin RrT, mukaan lukien kuljetettavien tavaroiden ja kaupunkien sijoittuminen kartalle, mikä tekee Railroad Tycoonista melko tylsän. Lisäksi pelin kesto on aina tiedossa jo alussa, joten RrT:n pelin venyttämisongelmat on vältetty.
AoSissa kierrokset alkavat huutokaupalla, jolla määritellään vuorojärjestys. Ennen huutokauppa jo pelaajat voivat halutessaan päästää osakkeita markkinoille, eli ”ottaa lainaa”. Huudetussa järjestyksessä pelaajat valitsevat yhden erikoistoiminnon muutamasta vaihtoehdosta (ensimmäinen radanrakentaja, ensimmäinen tavarankuljettaja, 4-heksan mittainen radanrakennus, jne.). Näiden toimintojen tekemisen jälkeen seuraa yksi radanrakennusvuoro kaikille, jossa voidaan rakentaa kolmen heksan verran rataa. Lopuksi vielä jokaisella on kaksi vuoroa aikaa joko päivittää junaansa tai kuljettaa tuotteita. Kuljettaminen lisää tuloja, päivittäminen kuluja. Kierroksen lopuksi tarkistetaan jokaisen firman tulot ja niistä vähennetään kulut (1 jokaisesta osakkeesta ja yksi veturin voimakkuudesta). Lisäksi kaupunkeihin arvotaan nopilla elegantin systeemin myötä lisää tuotteita. Tätä seuraa mahdollinen osakkeiden jakoonlaitto ja uusi kierros. Kierroksia on tietty määrä pelaajamäärää kohden. Kolmella pelataan täydet 8? kierrosta, muilla vähemmän.
Pelissä tuli mukana perus Usa-kartan lisäksi 4 muutakin karttaa, mukaan lukien kaksinpeliä varten suunniteltu erikoispieni saarikartta (olikohan Barbados?), joten pelattavaa riittää ilman omatekoisia karttoja toisin kuin Tycoonissa. Oikeastaan loppujen lopuksi yhteistä peleillä on vain junanappulat, jotka ovat tulleet mukaan tähän AoSin editioon aiempien puulaattojen tilalle.
Ensimmäisten kahden (okei kerran olen pelannut jotain ihme karttasysteemiä kauan sitten) pelin perusteella peli on vaativa ja vaikea. Tiukkaa siis on ja tuloille pääseminen on vaikeaa jo pienellä pelaajamäärällä ja aloittelijoilla. Luultavasti hyviä pelaajia vastaan ja useammalla jo pelkästään voitolle pääseminen tulee tekemään tiukkaa. Onneksi pelin lopussa rahoilla ei ole merkitystä, vaan pisteiksi lasketaan vain yhtiön tulot (miinus kulut) ja rakennettujen radanpätkien määrä. Siltikään ei ole takuita, että on helppoa saada pisteen pistettä.
Lyhyesti Through the Agesista
Arvosana: 9/10
Kesto: tunteja
Pelaajamäärä: 2-4
Maaliskuun hittipeliksi omalle kohdalleni muodostui Through the Ages: A Story of Civilization eli lyhyesti TtA. Tai no, hemmetin pitkästi, mutta lyhennettynä.
Vlaada Chvatilin (Galaxy Trucker, Space Alert jne...) sivilisaatioviritelmässä 2-4 pelaajaa rakentelevat omaa kulttuuriaan kohtuullisen hyvässä rauhassa muilta pelaajilta, lukuun ottamatta ajoittaisia aggressiota tai sotia. Kulttuuria, eli pisteitä, keräillään kehittämällä uusia teknologioita, rekrytoimalla tehokkaita johtajia, rakentamalla infrastruktuuria ja tietysti vetelemällä kavereita kuokkaan.
Muutaman pelin kokemuksella (4 täyttä peliä) peli on suhteellisen hyvin tasapainossa, ja ensimmäisten pelien Michelangelo+ihmeet -viritelmä ei ole ollenkaan varma tie voittoon nykyaikaan asti kestävässä pelissä. Vaikuttaisi, että isoihin pisteisiin on useita eri reittejä, ja suuntaa ehtii pelin aikana vaihtaakin. Ja ehtii siinä kyllä tehdä paljon muutakin, mikä onkin ehkä pelin suurin puute, mutta siitä lisää myöhemmin.
Peli on suurimmaksi osaksi yksinpeliä, jossa muiden pelaajien toimet eivät nimeksikään vaikuta toisten valintoihin, mutta toisaalta sotavoimien mittelöt voivat kääntää suuretkin erot päälaelleen hetkessä. Selkeästi pelkällä sotavoimiin panostamisella ei voi voittaa, mutta jos sen täysin jättää huomiotta, kerjää vain verta nenästään ja selkäsauna on varma jossakin vaiheessa peliä. Ensimmäisten pelien jälkeen vaikuttaisi siltä, että oikeastaan kaikkien taktiikoiden voima lisääntyy pelin loppua kohti mentäessä, mikä on toki luonnollista tekniikoiden kehittyessä aikaa myöden.
Yhtenä selkeänä strategisena huomautuksena, vaikuttaisi alussa olevan syytä jopa välttää kulttuurin keräämistä, sillä melkein mikä tahansa siirto, joka tuottaa kulttuuria hidastaa muuta kehitystä. Niinpä ainakin itsestäni tuntuisi, että lisää toimintoja tuottavien valintojen tekeminen menee pelin puoliväliin asti kulttuurin keruun edelle. Mutta kuten sanottu vasta 4 peliä takana, joista kaksi kaksinpeliä ja kaksi kolminpeliä.
Pelin säännöt ovat ensi kuulemalta hankalahkot, mutta kuitenkin jokseenkin intuitiiviset, ja yhden pelin jälkeen jo aika hyvin takaraivossa, paria pikku juttua lukuun ottamatta. Toisaalta pelissä on paljon sääntöjä, ja varsinkin sivilisaation paisuessa voi pikku juttuja helposti jäädä huomaamatta, mutta useimmiten se on vain haitaksi, joten eipä se ole peleissä harmittanut. Lähinnä siis jotain omia etuja voi jäädä huomaamatta Race for the Galaxy -tyyliin.
Mekaniikat pelissä ovat varsin elegantteja ja loogisia ja peli tuntuu etenevän melko hyvin ”tarinamaisesti”: ”olipa kerran despootti, jonka pikkuruinen valtakunta alkoi hiljalleen laajeta. Pitkään ei tapahtunut juuri mitään, mutta sitten alkoi rytistä ja lopussa Internet ja pikaruokalat takoivat taaloja taskut täyteen.” Eli draaman kaarta pelissä on ja isojakin tapahtumia saadaan varsinkin loppupuolella.
Sitten se suurin mutta: mutta kun se peli kestää niin pirun kauan ja sitä kliimaksia saa odotella. No niin kestää, entä sitten? Ei sitä Roomaakaan rakennettu päivässä, vai miten se nyt oli? Oli kesto nyt sitten 3 tai 6 tuntia, niin ei itseäni ole erityisemmin haitannut. Vain välillä alkaa nyppiä jos kierros kestää liian pitkään, ja omia vuoroja on liian harvassa. Varsinaisesti pelin kokonaiskestolla ei niin ole väliä. Kuitenkin peli on mahdollista pelata myös ripeästi jos niin halutaan, ja tässä pelissä kokemus korostuu huomattavasti, eli kesto lyhenee puoleen ensimmäisestä pelistä tuota pikaa.
Kaiken kaikkiaan pelinä erinomaista tasoa ja seikkailuna sama. Ei missään tapauksessa yhtäkkiä päähänpistona pelattava peli, mutta hintansa väärti kaikin puolin. Ei ole vaihtolistalle päätymässä vielä hetkeen. Ei ainakaan ennen kuin pääsen ensimmäisen kerran pelaamaan sen salamurhakortin
Kesto: tunteja
Pelaajamäärä: 2-4
Maaliskuun hittipeliksi omalle kohdalleni muodostui Through the Ages: A Story of Civilization eli lyhyesti TtA. Tai no, hemmetin pitkästi, mutta lyhennettynä.
Vlaada Chvatilin (Galaxy Trucker, Space Alert jne...) sivilisaatioviritelmässä 2-4 pelaajaa rakentelevat omaa kulttuuriaan kohtuullisen hyvässä rauhassa muilta pelaajilta, lukuun ottamatta ajoittaisia aggressiota tai sotia. Kulttuuria, eli pisteitä, keräillään kehittämällä uusia teknologioita, rekrytoimalla tehokkaita johtajia, rakentamalla infrastruktuuria ja tietysti vetelemällä kavereita kuokkaan.
Muutaman pelin kokemuksella (4 täyttä peliä) peli on suhteellisen hyvin tasapainossa, ja ensimmäisten pelien Michelangelo+ihmeet -viritelmä ei ole ollenkaan varma tie voittoon nykyaikaan asti kestävässä pelissä. Vaikuttaisi, että isoihin pisteisiin on useita eri reittejä, ja suuntaa ehtii pelin aikana vaihtaakin. Ja ehtii siinä kyllä tehdä paljon muutakin, mikä onkin ehkä pelin suurin puute, mutta siitä lisää myöhemmin.
Peli on suurimmaksi osaksi yksinpeliä, jossa muiden pelaajien toimet eivät nimeksikään vaikuta toisten valintoihin, mutta toisaalta sotavoimien mittelöt voivat kääntää suuretkin erot päälaelleen hetkessä. Selkeästi pelkällä sotavoimiin panostamisella ei voi voittaa, mutta jos sen täysin jättää huomiotta, kerjää vain verta nenästään ja selkäsauna on varma jossakin vaiheessa peliä. Ensimmäisten pelien jälkeen vaikuttaisi siltä, että oikeastaan kaikkien taktiikoiden voima lisääntyy pelin loppua kohti mentäessä, mikä on toki luonnollista tekniikoiden kehittyessä aikaa myöden.
Yhtenä selkeänä strategisena huomautuksena, vaikuttaisi alussa olevan syytä jopa välttää kulttuurin keräämistä, sillä melkein mikä tahansa siirto, joka tuottaa kulttuuria hidastaa muuta kehitystä. Niinpä ainakin itsestäni tuntuisi, että lisää toimintoja tuottavien valintojen tekeminen menee pelin puoliväliin asti kulttuurin keruun edelle. Mutta kuten sanottu vasta 4 peliä takana, joista kaksi kaksinpeliä ja kaksi kolminpeliä.
Pelin säännöt ovat ensi kuulemalta hankalahkot, mutta kuitenkin jokseenkin intuitiiviset, ja yhden pelin jälkeen jo aika hyvin takaraivossa, paria pikku juttua lukuun ottamatta. Toisaalta pelissä on paljon sääntöjä, ja varsinkin sivilisaation paisuessa voi pikku juttuja helposti jäädä huomaamatta, mutta useimmiten se on vain haitaksi, joten eipä se ole peleissä harmittanut. Lähinnä siis jotain omia etuja voi jäädä huomaamatta Race for the Galaxy -tyyliin.
Mekaniikat pelissä ovat varsin elegantteja ja loogisia ja peli tuntuu etenevän melko hyvin ”tarinamaisesti”: ”olipa kerran despootti, jonka pikkuruinen valtakunta alkoi hiljalleen laajeta. Pitkään ei tapahtunut juuri mitään, mutta sitten alkoi rytistä ja lopussa Internet ja pikaruokalat takoivat taaloja taskut täyteen.” Eli draaman kaarta pelissä on ja isojakin tapahtumia saadaan varsinkin loppupuolella.
Sitten se suurin mutta: mutta kun se peli kestää niin pirun kauan ja sitä kliimaksia saa odotella. No niin kestää, entä sitten? Ei sitä Roomaakaan rakennettu päivässä, vai miten se nyt oli? Oli kesto nyt sitten 3 tai 6 tuntia, niin ei itseäni ole erityisemmin haitannut. Vain välillä alkaa nyppiä jos kierros kestää liian pitkään, ja omia vuoroja on liian harvassa. Varsinaisesti pelin kokonaiskestolla ei niin ole väliä. Kuitenkin peli on mahdollista pelata myös ripeästi jos niin halutaan, ja tässä pelissä kokemus korostuu huomattavasti, eli kesto lyhenee puoleen ensimmäisestä pelistä tuota pikaa.
Kaiken kaikkiaan pelinä erinomaista tasoa ja seikkailuna sama. Ei missään tapauksessa yhtäkkiä päähänpistona pelattava peli, mutta hintansa väärti kaikin puolin. Ei ole vaihtolistalle päätymässä vielä hetkeen. Ei ainakaan ennen kuin pääsen ensimmäisen kerran pelaamaan sen salamurhakortin
tiistai 30. joulukuuta 2008
Fiiliksiä nettipelaamisesta
Nyt on sitten testattu lautapelailua maailmankuulussa (tai ainakin saksankuulussa) brettspielwelt.de -pelipalvelussa, jota ammattipiireissä myös leikkisästi BSW:ksi kutsutaan. Testissä oli kolminpelinä Dominion (Tapani, Heidi ja Olli) sekä piiiiitkästä aikaa pelattu Caylus (aka Iso-C, The Great White Caylus, Caylus the Merciless, The God, jne...), jossa Tapani ja Olli ottivat kaksinpelissä mittaa toisistaan. Heidi vei Dominionin noin pistein 41-30-22, Ollin ollessa toinen. Caylusta tyypitettiin tiettävästi ensi kertaa kaksinpelinä ja pisteet olivat n. 122-108 Ollin eduksi. Sinänsä kaksinpelinä ihan OK, vaikka itse pelaan kyllä lähes mitä peliä tahansa mieluummin maksimipelaajamäärällä kuin kahdestaan. Ja ei varmaan oikean pöydän ääressä Caylusta kaksinpelinä jaksaisi, tai ainakin mieluummin valitsisi varmaan jonkun toisen pelin.
Mutta mennään itse nettipelailuun. Molemmat pelit oli varsin sujuvasti toteutettu, eikä pelien nettimekaniikan omaksumiseen juuri mennyt aikaa. Kaikki toimi loogisesti, vaikkakin joihinkin asioihin tuli heti itsellä mieleen "parannusehdotuksia". Toki varmasti muutaman kerran jälkeen ei ole mitään ongelmia pelaamisessa, mutta kuitenkin miksi tehdä asiat "huonosti" ja totutella niihin, kun asiat voisi tehdä "paremmin", jolloin ei tarvitsisi niin kovin totutella. Mutta ei suurempaa valittamista.
Yksi keskeisistä positiivisista asioista oli molempien pelien jouhevuus. Koska kone hoitaa kaiken korttien plääräämisestä vuorojen seuraamiseen ja pisteytyksiin, ei itse tarvitse vaivata näillä asioilla päätään. Kaiken älyllisen tarmonsa voi suunnata strategioiden ja taktiikoiden laatimiseen ja toteuttamiseen. Lisäksi tietysti peli nopeutuu huomattavasti, kun turha räknääminen jää vähemmälle. Ja toki paskanjauhantakin chatin välityksellä on niukkaa, joten turhanpäiväistä lätisemistä ei tule niin paljoa harrastettua, mikä nopeuttaa pelitapahtumaa.
Dominion toimi käytännössä aivan samalla tavalla netissä kuin livenäkin. Vuoroihin liittyvät korttien plääräämiset, vilauttelut, keräämiset ja muut vilahtavat ruudulla niin, että toisen tekemiä toimia vuorojen aikana ei edes aina huomaa. Eli täsmälleen samalla tavalla kuin livepelissäkin. Toimintoihin liittyvät korttien vaihdot, nostot ja muut tapahtuvat kätevästi ja esim. vaihdettavien korttien valinta on toteutettu loogisesti. Jos jotain käyttöliittymästä johtuvia mokia syntyy, johtuu ne pelaajan omasta huolimattomuudesta. Ja mikä parasta, sääntöjen vastaiset toimet eivät ole mahdollisia, edes vahingossa.
Cayluksesta jäi päälimmäisena mieleen pelin helppous ja keveys. Ja ei, en ole kännissä! Käyttöliittymä oli tässäkin selkeä, ja oikeastaan missään kohtaa ei olllut epäselvyyttä siitä, mitä pitäisi tehdä tai mikä vaihe on menossa. Juuri Cayluksessa menee aika paljon aikaa, kun vuoroa lähdetään perkaamaan, kerätään resursseja, rakennellaan jne. Nettipelissä kaikki hoituu nopeasti. Samoin ei koskaan jää ainakaan mitkään rahat, pisteet tai kuutiot ottamatta, mikä on kyllä aika merkittävä tekijä tässä pelissä. Turhan usein livepelissä tulee eteen tilanne, jossa arvuutellaan, että "sainko pisteen tuosta", "otinkohan jo nuo rahat" tai "muistinkohan ottaa tuon kuution". Automatiikan mukana olo oli Cayluksessa vielä paljon mukavampaa kuin Dominioninissa.
Peli kesti vain 100 minuuttia, mikä on Cayluksesta puhuttaessa meidän piirissä sensaatio. Onhan sekin enemmän kuin livepelin paketin kyljessä mainittu 45min/pelaaja (vai kuinka se oli), mutta viime peleistä olikin vierähtänyt Tapanilla melkein puolitoista vuotta ja itselläkin 9 kuukautta. Jotenkin tuntuu, että peliaika ei olisi todennäköisesti kasvanut tuota 45 minuuttia, vaikka yksi pelaaja enemmän olisi mukana ollutkin. Kuitenkin pelaajien lisääntyessä vaihtoehdot vähenevät, joten päätökset nopeutuvat, jolloin useammin pitää "ottaa se mitä tarvitsee" tai "se mitä sattuu saamaan". Toisaalta tietysti pitää useammin pohtia, että mitä sitä oikeastaan tarvitsee nyt tai kohta, joten enpä sitten tiedä.
Tapanin kanssa mietittiin, että Cayluksen moninpeissä ei pitäisi lähteä rakentamaan mitään usean kierroksen yksityiskohtaisia suunnitelmia, koska ne eivät kuitenkaan sellaisenaan toteudu. Ja jos joka kierroksella, tai peräti jokaisen äijjän laiton yhteydessä pitää miettiä kaikki uudestaan, ei ole ihme, että pelit kestävät. Taktisuus ja tilanteisiin reagoiminen pitkälle viedyn vuorokohtaisen suunnittelun kustannuksella on mielestäni tervetullutta, melkeimpä kaikissa peleissä. "Strategia" toki määrittää pelin suunnan ja pitkän linjan suunnitelmat, mutta suunnitelmien toteutus pitäisi ehkä mennä enemmän "musta tuntuulla" ja tilanteisiin reagoimisella. Ja onhan se palkitsevampaakin tehdä huippuja taktisia siirtoja, kuin huomata megapisteet tuottavan ja voiton varmistavan kymmenen siirron suunnitelman kusevan yhden unohtuneen siirron takia.
Kaksinpelissämme ei tullut oikeastaan yhtään kohtaa, missä olisi mietitty paria minuuttia kauempaa yksittäistä siirtoa. Ja jotenkin peli sujui niin jouhevasti, että ei edes tuntunut siltä, että olisi tarvinnut miettiä pitkään. Toisaalta tietysti kaksinpelissä on paljon enemmän hyviä vaihtoehtoja tarjolla, jolloin on myös helpompi muuttaa taktiikkaa, reagoida tilanteisiin ja jättää toimintoja myöhemmäksi, kun ei ole pakko saada kaikkea heti. Näin ollen peli sujuvoituu selvästi. Lopulta Cayluksesta, ja etenkin nettiversiosta, jäi pitkästä aikaa pelattuna hyvät fiilikset. Tätä lisää!
Muutenkin nettipelaamisesta jäi hyvä maku suuhun. En missään mielessä näe sitä lautapelimättöjen korvaajana, vaan pikemminkin täydentäjänä ja välineenä, jolla pelaamista voi lisätä. Tuskin ainakaan kovin herkästi lähden tuntemattomien lautapelinördejen kanssa pelailemaan, vaan edelleen pelaan mieluummin tuttujen kanssa, sillä netinkin välityksellä on kiva pelata niin sanotusti hyvässä seurassa. Nettipeli on oiva keino murtaa maantieteelliset rajat ja tehdä lautapelailusta viikottainen, tai edes kuukausittainen tapahtuma, mikä ainakin itselle tahtoo muuten jäädä haaveeksi. Ja koska porukka muutenkin hengaa meses ja netis koko ajan, niin luulisi omastakin peliporukasta ainakin muutaman pelaajan olevan aina silloin tällöin valmiina pelivääntöön. Ja jos rajoittaa pelaamisen oman porukan keskuuteen, ei tule varmaan sorruttua siihen, että pelit tulisi pelattua puhki. Riskinä on toki se, että pelattuaan tiettyä peliä netissä, sen nostaminen pelipöytään saattaa tuntua epämiellyttävältä pelin valmistelun, pyörittämisen ja pois keräämisen (näennäisen?) vaivan takia.
Peleistä etenkin Cayluksen tyyppiset megamättöväännöt soveltuvat erinomaisesti nettipelamiseen, koska ne hyötyvät ehkä eniten nettipelin automatiikan tuomasta pelin sujuvuuden lisääntymisestä, pelitempon nopeutumisesta ja peliajan lyhentymisestä. Lisäksi tällaisten pelien mättömäisyyden takia ne jäävät usein peli-illoissa hyllyyn, joten nettipelaaminen antaa niille uuden mahdollisuuden. Ja tietysti samalla livepeli-ehtoina voi keskittyä nopeampiin ja kevyempiin peleihin. Mutta ei saa silti tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä ja menettää toivoaan, Caylusmättö livenä tulee vielä... muahhaahahahaaa!
Mutta mennään itse nettipelailuun. Molemmat pelit oli varsin sujuvasti toteutettu, eikä pelien nettimekaniikan omaksumiseen juuri mennyt aikaa. Kaikki toimi loogisesti, vaikkakin joihinkin asioihin tuli heti itsellä mieleen "parannusehdotuksia". Toki varmasti muutaman kerran jälkeen ei ole mitään ongelmia pelaamisessa, mutta kuitenkin miksi tehdä asiat "huonosti" ja totutella niihin, kun asiat voisi tehdä "paremmin", jolloin ei tarvitsisi niin kovin totutella. Mutta ei suurempaa valittamista.
Yksi keskeisistä positiivisista asioista oli molempien pelien jouhevuus. Koska kone hoitaa kaiken korttien plääräämisestä vuorojen seuraamiseen ja pisteytyksiin, ei itse tarvitse vaivata näillä asioilla päätään. Kaiken älyllisen tarmonsa voi suunnata strategioiden ja taktiikoiden laatimiseen ja toteuttamiseen. Lisäksi tietysti peli nopeutuu huomattavasti, kun turha räknääminen jää vähemmälle. Ja toki paskanjauhantakin chatin välityksellä on niukkaa, joten turhanpäiväistä lätisemistä ei tule niin paljoa harrastettua, mikä nopeuttaa pelitapahtumaa.
Dominion toimi käytännössä aivan samalla tavalla netissä kuin livenäkin. Vuoroihin liittyvät korttien plääräämiset, vilauttelut, keräämiset ja muut vilahtavat ruudulla niin, että toisen tekemiä toimia vuorojen aikana ei edes aina huomaa. Eli täsmälleen samalla tavalla kuin livepelissäkin. Toimintoihin liittyvät korttien vaihdot, nostot ja muut tapahtuvat kätevästi ja esim. vaihdettavien korttien valinta on toteutettu loogisesti. Jos jotain käyttöliittymästä johtuvia mokia syntyy, johtuu ne pelaajan omasta huolimattomuudesta. Ja mikä parasta, sääntöjen vastaiset toimet eivät ole mahdollisia, edes vahingossa.
Cayluksesta jäi päälimmäisena mieleen pelin helppous ja keveys. Ja ei, en ole kännissä! Käyttöliittymä oli tässäkin selkeä, ja oikeastaan missään kohtaa ei olllut epäselvyyttä siitä, mitä pitäisi tehdä tai mikä vaihe on menossa. Juuri Cayluksessa menee aika paljon aikaa, kun vuoroa lähdetään perkaamaan, kerätään resursseja, rakennellaan jne. Nettipelissä kaikki hoituu nopeasti. Samoin ei koskaan jää ainakaan mitkään rahat, pisteet tai kuutiot ottamatta, mikä on kyllä aika merkittävä tekijä tässä pelissä. Turhan usein livepelissä tulee eteen tilanne, jossa arvuutellaan, että "sainko pisteen tuosta", "otinkohan jo nuo rahat" tai "muistinkohan ottaa tuon kuution". Automatiikan mukana olo oli Cayluksessa vielä paljon mukavampaa kuin Dominioninissa.
Peli kesti vain 100 minuuttia, mikä on Cayluksesta puhuttaessa meidän piirissä sensaatio. Onhan sekin enemmän kuin livepelin paketin kyljessä mainittu 45min/pelaaja (vai kuinka se oli), mutta viime peleistä olikin vierähtänyt Tapanilla melkein puolitoista vuotta ja itselläkin 9 kuukautta. Jotenkin tuntuu, että peliaika ei olisi todennäköisesti kasvanut tuota 45 minuuttia, vaikka yksi pelaaja enemmän olisi mukana ollutkin. Kuitenkin pelaajien lisääntyessä vaihtoehdot vähenevät, joten päätökset nopeutuvat, jolloin useammin pitää "ottaa se mitä tarvitsee" tai "se mitä sattuu saamaan". Toisaalta tietysti pitää useammin pohtia, että mitä sitä oikeastaan tarvitsee nyt tai kohta, joten enpä sitten tiedä.
Tapanin kanssa mietittiin, että Cayluksen moninpeissä ei pitäisi lähteä rakentamaan mitään usean kierroksen yksityiskohtaisia suunnitelmia, koska ne eivät kuitenkaan sellaisenaan toteudu. Ja jos joka kierroksella, tai peräti jokaisen äijjän laiton yhteydessä pitää miettiä kaikki uudestaan, ei ole ihme, että pelit kestävät. Taktisuus ja tilanteisiin reagoiminen pitkälle viedyn vuorokohtaisen suunnittelun kustannuksella on mielestäni tervetullutta, melkeimpä kaikissa peleissä. "Strategia" toki määrittää pelin suunnan ja pitkän linjan suunnitelmat, mutta suunnitelmien toteutus pitäisi ehkä mennä enemmän "musta tuntuulla" ja tilanteisiin reagoimisella. Ja onhan se palkitsevampaakin tehdä huippuja taktisia siirtoja, kuin huomata megapisteet tuottavan ja voiton varmistavan kymmenen siirron suunnitelman kusevan yhden unohtuneen siirron takia.
Kaksinpelissämme ei tullut oikeastaan yhtään kohtaa, missä olisi mietitty paria minuuttia kauempaa yksittäistä siirtoa. Ja jotenkin peli sujui niin jouhevasti, että ei edes tuntunut siltä, että olisi tarvinnut miettiä pitkään. Toisaalta tietysti kaksinpelissä on paljon enemmän hyviä vaihtoehtoja tarjolla, jolloin on myös helpompi muuttaa taktiikkaa, reagoida tilanteisiin ja jättää toimintoja myöhemmäksi, kun ei ole pakko saada kaikkea heti. Näin ollen peli sujuvoituu selvästi. Lopulta Cayluksesta, ja etenkin nettiversiosta, jäi pitkästä aikaa pelattuna hyvät fiilikset. Tätä lisää!
Muutenkin nettipelaamisesta jäi hyvä maku suuhun. En missään mielessä näe sitä lautapelimättöjen korvaajana, vaan pikemminkin täydentäjänä ja välineenä, jolla pelaamista voi lisätä. Tuskin ainakaan kovin herkästi lähden tuntemattomien lautapelinördejen kanssa pelailemaan, vaan edelleen pelaan mieluummin tuttujen kanssa, sillä netinkin välityksellä on kiva pelata niin sanotusti hyvässä seurassa. Nettipeli on oiva keino murtaa maantieteelliset rajat ja tehdä lautapelailusta viikottainen, tai edes kuukausittainen tapahtuma, mikä ainakin itselle tahtoo muuten jäädä haaveeksi. Ja koska porukka muutenkin hengaa meses ja netis koko ajan, niin luulisi omastakin peliporukasta ainakin muutaman pelaajan olevan aina silloin tällöin valmiina pelivääntöön. Ja jos rajoittaa pelaamisen oman porukan keskuuteen, ei tule varmaan sorruttua siihen, että pelit tulisi pelattua puhki. Riskinä on toki se, että pelattuaan tiettyä peliä netissä, sen nostaminen pelipöytään saattaa tuntua epämiellyttävältä pelin valmistelun, pyörittämisen ja pois keräämisen (näennäisen?) vaivan takia.
Peleistä etenkin Cayluksen tyyppiset megamättöväännöt soveltuvat erinomaisesti nettipelamiseen, koska ne hyötyvät ehkä eniten nettipelin automatiikan tuomasta pelin sujuvuuden lisääntymisestä, pelitempon nopeutumisesta ja peliajan lyhentymisestä. Lisäksi tällaisten pelien mättömäisyyden takia ne jäävät usein peli-illoissa hyllyyn, joten nettipelaaminen antaa niille uuden mahdollisuuden. Ja tietysti samalla livepeli-ehtoina voi keskittyä nopeampiin ja kevyempiin peleihin. Mutta ei saa silti tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä ja menettää toivoaan, Caylusmättö livenä tulee vielä... muahhaahahahaaa!
sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Eläinpyramidi
Arvoidaanpa tämä peli tällä kertaa Itä-Timorilaisilla palloilla:
Peliä on tullut pelailtua parissa viikossa jo pitkälti toistakymmentä kertaa ja ainakin 20 eri pelaajan kanssa ikähaarukassa 8-60 vuotta ja kaikille on sopinut. Itse asiassa ainakin 6 tyyppiä on jo halunnut ostaa pelin pois. Harmi, että täällä Brasiliassa peliä ei ole saatavilla eikä tullut otettua kuin yksi kappale mukaan.
kuva Haba
- 10 minuutin peli, jonka opettaa kuudessatoista sekunnissa (otin aikaa).
- Sopii mihin peli-iltaan tahansa välipeliksi, lasten ja ei-pelaajien kanssa pelattavaksi, ja vaikka bilepeliksi.
- Pelin asettelu kestää 3 sekuntia, eli sen verran kun kaataa nappulat pussista.
- Vuoden 2008 lastenpeli Suomessa.
- Ei pilattu hinnallakaan (n.15€)
- Näyttävät kestävät puunappulat
- Kaksimielistä vinoilua
- Täriseviä käsiä
- Pieni, menee hyvin Minigripiin
- Ei tuuria
- Sopivasti voi kiusata muita - ja itseään
Peliä on tullut pelailtua parissa viikossa jo pitkälti toistakymmentä kertaa ja ainakin 20 eri pelaajan kanssa ikähaarukassa 8-60 vuotta ja kaikille on sopinut. Itse asiassa ainakin 6 tyyppiä on jo halunnut ostaa pelin pois. Harmi, että täällä Brasiliassa peliä ei ole saatavilla eikä tullut otettua kuin yksi kappale mukaan.
kuva Haba
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Viagra... eiku Niagara testissä
Tiistaina paukutettiin poikain kans pienimuotoinen lautapelimättö. Pelejä oli muutama, väki hieman vaihtui ja tasaista oli. Sessiosta voi joku kirjoittaa erikseen. Tässä keskitytään "illan pääpeliin", eli Niagaraan, joka päätettiin illan päätteeksi ottaa ensitestiin. Peliä pelasivat Tapani, Jarmo, Petri ja Olli.
"Sääntöjä on kaksi sivua", Tapani sanoi. Oikeasti niitä oli noin 8 sivua. Tosin ne olisi voitu kertoa kahdessakin sivussa. Säännöissä oli huimasti toistoa ja turhanpäivästä jankkaamista, mikä johtunee pelin 8+ ikämerkinnästä. Kakaroille pitää vissiin vääntää rautalangasta kaikki. Sääntöjen läpikäynti kävi kuitenkin ripeästi. Seuraavassa ytimekkäästi oleellinen:
Pelin tavoitteena on selvittää kovin melamies (tästä johtunee sekaannus otsikossa). Pelissä melotaan kanootilla joessa Niagaran putouksen yläjuoksulla ja käytellään melaa, kerätään jalokiviä ja kuskataan ne tupiin. Pelaajilla on käytössään melakortteja, joissa on melapisteitä (1-6) tai pilvi. Käyttämällä melapisteitä voi meloa joessa edestakaisin ja kerätä kiviä. Käyttämällä pilveä voi hallita säitä (älkää mua syyttäkö, nää on säännöt). Kaikki melakortit pelataan ensin kerran, ennen kuin niitä voi käyttää uudelleen. Haastetta luo joen virtaus ja koski, johon paatit voivat tippua (ja tippuvatkin!). Pelin varsinainen suola on ryöstely, eli pelaaja voi ilman melapisteitä pölliä timankia toisilta. Tavoitteena on siis kuskata kiviä kotio, ja lopuksi voittaja selviää (jos ei intoudu ryyppäämään).
No, peli alkoi leppoisasti ja ennakkoluulottomasti, ja suurin osa kanooteista olikin koskessa parin kiekan jälkeen. Pikku hiljaa pelaajat pääsivät juonesta kiinni ja paatit pysyivät joessa ja kivet saivat kyytiä, ja tupiinkin tuli muutama. Näytti kuitenkin siltä, että peli ei oikein etene, kivet eivät vaan liiku
tupiin kovin ripeästi. Sitten joku muisteli, että "mitenkäs se ryöstötouhu menikään". No tämä tietysti sytytti pelin uuteen kukoistukseen ja taktiset kuviot astuivat mukaan peliin. Samalla timantit rupesivat tippumaan yhä useammin pelaajien taskuihin kosken sijaan, ja peli päättyikin lopulta varsin nopiasti. Petri oli pitkään yhden kiven päässä voitosta, mutta joutui armottoman ryöstelyn kohteeksi. Siitä suivaantuneena hän pistikin petemäiseen tyyliin loppupelin ranttaliksi, ja painoi molemmat kanottiinsa suinpäin kosken syövereihin. Samalla Jarmo teki pari oivallista siirtoa, ja tilanne oli "shakki-matti": hänellä oli voiton varmistava timanki kyydissä, ja muilla ei ollut mahkuja ryöstöihin. Näin ollen peli päättyi seuraavalla kierroksella Jarmon voittoon.
Mitä jäi käteen? Peli vaikutti ensin ihan palikalta ja sitten pitkäveteiseltä. Kuitenkin, kun ryöstöhommat saatiin toimimaan, niin peli alkoikin tuntua ihan passelilta. Ryöstely, taktikointi ja yleinen kiusanteko toimi lopulta ihan hyvin. Eihän peli mikään mieletön kokemus näin jälkikäteen ajateltuna ollut, mutta kyllä siitä välipeliksi ainakin muutamaksi kerraksi on. Peli kesti ekalla kertaa melko kauan, mutta tämä johtui suureksi osaksi ryöstelyn puutteesta aluksi. Vaikka ryöstely tuo mukanaan taktikointia, "vastataktikointia" ja miettimisaikojen pidentymistä, nopeuttaa se kokonaisuudessan peliä, koska melapointseja ei tarvitse käyttää timanttien poimimiseen. Lopulta peli ei todennäköisesti jatkossa puolta tuntia enempää kestäne.
Yhteenvetona olkoon, että peli on kuin tehty välipeliksi: se on kevyt, leppoisa, hauska, sopivan kestoinen ja kuitenkin riittävän "taktinen" ollakseen mielenkiintoinen.
"Sääntöjä on kaksi sivua", Tapani sanoi. Oikeasti niitä oli noin 8 sivua. Tosin ne olisi voitu kertoa kahdessakin sivussa. Säännöissä oli huimasti toistoa ja turhanpäivästä jankkaamista, mikä johtunee pelin 8+ ikämerkinnästä. Kakaroille pitää vissiin vääntää rautalangasta kaikki. Sääntöjen läpikäynti kävi kuitenkin ripeästi. Seuraavassa ytimekkäästi oleellinen:
Pelin tavoitteena on selvittää kovin melamies (tästä johtunee sekaannus otsikossa). Pelissä melotaan kanootilla joessa Niagaran putouksen yläjuoksulla ja käytellään melaa, kerätään jalokiviä ja kuskataan ne tupiin. Pelaajilla on käytössään melakortteja, joissa on melapisteitä (1-6) tai pilvi. Käyttämällä melapisteitä voi meloa joessa edestakaisin ja kerätä kiviä. Käyttämällä pilveä voi hallita säitä (älkää mua syyttäkö, nää on säännöt). Kaikki melakortit pelataan ensin kerran, ennen kuin niitä voi käyttää uudelleen. Haastetta luo joen virtaus ja koski, johon paatit voivat tippua (ja tippuvatkin!). Pelin varsinainen suola on ryöstely, eli pelaaja voi ilman melapisteitä pölliä timankia toisilta. Tavoitteena on siis kuskata kiviä kotio, ja lopuksi voittaja selviää (jos ei intoudu ryyppäämään).
No, peli alkoi leppoisasti ja ennakkoluulottomasti, ja suurin osa kanooteista olikin koskessa parin kiekan jälkeen. Pikku hiljaa pelaajat pääsivät juonesta kiinni ja paatit pysyivät joessa ja kivet saivat kyytiä, ja tupiinkin tuli muutama. Näytti kuitenkin siltä, että peli ei oikein etene, kivet eivät vaan liiku
tupiin kovin ripeästi. Sitten joku muisteli, että "mitenkäs se ryöstötouhu menikään". No tämä tietysti sytytti pelin uuteen kukoistukseen ja taktiset kuviot astuivat mukaan peliin. Samalla timantit rupesivat tippumaan yhä useammin pelaajien taskuihin kosken sijaan, ja peli päättyikin lopulta varsin nopiasti. Petri oli pitkään yhden kiven päässä voitosta, mutta joutui armottoman ryöstelyn kohteeksi. Siitä suivaantuneena hän pistikin petemäiseen tyyliin loppupelin ranttaliksi, ja painoi molemmat kanottiinsa suinpäin kosken syövereihin. Samalla Jarmo teki pari oivallista siirtoa, ja tilanne oli "shakki-matti": hänellä oli voiton varmistava timanki kyydissä, ja muilla ei ollut mahkuja ryöstöihin. Näin ollen peli päättyi seuraavalla kierroksella Jarmon voittoon.Mitä jäi käteen? Peli vaikutti ensin ihan palikalta ja sitten pitkäveteiseltä. Kuitenkin, kun ryöstöhommat saatiin toimimaan, niin peli alkoikin tuntua ihan passelilta. Ryöstely, taktikointi ja yleinen kiusanteko toimi lopulta ihan hyvin. Eihän peli mikään mieletön kokemus näin jälkikäteen ajateltuna ollut, mutta kyllä siitä välipeliksi ainakin muutamaksi kerraksi on. Peli kesti ekalla kertaa melko kauan, mutta tämä johtui suureksi osaksi ryöstelyn puutteesta aluksi. Vaikka ryöstely tuo mukanaan taktikointia, "vastataktikointia" ja miettimisaikojen pidentymistä, nopeuttaa se kokonaisuudessan peliä, koska melapointseja ei tarvitse käyttää timanttien poimimiseen. Lopulta peli ei todennäköisesti jatkossa puolta tuntia enempää kestäne.
Yhteenvetona olkoon, että peli on kuin tehty välipeliksi: se on kevyt, leppoisa, hauska, sopivan kestoinen ja kuitenkin riittävän "taktinen" ollakseen mielenkiintoinen.
lauantai 6. joulukuuta 2008
Arvio: Big Points
Seuraavaksi voisi vilkaista porukan pelien uusinta tulokasta, eli Harrin parisen viikkoa sitten hommaamaa Big Pointsia. Nimestä huolimatta pelissä ei ole mitään kovin suurta. Pelissä on pieni pahvinen portaikko, viisi värillistä klassista pelinappulaa ja kourallinen erivärisiä pieniä puukiekkoja. Ainoastaan pelilaatikko on -suhteessa- suuri, eli nämä komponentit mahtuisivat vieläkin pienempään laatikkoon vaikka tämäkin laatikkon on pieni.
Setup on nopea, kestää noin 3 min pystyttää portaikko johonkin päin pöytää ja sen jälkeen järjestää kaikki pikkukiekot jonoksi portaista alkaen satunnaiseen järjestykseen. Yksi kiekko kutakin väriä laitetaan vielä pinoksi portaikon viereen (ei mustaa eikä valkoista). Siinäpä se. Pelin opettaminen vaikka näin verkon välitykselläkin kestään noin minuutin.
Pelaajat siirtävät vuorollaan mitä tahansa yhtä viidestä pelinappulasta polulla seuraavan nappulanvärisen kiekon päälle ja ottavat yhden kiekon. Ottaa saa seuraavan vapaan kiekon nappulan edestä tai takaa siitä mihin nappulan siirtää.
Näin nappuloita siirretään kunnes nappulan edessä polulla ei enää ole samanväristä kiekkoa. Tämän jälkeen nappula siirtyy ylimmälle vapaalle portaalle portaikossa. Ensimmäisenä portaikolle ehtinyt nappula siirtyy siis ylimmälle portaalle, jonka pisteluku on 4. Tämän myötä samanväriset kiekot ovat pisteytyksessä 4 pisteen arvoisia ja seuraavana portaikolle ehtivä väri on 3 pisteen arvoinen jne. Aina kun siirtää nappulan portaikkoon saa lisäksi yhden samanvärisen kiekon portaikon vierestä olevasta pinosta. Peli päättyy ja pisteytetään kun kaikki nappulat ovat portaikossa.
Pelissä on kaksi erikoisväriä, eli musta ja valkoinen. Valkoisen kiekon arvo pisteytyksessä määräytyy sen mukaan, montako muuta eri väriä pelaajalla on lopussa. Mustalla taas on erikoisominaisuus. Pelaajan kerättyä mustan kiekon, saa hän jollakin myöhemmällä kierroksella "käyttää" mustan kiekon ja tehdä toisen siirron. Toisella siirrolla voi siirtää myös taaksepäin, muuten taakse päin siirtäminen on kiellettyä. Mustalla ei itsessään ole pistearvoa, mutta valkoisten pisteytykseen se lasketaan väriksi.
Lopuksi lasketaan pisteet ja otetaan uusi peli!
Pelin kestoksi vaikutti muodostuvan noin 10 minuuttia riippumatta pelaajamäärästä. Ainakin 2-4 pelaajalla tuntui toimivan erittäin hyvin. En varsinaisesti näe syytä miksei useampikin voisi pelata. Pelissä hahmotuskyky jyllää, mutta peli ei kuitenkaan jumita, koska vaihtoehtoja ei ole hirvittävän montaa. Strategiaa ja taktisuutta on riittävästi ja ennen kaikkea syvyyttä pelissä on paljon enemmän kuin ensinäkemältä vaikuttaa.
Yksi parhaita välipelejä ja useamman erän pelatessa ainesta vaikka ihan "pääpeliksikin". Erittäin helppo opettaa ja soveltuu hyvin myös ei-pelaajille. Muutaman erän jälkeenkin vaikuttaisi, ettei varmaa voittotapaa ole, koska mustat ja valkoiset tuovat juuri tarvittavan määrän lisävaihtoehtoja. Kaksinpelinä koukuttavan tiivistä optimointia. Erinomainen abstrakti peli kaiken kaikkiaan.
BGG:ssä oma listaukseni näyttäisi 6 peliä tähän mennessä. Voisin ennustaa, että tuo tulee nousemaan jyrkästi lähitulevaisuudessa. Jos tilaisuuksia tulee tarpeeksi voi tämä peli nousta hyvinkin korkealle pelattujen pelien listallani.
Arvio: Race for the Galaxy: The Gathering Storm
Vuoden viimeisten pelipäivien lähestyessä voisi vilkaista vähän kuluneen syksyn satoa. Ensimmäisenä käsittelyyn otan parisen kuukautta peleissä ollut Galaksirallin lisäosa The Gathering Storm, eli RftGfGS.
Lisäosaa odotettiin kuin myrskyä nousevaa noin vuoden ja siitä liikkui jos jonkinlaisia huhuja pitkin verkon syövereitä. Huhuttiin uusista aloitusplaneetoista, viidennestä pelaajasta, yksinpelimahdollisuudesta, uusista korteista, ja ties mistä muusta. Kun Hervannan Pelimaasta laukkuun lähtenyttä pelilaatikkoa sitten availtiin tuntui aluksi, että huijatuksi sitä oli tultu. Alkuperäisen pelin kokoisessa boxissa oli jotain ihme laattoja, noppa, ja muutama kräpinen kortti, joista vielä useampi oli tyhjä!
Tyrmäyksessä meni pari päivää, eli siihen asti, että RftG lensi Kankaanpäästä Tampereelle. Oikeastaan vasta sitten katselin tarkemmin, että mitäs siellä lootassa oikeastaan on. No, siellähän oli uusia aloitusplaneettoja, kortit viidennelle pelaajalle, yksinpelimahdollisuus, uusia kortteja ja ties mitä muuta! Kortit muovitettiin ja pelit aloitettiin, eikä ole sen jälkeen tullut kyllä mieleenkään palata vanhaan!
RftG on peleistä se kaikkein suosituin ollut itselleni, yli 150 peliä olin pelannut ennen lisuria ja nyt lisäosan kanssa 24 erää. Tietysti pelimäärässä näkyy yhden pelin nopeus, mutta ennen kaikkea sen koukuttavuus. Loppujen lopuksi melko harvoin on tullut pelattu vain yhtä erää kerralla. Ja sama koukuttavuus on säilynyt lisurissakin vähintään yhtä hyvin, vaikka lisäkortit luonnollisesti hieman peliä ovat muutaneetkin.
Uusista korteista aloitusplaneetat, vaikka vaihtelua tuovatkin, eivät tasapainoa ole mielestäni muuttaneet. Ilman muuta silti on mukavampi aloittaa jollakin muullakin sen ainaisen Epsilon Esfandiarin sijasta.
Muilla lisäkorteilla selvästi on saatu Geenien, eli vihreiden korttien mahdollisuuksia lisättyä, mikä on ehdottomasti plussaa, koska perussetillä vihreillä ei juhlittu. Nyt vihreille on uusi kutosen developpi ja muutama muukin kortti jotka siihen suuntaan johdattavat. Geenien lisäksi uusi pakka tuo etuja kaikille muillekin, mutta ei liiallisesti. Militarytaktiikka on myös ehkä aavistuksen voimistunut, vaikka kaksinpelissä se toki on vahva ollut ennenkin.
Yhtään ylivoimaista korttia pakassa ei ole, vaikka aluksi tuntui, että kahden planeetan settlen tuova Improved Logistics voisi rikkoa pelin. Kortin tehoa on hieman vaimennettu sillä, että jälkimmäinen kortti ei voi käyttää ensimmäisen kortin mahdollisia etuja, eikä jälkimmäisestä kortista saa vetää settlebonuskorttia pakasta. Ehkä tuo loivennus sitten kuitenkin riitää pitämään kortin kuolevaisluokassa, vaikkakin ehkä Turist Worldin tasoisena superkorttina tietyissä tilanteissa.
Muista uusista ominaisuuksista en vielä osaa paljon sanoa, koska yksinpeliä en ole kokeillut (en edes lukenut sääntöjä), viisinpeliin ei ole ollut mahdollisuutta ja niin sanottuja "maaleja" eli erillisiä pistetavoitekortteja on käytetty vasta 3-4 kertaa.
Maalit tuntuvat olevan kaksinpelissä vähän turha idea. Näissä siis lisäpisteitä (3-5) saa esimerkiksi ensimmäinen 5 voittopisteen kerääjä, ensimmäinen jolla on kaikkia värejä pöydässä, se jolla on eniten Alienkortteja pelin lopussa jne. Kaksinpelissä tuntuivat siis enemmän rikkovan peliä kuin tuovan lisää. Moninpelin parin kerran kokemuksella ihan varteenotettava piriste välillä varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa tuntuu, ettei oikein voi tehdä mitään. Vaikka siis mitään piristettä peli ei kaipaakaan.
Itse ajattelisin, että uusille pelaajille maalit voisivat olla hyvä idea. Kun aluksi ei kuitenkaan tajua oikein mitään, niin voi esimerkiksi tähdätä vaikka Alienmaaliin tms?
Erityisesti viisinpeliä kaipailen, koska siihen nyt olisi mahdollisuus. Lisäksi koska pakassa on nyt hieman enemmän kortteja, ei se kaksinpelissä yleensä edes mene ympäri, saisi viisinpelissä pakkaan luonnollisesti enemmän kiertoa.
Miinuksia en yrittämälläkään sitten keksinyt hiukan suolaisen hinnan lisäksi (22€). Tai tietysti se, että kun tämä on saatavilla, niin moni muu peli jää vähemmälle. 24 erää siis pelattuna toistaiseksi. Ennustan, että jatkaa erittäin korkealla myös ensi vuonna. Tämän vuoden voitto jää haaveeksi, koska isäntäpelillä on sellainen niukka johto 179 pelillä. Kakkosijakaan ei sanottu, koska Dominionilla on samat 24 peliä.
Lisäosaa odotettiin kuin myrskyä nousevaa noin vuoden ja siitä liikkui jos jonkinlaisia huhuja pitkin verkon syövereitä. Huhuttiin uusista aloitusplaneetoista, viidennestä pelaajasta, yksinpelimahdollisuudesta, uusista korteista, ja ties mistä muusta. Kun Hervannan Pelimaasta laukkuun lähtenyttä pelilaatikkoa sitten availtiin tuntui aluksi, että huijatuksi sitä oli tultu. Alkuperäisen pelin kokoisessa boxissa oli jotain ihme laattoja, noppa, ja muutama kräpinen kortti, joista vielä useampi oli tyhjä!
Tyrmäyksessä meni pari päivää, eli siihen asti, että RftG lensi Kankaanpäästä Tampereelle. Oikeastaan vasta sitten katselin tarkemmin, että mitäs siellä lootassa oikeastaan on. No, siellähän oli uusia aloitusplaneettoja, kortit viidennelle pelaajalle, yksinpelimahdollisuus, uusia kortteja ja ties mitä muuta! Kortit muovitettiin ja pelit aloitettiin, eikä ole sen jälkeen tullut kyllä mieleenkään palata vanhaan!
RftG on peleistä se kaikkein suosituin ollut itselleni, yli 150 peliä olin pelannut ennen lisuria ja nyt lisäosan kanssa 24 erää. Tietysti pelimäärässä näkyy yhden pelin nopeus, mutta ennen kaikkea sen koukuttavuus. Loppujen lopuksi melko harvoin on tullut pelattu vain yhtä erää kerralla. Ja sama koukuttavuus on säilynyt lisurissakin vähintään yhtä hyvin, vaikka lisäkortit luonnollisesti hieman peliä ovat muutaneetkin.
Uusista korteista aloitusplaneetat, vaikka vaihtelua tuovatkin, eivät tasapainoa ole mielestäni muuttaneet. Ilman muuta silti on mukavampi aloittaa jollakin muullakin sen ainaisen Epsilon Esfandiarin sijasta.
Muilla lisäkorteilla selvästi on saatu Geenien, eli vihreiden korttien mahdollisuuksia lisättyä, mikä on ehdottomasti plussaa, koska perussetillä vihreillä ei juhlittu. Nyt vihreille on uusi kutosen developpi ja muutama muukin kortti jotka siihen suuntaan johdattavat. Geenien lisäksi uusi pakka tuo etuja kaikille muillekin, mutta ei liiallisesti. Militarytaktiikka on myös ehkä aavistuksen voimistunut, vaikka kaksinpelissä se toki on vahva ollut ennenkin.
Yhtään ylivoimaista korttia pakassa ei ole, vaikka aluksi tuntui, että kahden planeetan settlen tuova Improved Logistics voisi rikkoa pelin. Kortin tehoa on hieman vaimennettu sillä, että jälkimmäinen kortti ei voi käyttää ensimmäisen kortin mahdollisia etuja, eikä jälkimmäisestä kortista saa vetää settlebonuskorttia pakasta. Ehkä tuo loivennus sitten kuitenkin riitää pitämään kortin kuolevaisluokassa, vaikkakin ehkä Turist Worldin tasoisena superkorttina tietyissä tilanteissa.
Muista uusista ominaisuuksista en vielä osaa paljon sanoa, koska yksinpeliä en ole kokeillut (en edes lukenut sääntöjä), viisinpeliin ei ole ollut mahdollisuutta ja niin sanottuja "maaleja" eli erillisiä pistetavoitekortteja on käytetty vasta 3-4 kertaa.
Maalit tuntuvat olevan kaksinpelissä vähän turha idea. Näissä siis lisäpisteitä (3-5) saa esimerkiksi ensimmäinen 5 voittopisteen kerääjä, ensimmäinen jolla on kaikkia värejä pöydässä, se jolla on eniten Alienkortteja pelin lopussa jne. Kaksinpelissä tuntuivat siis enemmän rikkovan peliä kuin tuovan lisää. Moninpelin parin kerran kokemuksella ihan varteenotettava piriste välillä varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa tuntuu, ettei oikein voi tehdä mitään. Vaikka siis mitään piristettä peli ei kaipaakaan.
Itse ajattelisin, että uusille pelaajille maalit voisivat olla hyvä idea. Kun aluksi ei kuitenkaan tajua oikein mitään, niin voi esimerkiksi tähdätä vaikka Alienmaaliin tms?
Erityisesti viisinpeliä kaipailen, koska siihen nyt olisi mahdollisuus. Lisäksi koska pakassa on nyt hieman enemmän kortteja, ei se kaksinpelissä yleensä edes mene ympäri, saisi viisinpelissä pakkaan luonnollisesti enemmän kiertoa.
Miinuksia en yrittämälläkään sitten keksinyt hiukan suolaisen hinnan lisäksi (22€). Tai tietysti se, että kun tämä on saatavilla, niin moni muu peli jää vähemmälle. 24 erää siis pelattuna toistaiseksi. Ennustan, että jatkaa erittäin korkealla myös ensi vuonna. Tämän vuoden voitto jää haaveeksi, koska isäntäpelillä on sellainen niukka johto 179 pelillä. Kakkosijakaan ei sanottu, koska Dominionilla on samat 24 peliä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)